Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Korot kattoon taikka turri vie

Saksa on Euroopan suurin talous ja maa pitää myös tukevasti neljättä sijaa Yhdysvaltojen, Kiinan ja Japanin jälkeen. EU:ssa maa toimii talousveturina ja ilman Saksaa olisimme … enpä kerro.

Saksan bruttokansantuotteesta 50 % tulee viennistä ja siitä puolet EU-maista. Jos siis muiden EU-maiden investoinnit tökkivät, pienikin häiriö saattaa näkyä useiden prosenttien heilahteluna maan bruttokansantuotteessa. Siksi Saksalle on tärkeätä, että muut EU-maat investoivat ja kuluttavat – mieluimmin saksalaista ja hinnalla millä hyvänsä.

EU pelasti Kreikan, koska se oli elinehto Saksan taloudelle – hinnalla millä hyvänsä. Saksan suurten pankkien kaatuminen olisi vähintäänkin kaatanut sisämarkkinat, joten nyt me maksoimme ja Saksa porskuttaa.

Euroopan keskuspankki on ajanut nollakorkoa niin kauan, että moni nuori asuntovelallinen söi Pilttiä ja paskoi vaippaan silloin, kun lainasta joutui maksamaan oikeata korkoa – eikä muutosta näy. Nollakorko takaa sen, että huonojakin investointeja ”kannattaa” tehda ja lainarahaa upottaa vaikka loton pelaamiseen. Hulluja investoiinteja tarvitaan jotta (Saksan) talous pyörisi.

Olen elämäni aikana nähnyt miten korkoa on käytetty suhdanteiden hallintaan ja kun talous yskii, niin lasketaan korkoa, jotta investoinnit lähtisi liikkeelle. Sitten kun menee hyvin, nostetaan korkoja ettei lainanotto karkaa käsistä.

Jos tulee lama – ja se on aina tullut – niin miten markkinat piristetään, kun korko on miinuksella ?? Arvaukseni on, ettei keinoja ole, vaan poliitikot juoksevat kilpaa toistensa selän taakse selittäen tapansa mukaisesti, kuinka pankit aikaansaivat laman, kun lainasivat meille taviksille rahaa.

Kun finanssikriisi iski 2008, niin esimerkiksi Yhdysvalloissa pankkeja kaatui kun keiloja radalla. Lehman Brothers 15.9.2008, Washington Mutual 26.9.2008 ja monta monta muuta. Väitetään, että pelasivat subprime-luotoilla, mutta todellisuus oli se, että alhaiset korot houkuttelivat kansaa investoimaan älyttömyyksiin ja ilman kunnon vakuuksia, koska kansa uskoi rikastuvansa, kun asuntojen hinnat nousivat nopeammin kuin korot. Pankit eivät kieltäytyneet, koska raha oli halpaa ja niin kansa tanssi piirileikkiä joulukuusen ympäri kun pankit työnsivät pukin rekeen karkkeja, puuroa ja pieniä punaisia paketteja.

Onhan se toki velalliselle mukavaa porskutella, kun korko käytännössä on 0%, mutta mitä kauemmin tätä keinotekoista iloa kestää, sitä kovempi tulee isku olemaan silloin, kun dominpalikat alkavat kaatua.

Eikä tarvitse murehtia, lama tule yhtä varmasti kuin aurinko kiertää, korot nousevat ja itku on sen mukaista. Toimittajat huutavat YLE:n huuhuu-studioissa: ”Miksi kukaan ei tehnyt mitään!”

Minä ainakin varoitin

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
#1

> joten nyt me maksoimme ja Saksa porskuttaa

Tänään on tänään, mutta huomenna on huomenna. EU-mailta Saksa saa maksuksi Target-2 saamisia. Ei rahaa. Kun euron romahdus tulee, Saksa jää nuolemaan näppejään sillä ovathan nuo Target-2 saamiset täysin verrattavissa valtioiden velkakirjoihin.

— Eli esimerkiksi Italia ikään kuin maksaa saksan vientiteollisuuden tuotteet kirjoittelemalla maksuksi uusia valtion velkakirjoja.

Eikä siinä vielä kaikki:
Deutsche Bank has 49 trillion dollars in exposure to derivatives

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

turri??? mikä ihme onkaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Appiukollani oli tapana sanoo, että ”jos et … , niin turri vie”. En koskaan kysellyt mitä se tarkoittaa, mutta jääköön jokaisen ihmeteltäväksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Late
#3

Ihminen ei viisaudessaan parempaa järjestelmää ole keksinyt.
Joku väittää ettei parempaakaan ole. Kyse on siitä että he joilla on valta ja jotka hyötyvät tästä järjestelmästä, pitävät huolen siitä ettei parempaa järjestelmää tule!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ei pelkkää p**a
#4

90-luvulla kun Suomi oli romahtamassa se oli Saksan keskuspankki, joka tuli apuun…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000