Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Katse dollariin päin!

Dollari hallitsee edelleen maailman kauppaa ja reilut 60 % kaupasta käydään dollareissa. Dollarin kohtalona on myös ohjata meidät ojaan taikka allikkoon. Iltasanomissa Jan Hurri ihmettelee missä inflaatio viipyy ja paljastaa samalla, kuinka ahdas toimittajimme näkemys asiassa on.

Inflaatio on määritelmän mukaan ilman puhaltamista esimerkiksi auton renkaaseen (inflate) ja taloudessa se tarkoittaa rahamäärän kasvattamista, ei siis kuluttajahintojen nousua. Hintojen nousu on vain inflaation seurausta.

Vuodesta 2000 vuoteen 2007 asti kierrossa oleva dollarimäärä oli jotakuinkin vakio eli noin 4,7 triljoonaa. Vuoden 2008 kriisiä ryhdyttiin kuitenkin hoitamaan setelirahoituksella eli keskuspankit ostivat velkakirjoja ja pitivät korot alhaalla siinä toivossa, että talous piristyisi. Pumppauksen seurauksena dollarin määrä (M2) kaksinkertaistui vuoden 2020 alkuun mennessä. Syksyllä 2020 käynnistyi menossa oleva finanssikriisi (ennen kuin koronasta tiedettiin mitään) ja keskuspankit ryhtyivät tapansa mukaisesti ”elvyttämään”. Vuoden 2021 alkuun mennessä M2 dollarivaranto on jo yli 19 triljoonaa, eli M2 oli vuodessa kaksinkertaistunut.

Vastaavasti Dow Jones-indeksi oli 2008 n. 7.000, josta se on noussut kaikkien aikojen huippuunsa eli 32.000 pisteeseen. Tässä on siis se hyperinflaatio, joka rahamäärän kasvattamisesta on syntynyt ja sama kupla näkyy myös kiinteistöissä. Pörssikurssit ovat etenkin Yhdysvalloissa saavuttaneet tason, joka ei missään vaiheessa vastaa yritysten tuloksia ja ryntäys jatkuu.

Bidenin väki ajoi läpi 1,9 triljoonan ”elvytyspaketin” samalla, kun valtion budjettialijäämä vuodelle 2021 on arvioitu olevan 2,3 triljoonaa. Näiden lisäksi oletetaan, että elvytyspakettia seuraa ainakin toinen samanlainen ennen vuoden loppua.

Sama laulu on pienemmässä mittakaavassa menossa meillä. Sanna Marin lätkii hymyssä suin velkapapereita pöytään kuin pikkulapsi pokeripöydässa.

Jos lähdetään siitä, että kullan arvo kautta aikojen on ollut vakio, niin unssin hinnan kehitys osoittaa, että maailman valuuttojen arvo on laskenut vuodesta 2008 reilut 60%.

Kullan keinotekoinen polkeminen juuri nyt on paras osoitus siitä, että keskuspankit eivät halua paljastaa talouden todellista tilaa.

Kun vuonna 2008 lähdettiin elvyttämään painamalla korkoja keinotekoisesti alaspäin, eli keskuspankit työnivät ”ilmaista” rahaa markkinoille, raha ei elvyttänyt muuta kuin sijoituksia. Sijoitusten arvot lähtivät halvan rahan takia nousuun ja noususta saatava ”tulo” oli ainut kun korot olivat nollassa.

Miksi raha ei vielä ole siirtynyt kuluttajahintoihin? Yksinkertaisesti kysynnän ja tarjonnan takia. Pieni vähemmistö vaurastui keskuspankkien ja valtioiden rahanjakopolitiikalla, mutta valtaosa väestöstä näivettyy setelielvytyksen takia ja se pitää hintoja kurissa.

Kun yliarvostettu pörssi romahtaa, köyhien joukko tulee vääjäämätta lisäntymään, mutta samalla irtoaa myös paljon rahaa sijoituksista kulutukseen. Siinä vaiheessa kysyntä tulee ylittämään tarjonnan ja hinnat karkaavat käsistä. Se automaatti ruokkii itseään, kun kaikki haluavat rahoistaan eroon, mutta ei ole mitään ostettavaa.

Tämä on kauhuskenaario, jonka tulemme kohtaamaan. Se lähtee liikkeelle pienestä mitättömästä asiasta, kuten esimerkiksi Bitcoinin hinnan romahtamisesta tai jonkun suuren pankin kaatumisesta. Vielä vuosi sitten ennustin, että yksi kaatujista olisi Deutsche Bank. Näin ei kuitenkaan taida käydä, koska Suomi monen muun valtion tavoin lähti EU:n biljoonapaketin kanssa pelastamaan pankkien velallisia ja sitä kautta pankkeja.

Ei huolta, koska talous tulee vääjäämättä romahtamaan. Mitä enemmän rahaa työnnetään markkinoille, sitä suuremmat ovat korkopaineet. Kun korko räjähtää keskuspankkien näpeille, talous kaatuu. Jos keskuspankit yrittävät pitää korot väkisin alhaalla, dollari, euro ja muut fiat valuutat tuhoutuvat.

Eniten pelottaa se, että Davosin isot pojat ajavat maailman tieten tahtoen kaaokseen tällä rahapolitiikalla. Sitä emme enää voi estää, mutta voimme vielä vaikuttaa siihen, kuka meillä määrää, kun talous kaatuu.

Toivon, ettei Suomen ohjaimissa silloin ole Marin, Ohisalo, Henriksson ja Vanhanen.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Inflaatio hyvä palvelija, mutta huono herra
#1

Euroissa on mukava olla sijoittamatta mihinkään riskiin, kun kovan euron arvo säilyy. Jos komentajana olisi raju inflaation, varat sijoitettaisiin melkeinpä mihin tahansa. Meille sopisi kova dollari ja pehmeä euro. Valitettavasti se on niin, että toistaiseksi euro pysyy hautakiven kovana valuuttana, ja suomalaisille se merkitsee työttömyyttä, mutta vastapainona kilpajuoksu inflaation kanssa on vähäistä. Heikko euro vastaisi myös liki entisajan devalvaatioita, hinnat EU alueella säilyisi jokseenkin entisellään, muistaen, että raaka-aineet suurelta osin tulee usein EU:n ulkopuolelta, kuten vaikka akkumateriaalit vaikkapa Kiinasta, tai kuparit Etelä-Amerikasta jne., maailmanmarkkinahinnat, johon myös öljy kuuluu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000