On selkeää kansainvälistä tutkimusnäyttöä siitä, että ihmisten hyvinvointi yhteiskunnassa liittyy pitkälti maan talouden kasvuun sitä kautta tulevaan ansiotulojen positiiviseen kehitykseen. Talouskasvu ei tietenkään yksistään ole ainoa julkisen sektorin toiminnan tavoite. Hyvään elämään liittyy muitakin osatekijöitä. Hyvinvointipalveluiden rahoittaminen on kuitenkin haasteellista, kun huoltosuhde heikkenee ja samaan aikaan talous ei kasva. Tämähän on nähty Suomessa jo liki 20 vuoden aikana. Hyvinvointia on jouduttu paikkaamaan mittavalla velanotolla vuodesta toiseen. Valtion velka kasvaa nykyisen hallituksen tekemistä säästötoimenpiteistä huolimatta edelleen.

Hallituksen päättämä, pieni- ja keskituloisiin painottuva tuloveron alennus kiihdyttää kotimaista kysyntää. Koska kansantalous toimii pitkälti myös spekulaatioiden pohjalta, on toimenpiteellä ollut vaikutusta jo ennen kuin se astuu voimaan. Näin on aina ollut maan hallituksen talouspoliittisissa päätöksissä. Hyvä on ymmärtää, että tämä toimii myös toiseen suuntaan. Valitettavasti. Kotimaisen kulutuskysynnän kasvu on hyvä alkusysäys, mutta se ei riitä jatkuvaan ja pysyvään talouden kasvuun.

Kansantalouden kestävä kasvu ja sitä kautta hyvinvoinnin lisääminen on mahdollista kahta kautta. Työtä on tehtävä enemmän tai työn tuottavuuden pitää koko ajan kasvaa. Edellistä ei voida paikata tuomalla maahan lisää työvoimaa, jos sille ei ole työtä ja ennen kaikkea jos sen kyky ja halu ”painaa duunia” ei ole kunnossa. Suomi on ollut jonkinlainen koelaboratorio tässä nyt usean vuoden ajan. Kantaväestön työttömyys on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla mutta maahan tulijoiden työttömyys on kovaa luokkaa. Pitää olla tarjolla työtä ja sitten niitä, joilla on halua ja kykyä työllistyä. Loppujen lopuksi melko yksinkertainen asia ymmärtää.

Suomen ongelma ei ole ollut – kuten usein virheellisesti väitetään – investointien ja pääoman puute vaan kokonaistuottavuuden heikko kasvu. Yritystoiminnan tuottavuuden kehitys on pitkän aikavälin ja kestävän talouskasvun tärkein tekijä. Suomessa on yksityissektorin tuottavuuden kasvu ollut 1910 luvulla keskimäärin 5% vuodessa. (Risto Murto). Vielä 1990 luvulla se oli keskimäärin 3.8%. Vuosien 2008/2009 jälkeen kasvu on ollut huolestuttavan vaatimatonta. Kasvua ei ole ollut oikeasti pitkään aikaan. Kuten jo totesin, sitä ei myöskään voi korvata huonosti työllistyvien ihmisten tuomisella maahan. Työn tuottavuuden kasvu on kuitenkin avain kansantalouden kestävään kasvuun vakaasti ja pitkällä tähtäyksellä.

Kotimaista kulutuskysyntää voi hallitus lisätä nopeasti alentamalla tuloverotusta. Kestävämmän kasvun tuovaa työn tuottavuutta on vaikeampi korjata. Julkisen sektorin toimet vaikuttavat tuottavuuteen hitaasti ja vaikutukset ovat epäsuoria. Muutoksia tarvitaan jo koulutusjärjestelmästä alkaen. Valtio voi ja sen tulee tukea yritysten innovaatiotoimintaa. Sitä voidaan periaatteessa tehdä joko tukemalla kehittämis- ja innovaatiotyön investointien tasoa tai auttamalla innovaatioiden kaupallistamista ja leviämistä. Julkista rahoitusta kannattaa käyttää innovaatiopolun alkupäässä painottuen perustutkimukseen, missä yksityisellä sektorilla on liian pienet kannustimet sen tekemiseen. Tutkimusten mukaan (mm. Takalo ym. 2024) innovaatiotoimintaan yrityksille kohdistetut veroedut ovat tehokkaampia kuin suorat tuet. Tähän on osittain syynä tukijärjestelmän suuremmat kulut. Tässä tietenkin astuu mukaan politiikka ja kulloinkin vallassa olevan hallituksen ideologia.

Työn tuottavuuden kasvu syntyy useimmiten teknologisesta kehityksestä, digitalisaatioista, paremmista työmenetelmistä ja tietenkin työntekijän osaamisen kehittämisestä.Tähän liittyy myös pitkälti työn ja pääoman tehokas ja oikea kohdentuminen. Nyt, kun talouden kehitys on vihdoin kääntynyt positiiviseen suuntaan, on hallituksella – nykyisellä ja seuraavalla – ratkaistavana se, millä työn tuottavuus taas saadaan nousuun. Se takaa vakaan talouskasvun ja hyvinvoinnin.