Perussuomalaiset

Satu Ylönen

Let´s make Pieksämäki great again!

Vaikka sitten herra Trumpin sanoja lainatakseni, kaupunki on saatava eteenpäin ja uudelle vuosikymmenelle etunenässä. Tehdään Pieksämäestä suuri taas. Paljon on kehitettävää ja tehtävää, ja yksin ei kukaan pysty sitä tekemään, mutta toivon luottamustanne siihen, että teen parhaani ja vielä enemmänkin kaupungin hyväksi, mikäli pääsen valtuustoon. 

Pieksämäen imago on suorastaan surkea, kun siitä aletaan puhua muualla. Eikä sitä imagoa nosta ainakaan se, että me itse parjaamme sitä lisää, emmekä välitä mitä sanomme ja missä valossa kaupungistamme puhumme muualla ja muille ihmisille. Pieksämäki oli 1980- luvulla nousuhuipussaan hieman vajaan 25000 asukkaan kaupunkina, mutta sen ajan nuoret muuttivat suurimmaksi osaksi muualle ja laskuvaihe alkoi, samoin kehityksen hiipuminen. Täällä eletään sitä -80- lukua edelleen ja odotetaan, että jotain tapahtuisi. Nyt on aika herätä ja katkaista kehityksen hiipuminen. Kaupunkiin on saatava elinvoimaa ja elämää. Ei mitään tapahdu, ellei mitään tee.

Jos vain otetaan velkaa, eikä niillä rahoilla tehdä edes mitään, mitä järkeä koko touhussa on? Mitä tänne on saatu noin 70 miljoonalla? Missä se näkyy? Suurin osa valtion työpaikoista on kadonnut, tiet ovat ruokottoman huonossa kunnossa ja niitä avataan talvisin silloin kun sattuu huvittamaan, koulut ja talot homeessa (joka homeasia on täällä TAUBU!), ihmiset ovat muuttaneet muualle (miksi?), pienyritykset lopettavat heti alkuunsa, vanhukset pidetään huoneissaan sängyissään, vammaisia ei auteta, kun he apua tarvitsevat, mutta rahaa löytyy kyllä jonnenjoutaviin asioihin, viranhaltijat tekevät mielivaltaisia päätöksiä, jotka vaikuttavat ihmisten elämään. Tämä lista on pitkä, nämä olivat vain murto-osa huomioista ja siitä tiedosta, jota olen saanut. 

Kuntalaiset, herätkää! Nyt on syytä äänestää! Mikään ei koskaan muutu, ellei joku sano asioita suoraan ja rehellisesti. Ja myös tee niille jotain. Minä teen.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000