Kyse on luottamuksen puutteesta
Suomen talous kasvaa taas liki 20 vuoden jälkeen. Investoinnit sekä vienti voimistuvat. Se on hienoa Suomen ja suomalaisten kannalta. Tietyllä viiveellä sen vaikutukset näkyvät myös työllisyysluvuissa. Vaikka oppositio aluksi koitti kieltää asiaa, sitten asettaa tilastot kyseenalaisiksi ja lopuksi kieltää asialla olevan mitään tekemistä hallituksen politiikan kanssa, on kansantalouden kehitys silti menossa parempaan suuntaan. Asiat siis vihdoin alkavat näyttää paremmalta . . . paitsi demareiden ja muun vasemmisto-opposition mielestä.
Talouden kasvu osuu nyt vaikeaan hetkeen demarien vaalityön kannalta. Vaaleihin on vielä aikaa melkoisesti ja nousu jauhaa uskottavuutta siltä valitukselta, mitä on kuultu yli kolme vuotta. Kaikki tehty on ollut väärin ja jos jotain ei ole tehty, on sekin ollut väärin. Totta tietenkin on, että oppositio tekee sitä, mitä opposition kuuluu demokratiassa tehdäkin. Faktoihin perustuvan hallituksen politiikan haastamisen sijaan on nyt kuitenkin kuultu varsinkin eduskunnan kyselytunneilla lapsellista jankuttamista samoista asioista aina uudelleen ja uudelleen.
Demareilla avustavine puolueineen on ollut tapana kaivaa esiin vanha ja tuttu, tosin jo käytössä kulunut rasismikortti aina, kun poliittisen pelikirjan sivu on tyhjä. Sen vanhan laulun sävelmää voi joukolla laulaa samalla, kun kehitetään uutta narratiivia siitä, miksi hallitus on epäonnistunut ja miksi nyt opposition harmiksi alkanut talouskasvu ei missään tapauksessa voi johtua hallituksesta – eikä ainakaan valtiovarainministeristä. Omiin vakiintuneisiin kannattajiin se varmasti luo yhteenkuuluvuutta yhteisen viholliskuvan vahvistamisen kautta. Äänestäjien enemmistön oletan näkevän näytelmän aina yhä uudelleen ja uudelleen toistuessaan vaivaannuttavana.
Syytä triggeröityä varmastikin haettiin joitakin viikkoja. Sitten se löytyi. Tosin syy oli oikeasti melko kyseenalainen, mutta kun media on aina niin suosiollinen tukemaan vasemmiston sanomaa, saatiin kohtuullinen vyörytys käyntiin. Tuli syttyi ja sitä päätettiin varmastikin pitää yllä ainakin sen aikaa, että saadaan jokin politiikkaan liittyvä narratiivi luotua. Rasismikortti toimii aina, koska asia on niin epämääräinen, että sitä voi heiluttaa tarvitsematta oikeastaan perustella mitään järkevää ja loogista. Sama asia on toisen sanomana rasistinen, toisen toteamana normaalia puhetta. Medialla on tässä voimakas rooli.
Tällä kertaa välineeksi otettiin Nasima Razmyar. Häntä on kansanedustajakollega kutsunut afgaaniksi ja se on demarien mielestä rasismia. Pätee varmasti sitten SDP:n Orwell-oppaassa muihinkin kansallisuuksiin, oletan. Kyseinen edustaja kertoi Nasiman olevan myös muslimi. Voimakkaasta reaktiosta päätellen väite on koettu rasistiseksi ja vihamieliseksi. Nasima on tosin itse kertonut muutamaankin kertaan olevansa muslimi. Se ei median ja SDP:n mielestä ollut silloin rasistista.
Rasismin lisäksi vasemmisto mielellään puhuu usein vihasta ja vihapuheesta. Lieneekö kyseessä jonkinlainen peiliefekti? Minä en vihaa ketään suomalaista poliitikkoa. Miksi vihaisin? Politiikkaan tietenkin liittyy kaikenlainen sanailu ja vastapuolesta mielikuvien luominen. Se on aina näyttänyt olevan osa politiikkapeliä. Minulle – sen vihaamisen sijaan – tärkeää on se, keneen luotan Suomen ja suomalaisten asioiden hoitajana vilpittömästi. Täytyy sanoa, että en luota Nasima Razmyariin siinä missä en Tytti Tuppuraiseen enkä todella moneen SDP:n poliitikkoon silloin, kun kyse on Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta ja asioiden ajamisesta parempaan suuntaan. En todellakaan. Tämänkin toteaminen kai on sitten myöskin rasismia?
En halua päättävään asemaan ministeriksi poliitikkoa, jonka ensimmäinen huoli on esim. Palestiinan tunnustaminen. En halua ihmistä, joka haluaa avata itärajan ja päästää tuhansia ja taas tuhansia tulijoita rajan yli suomalaisen duunarin elätettäväksi. En halua lisää veroja, enkä yritysten toimintaedellytyksiä kuristavaa politiikkaa. Listaa voisi jatkaa pitkään.
Kyse ei ole vihasta tai rasismista. Kyse ei ole ihmisarvosta. Kyse on luottamuksen puutteesta.
Tekstin aiheet:
Häntä on kansanedustajakollega kutsunut afgaaniksi?
Peltokangas kyseli Facebookissa seuraajiltaan, kuinka moni haluaa Suomeen ”Afkaani-muslimin sisä- tai ulkoministeriksi seuraavalla vaalikaudella”.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Haluatko sinä muslimin sisäministeriksi?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
En, en miksikään ministeriksi.
Koulutus ei edes riitä. On pelkkä ylioppilas. Joku voisi pyytää päästötodistukset Töölön Yhteiskoulusta (Helsinki).
On vuosia haukkunut meitä suomalaisia, vaikka me olemme kustantaneet koko Razmyarin perheen elatuksen melkein 40 v.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Muistatteko?
3.2.2016
Kansanedustaja Nasima Razmyar tuli ulos Finlandia-talon juhlasalista hyvin hämmentyneenä. Presidentti Sauli Niinistön puhe ei hänestä ollut lainkaan sitä, mitä hän olisi arvojohtajalta odottanut. Niinistö käytti yli puolet valtiopäivien avajaispuheestaan maahanmuuton käsittelyyn./IS
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Oliko Nasima jo silloin mukana vokkitoiminnassa?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
MV lehti:
Razmyarin VOK-businekset
Vielä 2015 vuoden lopulla apulaispormestari kuului merkittävän VOK-busineksia pyörittävän Viittakivi Oy:n hallitukseen, jonka liikevaihto oli 13,8 miljoonaa euroa 2016. Liikevaihto nousi huimat 395,8 % ja tilikauden voitto oli 423 937 euroa sekä liikevoittoprosentti oli 3,1 %. Yhtiön omavaraisuusaste oli 33 %.
Tietojen mukaan Razmyarin VOK-busines kuittasi 2 790 255,00 euroa veronmaksajien rahoja vuonna 2015
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On siis lojaali vokkifirmalle.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Googlaa : Nasima vok toiminta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nyt Nasima on sähköyhtiön HELENin hallituksessa. Ei ihme, että hinnat nousee.
Hallitus
Helenin hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Atte Kaleva, varapuheenjohtaja Mai Kivelä, Atte Harjanne, Pirja Heiskanen, Ville Lehmuskoski, Vilho Salovaara, Jani Koskinen, Nasima Razmyar, Elina Engman ja Ville Vastamäki.
Kovin on vihervasemmistolaista kansanedustajaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näihin tiettyjen firmojen hallituksiin otetaan niitä sopivia poliitikkoja, jotka eivät ymmärrä mitään firman toiminnasta mutta jotka hoitavat asioita käskyn mukaan.
Se hallituspalkkio kyllä kanssa kelpaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja Helen nostaa 7% hintoja lokakuussa ja Helsingissä on PAKKO valita Helen. Ei voi kilpailuttaa. Olemmeko Pohjois-Koreassa?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
KATSOKAA:
Jesse Rauhamo
Maahanmuutolla tehdään Suomessa MILJOONIA
youtube
Katsokoaa, kuka vie veronmaksajien rahoja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kaikki ei edes ole julkisesti laskettavissa. Piilossa on paljon kuluja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Maahanmuuttoon liittyy paljon sellaista liiketoimintaa, jota ei tilastoida. Veronmaksajille lasketun summan voi kertoa kahdella.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eihän kyse ole koulutuksesta. Suomessa on aina ollut poliitikkoja, joilla ei koulutusta ole. Mm. HitasHeinäluona isukki on pelkkä ylioppilas. Kyse on siitä ajaako Suomen asiaa vai ei. Voiko poliitikkoon luottaa?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja jälki on sen näköistä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nazima Razmyar on afgaani. Hänen vanhempansa ovat afgaaneja ja hän on syntynyt Afganistanissa. Voiko ihminen olla enempää afgaani.
Kaiken lisäksi hän on muslimi ja muslimille toinen muslimi on aina muslimi ja menee aina vääräuskoisen edelle.
Tämä on luettavissa koraanista ja heidän käytännön toiminnastaan kaikkialla maailmassa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja kommunisti, joka toistaa kommunisti-isänsä oppeja.
SUPO voisi vähän tutkiskella isin hommia. On pakolaisstatuksella Suomessa, mutta saatuaan Suomen passin matkustelee vanhassa kotimaassaan huhun mukaan?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Todennäköisesti on yksi Afganistanin kommunistipuolueen johtohahmoista, siis maanalaisen puolueen. Eivät nämä luovuta koskaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Isä 20v jälkeen osaa Suomea. Aika ylimielistä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Siis osaako suomea? Ainakin kertoo, että EI OSAA.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei osaa ja kai ylpeä siitä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mutta suomalainen raha kelpaa?
Mammakin käy uimahalleissa ja saa rasistisia kommentteja.
24.2.2020 /IS
Kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Nasima Razmyar kertoo Twitterissä äitinsä joutuneen rasistisen huutelun kohteeksi uimahallissa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vai rasistisen huutelun kohteeksi.
Uskokoon ken tahtoo.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On ylimielistä että ei ole opetellut puhumaan Suomea. Silti asuu suomalaisten rahalla maassa. Ei tee töitä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nazima Rasiszmyar.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nasiman aviomies on Johan Fager.
Ei ole afgaanille miehen sukunimi kelvannut, vaan haluaa jättää afgaanijuuret nimeensä.
Aika ristiriidassa, kun leikkii suomenruotsalaista hienostorouvaa Lauttasaaressa, jossa muslimina lipittelee crémant kuohuviiniä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Onkohan mies sukua edesmenneelle kuuluisalle näyttelijä/laulajalle. Leif Fagerille joka oli Norjalaista syntyperää?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hienostorouvana on mukava olla. Onkohan mieskin sosialisti ja muslimi?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On suomenruotsalainen ja Nasimakin haluaisi olla.
Lapset ruotsinkielisessä koulussa, jossa ei ole maahanmuuttajia kuin 0,5%.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Silloin on helppo kertoa hesalaisille, että koulushoppaaminen on rasismia kun omat lapset käy turvallista koulua, jossa voi oppia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Taisi Nasima ollessaan koulutuksen apulaispormestari aloittaa tämän nykyisen suunnan mamulasten koulutuksissa? Nyt sitten korjaamme satoa vihervasemmiston päätöksistä ja
SUOMALAISLAPSET KÄRSIVÄT ja MAKSAVAT HINNAN.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nasima ei paennut Afganistanista kuten antaa ymmärtää, vaan Moskovasta, kun Neuvostoliitto hajosi ja valikoivat Suomen. Tai Moskova lähetti heidät Suomeen. Olisivat voineet jäädä Moskovaan.
Yksikään talebani ei Nasimaa ole vainunnut, Onkohan koskaa elävää kohdannut?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tarina on tekaistu mutta on kai kertonut sitä niin usein että uskoo jo itsekin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lapsuudestaan Nasima Razmyar muistaa Kabulissa vaaleansinistä taivasta vasten loistavat isoisänsä tulppaanit, jotka ovat piirtyneet pysyvänä ja kauniina muistona hänen mieleensä
Alle 5-vuotiaan muistoja?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Koko tarina on sepitettyä. Sillä saa demareissa ääniä vaaleissa.
Erikoista, että äänestäjät eivät tätä näe.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Surullista (Nasiman lempisana), jos elää omassa kuplassaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
”Surullista”. On todella surullista, että meillä on päässyt/äänestetty tällaisia henkilöitä eduskuntaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eduskuntaan pääsee mielikuvien perusteella. Pätevyydellä ei ole merkitystä. Ei perehdytä edes mitä se äänestettävä ajaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tätä totuutta pitäisi kertoa enemmän suomalaisille. Nasima on miettinyt että olemalla pakolainen ja kertomalla nyyhkytarinaa saa ääniä vasemmistossa ja mamuilta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Googlaa:
pauli vahtera razmyar
Saatte totuuksia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mikä siinä kysymyksessä oli rasistista?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kysymyksessä ei ollut mitään rasistista. Hesari ja YLE tekee vaalityötä ja nostaa kaikkea esiin sellaista mikä on haitaksi perussuomalaisille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kokkareiden edustajat tivaavat Riikalta, onko hallitusyhteistyö mahdollista demaraiden kanssa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kokoomus itse koko ajan lähenee demareita. Kiima päästä hallitukseen edes vasemmiston apupojaksi on Orpolla kova.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kokoomus voidaan siirtää sivuun kun seuraavaa hallitusta tehdään. Jos demukoiden maahanmuuttokiima laantuu ja perussuomalaiset menevät Kokoomuksen ohi vaalipäivänä on hallitus ehkä yllättävä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Petteri Orpo itse on lähestynyt demareita ja haluaa apupojaksi Nasiman ja Tytin ohjastamiin vankkureihin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hyvä kysymys.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kokoomuksessa on naisten vassariosasto, helmikanat, jotka kumartavat demareille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Toivottavasti äänestäjät alkavat tajuamaan millaista tyhjää soopaa Nasima ja muut demarit suoltavat. Vaaleissa ei saa käydä niin että nuo tyhjänpuhujat ja suomalaisten vihaajat saavat eniten ääniä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Minulla varmaan löytyy vielä jostain kaapinkätköistä useampikin rasistikortti. Niissä korteissa on yksi sellainen henkilö. Joka on suojavärin omaava ja päässään hänellä on turkkilainen lakki, jossa on tupsu lankapunoksen päässä. Toisessa kädessään hänellä on sikari ja hän on se korttipakan päärasisti. Eli kaikkien rasistien äiti, vaikka onkin kysymys mieshenkilöstä. Ja nämä rasistikortithan on jo aikojasitten kielletty, eikä niitä saa enää edes valmistaa. Mutta siitä huolimatta vihervasemmiston mielensäpahoittajat niitä jatkuvasti jakelevat. Etupäässä perussuomalaisille. Ehdotankin että korttien valmistus ja myynti aloitetaan uudestaan. Olisi sitten niitä kortteja mitä jakaa ” rasisteille ”.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kantasuomalaiset ihmiset jotka äänestää vihervasemmistolaisia puolueita ja jotka vihaa persuja aika usein tunnistaa ulkonäöstä. Heillä on monesti useampaa näistä.
1.Epänormaalit hiusvärit(esim. punainen, sininen, vihreä. Sitten nuorilla samanlaiset valkoiset tai harmaat hiukset kuin yli 73 vuotiailla vanhuksilla luonnostaan on.
2.Paljon tatuointeja.
3.Paljon lävistyksiä esim. nenässä, suun luona, navassa, jopa sukupuoli el*m*ssä. Eikä vain korvissa.
4.Ovat usein päihteiden käyttäjiä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja aina vihaisen näköisiä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On se kumma kun esim, Fatiman puheet maalaisista insestiä harrastavana ei ole mediassa mitään.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä huomaa, että Euroopassa on ollut todella kuumaa, kun EM-yleisurheilukisoissa on niin paljon ruskettuneita urheilijoita.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
🤣
Se on se Nasiman ilmastomuutos.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mites se liittyy Nasimaan ja tekaistuun rasismikohuun?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nauti sitten tästä:
Viihdeuutiset/Iltalehti
Nyt on todellinen tyylinäyte: Sanna Marin ja Nasima Razmyar julkaisivat yhteiskuvan
Ystävykset poseeraavat yhdessä viimeisen päälle tyylikkäinä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mielikuvia luodaan. Asiaosaaminen heikkoa tasoa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eikös hän selittänyt esim. Ceuta tapahtumia ilmastonmuutoksella ja vaati lisää rahaa kehareille?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Laittakaa hakuun youtube: jösse järvenpää naima rasia. On hyvin ajankohtainen musiikkiesitys.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja youtube Pauli Karmala:
Korostaako Mauri Peltokangas -kohu jälleen median ja toimittajien laiskuutta ja kaksoisstandardeja?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomalainen media on pelkkää kaksoisstandardia. Perussuomalaisia voi lyödä lekalla mutta vasemmisto voi puhua mitä haluaa eikä se edes nouse uutisiin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä. Toimittajilla on kaksoisstandardi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lukekaa ulkomaan uutisia. Varsinkin Euroopasta, jotka tulevat käännöksinä seuraavana päivänä Suomeen, jos tulevat. On mielenkiintoista vertailla eri maiden tulkintoja mm. Ceutan tapahtumista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
SuomiYLE tai hesari kertoo aina oman versionsa asioista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Euroopan sivuilla ei paljon näy juttuja Ceutasta, paitsi Suomessa. MTV :llä oma toimittaja päiväkausia paikalla ja Yle lähetti Anna Karismon sinne . Rahaa on.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Demarit ovat paniikissa. Perussuomalaiset nousussa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Demarit on se takia paniikissa koska puolueella ei ole mitään muuta kertoa kuin veronkorotukset. Työssäkäyvien kurjistamista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Demarit hamuaa maahanmuuttajia vain vaalikarjakseen, kun harva maahanmuuttaja haluaa tulla töihin Suomeen, mutta maksuton elämä kelpaa kelle tahansa. Maahanmuuttajien kuluja demarit eivät maksa, se kuuluu veronmaksajille. Että sen verran taas rasismia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Demareille ominaista on se että se jakaa enemmän kuin valtio tienaa. Se ei jaa rahaa – se jakaa tulevia veroja. Velkaa voi ottaa, mutta sen on liityttävä jotenkin tuottaviin investointeihin, jossa esimerkkinä käy vaikka investointivaraukset verotuksessa. Sen sijaan vaikka datakeskukset tai tuulivoima ei ole järkeviä investointikohteita, kuten ei peltomaiden aurinkopaneelimaailma. Datakeskukset vaativat koko runkosähköverkoston uudelleen rakentamista, jossa myös tuulivoima ja aurinkovoima vaativat myös rankkoja investointeja. Vesivoiman ongelmat olivat vasta esimakua ongelmista, jossa hiili- tai maakaasuvoimasta ollaan päästämässä irti. Näin siis pitää pohtia tarkoin onko ilmastonmuutos hiilidioksidin seurausta vai onko kyse luonnollisista ilmiöistä, kuten Golfvirran reitin muutoksesta, ja onko jääkauden ja lämpöhuipun välisenä aikana kulutettu pohjavesi käytetty loppuun, ja latenttilämpö jää maahan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Katsokaa illalla:
A-studio
Tulossa ma 17.8. klo 21.00
Mihin suuntaan Suomi kulkee maahanmuuttopolitiikassa? Juontajana Sakari Sirkkanen
Onkohan Tytti, vakiojäsenenä, paikalla?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Täytyyhän siellä olla nämä vihervasemmiston vakiintuneet ”poskisolistit” paikalla. Eihän se muuten ole YLE.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tytti nyökyttämässä päätään?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kurppien sukua, kun nyökyttelee päätään.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jippii! Vigelius, jauhota neiti Heinäluoma.
SDP tiukensi maahanmuuttolinjaansa. Mihin suuntaan Suomen maahanmuuttopolitiikka kehittyy? Debatissa kansanedustajat Joakim Vigelius (ps.) ja Eveliina Heinäluoma (sd.).
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä on umpisurkea tämä neiti Heinäluoma. Suullinen ulosanti (opettejan lapsena?) huono.
Ja mitä puppua päästeli?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vigelius oli loistava, Selväsanainen ja asiallinen. Toivottavasti suomalaiset tajuavat demarien vedätyksen .
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
KATSOKAA:
youtube
Jesse Rauhamo
Maahanmuuttoväittely A-studiossa – Vigelius vs Heinäluoma
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Katsokaa ihmeessä ja lukekaa kommentit.
Hitas kuningatar saa kuulla totuuksia Vigeliukselta ja Ylen toimittajakin on ok.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Asiaa 👍
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vigelius veti hyvin. Heinäluoma on aika noviisi politiikassa. Ei mitään asiaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Katsokaa Iltalehdestä, kun Sanna Ukkola haastattelee heitä. Onko Heinäluomalla jäänyt levy päälle, kun jankkaa samoja asioita? Lukenut mantransa ulkoa?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nyt kyllä Sanna antoi Heinäluoman puhua rajattomasti ja sai huutaa päälle. Vigeliuksen Sanna keskeytti usein.
Heinäluoma toisti samaa ja samaa.
Ei ollut tasapuolinen keskustelu.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei ihme, että Heinäluomalla on sympatiat mamuille, kun äitipuolikin on melkein mamu.
Eeron toinen vaimo:
Ayla Shakirin isä on suomalainen, syntyperältään tataari, ja äiti on syntyjään turkkilainen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuplarangaistus demareiden keksintö? Taitavat olla vähän kujalla?
Suomen uutiset:
Tuplarangaistus taittoi jengiammuskelun Tanskassa
Politiikka
02.07.2018
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti