Palkkojen palautus vuoden 2008 tasolle – ratkaisu alijäämään
Valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden alijäämät on korjattavissa keventämällä julkisen sektorin palkkoja. Tällöin yhtäkään julkisen sektorin työntekijää ei tarvitse irtisanoa, kansalaisten palveluja leikata eikä palvelumaksuja nostaa.
Suomen reaalinen BKT on kasvanut vuoden 2008 jälkeen vain vähän. Käytännössä talous on polkenut lähes paikallaan jo lähes kaksi vuosikymmentä.
Samaan aikaan julkiset menot ovat kasvaneet voimakkaasti. Valtion budjettitalouden menot olivat vuonna 2008 noin 43,1 miljardia euroa. Vuonna 2026 niiden arvioidaan olevan noin 91,3 miljardia euroa. Kasvua on siis nimellisesti noin 112 prosenttia.
Koko julkisen sektorin kehitys kertoo samaa tarinaa ollen vuonna 2008 91,1 miljardia. Mutta ollen vuonna 2024 jo noin 159,4 miljardia euroa. Kasvua rajut 75 prosenttia.
Samaan aikaan väestön kasvu on ollut vain noin 6,1 %
Eikä tässä vielä kaikki.
Vuonna 2008 valtionvelka oli 54 miljardia euroa. Heinäkuun 2026 jo 198,9 miljardia euroa. 18 vuodessa lisää 145 miljardia Valtionvelkaa lisää 145 miljardia eli kasvua 168,5 %.
Paikallishallintojen velka kasvoi vastaavalla ajalla 286 % ollen 39,4 mrd.
Siksi säästöt otetaan sieltä, missä kasvu on tapahtunut eli julkisen sektorin rakenteista, eikä yksityisen sektorin selkänahasta.
20 mrd. leikkaus on lasten leikkiä
Julkisen sektorin palkkojen ja työnantajan sivukulujen kokonaiskustannus on kasvanut vuodesta 2008 vuoteen 2026 arviolta noin 30 miljardista eurosta 49 miljardiin euroon.
Kasvua on siis lähes 20 miljardia euroa.
Ratkaisu on palauttaa julkisen sektorin henkilöstökustannukset lähemmäksi vuoden 2008 tasoa. Tämä voidaan tehdä niin, että suurin vastuu kohdistuu ylimpään poliittiseen ja virkamiesjohtoon, ei suorittavaa työtä tekeviin.
Esimerkiksi suorittavan työn kokonaispalkkakustannuksia voidaan alentaa noin 13 %, keskijohdon noin 17 % ja ylimmän poliittisen sekä virkamiesjohdon palkkoja 40–45 %.
Tavoite ei ole irtisanoa sairaanhoitajia, opettajia, poliiseja tai muita suorittavan työn tekijöitä. Tavoite on palauttaa julkisen sektorin kustannusrakenne tasolle, jonka Suomen talous pystyy oikeasti maksamaan.
Tekstin aiheet:
Kukaan ei suostu minkäänlaiseen palkan alennukseen, koska hinnat jatkaa nousuaan. Bensamittarilla sataselle ei kohta saa kuin muutaman litran bensaa ja jossain vaiheessa ei sitäkään. Hintoja pitää saada alenemaan, josta hyötyy koko kansantalous vientikilpailukyvyn parantuessa. Suomi ei tule koskaan nousemaan vain veroja nostamalla, kaikki on verotettu energiasta lakanaan ja sen alle. Sähköautoihin menee kaikki viennistä saadut rahat, ja nekin menettävät arvonsa varsin lyhyessä ajassa ja jopa romutetaan. Poltomoottoriautojen rakentaminen on työlllistänyt kymmeniä miljoonia ihmisiä Euroopassa, ja kaikki romahtaa nyt typerän ilmastokamppailun seurauksena ja kiinalaiset sorvaa sähköautojen moottorit, valmistaa korit, lasit, eli eurooppalaisilta menee työpaikat alta terästeollisuutta myöten.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kun kuluttaja käyttää 1000 euroa bensaan, se työllistää vähän. Öljyala on automatisoitu.
Kun sama 1000 euroa käytetään kotimaiseen palveluun, se työllistää paljon. Ravintolat, korjaamot, rakentaminen ja muut palvelut ovat työvoimavaltaisia.
Siksi kotimainen kulutus luo työtä. Bensa ei.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomalaiset poliitikot eivät todellakaan tajua, että polttoaineiden verotuksen kiristäminen aiheuttaa turhaa työttömyyttä ja sen tukimenojen kasvua. Voisi kuvitella että asialla on viherkommunistit, mutta hallitus ei ole kommunistinen. Ruotsissa bensiini on halventunut reippaasti ja työllisyys kunnossa. Samaa pitäisi meilläkin olla, että ei mene työpaikat vain automaation tekemään bensaan ym.. Kuka ihme siellä politiikassa uskoo, että kallis bensa jotenkin auttaa maamme taloutta, koska välilliset verot vie joka tapauksessa rahat pussista, mutta se työllistää suomalaisia, ei jotain pumppumestaria öljynporuslautalla tai jalostuslaitoksen automaation rasvaria.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomessa on noin 20-22 miljardia puuta. Sen hiilentarpeet ovat suuret, keskimäärin yhden auton hiilentuotto vastaa 27 aikuisen puun tarpeet. 22 000 000 000/27=814 000 000 autoa. Henkilöautot ovat siis äärimmäisen hyödyllinen maamme metsänkasvulle, ja joka muuta väittää, suoltaa roskaa. Lannoitetehtaat ovat sen sijaan ottaneet rikin haltuunsa, totta kai ilmastomuutosroskallaan ja motivaatiot ovat rajut. Ilmastopropaganda perustuu edunsaajien armottomaan etuuksiin, motivaatiot on hiottu äärimmäisyyksiin, galaksin ennätyskirjoihin. Rikin vähenemä ei ole vain maanpinnan kuumenemista, vaan myös polku metsien tuhoon, ja etelän eukalyptysmetsien paloihin, ne kun ottavat syväjuurillaan veden syvältä pohjavesistä ja pinta kuivaa öljykarikkeineen nopeasti, josta heikko sadevesien läpäisy ja tulvat.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos vaikka rakentaminen olisi verotettu bensan lailla, Suomessa tuskin rakennettaisiin yhtään mitään, ja kansa lojuisi toimettomana ja persaukisena pummijonoina rajoilla päästäkseen pois tästä verohelvetistä, katukerjäläisiksi vaikka kehitysmaihin. No, kiinteistövero vastaa myös tuota verohumalan tuomaa idioottimaisuutta, jossa menojen verottaminen on kuin haaskalintujen geeneistä. Ensin maksetaan verot tuloista, joilla hankitaan asunto, ja ei muuta kuin sitä verottamaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, kertaalleen verotetuilla tuloilla ostellaan tiukkaan verotettua rakennusmateriaalia, joissa verot vaihtelee henkilöveroista arvonlisäveroon ja kaikki taivaan ja maan välillä. Kun kiinteistö otetaan käyttöön, aletaan maksamaan ikuisuusveroa, kiinteistöveroa hautaan tai kiinteistön myyntiin saakka, ja myynnin yhteydessä joku ostaa kiinteistön verotetuilla tuloilla ja alkaa maksamaan siitä sitten verotetuilla tuloilla kiinteistöveroa. Tämä on omistuksen verottamista, kun tulot loppuvat, omistamisen verotus vain jatkuu ja jatkuu kuolinvuoteelle saakka. Kuolema onkin se ainoa, joka vapauttaa veroista, arbeit befreit von Steuern.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eläkkeet maksetaan euroissa ja nostetaan prosentteina. Se mikä ei ole sitä, miltä se näyttää, on harhautusta. Eläkeindeksin ”kaikille sama prosentti” näyttää tasa-arvolta, mutta on kaukana siitä. Prosentti on vain suunnittelun työväline, abstrakti kaava, joka kohtelee kaikkia näennäisesti samalla tavalla. Todellisuudessa indeksikorotus pitäisi maksaa euroissa, ja euro vaihtaa omistajaa – pienestä eläkkeestä suurempi euro, suuresta eläkkeestä pienempi euro.
Siksi indeksit pitäisi hoitaa eurotaloudella; raha ratkaisee, ei prosentit. Kun järjestelmä esittää suhteelisen korotuksen tasa-arvona, mutta tuottaa euroissa eriarvoisen lopputuloksen, syntyy rakenteellinen harha, jonka jokainen näkee kassakuitissa. Kaava on siisti, todellisuudessa vino, Prosentti suunnittelee, euro ratkaisee – ja siksi tämä kapula osuu. Kannattaa muistaa se, että demarit leikkasivat eläkeindeksin, mutta eduskunta on hyväksynyt prosentti korotukset eläkeindeksiin, joka vie eläkkeellä elämisen kurjuuteen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Taitettu indeksi oli Lipposen sosialistihallituksen aikaansama muutos, joka ratkaisi aika paljon maamme taloudessa. Kolmikanta, hallitus, työnantajajärjestöt ja ammattiliitot rakentivat talouteen miinan, joka näkyy taloudessa rajuna talouden alasajona.
Lipposen hallituksessa oli demarit, kokoomus, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP vuosina 1995-1999. Laki taitetusta indeksistä tuli voimaan 1996.
Taitettu indeksi siirtää rahaa kulutuksesta rahastoihin. Eläkkeet nousevat hitaammin, kulutukseen menee vähemmän euroja. Rahastoihin jää enemmän euroja ja valtion verokertymä jää pienemmäksi. Kun tuohon lisätään erittäin pienten eläkkeiden prosenttikorotukset järeän inflaation aikana, jota myös alvin korotus toi tullessaan, on täysin selvää, että valtion kassa vajoaa kuin lehmän häntä. Eläkeyhtiöt täyttävät säiliöitään ja valtio maksaa kulut.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juu, valtionkassa vajoaa kuin impotentin kalu.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eläkkeisiin ei juurikaan uskalleta puuttua, toki rutistaan suurista eläkkkeistä, mutta systeemi on rakennettu siten, että se suorastaan houkuttelee väistämään valtion veroja, eli ne vähennysoikeudet. Eläkejärjestelmästä puhutaan kuin se olisi pyhä lehmä, mutta todellinen vipu on verovähennysoikeudessa – sisäänmenossa ja armelias ulostulo. Valtiolla on oikeus koskea verotukseen, vaikka muu olisi sopimuksien takana. Verovähennyksien säätäminen pitää investointeja yllä ja suurten eläkkeiden taso laskee ilman leikkausuhkiakin. Eläkemaksujen verovähennysoikeutta voisi säätää maksettaessa pienemmäksi ja pohtia sitten eläkkeiden verotusta nostettaessa, vaikka sitten porrastaa se. Tuo sopii varmasti valtiolle, mutta myös niistä suurista eläkkeistä kateellisille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Valtion taloudessa on rakenteellisia ongelmia, joista yksi keskeinen on eläkeyhtiöiden rakentuminen valtion rinnalle omaksi rahastuskoneekseen. Eläkeyhtiöt keräävät verottoman syötteen, sijoittavat sen ja kasvattavat pääomaansa korkoa koron päälle. Hallinto on vuosikymmenten aikana hioutunut puolustamaan koneistoa, koska tulospalkkiot sidotaan sijoitustuottoihin. Valtion kassavirta jää heikoksi, koska valtio kantaa menot mutta ei saa tuottoa. Eläkeyhtiöt saavat tuoton mutta eivät kanna menoja. Suomi ei pitkällä aikavälillä kanna kahta rahastuskoneen logiikkaa; valtion kulutuskone ja eläkeyhtiöiden säästökone pysyvät epäsymmetriassa, ellei virtaustasetta tunnisteta ja korjata.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Euromääräinen eläkeindeksi ratkaisisi maamme talouden epätasapainon suurelta osin. Prosenttiperusteinen indeksi tuottaa eri eurovirran eri tuloluokille, ja pienituloisen korotus ei riitä kattamaan perushintatason nousua, jopa pienempi kuin maitokaupan hintojen nousu. Samaan aikaan suuret eläkkeet nousevat rajattomasti, koska sama prosentti tuottaa satoja tai jopa tuhansia euroja. Euromääräinen indeksi olisi edelleen indeksi, mutta taloudellisesti tasapuolisempi ja valtionkassavirran kannalta huomattavasti vakaampi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kaikki kolmikannan neuvotelijat olivat isotuloisia ja eläkeindeksi oli heille taivaallinen lahja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tyrmäys vihervasemmistohallituksellemme, tulevaisuutta ei rakenneta polttonesteiden hallitsemattomalla tai hallitullakaan verottamisella, eli kun ollaan vauhtiin päästy niin antaa mennä vaan. Jokainen aikuinen ymmärtää, että hintojen nousu vähentää kulutusta, eikä se tuo samaa veropottia kuin älyllinen polttonesteiden verottaminen. Kehittyneimmissä maissa asia ymmärretään paremmin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, ja sähköautot matkaavat yhä useammin kohden kertakäyttöä, koska raaka kilpailu markkinoista toimii ajurina. Tuota ei kestä maapallon raaka-ainevaratkaan, kuten pohjavesivarat tuhoutuu. Euroopan tulee pysyä erossa tuosta kertakäyttö-kulttuurista, jota Aasian maat tarjoaa. Henkilöautomaailma tarjoaa Euroopalle sivuvaikutuksineen elinkeinon jopa sadoille miljoonille ihmisille, kun huomioidaan asia kaivosteollisuudesta alkaen autoalaa ja muutakin palvelevat ammattikunnat jossa jossa kulutus heijastuu varsin laajalle palvelualoineen. Polttomoottoriautojen kehitys otti reilut sata vuotta, ja sähköauto voisi olla valmis laajempaan käyttöön ehkä vasta useiden kymmenien vuosien päästä, jolloin systeemi kestää raaka-ainevirtoja ja sähköverkot riittävät jakeluun.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Päättäjät ovat homman kusseet tähän jamaan missä se nyt on. Kansa ei ole tähän tilanteeseen syyllinen. Eli maksakoot päättäjät omista palkkioistaan/palkoistaan valtion velat. Ensimmäisenä pitäisi purkaa suuryritysten ym. johtajien kannustinpalkkiot ja joululahjarahat ym. provikat. Tilanteen voisi palauttaa samantien vuoteen 1994 ennen EU: hun liittymistä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Esim. lomarahat ja vastaavat turhuudet voisi lakkauttaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Työstä saatava rahapotti on hajautettu palkkaan ja etuihin, eli mistään ylimääräisestä rahasta ei ole kyse. Palkka muodostuu aina työn tuottavuudesta. Yritykset ovat vain työn ja tuottavuuden vaihdeasemia, työn välittäjiä, systeemin välillisiä rahoittajia, kuten valtion laitokset tai tehtaat, jotka sijoittavat verovaroja. Tuossa odotukset ovat suuremmat, pääoman epäonnistumiset maksaa veronmaksajat ja lopulta yksityiset yritykset. Suomen varallisuus on velkapohjaista, jossa puskurina on yksityiselle kertynyt varallisuus jota nyt pumpataan veroina paikkaamaan heikkoa kansantaloutta, joskin tuo tie käydään nopeasti loppuun, jolloin palveluista on luovuttava pala kerrallaan. Suomen peripohjainen verotus ei auta, verotuksen jatkuva kiristäminen tekee lisää köyhiä, ja odotukset talouden kääntymisestä on vain harhaista toivoon perustuvaa talouspolitiikkaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tällä hetkellä polttoaineet kuluttavat suuren osan ihmisten käyttövaroista, ja näin kulutuksesta katoaa valtavasti työllistävään kulutukseen tarvittavaa rahaa. Tuosta voi valtio saada verotuloja, mutta ne kuluvat työttömyyden kasvuun, joka johtuu verotuksen vinoutumisesta. Valtion tulisi palkata hallintoon ihmisiä, joilla on joku äly päässä verotuksen anatomiastakin. Se ymmärtää kyllä, että ilmasto on mielessä, mutta sekin on pielessä, geoöljyllä ei ole mitään yhteyttä fossiilisten kanssa, ei yhtään mitään. Vain kivihiili ja miljoonia vuosia vanha turve jen. ovat fossiilisia, kun geoöljy, maankaasu ja antrasiitti ovat täysin eri linjan puhtainta geokemian tuotteita, jossa sadeveden hiilidioksidi on kiertävää hiiltä. ei mitään yhteyttä fossiilisiin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Maapallon kuoressa on pallon alusta saakka muodostunut geoöljyä, joka ei ole fossiilista öljy. Geoöljy muodostuu gemiallisesta rektiosta, jossa kuoren rauta pääasiassa ottaa vedestä hapen syvällä maapallon kuoressa ja vety vapautuu. Antrasiitti sen sijaan on tuossa prosessissa ylihiiltä joka sakkautuu kilometrien syvyyksiin vedenkierron avulla, eli ei mitään tekemistä kivihiilen tai fossiilisten kanssa, vaikka saman väristä. Ilman ilmakehän hiilidioksidipitoista vedenkiertoa hiilivedyt eivät voisi muodostua, olisi vain vetyä. Vedellä on se hiililiukoisuus ominaisuus ja se pelastaa tilanteen. Hiilisidoksia on laskematon määrä, mutta hiili ei ole fossiilinen atomi, kuten ei ole vetykään. Luonto loi hiilivedyt ihmisen parhaaksi ja on turvallinen hyödyntää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Maapallon geoöljyjen varastot ovat siis moninverroin suuremmat mitä ihmiskunta ymmärtää, koska ne ovat muodostuneet jo alkupallosta lähtien, jolloin ei tarvittu kuin rautaa, vettä, hiiltä ja suolaa. Kyse ei siis ole maatuvista kasviksien jätteistä jotka ovat geologisesti varsin tuoretta. Kun puhutaan fossiileista. kyse on yleensä kasvien tai eläinten fossilisoituneista materioista, jota argeologit tutkivat ja siitä sitten on kehittyneet koulujen fossiilisoituneet opettajat ja viime kädessä kaiken uskovat fossiilisoituneet poliitikot, joille asfatilla makaava nuori saa uskoteltua mitä tahansa roskaa. Geoöljyä olisi käytettävä ja runsaasti, koska kuoren ohenema paljastaa öljyt aikanaan merialueille, josta seuraa todennäköisesti massiivinen happikatastrofi. Tuo voi tapahtua vaikka mikrolaattojen repeämien seurauksena. On siis ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta hyvä että geoöljyä hyödynnetään, koska riski kasvaa eroosion myötä. Sähköautot sen sijaan pilaa loputkin maapallon pohjavedet.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Poliitikoiden on vaikea ymmärtää se, että FT-diesel ja synteettiset hiilivedyt eivä koskaan tuota bitumia. Bitumi syntyy vain ajan kanssa – ei kemiallisesti, vaan geologisesti. Geoöljy>bitumi -siirtymä vaatii miljoonia vuosia, lämpötilan 60-120 C astetta, paineen 1-5 kbar. Raskaimpien fraktioiden polymeroitumisen. Geoöljy ei ole hiilenkierron sivupolku vaan nestefaasin ydin – hiilen virtaustaseen keskisolmu, jossa hiili on liikkuvimmillaan ja termodynaamisesti monisuuntainen. Ilman bitumi-maantiepäälystettä emme tule toimeen. Natsit koettivat päälystää tiestöä betonilla, mutta se ei kestä meidän talvisia olosuhteita, jonka osoitti muinoin testit eteläisessä Suomessa. On siis erittäin tärkeää että jatkamme öljyn jalostusta, koska se on yksi halpa tisle öljynjalostuksessa ja pelkkä bitumi maksaa paljon tuontimateriana.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä se alkaa kutittamaan Helsinginkin vihreiden kurkkuja, kun joudumme tyytymään kaupungissa hiekkateihin, joka on väistämättä edessä. Poliitikoiden tulisi kuunnella myös asiantuntijoita, ei vain vihreitä, koskee myös kokoomusta. Hiekkamyräkät ovat siis edessä, ja väestöä koetetaan vaihtaa hiekan kestäviksi saharalaisiksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Bitumin kulutus lisäksi kasvaa sähköautojen lisääntymisen myötä, jossa sähköautot alkaa olla liikenteen raskasta liikennettä, joka kuluttaa tiestöä rajusti. Se että sähköautojen ongelmat aiheuttavat Euroopan työllisyyden romahduksen ja koko pallonpuoliskon muuttumisen kuoren mineraalikaivoksien vuoksi kuivaksi ja myrkylliseksi elinympäristöksi, on poliitikoiden kammottava virhe koko luomakuntaa kohtaan. Ei uskoisi että kykypuoluekin on mennyt tuohon virheeseen mukaan, jota johtaa vihervasemmisto.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Autot ovat olleet korjattavia ihan sähköautoon saakka, mutta nyt aasialaiset muuttavat autot halpavalmistamisen vuoksi kertakäyttöisiksi. Tämä on raskas muutos. jota vihreät kannattelee.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eurooppa ei tule koskaan olemaan kilpailukykyinen aasialaisten kertakäyttöautojen valmistamisessa, tuo on hyvä muistaa.
Kiinan halpasegmentin sähköteollisuus on rakentanut kilpailuetunsa lyhytikäisistä, nopeasti vanhenevista ja taloudellisesti korjauskelvottomista – käytännössä kertakäyttölogiikasta, joka syrjäyttää geokemialla kulkevat pitkäikäiset autot.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Parempi se on sähköautojen romahdus ennemin kuin että niitä on miljoonia käytössä Suomessa. Sähköautot romahduttaa Suomen sähköverkot kulutuksellaan, tarvitsee useamman Olkiluodon tehoisen ydinvoimalan, mutta ennen kaikkea sähkön runkoverkot joudutaan uusimaan ja kaivaman kaapelia maahan tuhansia kilometrejä, tuhansia muuntamoita, miljoonia tonneja alumiinia jne. Tuulivoimalla systeemi ei koskaan toimi nimellisteholla, jolla voimalasta tehdään kaupat. Poliitikkojen tulisi tulla järkiinsä maamme tuhoisan sähköautokiiman suhteen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kiveä kiven päällä työllistää vain kerran. Kun sitä verotetaan, vero on pois liikkuvasta kulutuksesta – ja kulutus on työllisyyden perusta. Siksi kiinteistövero on talousvirran kannalta väärin kohdistettu ja heikentää työllisyyttä. En tiedä kuka sen kiinteistöveron keksi, mutta se ei sovi tähän maailmaan ja se on virhe. Kaikki verot mitä demarit ovat louhineet aikojen kuluessa käyttöön, pitäisi tarkastella älyllisesti uudelleen. Verotuksessa veropotti ratkaisee, ei veropohjan täydellisyys tai laajuus. Palkkataso Suomessa on hivuttautunut kilpailijamaita edelle juuri laajan ja syvän veropolitiikan vuoksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomalaisen tuotannon kilpailukykyä heikentää se, että suurin osa veroista ja maksuista kertyy tuotteen sisälle jo ennen myyntiä. Kun kustannusrakenne on piilossa, sitä ei voi hallita eikä optimoida. Monissa kilpailijamaissa kustannukset ovat näkyviä ja osa palveluista valtion kustantamia, mikä keventää tuotannon hintaa. Läpinäkyvä ja hallittava kustannusrakenne vahvistaisi Suomen vientiä ilman ideologisia muutoksia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sak:n voisi lakkauttaa myös turhakkeena, jäsenmaksujen ohjaajana shampanjasosialisteille!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Perustoimeentulotuesta yli 40 prosenttia maksettiin vieraskielisille vuonna 2025.
Tämän pitää loppua.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kiitos Venäjän hyökkkäyssodan
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mistä mamuilla on rahaa?
Tuttu kiinteistövälittäjä kertoi, että ostavat omakotitaloja jopa käteisellä pääkaupunkiseudulla.
Irakilaiset, turkkilaiset, venäläiset ym.?
Ja niitä tulee koko ajan lisää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Alan epäillä puheita maahanmuuton kiristyksestä. Reilussa kolmessa vuodessa tullut vajaa 200 000 rajan yli.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos itsekin maksat, voisit helposti erota liitosta. Mitä täällä valitat?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Koska jäsenmaksujani käytetään vihervasemmiston vaalikassaan! Taidat olla yksi saajista!!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mainitsemasi ”liitto” = sdp:n sisarpuolue, joka lyö jäsenten jäsenmaksut sosialistien vaalikassaan.
Kuinka paljon arvon nimetön on päässyt nauttimaan jäsenmaksuistaan? 10 000 euroahan on pikkuraha heittää neljättä kertaa ehdokkaana olevalle sosialistille, joka ei päädy sisään vielä viidennelläkään kerralla ja näitä 10 000 saajia on teissä sossuissa paljon!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kunhan ei eläkkeisiin koskettaisi! Miksi pitää verottaa kahdesti ja kovaa työllä, selkänahasta revittyä, ansaittua loppuelämää!!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eläkkeisiin ei voi koskea, koska se linja on käytetty loppuun työuran matkalla. Jos eläkkeitä halutaan rukata, se on tehtävä työuran alusta ja aikana. Jos tuota etsikko aikaa ei osata hyödyntää, on turha enää valittaa kun se viimeinen suora on menossa. Suomella meni aikoinaan hyvin, mutta juhlissa ei osattu ennakoida tulevaa. Väestöä on turha syyttää, poliitikkoja ja puolueita sen sijaan voi syyttää. Sormi osoittaa lähinnä sosialisti puolueita kohden, jotka jakavat velaksi ja ajatuksella että veloista ja koroista ei kannata välittää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Poliitikoiden sinisilmäsyys on kammottavaa seurattavaa. Jo vaikka Laajasalon ratikkasiltakin osoittaa uskomatonta ymmärtämättömyyttä, talvisin silta on kelvollinen vain luisteluun, kun ratikkaliikenne on liian harvaa, pitääkseen ratikan ajojohtimet puhtaina kuurasta. Meren päälle rakennettu johdinliikenne arktisella alueella on käsittämätön munaus. jossa rakentajat taputtavat totta kai käsiään, ja hölmöt hyväksyy rakennussuunnitelman. Ilman muuta kyse oli vihreiden polkupyöräilijöiden monumentista ja potku autoilijoille, jossa olisi säästynyt satoja miljoonia kun olisi vain jatkettu metroa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kokoomus hyväksyy kaikki vihreiden munaukset ja oma äly puuttuu.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Yksi henkilö joka taannoin kirjoitteli blogeja näilläkin sivustoilla. Pitää nyt youtubessa kanavaa nimellä Tyrnävä Shov. Kyseinen henkilö haukkuu siellä persuja tyhmiksi ja pitää hirveää älämölöä. Käyttäytymisellään hän osoittaa, että ei ole kaikki vinttikammarit itselläänkään lämpöisenä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juu, kyseessä on todella pimee tyyppi venäjämyönteisyyksineen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti