Perussuomalaiset

Tuukka Saimen

Veronalennukset paljastavat hallituksen osaamattomuuden

Hallituksen väliriihen ratkaisut ovat valitettavan tuttua 2000-luvun kokoomuspolitiikkaa. Suhdannetilanteesta riippumatta vastauksena on aina sama temppu: ammattitaidottomat veronalennukset. Yksi kikka, joka ei ole koskaan toiminut.

Olen toistuvasti nostanut esiin karun totuuden: Suomessa on Euroopan heikkotasoisimmat poliitikot ja ennen kaikkea korruptoituneimmat. Väliriihen lopputulos vahvistaa tämän. Tässä kirjoituksessa pureudun erityisesti marginaallisiin veronalennuksiin, jotka paljastavat, kuinka hukassa hallitus on.

Puolen prosentin alennus on vitsi ja kallis sellainen

Arvonlisäveron alennus 14 prosentista 13,5 prosenttiin on enemmän rasite kuin helpotus. Yrityksille tämä tarkoittaa ohjelmistopäivityksiä, laskutusmuutoksia, kirjanpidollisia säätöjä ja lisäbyrokratiaa, kaikki tämä vain pienen, näennäisen kevennyksen vuoksi.

Lopputulos? Todellisuudessa puolen prosentin verohyöty valuu omistajien tileille, ei kuluttajien kukkaroon. Kulutuksen dynaamisuus ei lisäänny, mutta hallinnolliset kustannukset kasvavat. Kuluttajalle tämä tarkoittaa vain murusta eikä aitoa helpotusta.

Yhteisöveron alennus ei lisää investointeja

Yhteisöveron laskeminen 20 prosentista 18 prosenttiin jatkaa samaa linjaa: kädenlämpöisiä päätöksiä, joista puuttuu kokonaisvaltainen ymmärrys. Kahden prosentin kevennys ei lisää investointeja eikä työllistämistä, etenkään Suomessa, jossa aidosti kasvuhakuisia kotimaisia sijoittajia on vain muutamia satoja.

Tosiasia on, että suurin osa tästä verohyödystä menee passiiviseen pääoman säilyttämiseen, ei tuottavaan riskiin. Eikä se myöskään estä varakkaiden ihmisten maastalähtöä, koska heidän todellinen pakonsa liittyy johonkin aivan muuhun: Suomen korruptoituneeseen julkiseen sektoriin, jossa hyvä veli -verkostot suojelevat itseään leikkausten sijaan.

Ansiotuloveron kevennykset syövät uskottavuutta

Vaikka moni kansalainen ilahtuu pienemmästä veroprosentista palkkakuitissa, on todellinen vaikutus vähävaraisten kukkaroon nolla tai jopa negatiivinen. Hallituksen tekemät leikkaukset ja erityisesti Perussuomalaisten kannattajiin kohdistuva ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistaminen vievät ostovoiman. Veroporrastuksen hienosäätö jää pelkäksi kosmeettiseksi liikkeeksi.

Velka kasvaa eikä kukaan enää edes esitä olevansa huolissaan

Suomi on korviaan myöten veloissa, ja hallitus valitsee veronkevennykset juuri silloin, kun tulopohjaa pitäisi vahvistaa. Näiden kevennysten takaisinvirtaus valtionhallintoon jää korkeintaan 50 prosentin tasolle eli jokaista alennettua euroa kohden valtio menettää toisen euron velkana.

Ratkaisu on yksinkertainen: julkisen sektorin rajuremontti

Veronalennuksilla ei saada aikaan kestävää muutosta. Sen sijaan tarvitaan raju, mutta oikeudenmukainen julkisen sektorin keventäminen. Se on ainoa tapa, jolla voidaan aidosti keventää verotusta tulevaisuudessa kestävästi ja ilman velkaantumista.

On leikattava hallintohimmeleistä, tehottomista rakenteista ja turhista virastoista. On purettava hyvä veli -verkostot, joista kansa maksaa mutta joita kukaan ei valvo. On suunnattava tuet sinne, missä niillä on aidosti vaikutusta eikä sinne, missä on eniten ääniä.

Suomi on yhä matkalla kohti jyrkännettä, ja vauhti kiihtyy

Me emme tarvitse enää yhtään lisää veronalennuksia. Me tarvitsemme rohkeutta, osaamista ja poliittista selkärankaa tehdä ne päätökset, jotka palauttavat Suomen takaisin kestävälle uralle.

Väliriihen päätös on ennen kaikkea osoitus osaamattomuudesta ja samalla vahvistus sille, että hallituksen jäsenten oma taloudellinen etu ajaa kansan edun edelle. Kevyesti arvioituna ministerit ansaitsevat etuineen noin 200 000 euroa vuodessa, kun mukaan lasketaan luottamustoimet ja osa kansanedustajan palkkiosta. Neljän vuoden hallituskausi tarkoittaa siis noin 800 000 euron kokonaistuloja per henkilö.

Tällaisessa asemassa ei enää tehdä päätöksiä Suomen tulevaisuuden vuoksi. Päätöksiä tehdään varmistaakseen oma asema, oma etu ja oma tulevaisuus – ei kansan. Moni hallituksen jäsen tietää, ettei vastaavaa tilaisuutta enää tule. Siksi pelataan varman päälle, pysytään ruorissa keinolla millä hyvänsä ja jaetaan bonukset ennen kuin laiva törmää kallioon.

Kansa maksaa laskun. Ja lasku kasvaa joka päivä.

Osallistu keskusteluun!


78 kommenttia
Nimetön
#1

Muinaiset investointivaraukset olisi ollut yhtä hyvä jos ei parempi, kuin se 18%, jossa voitoista pääsee eroon vain sijoittamalla johonkin älyttömään, eikä puskuria huonoja päiviä varten ole juurikaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Näin on, voiton verottaminen johtaa kassan tyhjenemiseen, eli yritysvero kannattaisi pitää mahdollisimman alhaalla, vaikka sitten vain viidessä prosentissa, jolloin rahaa on ilmiö turvaisi yrityksiä huonompien aikojen ilman velkaantumista. Kun rahaa on, se ei tarkoita sitä, että se makaisi vain huvikseen kassassa, ei, se käytetään toiminnan tehostamiseen. Valmistavissa yrityksissä tuo tarkoittaa tuotanto- tai automaatiolinjojen uusimista ja toiminnan ajanmukaistamista, esillä oloa messuilla ulkomailla, markkinoinnin tehostamista yleensäkin jne. Rahaa on linja on parempi kuin kassa on tyhjä linja. Mutta, tuskin asiaa Suomessa, demaristisessa valtakunnassa ymmärretään. Valtion hallinnossa pitäisi olla väkeviä teollisuuden ja markkinoiden päälle ymmärtäviä enemmän, jotta ymmärtäisi, mistä se rahaa tulee ja kuinka paljon sitä menee, jotta kauppaa tehdään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Näin se on, markkinointiin menee paljon rahaa, se tietää jokainen kun perustaa osaston vaikka Hanoverin messuille. Paljon maksetaan palkkoja, ennen kuin ollaan kansainvälisesti tunnettuja, joskin SAK on nykäissyt maton alta jo monta kertaa ja siihen ne helvetin lakot. On se yhtä helvettiä, että olemme saaneet tuollaisen sontaläjän riesaksemme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Ja lisäksi on oltava rahaa, riihikuivaa rahaa vastata kysyntään, jota saadaan messujen avulla aikaiseksi. Voisi kuvitella, että SAK:n johtokin säälisi niitä, jotka hankkivat töitä ulkomailta, ei se niin helppoa ole kuin järjestellä työseisauksia tai lakkoja tuhoamaan kaiken sen, mitä ollaan yhdessä saatu vuosien varrella aikaiseksi, yrityksen väki kokonaisuutena taistelee samasta leivästä, joka kelpaisi kaikkialle laajassa maailmassa, jossa miljardit ihmiset ovat jaossa mukana. SAK:n johto on valitettavasti pääosin punapääomaa, joka taistelee vain yrityksiä vastaan, joka on tietysti oman jalan sahaamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Yritystoiminta on se moottori, joka tuo polttoainetta maamme hyvinvointiin ja palveluihin, eli sitä on huollettava ja vaalittava kuin kruununjalokiveä. Pääosa valtion verotuloista on seurausta yritystoiminnan hyvinvoinnista, josta saadaan sekä välittömiä että välillisiä veroja, siis ennen kaikkea se tarjoaa työpaikkoja, jotta ei tarvitse turvautua tukiverkkoihin tai -luukkuihin. Kun yritystoiminta alkaa olla kivireki, se muuttuu menoeräksi, eli on kuin auto, joka olisi hinattava korjaamolle, sen sijaan että se palvelisi kulkuneuvona, jossa on muistettava, että auto on ihmistä varten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

Toivotaan nyt, että typerät sijoitukset Venäjälle on loppu, ja vihdoin tajutaan se tosiasia, että Suomeen kannattaa sijoittaa tehtaansa, kuten ulkomailla ymmärretään sijoittaa rauhalliseen Suomeen, joka on poliittisesti rauhan tyyssija. Suomen tosin tulee ensin varmistaa energiahuolto, joka on ilmastokiiman myllerryksessä ajettu käytännössä nurin. Venäjälle sijoituksista on varoitettu aikaisemmin moneen otteeseen, mutta joku helvetin kiima siinäkin on ollut, viedä nyt teollisuus pois turvallisesta kotimaasta epävarmaan diktatuuriin, ei joillakin ole järki leikannut, ja siihen päälle kiintiöjohtajien munaukset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Verotus uusiksi
#33

Verotus tulisi uudistaa siten, että arvolisävero laitetaan vain voittoon, eli kaikki raaka-aineesta myyntihetkeen kertyneet verot pitäisi riittää, ilman että koko veroketjua alvin moukarilla. Tuossa omakustannushinnan ja myyntihinnan välinen erotus alvi verotettaisiin, eli voitto kuin sokeroitaisiin kuin munkit paistamisen jälkeen. EU ei juurikaan voisi asialle mitään, säännöt entisellään kuten myös prosentit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Tuontitavaraan sopii hyvin korkeampi alvi, mutta kotimainen valmistus sisältää huomattavasti enemmän verotuloja mm. palkka- polttoaine ym. veroina, joten se voisi olla kevyemmän alvin piirissä, ja lisäksi se suosisi suomalaista valmistusta ja työllisyyttä. Suomessa valmistetusta satasen tavarasta saadaan kaikenlaisia maksuja ja veroja karkeasti luokkaa 35-50 euroa, kun tuontitavarasta valtio saa käytännössä alvina luokkaa 19 euroa, riippuen arvolisäverokannasta. Mutta, toki työttömyys menot kotimaassa muodostavat vero- ym, tulot saman suuruisiksi menoiksi suhteessa siihen sataseen tulojen sijaan. Että kyllä se kannattaa suomalaista suosia. Se, mitä harvemmin mietitään, on maan oma teollisuuden kasvu ja vienti, jossa kotimaa on paras testi- ja kehityskenttä, eli hyvälle pitkälle kehitetylle tuotteella on hyvät mahdollisuudet maailmanmarkkinoilla, jos vielä hintatasokin saadaan hiottua kohdilleen. Esim. suomalaiset kengät kestää vuosikymmeniä, kun etelän kengät vain yhden kesän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Le Perke
#49

Niin, me istutaan EU:n katsomossa, kun Verofinlandia yrittää selviytyä maailmalaajuisessa viisuissa, monikerroksine veroineen ja muine maksuineen, kaikki vaiheet tuotannossa verotetaan, ja loppukäyttäjälle laitetaan lisäksi raippavero. Sanoisin että EU on täysin sontaläjä määräilemään meidän verorunkomme paksuutta tai yksinkertaistamista. Tuotannossa verot pitäisi voida vähentää, vaikka muut, kuten eläkemaksut olisivat vähennyskelvottomia jne., jotta tuotantomme olisi kilpailukykyistä ja täyttäisi vaatimukset globaalissa kaupassa, jossa EU:n ja sen määräyksille tulisi näyttää ahteria. EU:lle pitäisi riittää, että loppuhinta alvi-verotetaan, joka parantaisi kilpailukykyämme. Verotus on uskallettava avata ja analysoida. Vaikka Orpo nyt saattaa olla ehdolla EU:n virkoihin, miehen myynti virkaan ei saa sokaista maamme talouden huolenpitoa, eli meno tuntuu olevan kuin Helppoheikin markkinahumusta, veroja veroja eu:laiseen tapaan, se pitää EU jumalat suosiollisena, ja pääsemme paratiisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Onko Tuukka Saimen Suomen ainoa asiantuntija talousasioissa?
Ainakin tuubaa tulee?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Käytä 🧠

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmastomannekiinina olo absoluuttista sontaa
#12

Suomen talouskunto tarvitsisi perusteellisen piristysruiskeen, joka on kivihiilivoimaan palaaminen. Suomi ei pärjää tulevaisuudessa esim. Intian kaltaisille maille, joka toimii juurikin kivihiilellä, halvalla kivihiilellä, jonka ansiosta elämä maapallolla on mahdollista. Tuossa hiilidioksidi on elämän kaasu, joka kertyy maapallon kuoreen hiileksi, ja jonka kierto takaisin kiertoon on liian hidasta väestön ravitsemiseen ja yleensäkin kasvikunnan ylläpitoon. Myös vesipilvet sitovat hiilidioksidia ja pilvien raskon kasvu mahdollistaa veden kierron maapallolla, kun vesihöyry karkaa avaruuteen ja lopulta maapallo muuttuu kuivaksi kiviplaneetaksi. Suomen esiintyminen fossiilivapaana valtiona ja ilmastomannekiinina on järjettömyyden huippu, ja kaikki on täyttä faktaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Näin on, vaikka Suomessa ilmastoymmärrys on etanan tasolla, niin on edes yritettävä selittää miten systeemi toimii; siis sateet tuovat hiilidioksidia alas, itse säätelyä, maankuoressa vesi hajoaa siten, että hapettuvat materiat, kuten rauta ottaa hapen jolloin sekä vety että hiili vapautuu syvälläkin maankuoressa, jolloin muodostuu hiilivetyjä ja ylijäämä hiili sakkautuu kuoreen, jossa syntyy siis sekä metaania että aikanaan paineen ja lämmön vaikutuksessa kivihiilivarastoja, metaani ja myös öljyvaroja, sen lisäksi, että maatuneet muinaiset kasvit ovat hajonneet samaisiksi sanan varsinaisessa merkityksessä fossiilisiksi hiilivedyiksi. Hiilenkierto on todella hidasta ilman ihmisen apua, eli sen päätyy kiertoon vasta ehkä miljoonien vuosien päästä tulivuoritoiminnan seurauksena. Tässä systeemissä mannerlaattojen liike on yksi tärkein systeemi, jossa esimerkkinä toimii esim. Tongan alue, jossa syvälle kiertyvän merenpohjan sedimentit kaasuntuvat ja räjähdysmäiset purkaukset jatkuvat…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Ilmastokiimainen Suomi yrittää elää verojen alentamisella ja verojen nostamisella, ja lisäksi koulutetaan ulkolaisia, jotka hyödyttävät lähinnä vain Intiaa, Kiinaa ja muita teollisuusmaita, jotka hoitaa rahastuksen. Suomen osa on leikkiä mannekiinia, jossa leipäjonot on ainoa keino pysyä leivänsyrjässä kiinni. On tämä yhtä helvettiä, miten pienellä järjellä maatamme johdetaan, vain ilmastokiimaa suuhun, niin ei tule liikaa rasvaa vyötäröön.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Siksi Suomesta loppuu myös liha, joka on ravintoa. Karjatalous on niin vihattu tulipunasilmänatsien toimesta, että pian lihaa ja maitotuotteita ei saa edes rahalla. Ilmastohullut ovat karjatalouden alas ajajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Maailmaa alkaa piinata lihapula, ja pian syömme kaikki pähkinöitä ja soijaa, kunhan Etelä-Amerikan sademetsät on kaadettu, varmaankin soija riittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#52

No onhan meillä vielä kauraa, kaurapuuroa, kauramaitoa, kaura karjalanpaistia, kauraperunaa, kaurakalakukkoa, kauraleipää, kaurapullaa, kaurapihvejä jne. kaurasta on moneksi, ja sitten kun kaura käy vähiin, aletaan tekemään pähkinäpuuroa, pähkinämaitoa jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Roskalehdistö syöttää nyt ajatusta, että 2000 vuotta sitten oli yhtä kuumaa Lapissa, kuin tuleva kesä voi olla, miettimättä, miksi kasvu on juuri 2000 vuotta sitten olisi ollut niin hyvää. Kyseessä voi olla lämmin kesä, mutta hyvä hiilidioksidipitoisuus ja riittävästi vettä luo myös edellytykset hyvälle kasvukaudelle. Puun kasvu on paras, jos hiilidioksidia ja vettä on riittävästi. Pelkkä lämpö ei kasvata puita, mutta mahdollistaa kasvua. Jos kuuma olisi puiden ainoa elinehto, niin vaikka Saharassa se ei todellakaan näy. Jääkauden viimeiset jäät Lapissa sulivat pois luokkaa parituhatta vuotta sitten, joten lämpöpyrähdyksiä on ollut ja mikrobitoiminta on kiihtynyt kesäisin, ja juuri mikrobit tuottavat eniten hiilidioksidia maapallolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmakehän hiilidioksidit kunnossa
#41

Vain täysin aivoton tutkija voi väittää, että kasvunopeus tai kasvun suuruus on seurausta lämpötiloista tai kertoisi muinaisista lämpötiloista, täysin päätön ajatus. Kasvua toki hidastaa alhainen lämpötila, joka hidastaa puun aineenvaihduntaa, mutta ideaalilämpötilassa, valossa ja ravinteiden sekä veden riittävyys ratkaisee kasvun. Ennen teollistumistakauden hiilidioksidipitoisuuksista ei todellisuudessa ole mitään oikeasti tieteellistä näyttöä, vain jääkairaus näytteiden laimentuneet pitoisuudet, jossa otetaan näyte miltä syvyydeltä tahansa, se on aikanaan ollut ilmakehän vaikutuksessa ja siihen on myös päässyt ilmakehän sisältämää leväitiöitä, jotka ovat siemaisseet osansa hiilidioksidista, mutta totta kai lumen ja jään sisällä hiilidioksidi on liuennut jäähän ja pitoisuus voi olla joko kesäaikaisesta näytteestä, jolloin hiilidioksidipitoisuus on alempi, tai sitten kyse voi olla talvikauden aikaisesta jäästä, jossa hiilidioksidipitoisuus voi olla korkeampi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Intia käyttää kivihiiltä noin 1,2 miljardia tonnia vuositasolla, eli fossiilisia käytetään kaikesta energiantuotannosta 63% sähkön ja lämmön tuottamiseen. On täysin selvää, että ilmastomannekinismi Suomessa on selvää haista paskaa pelleilyä, eikä Suomi kykene maailmaan pelastamaan, joskin talous täällä osataan tuhota. kiinan kivihiilen kulutus on vastaavasti 4,3 miljardia tonnia vuositasolla. Suomessa piru pääsee irti jo saunan tuoksuistakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#53

juuri näin, ja naudan pierut ne vasta on paha juttu, liha täytyy poistaa markkinoilta, se tuhoaa maailman ja tuho yltää Marsiin saakka, hyi helvetti meitä. Kuitenkin, metaanipitoisuus on säilynyt toimista huolimatta entisellään, 0,00017%. Intian naudat ovat rauhoitettuja, 16 miljoonaa, siellä puhisee vain pyhä henkäys, joka tuoksuu parfyymille, mutta ilmastoon se ei vaikuta, koska naudat ovat siellä päiväntasaajan pullistumassa, joten tilaa on. Maapallolla on luokkaa 3,6 miljardia märehtivää eläintä, ja nekin pössäyttelevät vain parfyymin tuoksuja, tosin tuossa ei ole maapallon kalojen pieruja mukana. Mutta, Suomenlahdella tarkkakorvaiset kyllä kuulevat ne, ja ovat huolestuneita, kalat pitäisikin siirtää Atlantille puhisemaan, jotta Itämeri säästyisi tuleville sukupolville.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Otetaan velkaa ja lähetetään rahat ukrainaan on kaikkien puoluiden konstit vaikka keinot vaihtelee… yhteisöveron pitäisi olla 0 % kuten Virossa oli siinä syy viron talouden yli 30 v. Valtavaan kasvuun on. Vastaavaa ei ole nähty kuin kiinassa siellä kaikki johtuu ahkerista ihmisistä ja järkevästä kulu rakenteesta. Viro on tuhoamassa oman kasvun ukrainaan rahan lähetyksen takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Ukraina ei ole Suomen talouden perusongelma, jotka ovat syntyneet jo kauan aikaa sitten. Venäjä valmistelee rajan takana maailmanvalloitukseen, kuin perseeseen ammuttu karhu ja kiukku kumuloituu kauppasaarron vaikutuksesta, ja tilanne muistuttaa natsi-Saksan tilannetta ennen toista maailmansotaa. Onneksi Trump säätää tilannetta, koettaa pitää USA:n erossa sodasta, jotta se ei kumuloituisi aseelliseksi konfliktiksi lännen ja idän välillä. Varmaa on se, että USA on mukana jos tilanne äityy sodan tasolle. Tilanne muistuttaa toisen maailmansodan alkua ja menoa, jossa natsi-Saksa laitettiin ruotuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yks perussuomalaine
#2

Maksan liiton jäsenmaksua n. 350 eur/vuosi. Jatkossa joudun tuosta tulosta maksamaan verot, joka on tapauksessani vähän runsas satku. Nähdäkseni tulevat tuloveroalennukset tulevat kuittaamaan tämän ainakin jokusen kertaan. Eli aivan saletisti jään selvästi plussalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Tai sitten eroat liitosta ja saat 350 vuodessa lisää tuloja?
Miksi maksat SDP:tä kannattavalle liitolle?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Taitaa tuo TEK olla enempi vihreisiin ja kokkareihin kallellaan. Hieman SDPtä parempi siis. Ehkä. Olen kyllä harkinnut eroamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Samaan aikaan yksityisen työttömyyskassan YTK:n jäsenmäärä kasvaa. Se ohitti SAK:n jo toissa vuonna.

Siksi verovähennyksen poistaminen on ay-liikkeelle painajainen, johon se ei osaa kunnolla vastata, kun vanhat konstit eivät enää toimi.

Pääkirjoitus: Ay-väki ei nosta sotaa Orpon hallituksen verovähennysleikkauksista – ja siihen on selvä syy

https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000011192111.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

50 % kannattaa liittyä Loimaan kassaan ja sijoittaa tuottavasti nekin rahat ettei mene yli 200.000 v. Tienaavien ammattiyhdistys herrojen perseeseen nekin rahat

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Suomi on Kreikan tiellä. Onhan se tiedetty jo kauan.

Velkaa olisi saatava pois, roimasti pois.

Miten? Siinä se iso kysymys.

Esim. sosiaalietuudet ja sotepalvelut vain Suomen kansalaisille.
Tähän tarvitaan lainmuutos.

Esim. pakkoruotsi pois. Ruotsi muutettava valinnaiskieleksi.
Pakkoruotsituksesta luopuminen toisi valtavat säästöt: koulujen pakkoruotsi pois, virkamiesten pakkoruotsivaatimukset pois, turhat käännökset suomesta ruotsiksi pois, opasteet ja kyltit vain suomeksi,
jne.
Yksinkertainen enemmistö eduskunnassa riittää muuttamaan näitä lakeja. Perustuslakia ei tarvitse muuttaa. Perustuslaki ei edellytä pakkoruotsia. Ruotsinkielisiä voidaan ”palvella” tulkkipalvelun avulla, kuten muitakin kielivähemmistöjä palvelllaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Suomeen matkaavilta pitäisi vaatia terveysvakuutukset, etenkin niille jotka aikovat jäädä tänne pysyvästi, eli vähintään voimassa olevat matkavakuutukset. Se on selvä, että ensiapua tarjotaan kaikille joka maassa, mutta ei sen tarvitse olla pois oman väestön terveyspalveluista, vaikka joulupukin maa ollaankin. Vihervasemmisto haluaa Suomeen ulkomaalaisia siksi, että saavat lisää äänestäjiä omat edut mielessä, ja työnantajapuoli haluaa harmaata taloutta, kuin konsanaan kehitysmaissa, jossa millään ei ole mitään väliä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Demarit sekä Biaudet ja Lindenit, Rasimat haluavat tehdä Suomesta koko maailman terveyskeskuksen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Se juuri näin, mutta tuo on käytännössä mahdoton kuvio, Suomi on liian pieni talous, ja terveyspalvelusysteemi kustannuksineen on mitoitettu vain oman väestön tarpeita varten, jossa oleellista on se, että kaikki hyvä perustuu viennistä saatuihin rajallisiin tuloihin. Niitä on paljon, jotka eivät ymmärrä tuota rajallisuutta, mutta tuskin heitä kannattaa ottaa kovin vakavasti, maailmassa vähä-älyisiä saattaa olla enemmän, kuin älykkäitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Näin on, jos ei väestö muuten ymmärrä, niin valtion tulot eivät riitä kuin rajoitettuun terveydenhuoltoon ja matka kohden erillistä vakuutuspohjaista järjestelmää alkaa, kuten USA:ssa. Tuo on yksilöä kohden raaka, vakuutusmaksut voivat olla luokkaa alimmillaan tuhat euroa vuositasolla, jossa maksukyvyttömät ainoastaan saavat voivat saada maksuttomia palveluja. Rahaa ei ole muuhun. Parempi olisi vaan tyytyä siihen, että vain maan oma väestö saa ne maksuttomat tai vähähintaiset terveyspalvelut, muutoin meidät piru perii ja markkinatalous pistää poskeensa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Myös jokaisen terveystilanne pitää olla tiedossa. Tänne saapuu kehitysmaista rokottamattomia ja kenties joitain tartuntatauteja kantavia henkilöitä.
Mm. tuhkarokko leviää Euroopassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Ei pakkoruotsin poisto takaa talouden nousua.

Suomessa on myös useita muita kieliä tyrkyllä mm. englanti, jota jotkut haluavat viralliseksi kieleksi. Venäjä, arabia, somalin kieli, dari ym. ym.
Pitäisi myös huolestua Euroopan suurista sivistyskielistä: saksa, ranska, espanja ym. joihin pitäisi kiinnittää suurempaa mielenkiintoa. Saksan kielen osaaminen on romahtanut, vaikka Saksa on Suomen tärkein vientimaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Maailmassa on luokkaa 7000 erilaista kieltä tai murretta, mutta insinööri pärjää englannin taidoillaan maailmalla hyvin ilman ruotsintaitoa, jossa pelkkä ruotsi ei ole ammatillinen vahvuus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Suomen perustuslain mukaan suomi ja ruotsi ovat maamme kansalliskielet.

Näin sanoo tällä hetkellä Suomen perustuslaki, jota pitäisi muuttaa, jos halutaan ruotsi pois.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Perustuslain mukaan ruotsinkielen opiskelua edellytetään, mutta osaamisen tasoa ei määritellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Ei tässä taloustilanteessa kannata ruutia tuhlata pakkoruotsiin, kun sille ei voi tehdä mitään. Perustuslain muutos auttaisi, mutta sen aika ei ole nyt.
RKP hallituksessa, joten turha toivo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Näin on, Suomesta ei ole tulossa kaksikielistä. 1919 perustuslaki tehtiin turvaamaan ruotsikielisten asemaa, mutta se ei määrää osaamaan ruotsia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Täsmälleen näin, pelkkä veteen piirretty viiva, jota tulkitaan orjallisesti, ja tuohon useimmilta kulunut aika on poissa ammatissa tarvittavista kielistä, kuten saksa tai englanti jne. RKP voi olla ihan tyytyväinen, kun ruotsi on saanut näinkin pitkään erikoisasemansa kieliryhmänsä kokoonkin suhteutettuna. Tuohan tarkoittaa sitä, että ruotsia edelleen opetetaan kouluissa ja se olisi vapaaehtoisenakin monien käytettävissä, kun jotkut yrittävät saada Suomeen vaikka afrikkalaisia kieliä koulujen listoille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#54

Ruotsin rinnalle valinnaisiksi suuria maailmankieliä, kuten ranska, espanja, kiina, venäjä, arabia, jne.

Ruotsia saisivat siis edelleen opetella ne, jotka siitä ovat aidosti kiinnostuneita. Mutta ketään ei pakotettaisi väkisin opettelemaan pakkoruotsia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#56

Näin juuri, ja ruotsinkieliset osaa jo ruotsia, mitä sitä toista kertaa opettelee. Pääasia on se, että ruotsinkieltä on saatavissa kouluissa, kuin hapansilakoita kaupasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#57

Höh, ruotsinkieliset opettelevat suomea kouluissa!
Osaako KAJ: n pojat sujuvaa suomea?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#51

Suomi ei ole koskaan ollut aidosti kaksikielinen maa.

Tällä hetkellä, kun Manner-Suomen asukkaista vain noin 4,7 % on rekisteröitynyt ruotsinkielisiksi (joista suurin osa puhuu sujuvasti suomea), on kysymys täysin keinotekoisesta leikki-kaksikielisyydestä!!

Suomessa on pelkkä valheellinen kulissi-kaksikielisyys!
Suomen ns. ”kaksikielisyys” on emävalhe!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

No, onneksi ei olla Sveitsissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Perustuslaki ei edellytä pakkoruotsia
#39

Perustuslaki ei edellytä pakkoruotsia.

Perustuslakia ei siis tarvitse muuttaa.

Ruotsi voidaan muuttaa valinnaiskieleksi eduskunnan yksinkertaisella enemmistöpäätöksellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Pakkoruotsituksen kulut ovat mielettömän, mielettömän suuret!

Tulisi todella iso säästö, kun tässä hullutuksesta päästäisiin eroon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Yhteisöveron alentamisen tarkoituksena on myös kerätä veropottia. Otan esimerkin, Stora-Enso tulouttaa tulonsa Ruotsiin, vaikka tuotteet tehdään Suomessa. Pienemmällä verotuksella tuloa tulee verotetuksi myös Suomessa. Hyvä ratkaisu.
SAK on järjestänyt poliittisia lakkoja demokraattisesti valitun hallituksen kaatamiseksi. Miksi tällaista toimintaa pitäisi tukea verovähennyksin. Li Andersson väitti tahallaan väärin, että Ruotsissa olisi palautettu ammattiyhdistyksen jäsenmaksu, tämä oli valheellinen tieto. Ammattiyhdistyksen jäsenmaksu ei ol3 vähennyskelpoinen.
Suurituloisten veroale on paikallaan, koska verotus Suomessa on järjettömällä tasolla. Ei kannata tienata ylimääräistä satasta, kiska itselle jää vain 40 kymppiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Ei ole suuri säästö ruuassa tämä 0,5% alvin alennus.
Meillä 2 hengen taloudessa ruokamenoton noin 6000€ vuodessa jossa on ALV. Kun tästä otetaan 0,5% pois niin säästö on kyllä minimaallinen.
Tämän säästää helposti jos käy vaikka kaupassa 2 kertaa vähemmän kuukaudessa niin säästö on siinä ainakin kun kauppareissu on 50 kilometriä.
Kyllä tällä hallituksen esityksellä tuetaan suurituloisia.
Yhteisö vero olisi pitänyt kohdistaa niille yrityksille jotka todella investoivat ja laajentavat yritystoimintaa.
Pankit ei sitä alennusta tarvitse, se ei mene kyllä asukkaiden palvelumaksujen alennuksiin.
Kyllä oli hyvää pohdintaa hallituksen toimista, että kiitos siitä Tuukalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

USA:ssa ei ole arvolisäveroa ollenkaan, ja osavaltiot voivat halutessaan määritellä veron joka maksetaan kassalla, ehkä luokkaa seitsemän prosenttia. Ehkä Amerikassa on sitten varaa syödä kunnolla, kilon härkäpihvi pitää nälän loitolla ja aivot saa kunnon ravintoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Onko USA näin halpaa terveydenhoitoa kun suomessa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

USA:n terveydenhuolto perustuu yksityisiin tai yrityksien maksamiin vakuutuksiin, ja lisäksi on julkisia ohjelmia Medicare jne., joka on tarkoitettu ikääntyneille, vammaisille ja pienituloisille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Suomen terveydenhuolto maksaa valtiolle vuonna 2023, 25 miljardia euroa, eli ei mitään halpaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

SAK ja muut kommunistit eivät edes ymmärrä, kuinka suuri ansiotaso kaikkine maksuttomine palveluinaan Suomessa on, eli palkkojen vertailu vain euroissa on suorastaan aivokääpiön tasoista. Suomalaisten tulee huolehtia siitä, että kustannustasot millään tasolla karkaa käsistä kilpailijamaihin verrattuna, ja tämä koskee niin verotusta kuin palkkatason sairasta nousuakin, koska kilpailukykyä ei voida palauttaa mm. devalvaatioiden avulla. Palkat toki nousee niillä aloilla, jossa kilpaillaan työntekijöistä, tuo pula ei voi heijastua yleiseen kustannustasoon, jossa on paljon aloja, jotka kilpailevat verisesti myös hinnoissa maailmanmarkkinoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Ja tätä ”ilmaista” terveydenhuoltoa jaetaan puolelle miljoonalle EI Suomen kansalaisille ja myös maassa LAITTOMASTI lusmuileville.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Näitä siivelle tulevia lappaa taas maahan seuraavien vaalien jälkeen, jos väestö ei oikeasti ymmärrä miten paljon on tehtävä töitä noiden kulujen peittämiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000