Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Perussuomalaisten kannatus vahvassa kasvussa

Vaalien lähestyessä erilaisten gallupkyselyjen tuloksia odotetaan tavallista kiinnostuneemmin. Toki syystäkin, sillä ne ennakoivat enemmän tai vähemmän tulevien vaalien tulosta.

Perussuomalaisen kannalta nykytilanne on melko myönteinen. Eräässä joulukuun gallupissa pohjalukemat olivat 13,8 %. Vuodenvaihteessa kannatus kääntyi selvään kasvuun. Viimeisin Iltalehden teettämä tutkimus kertoo kannatuksen ponnahtaneen jo 16,8 prosenttiin. Itse rohkenen jopa ennakoida, että kasvukierre jatkuu vaaleihin saakka ja perussuomalaiset nappaavat toisen tilan.

Timo Soini ilmaisee asian optimistisemmin, kun hän arvioi keskustan tulevan pian selkä edellä vastaan. Totta on, että keskustan kannatuskäyrä on vahvasti alaspäin. Miinusta edelliseen kyselyyn on peräti 1,9 %-yksikköä.

Kokoomuksen suunta on edelleen alaspäin ja puolue on tällä hetkellä vielä toiseksi suurin 17,3 prosentin kannatuksella, mutta ero perussuomalaisiin on enää puoli prosenttiyksikköä.

Demareiden kannatus on jämähtänyt paikalleen, lukema on nyt 16,4 %. Sillä lukemalla ei päästä ”palkintopallille”.

Toki jälleen on todettava, että vasta vaali-iltana tiedämme mikä on todellinen kannatus. Muutokset voivat olla vielä merkittäviä, sillä juuri nyt on poikkeuksellisen paljon henkilöitä, jotka vielä harkitsevat puoluekantaansa.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000