Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Perussuomalaiset puolueena vähättelee eläkeläisiä!

Perussuomalaisten kannatus on kääntynyt laskusuuntaan. Tänään Ylen gallup kertoi, että erityisesti eläkeläiset ovat siirtyneet katsomoon, demareihin tai kokoomukseen. Jo ennen viime viikkoja perussuomalaisten kannatus eläkeläisten keskuudessa on ollut alempi kuin muissa ikäryhmissä. Yhtenä syynä on ollut eläkeläisjärjestön puuttuminen. Ei siis ainoa syy, mutta merkittävin.

Demareilla ja kepulla on kova kannatus eläkeläisten keskuudessa. Demareilla jopa reilusti yli 30 prosenttia. Syy on käänteinen perussuomalaisten kanssa. Demareilla ja kepulla on hyvin toimivat eläkeläisjärjestöt. Useimmilla paikkakunnilla näiden puolueiden eläkeläisjärjestöt ovat niiden toimivimmat organisaatiot. Eläkeläisjärjestöillä on muutakin toimintaa kuin pakolliset sääntömääräiset kokoukset. Kun on tarvittu vaikkapa vaaliteltalle vapaaehtoisia, niin useimmiten heitä on löytynyt eläkeläisjärjestöistä.

Viime eduskuntavaaleissa perussuomalaiset kärsi demareille niukan tappion kisattaessa suurimman puolueen ja samalla pääministeripuolueen asemasta. Väitän, että tuo pienen pieni ero olisi ollut toisin päin, jos perussuomalaisilla olisi ollut toimiva eläkeläisjärjestö jo vuosien ajan.

Vuonna 2011 tein puolueen johdolle aloitteen perussuomalaisten eläkeläisjärjestön perustamisesta. Uudistin aloitteen useita kertoja. Olin myös suullisesti yhteydessä puolueen keskeisiin päättäjiin. Asia ei edennyt. Sitten vaihtui puolueen johto, jolloin ajattelin, että nyt päästään sanoista tekoihin. Pettymys on ollut melkoinen, sillä asia ei ole edennyt.

Kahdeksan vuotta hakkasin päätäni seinään. Viime vuonna ilmoitin puoluesihteerille, että nyt minä laitan tältä osin rukkaset naulaan.

Kerrottakoon tässä samalla laajalle yleisölle, mikä oli tavoitteena: Se oli PerusSeniorit niminen järjestö, joka ei olisi vain eläkeläisten, vaan seniorikansalaisten järjestö. Alaikäraja olisi ohjeellinen eli noin 55 vuotta. Toiminta olisi organisoitu maakunnallisten yhdistysten alle. Eri paikkakunnilla olisi ollut toimintaryhmiä. Ne eivät olisi olleet erillisiä omia yhdistyksiä, jolloin monien kammoama järjestöbyrokratia olisi vältetty. Muihin eläkeläisjärjestöihin verrattuna PerusSenioreiden toiminnassa olisi ollut yksi merkittävä ero, vertaisapu. Siis vapaaehtoinen työ, jonka puitteissa olisi autettu avun tarpeessa olevia, lähinnä ikäihmisiä.

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
Nimetön
#1

Tokihan eläkeläisille pitäisi olla oma yhdistys siinä kuin nuorillekin on!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#6

Kannatuksen laskuun on kaksi aivan selvää syytä !

1. Persujen kansanedustajat 2 kpl syyllistyi 100.000,- tuki vedätykseen PERSUJEN JOHTO EI OLE SAANUT LYÖTYÄ NYRKKIÄ PÖYTÄÄN ETTÄ SAATANA RAHAT TAKAISIN VALTIOLLE TAI VITTUUN KOKO PUOLUEESTA !!!! Kurihan näille pelleille pitäs laittaa !!!
Tällä menolahan kannatus on kohta alle 10 % jos tällaista hommaa annetaan tapahtua !!!

2. Persut ei puutu aivan järjettömään Hallituksen velkaantumis politiikkaan joka tuhoaa tämän maan täysin ja ajaa niin syvään lamaan että siitä niistä vasta kuolon uhreja seuraakin !!!

Pitäs muistaa tosiasiat tosiasioina eikä alkaa jeesusteleen..
Koronaan kuolleet on ollut Suomessa ja Maailmalla lähinnä itsensä tahallaan paska ruualla ja tupakalla pilanneita 80 v. ikäisiä miehiä
Pitäs päättää nyt että onko eettisesti ja moraalisesti oikein että nämä vuosikymmeniä itseänsä tahallaan tuhonneiden 2 Metrin vyö jengin takia aletaan tuhoamaan koko maan talous ja tulevaisuus ???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#10

Persujen olisi pitänyt sanoa että alkuvaiheessa rajoitetaan peremmin mitä Ruotsissa jossa tapettiin tahallaan näitä Hallituksen toimesta , kun riskiryhmät olisi saatu eristykseen (kuka haluaa) sen jälkeen olisi pitänyt talous avata nopeasti !

Ehkäistä näin maan velkaantuminen ja konkurssi joka nyt on saatu aikaa !!!!

Tukirahan jaon ja sosiaaliturva rahan jaon sijasta olisi pitänyt saada VIRON VEROMALLI HETI VOIMAAN TÄSSÄ MAASSA !!!!

Näion Suomi olisi kasvuuralla ja Persujen kannatus 4
30-40 % tasolla.

Jos Persut olisi puhunut järkeä alussa jo niin Kepu olisi voinut kaataa Hallituksen ja maassa olisi järki nyt vallassa.!
Nyt Kepu peesaa Kommunsiteja ja tekee järjetöntä politiikkaa.
(JOKA TUHOAA MYÖS KEPUN KANNATUKSEN)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tutkija
Hämmentynyt
#2

Puolueiden kannatus kriisin keskellä mitataan hieman eri tavalla, kuin rauhan aikana. Kriisitilanteessa kansa toivoo, että kaikki vetävät yhtä köyttä ja erimielisyydet ja syyttely jää taka-alalle. Jos kuitenkin toimii, kuten perinteinen oppositiopuolue, niin silloin käy kannatukselle näin. Ei siinä eläkeläisten apuun kannata luottaa, eikä muutoinkaan auta selitellä. Persuille olisi ollut parasta muutaman kuukauden olla hallituksen linjoilla ja jättää politikointi hieman myöhemmäksi, mutta tämä juna taisi jo mennä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Toinen syy perussuomalaisten kannatuslaskuun on sekin, että nykyajan suomessa on aiempaa enemmän sellaisia ihmisiä jotka valitsevat puolueensa puheenjohtajan tai puolueen vaaleissa ehdoilla olevien ministerien ulkonäön ehdoilla. Sanna Marin on joidenkin äänestäjien mielestä niin kaunis nainen että he äänestävät Sanna Marinia pelkästään hänen ulkonäkönsä takia että pääsisivät näkemään häntä mahdollisimman usein televisioissa, lehdissä, julisteissa, internetissä yms. ihan vaan r*nk*umateriaalina.

Myös Hallituksen toiminta näin koronaviruksen aikoina on myös tuonut lisää kannatusta SDP:lle. Tämä nykyinen hallitushan on osoittanut pitävänsä suomen kansalaisista paremmin huolta vaikeina aikoina kuin esim. aiempi keskustan, kokoomuksen, sinisten(edellisten persujen) hallitus.

Valtaosa äänestäjistä kannattavat sosialismia, sivistystä, sekä jossain määrin globalismia tai vahvaa EU yhteistyötä. Eivätkä halua erota EU:sta. Eivät halua rajoittaa maahanmuuttoa suomeen sivistyneistä maista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#7

Hallituspuolueiden kannatuksen muutos Ylen edelliseen kannatukseen verrattuna (prosenttiyksikköä).
SDP +2,5
Vihreät -0,6
Keskusta -0,2
Vasemmistoliitto -0,2
RKP 0,0

Vain SDP on nostanut kannatustaan, joten kysymys ei ole hallituksen kannatuksen kasvusta vaan nousu on henkilöitynyt eniten media-aikaa saaneeseen Sanna Mariniin ja hänen sujuvaan sisälukutaitoonsa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#8

Persut olisi kirkkaasti ykkös puolue Puheen johtajan ulkonäon perusteella jos sitä johtaisi Laura Huhtasaari 🙂 Myös Kok paras puheenjohtaja olisi Nainen Elina Lepomäki joka on melkein Persu.
Mutta ei kaikki puheenjohtajat voi naisia olla siksi Kokoomus ei valitse Elinaa nyt,vaikka vuosi sitten sen valinta näytti varmalle.
Mutta jos Teuvo Hakarainen saa morsiammen Suomeen ennen Itsenäisyyspäivää niin ei ole epäselvää kuka on niiden juhlien parhaimman näköinen Nainen 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#12

Eikös se Hakkarainen vastusta sitä kuuluisaa maahanmuuttoa?. Puhuu toista ja tekee toista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Reijokin. Kiitos kauniista; sydämessi lämpimistä sanoistasi ja siitä uuterasta työstä, jota olet tehnyt meidän eteemme; sydämesi antaumuksella. Haluan lohduttaa,-ja Toivorikastaa sinua Reijo; Tärkeitä täällä elämässä on, kuitenkin vähän; tahi, yksi ainoa. Olen itsekkin eläkeläinen; ikä 81 vuotta. Olkoon meistä; määrällisvoitolla kuka hyvänsä. Minua on innostanut ja Elämään riemastuttanut; Laura Huhtasaaren todistus ihmisten edessä, että hän uskoo Jeesukseen Kristukseen. Silloin ajattelin ja lähdin ’liikkeelle’; että nyt kaikki asiat järjestyvät Suomessa; koska on näin reipas ja rohkea ihminen on ilmaantunut kansasta. Meistä iäkkäistähän pitäisi vain testata; Käsi ylös! Kuka uskoo Jeesukseen Kristukseen, koska sillä asialla on meille; pitkäaikainen vaikutus ja varmasti vielä näemme toisemme ja rakkaamme. Paras on meillä aina edessäpäin. Ajattelemme; uskovina näin. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#9

Ei saa Lasse perkele pilata Persujen kannatusta noilla jeesustelu höpötyksillä ! Ne pitää pitää erillään politiikasta .

Persujen pitää sanoa että ainoa oikea Herra on rahan jumala Lama ja sitä pitää palvoa !Ketkä sitä palvoo ja sen oppien mukaan elää niin ne palastatuvat kun Lma tulee maan päälle !
Tämä on ainoa oikea uskonto jolle on tieteellinen ja matemaattinen selitys ja joka on käytönössä nähty toimivaksi.
Lamaan uskovat ja sitä palvovat on aina armahdettu lamassa,Lama on terjoillut heille aina kaikkea hyvää mm. halpoja OSAKKEITA kiinteistöjä,autoja, ym. ja
Mutta Lamaa vastaan taistelleilta velaksi eläjiltä Lama on vienyt niin talot kuin autot kuin pörssi osakkeet ja kaatanut heidän firmat konkurssiin !
Lama on hyville hyvä ja pahoille paha !!!

Persujen pitää olla hyvien puolella silloin Lama armahtaa.
Hallituksen porukka joutuu kadotukseen,jotka on pahojen puolella ja taistelee HERRAAMME Lamaa vastaan velkarahalla !!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#11

Nyt Kun Herramme Lama lähetti maailmaan tyttönsä Covilin laittamaan hyrskyn myrskyn kaikki niin näemme miten Lama auttaa häneen uskovia !

Nyt kun Lama on vasta tulossa (Ehkä syksyllä) maassamme kaikki seisoo lentokoneet,laivat tehtaat, liikenne,ostoskeskukset,laskettelukeskukset jne…

Ajatelkaa ja laskekaa mikä määrä kanslaisilla säästyy rahaa !!!! kun ne ei tuhlaa noihin niitä !
Nyt on alkanut viimmeinen puhallus Pörssissä nämä velaksi eläjät ja jotla lamaa ei kunnioita sijoittavat nämä säästyvät rahansa pörssiin (jota Lamaa pilkkaava Hallitus vielä ottaa lisäksi ulkomailta velkaa) ja näin pörssi nousee vielä kerran ennen kun tuuli puku kansalta otetaan rahat pois ja ennetaan Herramme Lamaan uskoville !
Sellainen on Herramme lama hyville hyvä ja pahoille paha !
Nyt ei Jeesustelut eikä Jehovat eikä Alahit auta. vain Lamaan uskovat selviää ja palkitaan 🙂
ps. Pörssi sanoo rökäle pudotuksella 6 kk aikaisemmin milloin Herramme Lama oikein tulee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

SDP:n ja Kepun laumasuojamalli tappaa eläkeläisiä taloissa ja puutarhoissa. Perusuomalaiset on ainoa puolue, joka ajaa koronassakin eläkeläisten etua taudin tukahduttamis strategialla. Taudin tukahduttaminen on nimenomaan eläkeläisten etu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000