Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Jotain rajaa koulutusleikkauksiin

12.9. HS Koulutuksesta säästettiin Suomessa pidempään kuin useimmissa muissa maissa, kertoo OECD:n vertailu

Koulutusmenojen osuus julkisista menoista jatkoi laskuaan Suomessa pidempään kuin useimmissa OECD-maissa, käy ilmi taloudellisenyhteistyön ja kehityksen järjestön tiistaina julkaisemasta laajasta vertailusta. Suomessa raportista tiedottivat Opetushallitus ja opetusministeriö.

Vuonna 2015 OECD-maissa käytettiin keskimäärin 11,1 prosenttia julkisista menoista koulutukseen, kun Suomessa osuus oli sen alle eli 10,5 prosenttia. Ruotsissa vastaava osuus oli 11,6 prosenttia. Vielä vuosina 2005 ja 2011 Suomen lukematkin olivat liki keskiarvoa.

Koulutusmenojen tarkastelu on nyt Suomen kannalta ajankohtaista, koska niiden leikkaukset ovat puhuttaneet paljon pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen ja myös edellisten hallitusten koulusäästöjen takia. Liki kaikki puolueet ovat myös luvanneet, että viimeistään seuraava hallitus kääntää suunnan.

* * *

Koulutusmenoja on leikattu säännönmukaisesti hallituskoalitioista huolimatta. Joskus tuntuu, että koulutusleikkauksista on tehty jonkinlainen yhteiskuntasopimus.

Olen pariin kertaan blogissani maininnut Vantaan opettajien ammattiyhdistysyhdistys VOAY:n 90-luvun loppupuolella pidetystä koulutusristeilystä, jonka vieraana puhui EK:n (silloin vielä TT) tuleva puheenjohtaja, jo edesmennyt Seppo Riski. Hän totesi meille, että heidän kannaltaan peruskoulu on turha. Olin äimän käkenä, en saanut saanut sanaakaan suustani.

Varmaan EK:n kannalta peruskoulu onkin turha. EK voi ajatella, että mitä sitä turhaan kaikkia ihmisiä kouluttamaan. Eihän kaikille kumminkaan riitä töitä, ja automatisaatio ja robotiikka tulee ja tappaa. Riittää, että vain se osa ihmisistä, joka tekee töitä, koulutetaan.

Kuuluin Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n edelliseen valtuustoon. Ennen eduskuntavaaleja 2015 järjestimme mielenosoitusmarssin koulusäästöjä vastaan. Marssin päätepisteenä oli Paasikiven aukio.

Paasikiven patsaan jalustalle oli laitettu mikrofoni, kaikkien puolueiden edustajat vakuuttivat vuorotellen, että koulusta ei enää säästetä. Koin puheet irvokkaina, koska olin satavarma, että voittaa vaalit mikä tahansa puolue tai tulee mikä tahansa hallituskoalitio, niin varmasti koulutuksesta tullaan säästämään.

Suomessa on viime vuosina ollut vallalla mieletön yksityistämisvimma, paraikaa yritetään rustata sotea. Jos sote menee läpi, oletan, että sen jälkeen on peruskoulun vuoro. Jotkut haluavat luopua yhtenäiskoulumallista kuten Ruotsissa on tehty. Siellä on tehoton rinnakkaiskoulujärjestelmä yksityiskouluneineen.

Rinnakkaiskoulurevanssi on elänyt koko peruskoulun ajan, joskus voimakkaampana, joskus heikompana. Loistavat Pisa-tulokset vuosina 2003 ja 2006 olivat suomalaisen peruskoulun torjuntavoitto.

Kun peruskoulu on säästetty kuiviin, ja kun oppitulokset ovat rapaluokkaa, aletaan ulvoa susien lailla rinnakkaiskoulujärjestelmän ja yksityiskoulujen perään.

Kasvatusalan ammattilaiset pelkäävät seuraavan Pisa 2018 tuloksia. Jos ei mitään tehdä, Pisa 2021 tulokset ovat jo täyttä murhaa.

Pitää myös muistaa, että yhteiskunnallinen segregaatio syventää kuilua eri koulujen välillä varsinkin pääkaupunkiseudulla. Myös yksittäisten koulujen opetusryhmien oppimiserot ovat revähtämässä, koska osa vanhemmista passittaa lapsensa kieli- ja musiikkiluokille. Ei ole vaikea arvata, keiden lapset jäävät jäljelle jääville luokille.

Opiskelin luokanopettajaksi aatteellista syistä, voidaan puhua kutsumuksesta. Valmistuin opettajaksi muutama vuosi peruskoulun syntymän jälkeen v. 1980, voidaan perustellusti sanoa, että olen peruskouluaatteen läpitunkema mies.

Olen Properuskoulu-blogissani puolustanut peruskoulua välillä ankarastikin. Parempaa koulujärjestelmää ei maan päälle ole koskaan rakennettukaan, en jaksa millään ymmärtää, miksi parasta mahotetaan.

Nyt yläkouluun lähetetään oppilaita, jotka eivät osaa kertotaulua. Kaikki peruskoulun käyneet eivät ymmärrä lukemaansa. Kohta joka viides ammattikoululainen keskeyttää. Osa pojista syrjäytyy pysyvästi. Kun peruskoulu pettää, syntyy ketjureaktio, joka heijastuu lukioihin ja ammattikouluihin sekä korkeakoululuihin.

Sivistysvaltion perustehtävä on, että huolehditaan heikoimmista.

Suomen koulutusmenot julkisista menoista v. 2015 olivat 10,5 prosenttia. Menot olivat alle OECD:n keskitason, mikä hävettää. Kun koulutusmenot ovat noin alhaalla, heikommat häviävät.

Suomalainen koulutus suhteessa rahallisiin panostuksiin on ollut ällistyttävän tehokasta samaan tapaan kuin suomalainen julkinen terveydenhoitokin. Mutta rajansa kaikella säästämisellä, kaatuu se paraskin taistelija, kun kovilla jatkuvasti ammutaan.

Koulutusmenojen säädyllinen taso julkisista menoista olisi 12 prosentin luokkaa. Australia sijoittaa koulutukseen 13,6 prosenttia julkisista menoistaan.

https://properuskoulu.blogspot.com/2018/09/jotain-rajaa-koulutusleikkauksiin.html

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Päivittäin koulutuskeskuksen ohi ajava
#1

Pakolaisten kuolutukseen näkyy olevan ainakin varaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#3

Joo, ainakin Vantaalla on pakko.

Parin vuoden päästä 25 % kaupungin koululaisista on jo maahanmuuttajataustaisia, tosin suurin osa naapurimaista Venäjältä ja Virosta. Nyt lukema on 21 %.

Moni maahanmuuttaja muuttaa Vantaalle muualta Suomesta kotiutumaan. Mielestäni Valtion pitäisi tukea voimallisemmin Vantaata, koska kaupunki kantaa maahanmuuttajien sopeuttamisesta kovin suuren suhteellisen vastuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ensisijaisesti Vantaan olisi keksittävä keino, jolla voi kieltäytyä ottamasta lisää mamuja vastaan.

Mamujen osalta Vantaa on jo täynnä!
Joka muuta väittää, niin hän ei joko liiku ollenkaan kodin ulkopuolella tai ei ymmärrä todellisuudesta mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#5

Vantaan keinot ovat vähissä, sillä suurin osa liikkeestä on maan sisäistä muuttoliikettä.

Hyvin moni maahanmuuttajataustainen perhe muuttaa suoraan yksityiseen vuokra-asuntoon, ja yksityisiä markkinoita ei voida niin vain ohjailla. Monella on jo Suomen passi taskussa, silloin ihminen voi muuttaa Suomessa, mihin haluaa.

Yksittäisenä kaupunkina voimme ehkäistä segregaatiota oikeastaan vain koulutuksen ja kaavoituksen avulla. Emme saa rakentaa Vantaalle ruotsalaistyyppisiä ”ghettoja”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Vähän näistä koululaisten prosenttiosuuksista.
Parin vuoden päästä mamujen osuus kouluissa olisi siis jo 25 %. Tässä on lisäystä 2 % / vuosi, kun prosentti nyt on 21 %.

Kymmenen vuoden päästä lisäys olisi 10 x 2 = 20 eli mamujen prosenttiosuus olisi nykyiseen 21 %:iin verrattuna 41 %. Lisäys voi olla vieläkin nopeampi.

Tätä menoa koko Vantaasta tulee yksi suuri mamulähiö.

Oliskohan aika alkaa keksimään jotain uusia näkökulmia mamuinvaasion pysäyttämiseksi Vantaalle, ja koko Suomeen.

Vai halutaanko seurata Ruotsin linjaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#2

Minulla olisi Persuilla hyvä idea jota kannattaisi kokeilla ! jolla puolueen kannatus saataisiin jyrkkään nousuun ja seuraava Presitentti olisi Persu !

Pyydetään Kimi Räikkönen Persujen Presitentti ehdokkaaksi !

Jos se suostuisi niin sen valintaa ei estäisi mikään ja puolueesta tulisi pääministri puolue.
On tietenkin epätodennäköistä että se suostuu ,mutta aina kannataa yrittää.
Jos puolue sitoutuisi Viron veromalliin niin silloin se saattaisi alkaakkin ,koska nyt Kimi joutuu elämään maanpaossa pakolaisena Sweitsissä koska kaikki rahat täällä muten ryöstettäisiin Eu-Trollaukseen ja Pakolaisbisnekseen ja Kreikkaan,Ukrainaan,Turkkiin ja Tuulivoimaan tuhlattaviksi.

Ottihan Sdp :kin suuren laman jälkee aivan täysin kansalle oudon ukon politiikan ulkopuolelta ja siitä tuli Presitentti.
Räikkönen on sentään Tunnetuin Suomalainen maailmassa ja sen kansan suosio on Suomessa huipussaan ! Siinä on sellainen ehdokas ettei toista tästä maasta löydy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000