Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Kuntien tulee selvittää, mihin ne käyttävät valtion määrärah

Ihmettelen, miten kunnat voivat käyttää tiettyyn tarkoitukseen myönnettyjä määrärahoja ihan muihin kohteisiin.

Valtio antaa kunnille määrärahoja eri tarkoituksiin. Rahaa on kunnille annettu mm. koronan takia ja aiemmin esimerkiksi omaishoitoon. Kuitenkin esimerkiksi omaishoitoon varattuja rahoja käytettiin osassa kuntia täysin toisiin tarkoituksiin. Tämä kävi ilmi kyselyssä jälkeenpäin. Valtio ei siis seuraa, mihin kunta käyttää valtion antamat määrärahat.

Juha Sipilän hallitus kohdensi omaishoitoon merkittävästi lisärahaa vuosien 2016-2019 välillä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kyselyssä 105 vastanneesta kunnasta vain 23 kuntaa kertoi, että lisäraha meni omaishoidon palveluihin. Todellisuudessa lukuisissa kunnissa rahat saattoivat mennä esimerkiksi rakentamiseen tai teidenhuoltoon. Syy määrärahojen valumiseen muualle on valtionosuusjärjestelmässä, jossa kunnille on taattu lailla laaja itsehallinto. Tämä omaishoidon määrärahojen käyttö muihin kohteisiin tuli ilmi, mutta kuinka paljon ja mitä muita määrärahoja kunnissa on käytetty muuhun kuin myönnettyyn tarkoitukseen.

Tein kirjallisen kysymyksen, miten ja mikä taho ja millä aikataululla seurataan, mihin valtion antamat rahat kunnissa käytetään ja kuinka nämä raportoidaan.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000