Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Sotessa tulee pitää huolta omaishoidon tiedottamisesta

Omaishoitajat ovat Suomelle valtavan tärkeä voimavara. Omaishoitajat muodostavat merkittävän osan terveydenhuollostamme. Tällä hetkellä meillä on noin 60 000 omaishoitajaa, jotka säästävät yhteiskunnallemme valtavan summan vuodessa. Omaishoidontuen saajista 58 % on 65 vuotta täyttäneitä.

Sote-uudistus muuttaa omaishoitoa merkittävästi. Kunta ei jatkossa enää järjestä omaishoidon asioita, vaan ne siirtyvät maakunnan kokoisten alueiden hoidettavaksi. Omaishoidon tuen euromääräinen suuruus voi uudistuksen myötä vaihdella ja samoin kriteerit tuen myöntämiseksi, koska maakunnan sisällä kunnissa on ollut tähän asti erilaisia käytäntöjä sekä maksujen, että tuen myöntämisen kriteerien suhteen.

Omaishoitajille ja omaishoidettaville ajoissa tiedottaminen muutoksista on tärkeää. Koska suurin osa omaishoitajista on jo yli 65-vuotiaita, tulee kiinnittää erityistä huomiota, että tiedotus tavoittaa myös ne omaishoitajat, jotka eivät käytä tietokonetta tai internettiä.

Omaishoidontuki niin rahallisesti kuin kriteerienkin osalta olisi hyvä saada tasapuoliseksi koko Suomen osalta ja siihen tulisi panostaa. Tein ministerille kirjallisen kysymyksen, miten hoidetaan omaishoidon muutosten tiedottaminen omaishoitajille ja omaishoidettaville soteuudistuksen osalta ja millä aikataululla?

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000