Perussuomalaiset

Matti Henttunen

VEROJEN KOROTUS ON MYRKKYÄ KASVULLE JA TYÖLLISTYMISELLE.

Viimeaikoina on herännyt keskustelu verojen nostopaineista varsinkin kuntataloudessa.

Itse ole asiasta toistamieltä, sillä verojen nosto on se vihon viimeinen talouden tasapainoittamistoimenpide kun kaikki muut keinot ovat jo käytössä.

Otteita valtuustopuheistani vuosilta 2013 ja 2020. 

VEROJEN NOSTO ON MYRKKYÄ KASVULLE JA TYÖLLISTYMISELLE JOITA TULEMME TARVITSEMAAN SELVITÄKSEMNE TULEVASTA VUOSISTA. 

” Verojen korotus ei tue alueemme kasvua jota tarvitsemme, Verojen korotus ei tue työllisyyttä, työllistymistä jota tarvitsemme, verojen korotus ei tue yritysten kasvumahdollisuuksia / työllistämismahdollisuuksia eikä yritysten sijoittautumista paikkakunnallemme. Eikä se tue myöskään uusien Rovaniemeläisten perheiden sijoittumisia paikkakunnalle. Näitä edelle mainitsemiani Rovaniemi tarvitsee selvitäkseen tulevista haasteista.

Näiden esittämäni tosiasioiden perusteella, mielestäni tämä veroäyrin korotus ei tue kenenkään eikä minkään tahon kiinnostavuutta Rovaniemeä kohtaan..”.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


26 kommenttia
Nimetön
#1

Kuntaveronkin pitäisi olla progressiivista. Pienistä tuloista ei mittään äyriveroja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#6

Syömisten hintoja nostaa valtava tarjonta. Sodan jälkeen kyläkaupassa oli metrin kylmätiski ja siihen mahtui lihat, makkarat, juustot ym. Toki eioo ei pitkää tiskiä tarvinnut. Nyt marketeissa on valtava valikoima joista iso osa jää myymättä, nekin kuluttaja maksaa koska ei nekään ilmaisia ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Juuri näin!Sodanjälkeisessä Suomessa 1960 luvulla,maalaiskaupassa työskennelleenä tiedän tuon.Lihatiski oli juurikin kokolailla kuvaamasi kokoinen.Sian ja naudanlihat olivat pääasiassa luullisia,ja niitä paloiteltiin piilukirvestä muistuttavalla liha/luukirveellä.Muuta luutonta lihaa ei juuri ollut,kuin jauheliha.Ja sitäkin ostettiin tosi pienissä erissä.Neljänneskilo eli 250g oli hyvin yleinen määrä.Ja siitä saatettiin tehdä isommallekin perheelle jauhelihasoosi.Suomimakkara oli yleisin lenkkimakkara,ja kaikki makkarat olivat irtomyynnissä.Ja ne pakattiin valkoiseen pergamiinipaperiin.Teemakkaraa,lauantaimakkaraa,ja kyrönmakkaraa, siinä ne oli pääsääntöisesti leikkelemakkarat.Jotka siivutettiin käsinveivattavalla leikkelekoneella,asiakkaan niin tahtoessa.Kahvit olivat lähestulkoon kaikki papuina,ja jauhettiin sähkötoimisella kahvimyllyllä.Niitäkin myytiin vain puoli pakettiakin eli 250 g,jos asiakas niin tahtoi.Maito ja kerma myytiin 50l tonkista,mitalla mitaten asiakkaan kannuun.Ym.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Tuon kaupan kauppiaspariskunta oli hyvin tarkkoja/nuukia.Jauheliha aineeksi tilattiin lihaleikkaamosta naudan niskoja.Josta sitten leikattiin/kaluttiin lihat jauheliha aineeksi.Silloin minäkin opettelin ensimmäisen kerran leikkaamaan lihaa.Sittemmin niitä tuli leikeltyä satoja,jollei tuhansia ruhoja.Kirjaa en koskaan pitänyt määristä.Mutta leikeltyä tuli,naudat,possut,lampaat,peurat,porot,kanat/broilerit ja kalkkunat.Ja tietenkin kalat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Niin ja Hirvet jäi pois laskuista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Vielä enemmän hintoja nostaa kallis energia esim. sähkön hinta. Nykyinen hallitus ei vieläkään ratkaise tätä ongelmaa joka alkoi Marinin hallituksen aikana.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009970504.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rabbe
Vihainen
#20

Sähkön hintojen rajut vaihtelut ovat MYRKKYÄ KASVULLE, TYÖLLISTYMISELLE JA MENESTYMISELLE!

SÄHKÖVERKOT JA -VOIMALAITOKSET PITÄÄ KANSALLISTAA TAKAISIN VALTIOLLE ELI SUOMEN KANSALLE!!!

Ei koskaan kannata luovuttaa luonnollisia monopoleja eikä maamme luonnonvaroja ulkomaalaisille, sillä he KUPPAAVAT meiltä verot, voitot ja normaalin elämän edellytykset.

KANSALLISOMAISUUTEMME JA SOSIAALITURVAMME KUULUVAT VAIN JA AINOASTAAN SUOMALAISILLE, SILLÄ TARVITSEMME KOTIMAATAMME ITSE MYÖS TULEVAISUUDESSA!

Otetaan Suomi takaisin tai menetetään se.
Ei ole muuta mahdollisuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Samaa mieltä Matin kanssa, kyllä kansalaisten elinkustannukset on jo tapissa, niitä ei tule kiristää mm veronkorotuksilla jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämiseen ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#7

Varsinkin ne, jotka maksavat veroja, elättävät niitä, jotka eivät maksa veroja ja elävät Kelatukien varassa. Mm. suurin osa mamuista, joita me veronmaksajat elätämme jostain käsittämättömästä syystä jopa yli kolmenkymmenen vuoden ajan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#16

Miksi meidän pitäisi elättää muiden maiden kansalaisia? …
EI MIKSIKÄÄN!

Olemme jo auttaneet riittävästi. Kaikkien mamujen ja pakolaisten on palattava omiin maanosiinsa, sillä holtiton auttaminen ei käy!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ongelma kokonaisälykkyydessä
#8

Valtion kokonaisverotulot eivät riitä, koska vientikauppamme ei kykene kasvamaan kulujen tahdissa, jossa maahamme on saapunut jopa luokkaa puoli miljoonaa afrikkalaista tai ulkomaalaista maistelemaan ja jakamaan hyvinvointiamme, edistämättä mitenkään vientikilpailukykyämme. Kokonaisälykkyytemme ei pysty ymmärtämään asiaa. Asiaa ei edistä sekään, että sosialistit uhkaavat yleislakolla, ongelman vuoksi, jonka he ovat itse luoneet. Totta helvetissä me tarvitsemme lisää oikeita osaajia, joilla on suhteita ulkolaisiin kauppakumppaneihimme ja ennen kaikkea neroja, joilla on jotain sellaista aivoissa, jota meiltä itseltä puuttuu. Kyllä niitä sosiaaliturvan kyttääjiä riittää maailmalta miljardeja, jos vain lompakko kestäisi, mutta kun se ei kestä. Vain idiootit odottavat, että jos valtio alkaisi lottoamaan, niin täysosumalla kaikki järjestyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Suomi tarvitsee lisää tuotteiden ja työvoiman VIENTIÄ.
Ei kummankaan tuontia!

Kaikkein vähiten tarvitsemme kehitysmaalaisten elättämistä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matti
Tyytyväinen
#11

Olet asian ytimessä … 👍❤️🇫🇮

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Hieman grafiikkaa:

https://www.verkkouutiset.fi/a/graafi-paljastaa-hyvatuloiset-maksavat-suurimman-osan-tuloveroista/#352ac01b

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Käsite kulttuurin omiminen on yhtä erikoinen, kun väite siitä, että saamelaisia sorrettiin, koska he saivat samat edellytykset koulunkäyntiin kun muutkin kansalaiset.
Joillekin kumpikin on totuus.
Päivän Hesari kertoo ruotsalaisen tekemästä uudesta seitsemän veljet versiosta. Se, että ruotsalainen tekee noin, täyttää periaatteessa kaikki annetut kulttuurisen omimisen kriteerit.
Pöyristyykö some? Kirjoitetaanko tuomitsevasti?
Vai jatketaanko kaksilla rattailla kulkemista? Kun Helene-filmi tehtiin suomeksi, maamiehemme kirjoittivat mediassa kyseenä olleen kulttuurisen omimisen, nyt ollaan hiljaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Huoh, otapa lääkkees.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matti
Hämmentynyt
#14

Mitkä lääkkeet ..? 😳

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Eihän tätä yhteiskunnallista kehitystä kestä ilman lääkkeitä, mutta niilläkin kestää vain, kunnes kuolema korjaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Yle tietää kertoa kahden ilmeisesti ruotsinkielisen suulla, että osa naisista vetäytyy julkisesta keskustelusta. Pian meillä kuulema puhuvat vain keski-ikäiset miehet.
Olisiko faktantarkastajille työtä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Miehillä on isommat aivot, niin miesten tulee ollakin enemmän äänessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Näin on, ilman miehiä tuskin olisi koko ihmiskuntaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Elämä on kovaa,mutta ilman kovaa,ei ole elämää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Neste on pehmeää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Parempi siemen syöksyssä,kuin sata pussissa! 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000