Perussuomalaiset

Ville Tavio

Kokoomus-Sdp:n silmänkääntötemppu Turun taloudesta

Julkaistu Turun Sanomissa 21.2.2017

Turkua johtavat kokoomus ja SDP pyrkivät säilyttämään hallitsevan valta-asemansa keinolla millä hyvänsä. Tästä kertoo puolueiden valtava riemu ja tapa kertoa siitä, että vuoden 2016 tilinpäätös oli kaupungissa ylijäämäinen.

Kyseessä on valitettavasti silmänkääntötemppu. Vuoden 2016 ylijäämästä ei synny turkulaisille eurollakaan lisää palveluita. Vuoden 2017 talous painuu nimittäin 20 miljoonaa alijäämälle.

Vanhojen puolueiden katteettomasta riemusta kertoo myös hehkutus siitä, että Turun väkiluku kasvoi 1 700 asukkaalla viime vuonna. Kukaan muu kuin Perussuomalaiset ei sano suoraan, että tämä johtuu turvapaikanhakijoiden saapumisesta.

Tilinpäätöksen ylijäämä oli kaupungin johdolle yllätys. Mistä lähtien pelkkä yllätys on ollut vastuullisen taloudenpidon perusta? Taloutta tulisi katsoa pidemmälle, eikä hehkuttaa liikaa sattumanvaraista yksittäistä yllätystä.

Suuri kysymys kuuluu, miksi tilinpäätös oli ylijäämäinen? Turun taloushan on laskukierteessä. Velkaa otettiin lisää noin 70 miljoonaa euroa, työttömyys on huippukorkea, pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa, menot kasvavat, valtionosuudet laskevat, terveydenhuollon henkilökunta vähenee ja kaupungin yhtiöt, joista en voi vaitiolovelvollisuuden vuoksi paljon puhua, tulevat nekin kohtaamaan sudenkuoppia.

Vuoden 2016 taseen vertailukelpoiseen ylijäämätulokseen, 9 miljoonaan, päästiin perkaamalla joitain isoja kertaluonteisia eriä, kuten Turun ammattikorkeakoulun investointirahaston purku ja arvopaperien kehitys muina satunnaistuottoina, mutta kertaluonteisia eriä jää silti huomioimatta. Tämä itse asiassa selittääkin 9 miljoonan ylijäämän. Turku purki vahinkorahastoaan, josta tuli kertaluonteisena pääoman tuottona 4 miljoonaa.

Maakaupoista saatiin 6 miljoonaa odotettua enemmän, mutta maata ei ole rajattomasti, ja lapsiperheitä suuntaa naapuruskuntiin.

Veroja saatiin kerättyä 3 miljoonaa enemmän kuin aiemmin, mikä on julkistalouden näkökulmasta hyvä, mutta yksityistalouksilta pois, eikä kertymän odoteta jatkuvan.

Kiky-sopimuksen lomarahaleikkauksien tuomaa menojen alitusta ehti kertyä 2,6 miljoonaa euroa vuodelle 2016, mutta tämä ei johdu mitenkään Turun omasta toiminnasta. Arvopaperien odottamattoman hyvällä kehitykselläkään ei ole mitään tekemistä Turun kaupungin johdon kanssa.

Turulla menee silti monessa mielessä hyvin. Perussuomalaiset ovat olleet kuluneella valtuustokaudella mukana jokaisessa vastuullista taloudenpitoa koskevassa päätöksessä, vaikkei meitä juuri koskaan näissä yhteyksissä mainita.

Telakalla menee todella hyvin ja sen työllisyysvaikutus on merkittävä. Tämä on Uudenkaupungin autotehtaan kanssa valtava piristysruiske koko maakunnalle. Suomi saadaan nousuun vain enemmän työtä tekemällä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Lukeeko siellä päätösten teon jälkeen,kokoomus ja. demarit päättivät, persuilla ei osaa eikä arpaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

XC
#2

Valtuuston pöytäkirjat ovat netistä luettavia ja niistä näkee asiakohdittaon kuka kannatti ja kuka ei.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Sitä mieltä minäkin olen ollut, mutta se vain ihmetyttää kun perussuomalaisten mukaan heitä sorsitaan aina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000