Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Kehen luotat omaishoitaja?

Arvoisa omaishoitaja-kollegani, hyvää omaishoidon viikkoa! Kiitos siitä, että sinäkin jaksat tehdä tätä vanhemmuuden lisäksi ehkä tärkeintä luottamustehtävää. Kutsun omaishoitoa luottamustehtäväksi, sillä sitä se on kaikin puolin. Omaishoitajuus ei ole työ, harraste, vapaa-ajan toiminto eikä siitä makseta palkkaa vaan palkkio kuten kaikista muistakin luottamustehtävistä.

Eilen Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli Sari Mäkimattilan (kd) aloitetta kehitysvammaisten tilapäishoidon järjestämisestä. Aloitteen tarkoitus oli tuoda ilmi hoidon määrän ja laadun riittämättömyys. Sari Mäkimattila teki palautusehdotuksen Nina Hurun (ps) kannattamana. Palautusehdotus tarkoittaa sitä, että aloite palautuu kaupunginhallitukseen, jossa tulee tehdä palautusehdotukseen kirjatut toimenpiteet. Aloite palautuu aikanaan takaisin kaupunginvaltuuston käsittelyyn, jossa se käsitellään taasen uudelleen. Aloite palautui, mahtavaa kyllä, kaupunginhallitukseen äänin 40-29, tyhjää äänesti 10 ja poissa oli 6 valtuutettua. Perussuomalaisten ryhmä kannatti yksimielisesti asian palauttamista kaupunginhallitukseen.

Sdp, joka tuoreessa vaaliohjelmassaan kertoo teemanaan tukevansa omaishoitajien työtä kunnostautui äänestyksessä. Sara Paavolainen, joka on profiloitunut kehitysvammaisten ja heidän perheidensä puolustajana, äänesti palautusta vastaan. Toisin sanoen kanta oli siis se, että kehitysvammaisten perheillä pyyhkii riittävän hyvin. Muut demareista äänestivät tyhjää tai olivat poissa, myös mm. Ville Jalovaara, joka  on 18.6.2014 vaatinut sosiaali- ja terveysviraston ryhtymään viipymättä toimiin omaishoitajien vapaapäivien riittävyyden osalta. Perusteluna palautusta vastaan kuultiin demareilta mm. se, että on tehty budjettisopu ja näin ollen kuluja ei voida lisätä. Taitaa olla turha sanoa, että Kokoomus, Rkp ja osa Vihreistä äänesti myös palautusta vastaan. Olisin itse ollut yhdellä paikalla, mutta olin pakotettu lähtemään kotiin kesken kokouksen, koska lapseni hoito vaati sitä, pahoittelen.

Apulaiskaupunginjohtaja Pia Sutinen vaikutti puheenvuorossaan siltä, ettei tiennyt mistä on kysymys. Sutinen kertoi, että kaupunki järjestää lakisääteiset palvelut ja muita sitten määrärahojen puitteissa. Sutinen ei ilmeisesti ole tutustunut alan lainsäädäntöön. Omaishoitolaki toteaa, että lakisääteisiä vapaita on vähintään 3 kuukaudessa. Siis vähintään, mutta käytännössä tästä on tullut maksimi. Vammaispalvelulaki taas edellyttää, että kunnan on järjestettävä palveluita kunnassa esiintyvän tarpeen mukaan. Jotta tarpeesta saataisiin käsitys, tulee kehitysvammaisille laatia hoito- ja palvelusuunnitelma, jonne tulisi kirjata kaikki yksilön ja perheen palvelutarpeet. Palvelutarpeiden perusteella tulisi kunnan varautua budjeteissaan riittävien palveluiden järjestämiseen. Näin ollen vaikuttaa siltä, että Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto ei ole toiminut näin vaan yksinkertaisesti leikannut budjettia pienemmäksi. Laki ei lähde siitä, että palvelutarpeet määritellään viraston tarpeiden pohjalta vaan siitä, mitä kukin perhe tarvitsee. Ja demareille muuten tiedoksi, ettei em. laeissa ole myöskään mainintaa siitä, että palveluja ei tarvitse järjestää jos valtuustoryhmät ovat sopineet nk. budjettisovusta.

Hyvä kollegani, olethan tarkkana näin vaalien alla. Käy eduskunnan sivuilta seuraamassa edustajan valtiopäivätoimia ja tutustu myös kunnalliseen päätöksentekoon. Lähes tulkoon jokainen eduskuntavaaliehdokas pitää omaishoitajien tehtävää tärkeänä ja lupaa parantaa asemaamme. Teot kertovat enemmän kuin sanat.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000