Kenellä on oikeus elää?
”- Oletteko pohtineet hoidon rajaamispäätöksiä?”
”- Emme, kun nyt pitäisi selvittää mikä tyttöä vaivaa ja hoitaa häntä”
Seuraavana aamuna sama keskustelu käytiin uudelleen eri lääkärin kanssa. Kyseessä ei siis ole sattuma eikä epähuomiossa tehty kysymys.
Nyt kun tilanne on helpottunut ja tyttäreni viimein paranemaan päin, haluan tuoda julki huoleni siitä kenellä on oikeus elää ja saada hoitoa. Tyttäreni on vaikeavammainen ja tällä kertaa oikeastaan ensimmäistä kertaa hänen elämässään tilanne pitkittyi ja hankaloitui johtuen monestakin syystä. Hänen elämänsä on luonnollisesti apuvälineiden ja hoidon täyttämää, mutta hän nauttii elämästään nähdäkseni täysipainoisesti. Iloitsee ystävistä, sukulaisista, musiikista, matkoista ja arjen komiikasta. Hän ei kärsi eikä ole kivulias eikä omaa kuolemaan johtavaa sairautta. Miksi hänen elämänsä olisi jotenkin arvottomampaa kuin jonkun toisen elämä? Oletko koskaan miettinyt miltä sinusta tuntuisi jos lapsestasi tiedustellaan, voisiko hänen antaa vain kuolla?
Kysymys on mitä suurimmassa määrin vastoin sekä perustuslakiamme, syrjimättömyyden periaatetta ja ihmisoikeuksia. Kysymys on sitä kovaa ydintä, kenellä on oikeus elää ja kenen elämä on arvokas. Kysymys on myös eutanasiasta, passiivisesta eutanasiasta, jota tarjotaan aktiivisesti.
Hus sai jo vuonna 2009 huomautuksen oikeusasiamieheltä lainvastaisesta toiminnasta, koska sen ohjeistuksissa luki, että ”syvästi kehitysvammaiset eivät yleensä kuulu tehohoidon piiriin”. Oikeusasiamiehen mukaan kysymys oli syrjinnästä ja Hus poisti ohjeesta tämän kohdan. Millä tavalla tilanne on nyt erilainen jos ohjetta noudatetaan silti vaikka sitä ei missään lue? Onko tämä käytäntö levittäytynyt koko maahan?
https://yle.fi/uutiset/3-5737131
Tilanne on kestämätön ja laiton. Minä ymmärrän tämän rajauksen kysymisen ja toteuttamisen, jos tilanne on toivoton ja sairaus sen kaltainen, ettei toivetta paranemisesta ole. Mutta jos meillä on tilanne, jossa ihmisellä on vaikkapa infektiotauti, jota ei ole edes tutkittu riittävästi, pidän tätä toimintaa pöyristyttävänä.
Toivon, että tilanne selvitetään ja saatetaan sellaiseen tilaan, jossa syrjimättömyyden periaate koskee myös vammaisia ihmisiä. Ei voi olla niin, että kaikki on kiinni siitä kuinka tietoinen ihminen ja hänen omaisensa ovat oikeuksistaan ja lääketieteestä ja siitä kuinka ponnekkaasti he jaksavat itseään puolustaa.
Kehitysvammaiset näyttäisivät olevan yhteiskunnassamme se eniten puolustamista tarvitseva vähemmistöryhmä, mutta puolustajia tarvitaan rutkasti lisää. Tule mukaan.
Tekstin aiheet:
Kaikilla on oikeus elää.
Ymmärtää silloin jos kärsimys on loputonta kaikista hoitokeinoista huolimatta ”kuin tajun tuollapuolen”, ilman toivoakaan lääketieteellisesti paremmasta.
Mikä on kärsimyksien/-lopullisuuden raja hetki lähteä tai antaa siihen mahdollisuuden ?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
>Ymmärtää silloin jos kärsimys on loputonta kaikista hoitokeinoista >huolimatta ”kuin tajun tuollapuolen”, ilman toivoakaan >lääketieteellisesti paremmasta.
Teoriassa asia on noin, mutta todellisuudessa DNR-päätös saattaa vaikuttaa hoitolinjaan tavalla jota se teoriassa ei saisi tehdä. Itsellä on siitä omakohtaista kokemusta ja kysymys ei tosiaan ollut ”loputtomasta kärsimyksestä” vaan akuutin tilan hoidon jälkeen melkein puolesta vuodesta kotona ja lääkkeiden ansiosta jokseenkin kivuttomana. Sinänsä se että kyseessä oli parantumaton syöpä ei mielestäni ole ratkaiseva koska DNR-päätös ei ole – tai se ei saisi olla – sama asia kuin saattohoitopäätös.
Tämä DNR-päätökseen liittyvä ongelma on kyllä todellinen ja tiedossa ja siitä on vuosien varrella uutisoitu aina silloin tällöin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti