Perussuomalaiset

Lulu Ranne

Julkisten hankintojen läpinäkyvyys on kaikkien etu

Suomi kuuluu EU:n korruptioselvityksen mukaan EU:n kärkijoukkoihin korruption torjunnassa. Me emme kuitenkaan ole saaneet puhtaita papereita, sillä meilläkin on merkittäviä kehittämistarpeita. EU edellyttää Suomea lisäämään avoimuutta julkisissa hankinnoissa etenkin kuntien ja aluehallinnon tasolla.

Useat tutkimukset ja selvitykset osoittavatkin, että julkiset hankinnat voivat aiheuttaa kunnissa epäeettistä tai korruptiivista toimintaa. Erityisen korruptioalttiita toimialoja ovat rakennusala, julkiset hankinnat ja tarjouskilpailut, yhdyskuntasuunnittelu sekä poliittinen rahoitus ja päätöksenteko (Korruption ja eettisyys kunnassa, Kuntaliitto 2018 ym.). Vaasan yliopiston viime vuonna valmistunut kansalaistutkimus, jossa keskityttiin korruptioon osoittaa, että kotimainen korruptio piiloutuu yhteiskunnan rakenteisiin ja hankintoihin. Selvityksestä käy ilmi, että korruptio ilmenee mm. kansalaisten vähättelynä, käsiteltävien asioiden viivyttelynä ja piilotteluna sekä puutteina kilpailutuksessa. Oikeusministeriön erikoisasiantuntija Juuso Oilinki taas on todennut, että ongelma on erityisen suuri kunnissa, joissa kaikki tuntevat toisensa (Yle 21.6.2017). Ruotsin asiantuntijaryhmän korruptioraportin mukaan kunnat joiden asukasluku on noin 60 000 ovat alttiimpia korruptiolle kuin muun kokoiset.

Edellä todetun perusteella on selvää, että Suomen kuntien on lisättävä hankintaprosessiensa läpinäkyvyyttä. Perussuomaiset tekivät Hämeessä vuonna 2015 valtuustoaloitteita, joissa esitettiin, että kuntien ostolaskutiedot julkaistaisiin kuntien nettisivuilla. Tämä toteutui mm. Hämeenlinnassa. Merkittävä keino, jolla julkisten hankintojen läpinäkyvyyttä voidaan parantaa ovat hankintaohjeet, jotka tulee laatia tai olemassa olevat ohjeet päivittää, kaikissa kunnissa. Ohjeilla on mahdollista parantaa hankintojen läpinäkyvyyttä, vähentää epäeettisen tai korruptiivisen toiminnan riskiä sekä lisätä palveluntarjoajien tasapuolista kohtelua. Myös pienhankinnat tulee aina perustella ja suorahankintarajojen tulee olla alhaisia. Julkisten hankintojen ketjutukset ja suorien hankintojen tekeminen kavereilta tulee estää.
Alhaiset hankintarajat myös mahdollistavat pienimpienkin tarjoajien osallistumisen tarjouskilpailuun sekä synnyttävät kunnille säästöjä. Pienyrittäjien kannalta taas on tärkeää, että kunnat osaavat hyödyntää mm. kevennettyjä hankintamenettelyjä laajasti. Kuntien hankintaosaamista onkin syytä vahvistaa edelleen niin, että verorahoilla saadaan hankittua sitä mikä on välttämätöntä. Läpinäkyvästi, tasapuolisesti ja taloudellisesti.

Lulu Ranne (PS),
varakansanedustaja/Häme,
diplomi-insinööri

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

Suomi on täynnä piilokorruptiota.
Hyvä veli -piirit toimivat kaikkialla.
Jäävuoren huipulta tulee silloin tällöin jotain paljastuksia, mutta paljon jää lehmänkauppoja pimentoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000