Perussuomalaiset

Lulu Ranne

Perussuomalainen talouden pelastusresepti

Julkaistu Hämeen Sanomissa 25.2.2023
Niin media, poliitikot kuin ekonomistitkin Suomessa jankuttavat, puoluekannasta riippuen, että talouden pelastamiseksi tarvitaan joko veronkorotuksia ja/tai leikkauksia suomalaisten hyvinvoinnista. On kuitenkin olemassa vaihtoehto, perussuomalaisten resepti, jossa kansalaistemme etu on ykkösenä kaikessa päätöksenteossa eikä hyvinvointivaltiosta tarvitse luopua.
Pelastusreseptissä keskitytään suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta välttämättömiin palveluihin ja luovutaan kaikesta turhasta tekemisestä, ideologisista hankkeista sekä yhteisten rahojen löperöstä käytöstä. Reseptissä kielletään rahojen tuhlaaminen ja lähettäminen ulkomaille. Taloutta ei nimittäin saa tasapainoon eivätkä rahat riitä mummoistamme ja lapsistamme huolehtimiseen, saati yritystemme toimintaedellytysten ja ostovoiman kohentamiseen, jos velkaraha käytetään ei pakollisiin kohteisiin.
Reseptimme eroaa selkeästi vasemmiston veronkorotus- ja oikeistoliberaalien leikkauspuheista.
Reseptissä ei uskota satuja, kuten viimeiset neljä hallituskautta on uskottu pelastavaan kasvuun. Kasvua ei ole tullut, mutta sen varjolla on velkaannuttu yli varojen ja julkinen taloutemme on paisunut kuin pullataikina. Pelastavaa kasvua ei ole minkään luotettavan tahon arvioiden mukaan vieläkään näköpiirissä. Kasvun esteet velka ja verot on saatava alas, että terve kasvu olisi tulevaisuudessa mahdollista.
Pelastusreseptissämme leikataan kohteista, joista karsiminen ei vahingoita suomalaisia. Esim. ylikireä ilmastopolitiikka, maahanmuutto, EU-politiikka, kehitysapu, poliittiset tuet, Yle, Sitra, Ilmastorahasto ja ideologiset järjestöt.
Näiden jopa neljän miljardin euron nopeiden leikkausten rinnalla käynnistetään julkisen sektorin jatkuva parannus- ja säästöohjelma. Ohjelmalla kehitetään kansalaisten tärkeimpiä palveluita ja toimintoja paremmiksi. Luonnollista poistumaa ja yksityisen sektorin työvoimapulaa hyödyntäen, jatkuvan parantamisen keinoin. Säästöt syntyvät hukan poistuessa ja esimerkiksi prosessien uudistuessa automatisointia hyödyntäen. Reseptissä vaaditaan myös koko julkiseen hallintoon ja palveluntuotantoon aito tulosvastuu ja tuottavuusohjelmia.
Reseptimme ei sisällä Kanta-Hämeeseen uusia, velaksi rakennettavia ratalinjauksia tai tuulivoimaa. Olemme vastustaneet elinvoimaamme uhkaavaa ”metsärataa” ja ratayhtiötä vuodesta 2019. Tunnemme myös tuulivoiman riskit, emmekä halua, että ne tuhoavat hämäläisten arkea ja luontoa. Nämä projektit eivät yrityksiämme pelastaisi, saati kansantalouttamme kohentaisi. Reseptissä määrätäänkin sen sijaan nykyisestä liikenneinfrasta huolehtimista, korjausvelan vähentämistä sekä vakaata ja kohtuuhintaista sähköä.
Suomalaiset haluavat tulla palkallaan toimeen. He haluavat tehdä merkityksellistä työtä, johon heidät on koulutettu, ja oppia työssään lisää. Resepti huomioi tämänkin, sillä kun talouden kuntokuuri on jo alkanut purra, päästään kiinni perussuomalaisten tavoitteeseen eli ostovoiman parantamiseen verotusta laskemalla ja verokiilaa pienentämällä. Reseptissä korostetaan toistuvasti, että veronlaskuvara on haettava säästöjen kautta, talouden tasapainottamisen myötä. Verokiilan pienentämisellä ylläpidetään ostovoimaa ja luodaan niitä yksityisiä työpaikkoja, joita hallituksen jättikalliit työvoimapoliittiset hankkeet turhaan etsivät. Taloudellinen huoltosuhde ei parane tilastokikkailuilla, jossa tunnin viikossa työtä tekevä on työllinen. Se paranee, kun työkykyiset työttömät saadaan töihin, josta maksettavalla palkalla elää ja työtuntien määrä kasvaa yksityisellä sektorilla.
Suomi menestyy ja rahat riittävät rahat suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtimiseen, kun tätä reseptiä noudatetaan.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


35 kommenttia
Nimetön
#1

Näin on, jos joku ei ole välttämätöntä, niin siihen ei kannata rahaa laittaa. Toisin, jos joku sijoittaminen varmasti aikanaan tuottaa, siihen kannattaa laittaa. Nykyisin sijoitetaan liikaa vain utopistisiin odotuksiin, joka on tietysti helppoa, kun laitetaan verovaroja menemään vailla vastuita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Juuri näin, mm. sähköautoihin siirtyminen johtaa koko maan jakelumuuntamoiden uusimiseen, joita lienee luokkaa 130 tuhatta, ja siihen talomuuntajat päälle, luokkaa parisen tuhatta. Tuokaan ei välttämättä riitä, koko sähköverkosto vaatii ehkä uudelleen mitoitusta. Tuokaan ei riitä, sähkö- ja magneettiset säteilytehot kasvavat samassa suhteessa josta seuraan syöpäriskien kasvua jne. Jotta utopia saavuttaisi täydellisyyden, pohjan perukoilla, jossa johdot tai sulakkeet eivät riitä, sähköautoja on alettava lataamaan dieselgeneraattoreilla, ympäri vuorokauden, kun akutkin on loppu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#15

Juuri tuossa oli uutinen, että EU VAATII Suomen pääteiden varteen rakennettavaksi sähkönjakelujärjestelmät, Kuorma-autojen MAHDOLLISTA sähköistymistä varten.
Toivottavasti äänestämme oikein 2.4-23, sillä jos nykymeno jatkuu, alkavat he kyllä vetämään uusia linjoja, vahvempia kaapeleita ja isompia muuntajia niitä varten ja velalla!
Ei ole mitään takeita mistä saadaan mm. se kaikki akkumateriaali, jota tuohon siirtymään tarvitaan. Lisäksi meillä ei ole kohta metsiä mistä saadaan edes jonkinlaista tuloa. Menopuoli on kyllä Päästökauppamaksujenmuodossa tiedossa. Niiden summaa kasvattaa merkittävästi Johtokatujen alta tehtävien aukkojen hiilinielujen menetykset.
Yriteään nyt äänestää tähän touhuun jotain järkeä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Siihen uppoaa hiljalleen satoja miljardeja euroja, jossa rahan saajat on varsin pienen sisäisen korruptoituneen piirin röyhkeää kähmintää. Tämä on ihme ja kumma, että näitä päästään vielä 2000-luvulla tekemään. Se joka sähköverkkoja ja muuta sähköautoinfraa eniten vaatii, on todennäköisesti suurimpia hyötyjiä, vaikka en tässä syyttele kepulaista maalaismaisemaa. Tämä on niitä Hunttalan Matin juttuja. Muistettava on myös se oleellinen seikka, pelkästään miljoonan auton sähköistämiseen on varattava noin 4,5 Olkiluodon tehoista ydinvoimalaa, että tässä on kyse suuremmasta kuin isosta sekä kähminnästä että munauksesta. Ja kaiken lisäksi, ennen kuin kaikki on valmista, kehitys on kulkenut täysin eri tyyppiseen tekniikkaan, ja vanhoja poliitikkoja on vaikea saada vastuuseen, ja tämä kaikki on pitkän kokemuksen täyttä faktaa. Suomalaisia on kusetettu ennenkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

’Riikka Purra saa täyslaidallisen yritysjohtajilta: ”Vastuutonta isänmaan vahingoittamista” kommentoi muiden merkittävien yritysjohtajien joukossa mm. Nokian toimitusjohtaja Lundmark ps-aatteen talousosaamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Tuskin Lundmark sentään odottaa parempaa demari-kokoomus suunnalta. Eiköhän tämän maan asiat ole menneet päin persettä sosialistihallituksen toimista, ja jälki vastaa pitkää koronaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

En osaa lukea Lundmarkin ajatuksia, mutta vaaliohjelmista ps-puolue on kohde, josta hän julkisesti kertoo mielipiteensä. Ei esim. keskusta, rkp tai sdp-kokoomus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

No kyllä maailmaan ajatuksia mahtuu, ja tuntematta myöskään kyseisen herran ajatuksia, mieleen tulee, että hän haastaa mielenkiintoisinta puoluetta avautumaan jopa enemmän. Olemme harhailleet sosialismin harmaassa sumussa liian pitkään, ja velkakello se vaan raksuttaa mennyttä aikaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Kuten todettu Lundmark ei tietenkään suinkaan ole ainoa tuohon kritiikkiryhmään kuuluva: muutkin (esim. Mehiläisen toimitusjohtaja) merkittävät suomalaiset työllistäjät eivät voi käsittää ps-ajatuksenkulkua yhteiskunnan hyvinvoinnin näkökulmasta. Mielestäni he kertovat asian rajusti ja suoraan: ’Vastuutonta isänmaan vahingoittamista’.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Kanadassa vastaavat yrittivät kaapata terveydenhuollon yksityisten käsiin, mutta kansa pisti vastaan. Nyt pitää kuunnella, mitä väestö on mieltä, muualla, kuten meilläkin varmasti on monopoliin taipuvaisia ja ennen kaikkea imuroimaan verotuloista omansa. Ainahan sitä saa yrittää, mutta kansan mielipide pätee. Yksityiseltä tuo ei ole pois, Suomessa on yrittämisen vapaus, kunhan mielellään tulevat omillaan toimeen. Sosialismissa tuo yksityinen on korkeintaan sovhoosin luokkaa, eli meidän terveydenhuolto on täysin länsimaisten tasoa, josta monet maat ovat kateellisia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Näin on, Suomen uusi terveydenhuollon vakuutuspohjainen systeemi vaatisi monimutkaisia operaatioita, jotta se saataisiin terveydenhuollossa toimimaan, kun meillähän jo lisäksi maksetaan sairausvakuutusmaksuja. Tuossa on muistettava aina se, että seuraukset voivat olla dramaattisia karsimisia terveydenhuollosta muuallakin Suomessa, kuin Helsingissä Sote sekoilu osoittaa jo, että jos täällä aletaan muuttamaan laivan suuntaa, niin paljon on kivikoita edessä, joskaan eihän se mahdotonta ole. Ilman läpinäkyvää ja riittävän hyvin suunniteltua muutosta systeemiä ei kannata alkaa soveltamaan, kuten selvästi liian pieniä kenkiäkään sovittamaan jalkaan, kun hintalapustakaan ei ole aavistustakaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Lundmark edustaa ylikansallista moraalipörssiä, ja näytöt antoi Fortumin tuhoamisessa. Lundmarkilla ja kaltaisillaan pörssifirmojen miljoonapalkkaisilla puhuvilla päillä ei ole mitään kosketusta tavallisen suomalaisen duunarin arkeen. Luotan hänen arvostelukykyynsä yhtä paljon kuin puiston miehen sijoitusneuvoihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Joillakin tuo vauhti on vain liian kova, eivät tahdo pysyä kiertoradallaan. Raha on imenyt mieheltä mehut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Kuten tässä on jo moneen kertaan todettu, L ei ole ainoa ps:ää arvosteleva yritysjohtaja. Mutta on kylläkin aikamoinen työllistäjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Kaikki pyrkii pääsemään osallisiksi verovaroista. Maailmassa on miljoonia isoja työllistäjiä. Poliitikkojen on vain pidettävä huolta veronmaksajien eduista, joka on myös yrittäjien etu. Kun yritys syystä tai toisesta vaikka kaatuu, yhteiskunnan varoja tarvitaan. Myös perusturva, terveydenhoito ja koulutus on verovaroista maksettavia menoja, eli kyllä yritykset saavat kaikenlaista tukea, vaikka ovatkin sokeita ahneuksissaan. Kaikki Afrikan tuet, myös Putinia tukevat valtiot tulee ohittaa tukien jaossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Juuri näin, Yle on tyypillinen tuilla elävä yhtiö, jonka toimintaperiaate on DDR:n ajoilta ja erittäin homomyönteinen yhtiö, joka koettaa maksattaa kaikki juhlansa veromaksajien varoista, kun yhtiön toiminta voi tapahtua täysin markkinaehtoisestikin. Harva edes seuraa tuota yhtä monista kanavista, jolla pääasia on vasemmistolainen propaganda ja sosialistien esiintuominen, etenkin vaalien alla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Juuri näin, pärjäähän tuo ulkolainen maikkarikin ihan omillaan, joskin samaa demarimaista sukupuolineutraalia- ja ilmastosontaa tulee sieltäkin tuutin täydeltä. Suomessa yle määrää, kuka saa luvat muodostaa tv- tai radioaseman, vaikka noita voisi olla jopa satoja, joissa kehitysrata toisi paljon uutta, kun yle pysyy DDR:n raiteella. Ylelle voisi jättää jotain perusmediaa, mutta ei helvetissä satoja miljoonia euroja, täysin mielipuolista rahankäyttöä, ja yletöntä rahan tuhlausta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Ilmastosonnasta yle ei luovu, vaikka kaikki käyttövarat poistettaisiin. Kun aktiivinen ns. fyysikko selittää parhain päin, kuinka kaksi wattia neliömetrille muuttaa ilmaston, tämä ei ymmärrä sitä, että tuo kaksi wattia koskee maapallon pintaa, ei koko ilmakehän lämpenemistä. Kun tuo kaksi wattia jaetaan korkeudelle, joka voi olla esim. kymmenen tuhatta metriä, jokainen voi laskea, että tuolla kahden watin teholla ei ole mitään merkitystä säteilytasapainoon. Jos olisi, niin kyse olisi vähintään kymmenistä tuhansista wateista, riippuen, montako haittalevyä korkeudella olisi, vaikkakin jo rikin poistaminen ilmakehästä tappaa kahdet watit monin kerroin. Juuri siksikin, eli kivihiilen polton väheneminen nostaa väistämättä ilmakehän lämpöä, ainakin teoreettisesti, joka johtuu yksin omaan rikin, tuon maapallon kasvillisuuden kannalta ehdottoman tärkeän aineksen väheneminen aiheuttaa myös maapallolle ruokakriisin, ja tämä on tulevaa faktaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Juuri näin, kun huomioidaan maan yö ja päivät, säteilyn, niin ihminen, joita on noin 8 miljardia, tuottaa enemmän lämpötehoa neliömetrille, kuin aurinko, ilmaston pitäisi muuttua auringon säteilyn mukaan pinnan tasolla kahden kynttilän voimalla. Kaikki lämpöhäviöt, kaukolämmöstä asuntojen lämpövuotoihin ja ihmisen tuottamaan lämpöön ym. miljooniin kohteisiin, tuottaa enemmän lämpöä tai -säteilyä, kuin koskaan äärimmäisen harva hiilidioksidi kaasuna, joka on täysin syytön mihinkään ilmastoon liittyvään, ja silti meitä verotetaan tuon onnettoman kaasun vuoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Näin on, ihmisen tuottama lämpöteho on luokkaa 80-150 wattia, eli noin 640 000 000 000 – 1 200 000 000 000 wattia, kun kaksi wattia neliömetrille jaettuna vaikka 10 000 metrille korkeudessa olisi luokkaa 0,0002 wattia kuutiometrille, eli säteilytehon lisäys ei ole edes pikkulapsen sormen lämmönlisäys, vaikkakin luokkaa yhden tai kahden mikrobin parittelulämpöhukka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Kyllä, fillarikommunisti tuottaa em. huomattavasti suurempia lämpöarvoja, ja pieree metaania mennessään, kun yrittää tulla selluloosalla toimeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Juuri näin, mikrobit tuottavat metaanin, ja joudumme lainaamaan nollia paljon, kun yritämme esittää maapallon mikrobien lukumäärää maapallolla. Metaanin lisääntymisen estäminen on mahdotonta. Meidän pitäisi keittää sellukattilassa kaikki maaperä ja lisätä kemikaaleja kattilaan, eikä sittenkään päästäisi eroon mikrobeista. Ilmastohihhulit ovat sen verran typerää väkeä, että eivät ymmärrä, mistä ne mikrobien metaanit syntyy; ne tulee siitä, kun mikrobien on yritettävä muuttaa kasviselluloosa energiaksi, ravinnoksi, lämmöksi. Nauta on täysin syytön eläin, ja nauta märehtii ihmiskunnalle ravintoa, ei sitä saa syyttää. Nauta, kuten muutkin eläväiset omaa elinkaarensa, ihminen hyödyntää kaiken mahdollisen ravintonsa, kuten kaikki luonnossa hyödyntää ympäristöään ravinnonhankinnassa. Intiassa kuolleet naudat rahdataan vuorille, ja joku hakee ne sieltä, kaiketi laittaakseen lihan tiskin alle mustaan pörssiin. Nälkä menee uskontojenkin edelle. Suomessa ilmastouskonto menee nälän edelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Joku laski, että niitä mikrobeja olisi noin 1 000 000 000 000 000 000 000 000 000, ja jos tuo pitää paikkansa, niin kyllä sen metaanin lähde pitäisi olla selvä, ilman Siperian roudan sulamistakin, joka on täysin luonnollinen keitys jääkauden jälkeen. Joku väittää, että meillä on ikimetsien lisäksi ikirouta, jonka ihminen nyt tuhoaa. Aurinkokunnassa on pari jääplaneettaa, Uranus ja Neptunus, noissa saattaa olla ikiroutaa, mutta ei maapallolla, jonka sisukset on kuuma ja maan rata on suhteellisen lähellä aurinkoa. Kyllä hihhulit voivat vahtia ikiroutaa sitten miljoonien vuosien kuluttua, ja vaikka Jupiter tai Saturnus linkoaa maapallon pois radaltaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmasto- vai talouspolitiikka?
#33

Tällä hetkellä Suomen talouden tärkein ajuri on ilmastonmuutos, joka on tietysti täysin järjetöntä. Ilmastohihhulit, jotka koostuvat viherkommunisteista, hallitsevat täydellisesti maan taloutta. Selityksiä löytyy milloin Golfvirran pysähtymisestä ja milloin Siperian roudasta ja milloin mistäkin. Golfvirta pysähtyy makeanveden johdosta, jossa Grönlannin jäätiköt muka sulaa. Sen verran voi tuosta sanoa, Golfvirta jatkaa kulkuaan, joka johtuu virran kulun lämpimästä kylmempään, joka on täysin luonnollinen kiertoliike, jossa pohjoisella merialueen vesi tiheämpänä muuttuu pohjavirtauksena paluun lämpimille seuduille. Tuossa ei pieni määrä makeaa vettä maksa mitään. Samoin hiilidioksidi kiertyy muutoin niukkahiilisille merialueille, kuten mannerjalustojen kasvillisuudelle rakennusmateriaaliksi, kuten koralleille. Lajien runsaus näkyy usein juuri merivirtojen seuduilla, jossa syvänmeren korallitkin viihtyvät. Valtameret ovat siis voimakas hiilinielu, etenkin merivirtojen avulla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Talouspolitiikka on lähinnä verojen keräämistä ja varojen jakamista, ja ilmastopolitiikka rajoituksien asettelua, kuten älykkäiden ja riittävien energiamuotojen syrjäyttämistä utopian tieltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Palkallinen johtaja. Eiköhän pörssifirman omistajat ole aivan muita. Eikä se firmakaan kauan menesty jos asiakkailta viedään ostovoima. Tosin Suomen markkinat (ja kuluttajat) on noille kärpäsen paskan kokoinen mitättömyys. Toki ottavat iloisesti vastaan vassarien heille syytämät yritystuet (veronmaksajien rahaa) ja kiittävät kauniisti. Ehkä maksamillamme rahoilla palkkaavat muutaman suomalaisen insinöörin lehtijuttua varten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#8

Nyt kannattaa miettiä periaatetta: Kenen leipää syöt sen lauluja laulat!
Eli kuka katsoo ensimmäisenä Suomen ja suomalaisten etua? Ovatko ne yritystensä tuloksista vastaavat Johtajat, vai peräti EU:n Komissio? Eli ovatko sittenkin Riikka Purrat ja vastaavat, ilman ”maasutusta” olevat, parhaita kokonaisedun ajajia? ”Maasutetuilla” tarkoitan, AY-liikkeen tai Yritysten rahoituksella poliittisia mielipiteitään muodostavia puolueita.
Toki kannattaa arvostaa yritysten Johtajien näkemyksiä, mutta muistaa se ”oman lehmän ojassa olo”.
Esimerkkinä vaikka tuo ”työperäinen”. Tarvitaan lähemmäksi 50.000 uutta tulijaa vuosittain.
”Maailman kunnianhimoisimman” ilmastopolitiikan vuoteen, eli 2030 mennessä 350.000. Perheenyhdistämisten myötä, sekä tulijoiden luonnollisen syntyvvyden myötä meillä olisi tuolloin n. miljoona, kielikoulutettavaa ja asutettavaa.
Miettikää nyt, ihan oikeasti! Kestääkö kansantaloutemme tämän?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Ei kestä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

No voi huh huh taas. On kyllä aika vaikea löytää perusteita miksi globaali yritys ei saisi myös suomalaisia työllistää vaikka se tavoittelee omasta näkökulmastaan positiivista ja kannattavaa tulosta. On aivan selvää, että kansantalouden kestämisestä ei tarvitse huolta kantaa. Vaihtoehtoja päälinjoista ei juurikaan ole. Nämä päälinjat eivät ole riippuvaisia hallituksen kokonpanosta vaan yrityksistä. Ja kyllä sieltä puolueiden vaaliagitaatiosta huolimatta taas yhteinen sävel ja kansakunnan etu varmasti löytyy. Sitä osoittaa jo tämä ps-aatteen täystyrmäys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Sori. Tarkoitin ’oikea’ sävel.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#9

Tänään juuri kuulin , että Suomessa maksetaan turhia tukirahoja aivan , miljartteja eli 1 mijartti on jo 1000 miljoonaa !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

LH
#10

Joku kitisijä lundmark. Sillä on varmaan joku tarpeeton tuki saatavaa kun kitisee?
Yritysjohtajat pitkästä aikaa ovat tyytyväisiä. Ainoa asia on että pysyykö muuttuneet pelisäännöt kun yritysmaailma tekee pitkän aikavälin suunnitelmia ja suuntauksia. Vassari hallitus näytti kuinka kaikki voi joutua romukoppaan. On todella hienoa että PS ajaa ryhdikästä linjaa ja terveempää talouspolitiikkaa kun pitkiin aikoihin. Vuosikymmeniin ei ole ollut odotusta niin paljon tulevaisuuteen kun nyt.
Vassarit tuhosivat paljon ja siitä toipuminen vie aikaa ja voimia pitää kerätä taas uudestaan jostain(? mistä) .
Mutta paremmalta näyttää ja kuulostaa kuin pitkiin aikoihin.
Hyvä PS.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Toivottavasti Yle jatkaa koulukone-journalismiaan maahanmuuton muiden vaikutusten puolelle. Kovaa dataa ilman punavihreää sosiaaliekonomista viihdettä tai sosiaalipornoa. Kyllä kansa siitä löytää ihan itse tarvitsemansa tiedot mahdollisine rikastamisvaikutuksineen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Luontojärjestöt tehtailevat perusteettomia valituksia verorahoistamme maksetuilla tuilla. Onko se laillista? Näiltä yleishaitallisilta yhdistyksiltä, kuten luonto- ja somalijärjestöiltä pitäisi leikata valtion tuet pois. Koneen säätiön uusin ”tulkinta” talousopista on kuin suoraan vihervasemmistolaisten punaisesta kirjasta. Minä myin Koneen osakkeeni heti pois kun luin, että Koneen säätiö oli tukenut Umayya Abu-Hannan kirjaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

LH
#11

Kyllä ja koneen valtiontuet pois myös. Tuo säätiö on noissa rakennelmissa sisällä ja ei suoraan koneen firmaa mutta kun rahahanat pannaan kiinni niin alkaa koneen konehuoneessakin yskä mikä vaikuttaa myös säätiöön. Olet oikeassa suunnassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000