Perussuomalaiset

Kimmo Tarke

KUOLLEEKSI SÄÄSTÄMINEN

Vanha Suomalainen sanonta kertoo, miten Mannen hevonen sattui kuolemaan juuri kun lopulta oppi olemaan syömättä!
Samanmoista leikkiä ovat kuntien säästötalkoot. Pitäisi paremmin miettiä, miksi olemme tähän joutuneet, ja mitä siitä seuraa, sekä mikä voisi olla vaihtoehto.
Toki järkevä ihminen voi ymmärtää, että Keskustan johtama hallitus paisutti julkisen sektorin ylisuureksi aikanaan, samaan aikaan kuin muissa maissa nähtiin finanssikriisin vaikutukset, ja osattiin jo silloin hillitä virkamiesmäärän kasvua.

Keskustahallitusta seurannut Kokoomushallitus on ilman mitään järkeä ja rajoja jakanut Suomalaisten veronmaksajien rahoja ulkomaille, mikä on johtanut meidät kaikki umpikujaan: nyt on pakko ryhtyä säästämään kansalaisten palveluista, jotta EU-maiden rahoittamista voitaisiin jatkaa. Koska näköjään AINOASTAAN Perussuomalaiset haluaisivat säästää EU-maksuista, ja erittäin kalliista maahanmuuttajien kustannuksista, kunnissa on pakko säästää terveyspalveluista, ja koulutuksesta. Erittäin huolestuttavaa on ”Turun malli”, jossa todetaan, että terveyspalvelut pitää hoitaa (maahanmuuttajien kalliit erityistarpeet mukana), jolloin suurimmat leikkaustarpeet suunnataan TULEVAISUUTEEN, eli opetukseen.

Nobelisti, taloustieteilijä Paul Grugman on luotettavistamme päästä kansainvälisen talouden osaajia, ja Hän on monin eri tavoin puuttunut ”oikeistolaisen” talousnäkemyksen puutteisiin. Krugmanin yksi tuore kommentti HS:ssa koski juuri valtion ja yrityksen eroja kriisin sattuessa. Yritys voi lyhyemmän aikajänteen suunnittelulla, lyhytnäköisesti, tehdä tiukkoja säästöjä, ja juuri siksi valtion ei todellakaan tulisi ”kysyä neuvoa” liike-elämän puolelta. Krugman todistaa liike-elämän ja valtiontalouden erot, ja miksi valtion tulisi kriisitilanteessa uskaltaa jopa velkaantua lisää.
Ei pitäisi olla kenellekään vaikeaa seurata tätä ajatuskulkua: toistuva säästäminen tekee lisää työttömiä, joitten kulut pitää hoitaa. Jos taas panostettaisiin kasvuun, ja työpaikkojen lisääntymiseen, se toisi verotuloja, joilla julkinen talous voidaan hoitaa.

Itsekään en ole kiinnostunut työvieruksijien ja elintasopakolaisten kuluja hoitamaan, mutta ikävä kyllä tänä päivänäkään vieläkään ei leikkauksia tehdä sosiaalipuolelta, vaan helpomman tien kautta koulutuksesta! Jälkimmäinen lyö kirveellä omaan nilkkaamme, meillä ei hetken kuluttua ole yhtään osaajia oman teollisuutemme tarpeisiin. Koulutusalan sisälläkin käydään veristä kilpailua, jossa korostetaan esiopetusta, kuten peruskouluakin, hyökäten edusteksellisesti heikompaa ammattiopetusta vastaan. Tässä asiassa todellakin hautaamme maamme tulevaisuuden, ellei meillä ole ammattiosaajia myös tulevina vuosina.
TURUSSA Perussuomalaiset ehdottivat v. 2015 budjettiin muutoksen, jossa mietiskeltiin säästöjen mielekkyyttä: Ehdotimme että ei irtisanottaisi ketään, jonka kustannukset kaupungille irtisanottuna olisivat korkeammat kuin töissä olevana! Tietenkään tämäkään ei mennyt läpi poliittisista syistä, kuten ei mikään muistakaan useista ehdotuksistamme, joissa etsittiin järkevää taloudenpitoa (varsinkaan toki ei yksikään maahanmuutajien aiheuttamia ylimääräisiä kuluja koskeva ehdotus).

Säästämistä kuluista, varsinkin turhista, olisi pitänyt harrastaa jo ajat sitten. On sääli, että juuri nyt joudumme tinkimään voimakkaasti omasta tulevaisuudestamme, jotta voisimme edelleen maksaa ulkomaille tukia. Hävytöntä, että Urpilaisen lupaamat Kreikka-takuut ovat yksi tyhjän kanssa (tiedossa oli toki), ja EU:n jäsenmaksumme nousee pilviin ensi vuonna.

Omasta mielestäni ainoa oikea tie on ulos EU:sta ja heti, silloin voimme ehkä vielä jollain keinoin pelastaa ”hyvinvointiyhteiskunta” Suomen, vaikka vaikeaa on tämän huonon Eu-kokeilun jälkeen sekin, vaikka heti eroaisimme. Ensi vuoden Eu-maksuillakin jo tehtäisiin todella paljon oman maamme asukkaitten hyväksi, saati miten paljon talouspolitiikan vapautuminen valuutta-työkaluineen voisi omaa talouttamme auttaa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000