Perussuomalaiset

Kevin Servin

Autoilijan asialla

Ammattikuljettajana saan paljon palautetta polttoaineen hinnasta. Moni varmasti muistaa vielä vuoden takaisen ajan, jolloin bensan keskihinta pyöri siinä 1,5 euron korvilla. Sittemmin se nousi lähes 2,5 euron keskihintaan. Nykyinen hallitus alensi sekoitevelvoitetta 13,5 prosenttiin, mutta keskihinta jäi edelleen sinne kahden euron luokkaan. Valitettavasti alennus oli väliaikainen ja sekoitevelvoitteen on tarkoitus nousta vuoden 2024 alussa. Se on estettävä, sillä se nostaisi pumppuhintaa jopa 50 sentillä.

Polttoaineen hintaan vaikuttaa merkittävästi kaksi asiaa, polttoaineveron suuruus ja sekoitevelvoitteen määrä. Polttoaineveron suhteen on huomioitava, että se tuotti vuonna 2021 lähes 3000 miljoonaa euroa valtion kassaan. Tänä päivänä vielä huomattavasti enemmän. Asiasta ongelmallisen tekee se, että tämä raha pitäisi löytää jostain muualta. Tästä syystä en usko, että kovin suuria polttoaineveron alennuksia on mahdollista toteuttaa.

Sen sijaan sekoitevelvoite on täysin ylimääräinen iso kustannustekijä autoilijoille. Se nostaa polttoaineen hintaa reippaasti, sillä biopolttoaineen valmistaminen on huomattavasti kalliimpaa kuin fossiilisten polttoaineiden jalostaminen. Mikäli sekoitevelvoitetta lasketaan, laskee polttoaineen hinta. Huomionarvoista on kuitenkin se, että samalla valtion verotulot lisääntyvät, sillä biopolttoaineiden verotus on kevyempää. Sekoitevelvoitteen laskemisesta hyötyy siis sekä kuluttaja, että valtio ja siksi sekoitevelvoite pitäisi mielestäni poistaa kokonaan.

Dieselin hintakehitys on myös ollut nouseva ja tänä päivänä se maksaa enemmän kuin bensa. Tästä syystä minulta on usein kysytty, että eikö dieselin käyttövoimaveroa voitaisi poistaa, kun ei siitä verosta näytä olevan mitään hyötyä. Dieselin käyttövoimavero kuitenkin ohjautuu polttoaineen hintaan ja dieselin litrahinta olisi noin 17 senttiä kalliimpi ilman veroa. Tämä ei tuota ongelmaa noin 20 tuhatta kilometriä vuodessa ajavalle yksityisautoilijalle, mutta olisi musertava ongelma ammattiliikenteelle. Tämä ammattiliikenteelle koituva ongelma voitaisiin kuitenkin kuitata ottamalla käyttöön ammattidiesel.

Ammattidieselissä kyse on siitä, että maksettua polttoaineveroa palautettaisiin jälkikäteen yrityksille, jotka harjoittavat kuljetustoimintaa. Monet kuljetusyritykset tuskailevat jo nykyistenkin dieselin hintojen kanssa, joten dieselin käyttövoimaveroa ei voida poistaa ilman ammattidieselin käyttöönottamista. Ammattidieselin käyttöönottaminen vaikuttaisi yleiseen hintatasoon joka sektorilla, sillä lähes jokainen tuote on jossain vaiheessa matkannut kumipyörien päällä. Suomessa noin 90 prosenttia kaikista kuljetuista tavaratonneista siirretään kumipyöräliikenteessä. Ammattiliikenteen osalta ei pidä unohtaa sitä, että myös bussiliikenne on merkittävä ammattidieselistä hyötyvä ala.

Polttoaineen hinnan lisäksi tiestön kunto on huolestuttanut niin yksityis- kuin ammattiautoilijoita. Erityisesti pienemmillä teillä ”pikiukot” ovat tuttu näky lapioimassa asfalttia tiehen syntyneisiin reikiin. Päätiet on saatu pidettyä jonkinlaisessa kunnossa, mutta pienemmät tiet ovat järkyttävässä kunnossa. Oman erityisen huolen aiheuttaa heikentynyt talvikunnossapito, joka tuottaa ongelmia etenkin raskaalle liikenteelle. Jopa pelastuslaitos on joutunut kiinnittämään liinoilla ajoneuvonsa lähialueen puustoon estääkseen niiden luisumisen ojaan. Tiet ovat yhä useammin jopa hengenvaarallisessa kunnossa. Tienpitoon täytyy saada reippaasti lisää rahaa sekä tiestön kuntoon saattamiseksi, että talvikunnossapidon parantamiseksi.

Tällä hetkellä valtio kerää liikenteestä verotuloja yhteensä noin 8000 miljoonaa euroa. Tästä summasta vain noin 1000 miljoonaa käytetään tienpitoon. Tiestön korjausvelka on noin 1600 miljoonaa. Tienpidon määräraha on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla jo 15 vuotta, vaikka yhteiskunnan muut kustannukset ovat nousseet. Tähän tarvitaan muutos. Tienpitoon on ohjattava lisää rahaa sekä tiestön kunnostukseen, että talvihoidon laadun parantamiseen.

Mikäli minä tulen valituksi eduskuntaan, lupaan tehdä kaikkeni sen eteen, että tulevat polttoaineen hinnankorotukset estetään ja mahdollisesti pumppuhintoja saataisiin jopa laskemaan. Lupaan tehdä kaikkeni ammattidieselin käyttöön saamiseksi ja pyrkiä edistämään dieselveron poistamista. Pyrin myös tekemään kaikkeni sen eteen, että tiestön kunnostukseen ja talvikunnossapitoon saataisiin lisää varoja. Minua voit äänestää koko Uudenmaan alueella numerolla 345.

Osallistu keskusteluun!


32 kommenttia
Verot Suomessa kuin kiertämätön miinakenttä
#1

Polttoaineverotus on pahin mahdollinen työttömyyden aiheuttaja. Rahan pitää kiertää, ennen kaikkea verojen, mahdollisimman työllistävän reitin kautta valtiolle. Polttoaineet ovat prosessiteollisuuden tuotteita, jossa käsipareja ei juurikaan tarvita. Raha, hallitsemattomina verotuloina on kuin palkat ohjattaisiin suoraan veroina valtiolle. Rahavirtojen ohjailulla voidaan siis aiheuttaa täydellinen työttömyys, tai ohjataan nuo virrat tehtaiden ja kulutuksen kautta verovirtoina hyvinvointiin, jossa kokonaisverotus ratkaisee, ei yhden virran taktiikalla. Verotus Suomessa on pitkälle viritetty miinakenttä, ohi ei pääse sivuilta, päältä eikä alta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Juuri näin, palkan suuruus ei myöskään ole ratkaisevaa, kuten ay-liike yrittää esittää. Se ratkaisee, mitä palkallaan saa kaupasta. Opettajan palkka Kuubassa on luokkaa 25 dollaria, eikä tuo ole vielä kansaa kaatanut. Yksi lauttamaksu on yhden sentin, tai palkallaan tulee toimeen, kaikki riippuu hintatasosta. Kun hallitus pyrkii nostamaan jatkuvasti nostamaan elämisen kustannuksia, tuo saa seurakseen palkkainflaation, ja siitä seuraa kilpailukyvyn heikennyksiä, ja työttömyyttä, halu investointeihin hiipuu. Jokainen verokorotus johtaa palkkavaatimuksien lisäämiseen, eli onko juuri tässä se demareiden ajatus kaataa myös Suomessa markkinatalous, joka auttaa demareita rakentamaan sosialismin pesäkkeen myös meille. Nyt kannatta jokaisen syventyä pohtimaan demareiden pirullista suunnitelmaa, kuinka se palvelee meidän hyvinvointiamme, joka ei todellakaan pelaa pitkään velkarahalla, muistaen myös korkomenojen kasvun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Näin on, on oltava erittäin varovainen euromme arvon alenemisesta, koska revalvaatio on käytännössä äärimmäisen hankala toteuttaa, vaikka se olisikin aikaa myöten aiheellista. Varsin sosialistien tulisi harkita kaikilla tasoilla, myös ammattiyhdistysliikkeessä, jota demarit hallitsevat kuin lammaspaimenet. Inflaatio-odotukset ruokkivat jatkuvasti palkkavaatimuksia, jo jopa vuosiksi eteenpäin. Perusteluissa makaa kuin märehtivä lehmä odotukset kilpailijamaiden palkkatasoista ja niiden nousuista. Tuottavuudet ovat kuitenkin eri maissa usein aivan toisilla tasoilla. vaikkapa esim. VW:n tehtaat, jossa työntekijöitä on peräti reilut 60 tuhatta ja lähes parikymmentä kilometriä pitkä liukuhinta tuottaa automaatiolla aivan eri lukuja maan hyvinvointiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Niin, kokoomus on yksi vaihtoehto demareille, mutta niin muitakin vaihtoehtoja. Kokoomuksen ajatus on pitää meistä huolta, kuin kansa ei muka haluaisi pitää myös itsestään huolta. Todellisuudessa saattaa olla niin, että kokoomus haluaa pitää huolta ennen kaikkea meidän rahoistamme, jotka siirtyvät verotuksen kiristymisellä valtion omistukseen. Polttoaineiden jakeluvelvoitteen unohtaminen olisi nyt reilumpaa politiikkaa, kun kaikki elämä muutoinkin kallistuu päivä päivältä. Ilmastokiimalle on nyt reilusti sanottava hyvästit, eli sellaiseen hallitukseen kannattaa mennä. Ilmastonmuutos on varsin hidasta muutosta, eikä mitään maailmanloppua ole näköpiirissä, eikä ainakaan tämän vuosisadan loppuun mennessä, eikä varsinkaan suomalaisten toimesta. Ajoneuvojen energiatekniikka kehittyy omalla painollaan, ja polttoaineiden maailmanmarkkina hinnat ovat joka tapauksessa se tärkein ohjuri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Näin on, ennen bensiinin jne. aiheuttamaa maailmanloppua, paljon ennen sitä, ruoka loppuu tai se on niin kallista, että perseet Mannerheimintiellä lämmittää asfalttia liian kalliin ruoan takia. Jättimellakat ovat lähempänä, kuin lähimmät pankkipalvelut, jossa kengät pitää heittää eteiseen ja mennä matoille kumartelemaan etelään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreille kenkää, niin että pers punottaa
#20

Kansa vaatii nyt polttoaineiden verotuksen alentamista, tämä on faktaa. Vain perussuomalaiset ovat tässä nyt kansan puolella, kokoomus tuntuu haistattavan pitkät ns. veroalelle, josta ei ole edes kyse jakeluvelvoitteessa, joka nostaa hintaa. Verotuksen hypermaassa on mahdollista verottaan myös lisätyöllistämisen kautta, jossa veromaksajia on enemmän, sen sijaan että maataan kotona ja välillä käydään luukulla. Kukaan ei ole sanonut, että polttoaineiden verotuksesta pitäisi luopua, kokonaan, vaan sen osuutta kokonaisverotuksessa kannattaa hellittää, se todellisuudessa vähentämättä kokonaisverotuloja. Epäilijöitä tietysti löytyy, mutta koskaan ei epäillä, mitä tapahtuu kun veroja nostetaan ääliömäisesti. Tuo on tässä idioottiverottajien maassa jatkuva riesa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Kokoomuksen heikot puolet ovat narsismi ja heikko koulutustaso puoluekoneistossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kokoomus verotuksen musta aukko?
#28

Kokoomus kuten myös demarit kärsivät verosokeudesta. Veromaailma on kuin sumuinen musta aukko maan taloudessa. Piiloveroja pyritään lisäämään maineen säilyttämiseksi, mutta työllisyyden kautta kiertävä rahaa vähenee. Isotuloisten verojen alentaminen korvataan välillisten verojen kautta, jossa jokainen pienituloinenkin joutuu kiristämään talouttaan jo pelkästään ruokapöydästään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Miksi suomessa ammatti autoilijat (Rekkamiehet) käyttää pinnoitettuja renkaita ?
Vaikka ne on halpoja uutena ostaa,mutta eikö ne osaa laskea että tulee paljon kalliimmaksi kun kesto ikä ei ole kuin 1/3 oikesta renkaasta kun pinnat lentää tienposkeen ja samalla muoviset suojat lentää helvettiin.
Auto seisoo tievarressa kun rengasta vaihdetaan,nykyään on jop asellaisia rekka kuskeja että ne ei osaa vaihtaa rengasta vaan pitää tilata huolto auto ja seuraavaksi rekka seisoo rengas liikkeessä kun rikkinäisen renkaan tilalle vaihdetaan uusi pimmoitettu rengas ja se vara renkaan tilalle alle.
Mitä järkeä tällaisessa touhussa on ? auto ja kuorma seisoo ja kuskin palkka juoksee ja rahaa palaa ?? Eikö olisi järkevää ostaa oikea rengas eikä pinnoittetu kokonais kustannuksissa sääästäisi monta sataa %
Tätä touhua ei harrasteta muualla kuin Suomessa ,ainakaan länsi euroopassa ei näe rekkojen renkaan pintoja ja suojia tienvarret täynnä.
Keräsisivät edes pois ne roskat sieltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Eikö Pinnottetujen renkaiden käyttö pitäisi kieltää lailla !
Tällä tulisi selvää säästöä yrittäjille !

Myös irtonaisten välipuiden kuljettaminen avo lavalla pitäs myös kiletää (on se kiellettyä ,mutta siitä ei saa kunnon rangaistusta)
Siitä pitäs antaa murhan yritys tuomio ! nyt pääsee huomautuksella tai pikku sakolla mikä on todella väärin !

Poliisit on kyllä tarkastelleet kuorman sitomisia konginkankaan onnettomuuden jälkeen. mutta noihin irtopuiden kuljetukseen ja viskelyyn ne ei puutu ennen kun poliisi auton ikkunasta puu tulee sisään..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Keskittykää siihen polttoaineverotuksen alentamiseen. Biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta ei saa missään tapauksessa poistaa ettei kaupunkien ilmanlaatu huonone, ihmisten sairaudet, ennenaikaiset kuolemat lisäänny, lasten neurologiset ongelmat lisäänny, geeniperimävauriot lisäänny.
https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/23311843.2019.1603418
Nämä terveydelle haitalliset aineet tulevat takaisin isoksi osaksi polttoaineita Suomessakin jos jakeluvelvoite poistetaan. Näiden aineiden aiheuttamiin ongelmiin riittää pelkkä hengittäminen ja pääsevät ihmisten keuhkoihin helpommin kuin pienhiukkaset.

Biopolttoaineiden valmistaminen ei ole kalliimpaa kuin fossiilisten polttoaineiden valmistaminen jos käytetään oikeita raaka-aineita ja tuotantomenetelmiä. Esim. sellu, mäntyöljy, levä, erilaiset jätteet kuten käytetty paistorasva(ravintolat, kotitaloudet, elintarviketeollisuus), alkoholipanimoista ja viinitiloista, mehupullotuslaitoksista, maataloudesta, kalalaitoksilta, leipomoista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Juuri niin Polttoaineen hinta vaikuttaa kaikkeen !
Espanjassa on hirveä valitus käynnissä nyt kun Bensa maksaa 1,40 litra halvimissa huoltoasemissa jossakin 1,60,-
Samaan aikaan valitetaan että veroa on sielläkin ainakin 0,60,- Litrassa.

Polttoaineen hinta vaikuttaa kaikkeen Inflaatiooon, sitä kautta korkoihin, Ruuan hintaan ,palkkoihin , Yritysten kilpailu kykyyn jne…

POLTTOAINEEN HINTA ON SAATAVA ALAS !!!!

Toinen mikä vaikuttaa kaikkeen ON ASUMISEN HINTA !
Se on saatava alas ! mm

-Pääomaveron lasku (se vaikuttaa Vuokrien tasoon)
-Kiinteistövero (sekin vaikuttaa vuokriin)
-Sähkö vesi jne.. pitää saada kohtuulliseksi

Kun Nämä hinnat saadaan järkevälle tasolle niin koko maan kilpailu kyky paranee ja ostovoima kasvaa ja velkaantuminen vähenee…tietenkin sosiaali turva kulut putoaa samalla murtoosaan kun pummit menee töihin ja lopuilla sen taso laskee… jne..

VIRONVEROMALLI ON KAIKEN A JA O NÄIDEN LISÄKSI!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

No voi helvetti, siis kivihiilestä voidaan ottaa vedyt käyttöön, vaikka polttamatta itse hiiltä, eli se on jalostettavissa hyvällä hyötysuhteella polttoaineiksi, kaupunkikaasuksi, tuomatta kivihiiltä Venäjältä, ja tuota energiaa riittää maailmalla vuosisadoiksi. Kivihiilen vety on aivan sitä samaa vetyä, mitä maailmankaikkeus pitää sisällään kaikkialla. Vety on vetyä, vain aivokääpiöt koettavat erottaa vedyn hapesta kalleimmalla tavalla ja heikoimmalla hyötysuhteella. Ennen Venäjän maakaasua Suomessa käytettiin nimen omaan kivihiilestä tehtyä maakaasua vastaavaa kaupunkikaasua, ja nyt, kun ryssän maakaasu loppui tulemasta, mikään ei kelpaa. Nykyisin lisäksi hiilidioksidi hyvin vesiliukoisen voidaan pestä pois savukaasuista, jotka nykyisillä savukaasujen puhdistusmenetelmillä voidaan hyvin päästää taivaalla. Ihmiskunnan ravintoon tarvitaan vuositasolla jo noin 20 miljardia tonnia hiilidioksidia, ja tarve kasvaa. Vain idiootit eivät ymmärrä, kuinka tärkeä aines hiilidioksidi on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Näin on, pirtua voi lisätä polttoaineeseen sen verran, mitä autonvalmistajat suosittelee, ja takuut pitää, mutta polttoaineen hintaa tuo ei saa nostaa. Jos ilmasto on niin helvetin tärkeää, niin laittakoon kilpailukykyistä lisäainetta. Viinan hinta sekin on verotettu terveyssyistä huippuunsa, niin ei se siellä polttoaineessa lisää ainakaan terveyshaittoja, ei ainakaan maksavaurioita. Meillä on jos ahne polttoaineiden valmistaja, verottaja ja vielä alkonkin pitäisi saada voittonsa maksimoitua, ei tule kauppoja. Ei siitä tule mitään, että juuri liikkuminen tehdään niin kalliiksi, että pitäisi varmaankin vaan maata kotona, eikä käydä töissä, niin ei mene päivät tappiolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Juuri näin, elämä Suomessa menee tappiolle, ja siitä sitten rappiolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Rappiolla on hyvä olla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

En missään vaiheessa väittänyt hiilidioksidin olevan haitta, siksi en myöskään maininnut mitään ilmastonmuutoksestakaan. Ainoastaan mainitsin syyn miksi biopolttoaineiden jakeluvelvoite pitää olla käytössä niin kauan kun maaöljypohjaista bensaa, dieseliä poltetaan tieliikenteessä ja asuntojen pihoilla toimivissa työkoneissa. Persut ei vieläkään näytä tajuavan, että silloin kun he tavoittelevat biopolttoaineiden poistamista niin persut siinä samalla lyövät omien lapsiensa kasvoja. Pienet lapset fyysisesti sairastuvat ja kuolevat herkemmin ilmansaasteisiin kuin aikuiset ihmiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

No ei ne lapset kuole kyllä hiilidioksidin vaikutuksesta, pitoisuudet voisivat olla turvallisesti jopa tuhansissa ppm:ssä Sen sijaan kaikki palaminen ilmakehässä tuottaa typenoksideja, eli tilanne ei parane lisäämällä levää tuottavia aineksia polttoaineisiin. Raskas liikenne dieseleineen tuottaa merkittävimmät ilmansaasteet ja tappaa lapset ja lapsen lapset, jos tappaja pitää välttämättä nimetä juuri liikenteestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

En väittänytkään että lapset kuolisivat hiilidioksidin vaikutuksesta. Ilmeisesti kirjoitin liian epäselvästi tai sitten sinä et ymmärtänyt lukemaasi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Lasten neurologiset ongelmat johtuvat vihreistä ja maailmanlopun jatkuvasta ennustamisesta, jos emme tee sitä tai tätä, ennen kaikkea pysäytä luontokatoa tai metsänkäyttöä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Kyllä näitä paistorasva ym. ns. bioaineksia voi muokata polttoainekäyttöön, mutta kyllä niille löytyy muitakin paikkoja energiantuotannossa, miksi kaikkein vaikein, sen vuoksiko, että pääsee rokottamaan autoilijoilta tuosta moskasta kovimman hinnan? Se on aivan sama, missä nuo paistorasvat poltetaan, energiaksi joka tapauksessa. Kaiken lisäksi polttolaistoksiin saadaan tehokkaampia ja puhtaampia tekniikoita, kun ei ole tilanpuutetta. Antaa niiden autotehtaiden kehittää niitä moottoritekniikoita ihan rauhassa, kilpailu pitää huolen huippukehityksestä. Jotta asian ymmärtää parhaiten, kannattaa tutustua moderniin autotehtaaseen, jota on ajettu ylös ja kehitetty linjoja tuhansiin eri tuotantolinjoihin vuosikymmenien aikana, niiden muokkaaminen jonkun paistorasvan mukaan pysäyttää koko autojen kehitystyön.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Näin on, yllensä kun joku feministi kortiton alkaa kehittämään moderneihin autoihin jotain, siellä yleensä keskitytään johonkin huulipunatelineeseen ym., ymmärtämättä autoista muuta kuin ratti ja auton ovi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Autot ovat nimenomaan se tärkein kohde biopolttoaineille koska ne ovat lähimpänä useimpia ihmisiä, joten ihmiset altistuvat autojen ja polttoaineiden päästöille päivittäin. Autojen polttoainejärjestelmät eivät rikkoudu polttoainesisällön takia niin herkästi kuin sinä luulet.

Polttoaineruiskutusjärjestelmien autoissa on polttoaineletkuissa jo kymmeniä vuosia aiemmin luovuttu valmistusmateriaalina kumista polttoainehöyrypäästöjen takia. Moderneissa autoissa on polttoaineletkujen materiaalina polytetrafluorieteeni.
Enemmistö 1995 ja uudemmista autoista ovat jo tehtaalta suunniteltu kestämään vähintään 10% verran jo mainittua pirtua, jotkut jopa vielä suurempiakin pitoisuuksia.

Hinnat pysyvät polttoaineissa paremmin kurissa kunhan polttoaineiden verotusta alennetaan, sitten lisäämällä biopolttoaineiden tuotantoa, myyntiä. Myös yhtiöiden välistä hintakilpailua toisiaan vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Jos saataisiin Suomen polttoaineasemille nykyaikaisemmat polttoaineiden sekoittimina toimivat polttoainepumput, silloin polttoaineiden kuten bensan ja pirtun sekoittaminen toisiinsa voisi tapahtua paikallisesti, koneellisesti polttoaineasemilla. Tämä mahdollistaisi myös pirtun ja bensan pitoisuuden hallitsemisen, tankkaamisen sen mukaan miten paljon pirtua mikäkin auto kestää.
https://www.youtube.com/watch?v=p692cZiWPZo
Tämmöisiä sekoittimina toimivia polttoainepumppuja on esimerkiksi amerikassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Maapallolta loppuu ruoka, ennen kuin seuraavat lasten lapset edes ovat syntyneet ja kärsivät ilmastonmuutoksesta, jos yhtään enää pelleillään sen hiilidioksidin vähentämisellä. Jo pelkästään kasvihuoneiden hiilidioksidipitoisuutta on nostettava kaksinkertaiseksi, muutoin se on täysin hyödytöntä toimintaa, ottaa enemmän energiaa, kuin tuottaa ravintoenergiaa. Ilmastonmuutos on jatkuvaa prosessia, ja pääasiassa johtuu maapallon asennon jatkuvasta muutoksesta. Prekessioliike muuttaa vuosittain akselin asentoa noin 0,014 astetta, ja perihelikiertymä 0, 017 astetta, jotka toimivat saman aikaisesti, jossa perihelikiertymän muutos muuttaa eniten mereisen ja mantereisten albedojen arvoja. Valitettavasti nuo luonnon omat syklit eivät tunne armoa. Viime jöökauden ytimestä maapallon akselin asento on muuttunut noin 180 astetta, eli perihelikiertymässä on siirrytty jääkauden moodiin, jossa ilmasto tulee muuttumaan tästä eteenpäin rajustikin. Siinä ei auta vihreiden vapina eikä jakeluvelvoitteet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Polttoaineita on syytäkin kehitellä, jotta öljyn tarjonnan vähetessä on jotain korvaavaa tilalle, tuskin heti otetaan häkäpönttöjä tilalle. Sama on raideliikenteellä, tuskin mennään takaisin höyrykäyttöisiin juniin, vaikka ei tuokaan ole tilanteen vaatiessa ongelma, kun sähkö ei riitä. Vaihtoehtoisia polttoaineita kannattaa aina kehittää, vaikka sitä ei aina ole järkevää heti soveltaa vain kuluttajan köyhdyttämiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Maapallon öljyvaroista on vaivoin vasta murto-osa käytetty. Jopa satelliiteista pystyy tekemään johtopäätöksiä uusista öljyalueista, jossa öljyn muodostumista indikoitavat mineraalit loistavat kuin tähdet taivaalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Näin on, öljyä löytyy maapallolta lähes kaikkialta, jopa Kuolleenmereen pohjasta. Tuossakin muhii muinaiset öljyesiintymät, siten että osa on haihduttanut osan juoksevasta osastaan ja nousee aika ajoin pikilauttoina pintaan. Suurin riski kuitenkin on maapallon kuoren liikkeiden aiheuttamat rajut muutokset, jossa mikrolaattojen synty rannikoilla voi päästää jopa koko maapallon öljynkäytön kokoisen päästön kerralla merenpintaan, joka tuhoaa jättimäisen osan merialueista, josta kaaosmainen ruokapula. Mannerlaattojen saumojen läheisyyksiltä öljyä tulee käyttää jo turvallisuussyistä, mitä enemmän sen parempi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Juuri näin, suurimmat öljyesiintymät ovat todennäköisesti vielä löytymättä, ja voivat olla massiivisessa päästössään luonnon katastrofissa niin suuria, että pilaavat koko Tyynenmeren alueen ja tuhoaa kaiken elämän alleen. Tuosta aiheutuisi myös massiivinen levätuho, josta seuraan maapallolle maksimaalinen happikatastrofi. Hapen tason lasku vain muutaman prosentin, alkaisi tuolloin olla luokkaa permikauden happikatastrofia, joka tuhoaa suurimman osan maapallon väestöstä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Sähkö autoilijoille on tehty Miljardien veronalennukset !
(Sähköautoissa ei ole autoveroa,jopa tukea valtio on maksanut.. ja sähköautolla ajavat ei maksa järjettömän kallista polttoainevero eikä kalliita käyttö maksuja)
TÄMÄ ALENNUS ON 2-3 v. välein autoa vaihtavalle ja 20-30 km vuodessa ajavalle 10000.20000,- veron alennus !vuosittain. lasku tavasta riippuen .. Voi olla enemmänkin jos puhutaan / verrataan luxus autojen kuluihin.

Olisi ollut järkevämpi tehdä se alennus asumisen (Kiinteistövero jne..) ja liikkumisen hintaan !
(siis polttomoottori autojen autoveron poistoon ja diesel veron poistoon ja polttoaineveron laskuun)
Näin olisi saatu ostovoimaa kansalle ja kilpailukykyä yrityksille.

Sähkö autot tulee…. se on selvää,mutta vielä ei ole niiden aika Suomen talveen nykyiset on täysiä prototyyppejä… Olisi kannatanut odottaa rauhassa ja rakentaa ydinvoimaloita että on edes sähköä millä rällätä , talvi aikaan…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Miljoonan sähköauton akkujen tarvitsemiin alkuaineiden louhintaan ja jalostukseen on räjäytelty ja kaivettu noin 1 250 000 000 tonnia maa-ainesta. Täytyy olla ympäristölle tuhoisa luonne, jos vaatii tuota. Sähköautot nykyisellä tekniikoilla tulisi kieltää välittömästi ja laittaa ympäristörikosten piiriin kiireellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Tiet on kyllä luokattoman huonossa kunnossa. Hirvittää ihan.

Ammattiautoilijoille ja busseille, hälytysajoneuvoille pitäis kyllä taata kohtuuhintainen bensa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000