Perussuomalaiset

Ville Tavio

Pelasta Suomen autoilu

Liikenteen verotuotot ovat noin kahdeksan miljardia euroa vuodessa. Vielä 15 vuotta sitten tuotto oli vähän yli kuusi miljardia, joten verokertymän kasvu on ollut suhteellisen nopeaa. Autoilijoita kuritetaan enemmän kuin ennen.

Erityisesti Rinteen ja Marinin hallitukset ovat kohdelleet autoilijoita kuin lypsylehmiä. Päättyvällä vaalikaudella astui voimaan bensiinin ja dieselin valmisteveron korotus, joka on kovempi kuin kertaakaan aiemmin tällä vuosisadalla. Kasvavat kuljetuskustannukset ajavat tuotantoa, esimerkiksi metsäteollisuutta pois Suomesta ja ne näkyvät tavaroiden ja ruoan kuluttajahinnoissa ikävällä tavalla.

Suomessa tavaraliikenne perustuu tiekuljetuksiin. Tavaratonneista noin 90 prosenttia kuljetetaan kumipyörillä. Maanteiden tavaraliikenne kuluttaa dieseliä noin 1,3 miljardia litraa vuodessa, joten yhden sentin korotus litrahinnassa merkitsee 13 miljoonan euron lisäkustannusta toimialalle vuodessa. Perussuomalaiset haluaa suojella yritysten kannattavuutta.

Jos vihervasemmisto saa päättää, polttoaineen jakeluvelvoite nostaa polttoaineiden hintaa vuoden sisällä jopa 55 senttiä/litra. Jakeluvelvoite tarkoittaa sitä, että polttoaineen jakelijoiden kulutukseen toimittamasta liikennepolttoaineesta täytyy tietyn osuuden olla uusiutuvia polttoaineita. Osuuden suuruuden määrittely on täysin poliittinen päätös. Halutessaan päättäjät voisivat alentaa jakeluvelvoitteen EU:n vähimmäistasolle, poistaa käytöstä kokonaan tai poistaa määräaikaisesti.

Suomen tavoite on tiukempi kuin Euroopan unionin. EU:n määräys jakeluvelvoitteen osalta on, että se on nostettava 14 prosenttiin vuonna 2030. Suomessa jakeluvelvoite uhkaa pompata jo ensi vuonna 28 prosenttiin.

Itse kannatan jakeluvelvoitteesta luopumista tai vähintään sen voimakasta madaltamista. Biopolttoaineet voisivat toimia ennemmin vientituotteena ja niitä voidaan käyttää autoja paremman hyötysuhteen monipolttovoimaloissa. Suomen tulee ensi vaalikaudella lisätä omavaraisuutta uusiutuvien polttonesteiden tuotannossa. Biopolttoaineiden raaka-aineille on kansainvälisesti hyvät markkinat. Uusiutuvan dieselin maailmanmarkkinahinta on kallistunut, eikä sen saatavuus vastaa Suomen ylikireää jakeluvelvoitetasoa.

Marinin hallituksen toimet ovat heikentäneet suomalaisten ostovoimaa ja yritysten toimintakykyä. Alkavalla vaalikaudella polttoaineveroa tulee alentaa joka vuosi. Ei ole tasapuolista, että he, jotka ostavat nyt sähköautoja, vapautuvat polttoaineveroista, mutta tavallinen työssäkäyvä kansa maksaa niska limassa polttoaineestaan. Tilannetta onkin tasattava laskemalla polttomoottoriautoilun veroja. Ei uuden auton ostaminenkaan ole täysin ekologista, sillä uuden auton valmistus vie aina resursseja ja raaka-aineita. Vanhat autot kannattaa ajaa kohtuuden rajoissa loppuun. Kun autokanta luonnollisen poistuman myötä uudistuu, päästöt vähenevät samalla uuden teknologian myötä.

Nykyinen autoilijoita kurittava ilmastopolitiikka on järjetöntä ja kohtuutonta. Jopa uudehkoilla polttomoottoriautoilla ajavat nähdään ongelmallisina saastuttajina. Päätöksentekoon tarvitaan suhteellisuudentajua ja realismia. Kiinassa on noin 300 miljoonaa autoa, samoin Yhdysvalloissa – yhteensä näissä kahdessa maassa on siis noin 600 miljoonaa autoa. Ei ole oikein eikä ympäristön kannalta hyödyllistäkään, että Suomen paria miljoonaa autoa ja niiden käyttäjiä syyllistetään ja kuritetaan.

Autojen verokohtelussa on paljon yksityiskohtaisia heikkouksia, kuten ympäristöystävällisten dieselien käyttövoimavero. Ei ole järkeä siinäkään, että uudesta sadan tonnin Porsche Cayenne -hybridistä maksetaan kutakuinkin saman verran autoveroa kuin polttomoottorilla varustetusta Škoda Octaviasta. Hybridi-Porsche kulkee 50 kilometriä sähköllä moottoritiellä ja siirtyy sitten käyttämään bensasyöppöä moottoria. Ja näin maailma pelastuu punavihreän verotuksen mukaan.

On oleellisen tärkeää, että kansan ostovoimasta huolehditaan. Ihmisillä tulee olla varaa liikkua autolla töihin ja harrastuksiin – joutumatta kokemaan syyllistämistä vihervasemmistolta.

Osallistu keskusteluun!


51 kommenttia
Nimetön
#1

Miten sähköauton päästöt voi olla 0 ?

Esim. Tuulivoima sähkö on aika pitkälle tuotettu Dieselillä kun kaikki otetaan huomioon
Tontin raivauksesta metsän kaadosta ,rakentamisesta,Kunnossa pidosta ja Huollosta (Isot 18 I 100 km kuluttavat 4wd Sprintterit sahaa edes takaisin ja rekat ajaa huoto tarvikkeita jne.. ja teiden aurauksesta ,Tuurulivoimaloiden purkamisesta….DIESELIN KULUTUKSEN MÄÄRÄ SÄHKÖNTUOTANTOON NOHDEN ON AIVAN KOHTUUTON !
MITEN TÄTÄ EI OTETA HUOMIOON ?

Mikään muukaan sähkö ei ole päästötöntä,mutta Tuulivoimassa Dieselin kulutuksen osuus on suurin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Esim. Renaultilla on myynnissä keskikokoisia Diesel autoja joiden kulutus on 3,2 l/ 100 km
Sen todelliset päästöt on paljon pienemmät kuin minkään hybridi tai edes sähköauton !

Ja näitäkin pidetään myrkyllisinä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

45 v. vanha Diesel golf vie 4,8 l/100 km
37 v. vanha Mb 200 D vie 5,3 l/ 100 km
40 v. vanha Daihatsu diesel vie 3,5 l/100 km

Ei näistä paljon saasteita tule !

Laskekaapa paljonko Huumeiden käyttäjät saastuttaa !!!

Niitä pitää kyyditä ambulanseilla ja Poliisi autoilla jotka vie 11 l/ 100 km Ne kusee ja paskoo joka paikan pilalle niin että meret ja järvet saastuu kun myrkyt jää jätevesiin puhdistuksenkin jälkeen.

Esim. Rovaniemeillä on niin paljon hörhöjä että siellä piti rakantaa uusi jättenpuhdistus laitos ettei lähi järvet pilaannu ja kalat päihdy. Sitten ne ajaa yö kaudet auton romoilla kahta puolta tietä joista on katalysaattorit vaihdettu huumeeksi,niin ettei paikalliset uskalla tietä käyttää.
Nyt myrkyt rakeutetaan ja levitetään metsään lannoitteeksi lentokoneella joka vie vitusti bensaa .
Eikö Huumeet pitäs kieltää ensimmäisenä ilmasto syihin vedoten.
Ne velkaannuttaa valtiotakin niin paljon että on pakko saastuttaa että saadaan velat maksettua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Juurikin näin, ja suurimman osan aikaa autot seisovat. Päivittäinen keskiajomäärä henkilöautoa kohden on laskettu, noin 30 kilometriä, joka pudottaa hiilidioksidin tuoton pienemmäksi kuin ihmisen hengitys, ja sitäkin siedetään hyvin. Keskimäärin autoja on maapallolla noin 0,5 autoa neliökilometri, kun asukasluvultaan tiheimmissä kaupungeissa väkeä on jopa lähes 30 000 asukasta nelikilometrille. Auto on monilla välttämätön kapistus, etenkin liikuntarajoitteisilla, joilta viherkommunistit rikkovat vaikka rollaattorit, vihaavat kaikkea mikä liikkuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Hiilidioksidilla ja lämpötiloilla maapallolla ei ole mitään yhteyttä, mutta hiilidioksidin määrä ilmakehässä kasvaa, jos lämpöä ja kosteutta riittää. Tämä selviää kristallin kirkkaana satelliittimittauksista. Näin myöskään lämpötiloja ei voi säädellä hiilidioksidin muutoksilla. kaupungit ovat lämpösaarekkeita, jossa itse rakenteet aiheuttavat lämpötilan nousua, ja ihminen tuottaa keskimäärin 150 watin teholla ympäristön lämpenemistä, puhdasta faktaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Juuri näin, mm. Sao Paolon väki tuottaa kaupunkiin noin 3 450 000 kW teholla lämpöä jokainen hetki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Auringon säteilyssä tumma ihminen sitoo enemmän lämpöä, kuin vaalea, joka johtuu pinnan albedosta. Vaalea hiekka heijastaa enemmän säteilyä takaisin avaruuteen. Jokainen voi vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen siten, että käyttää vaaleaa hattua. Verotuki vaaleille hatuille pitäisi laittaa hallitusohjelmaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Väki vanhenee, auton tarve lisääntyy
#16

Väki vanhenee, ja neljä pyörää keventää liikkumista kovasti. Kehitys on jatkunut sitten pyörän keksimisen jälkeen nykytilanteeseen, eikä siihen näiltä näkymin ole muita vaihtoehtoja. Ikäihmisille autot tulisi laittaa verottomiksi, vaikka eihän valtio siitäkään hyödy mitään, jos vanhuksilla ei ole varaa niihin autoveroihin. Suurin hyöty valtiolle tulisi siitä, että valtiossa alettaisiin valmistaa autoja maailmanmarkkinoille, omiakin merkkejä, tai maassa valmistetut autot saisivat edes jonkunlaisen veroedun. Näin saadaan sekä työpaikkoja että verotuloja runsaasti. Näin ne tekee muutkin, mm. Ruotsi ja Saksa jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihernatsien viha kohdentuu hiljaisimpiin
#19

Näin on, neljä pyörää pitää paremmin pystyssä liukkailla keleillä, ja terveyskulut pienenevät. Hiekoituksen saastuttama kaupunki-ilma pysyy nykyautoissa ulkopuolella, helpottaa, kuten myös tauditkaan eivät leviä henkilöautoissa. Sen sijaan, että katuja kavennetaan ja pyöräteitä tilalle, iskee suoraan palveluja tarvitseviin liikuntarajoitteisiin, joka on suoraan vihernatsien äärivihaa vanhusväestöä kohtaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Kokoomus on jotenkin liittynyt tuohon natsivihreiden huumaan, estää kaupungin palvelut liikuntarajoitteisilta. joskus tulee mieleen, mitä tuon puolueen aivoissa pyörii, vai onko aivo-veriesteessä mätäpaiseen mentävä aukko.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Kaikki viherkommunistien päätökset tulee käydä tarkoin läpi, epäilen että ihmisoikeuksia poljetaan kuin kiimainen hirvieläin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Nyt vain ne 2024 jakeluvelvoitteiden peruutukset, niin päästään vihrekommunisteista eroon. Polttoaineveroihin alennusta, jotta jää ruokaankin rahaa, ja niiden veroihin. Valtion veropotti ratkaisee, ei se, että verot otetaan vain auton liikkeellä pysymisestä. Autoja tarvitaan joka tapauksessa, kyse on enää, mistä tuo veropotti koostuu, eli verot eivät vähennä autoilun tarvetta. Kuka helvetti nyt ostaisi hevosen tai potkukelkan pidempien siirtymien tarpeisiin, turha toivo. Fillarit sopii hyvin fillarikommareille, muuta tekemistä heillä ei olekaan, kuin piereksiä satuloissa metaania kasvispihvien selluloosaa sulatellessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Mersuissa ja Nissaneissa ,Dacioissa , ym.on samoja Renaultin moottoreita niistä 1,5 on kestävin ja pieniruokaisin .
Se on nykyään nyky Mersujen kestävin moottori malli !
Ei mene laakerit ja jakopään ketjut poikki yhtäkkiä.
Mersun E , C ,Vito ym mallissa ja Fiatteissa ym. käytettävä Renaultin 1,6 ei olekkaan niin kestävä eikä pieni kulutuksinen .
Isompi 2,0 pakettiautojen kestävin moottori on nykyään Peugeotin valmistama.Jota löytyy vaikka mistä merkeistä mm. Toyota,opel,Citroen,Peugeot,Fiat
Kyllä ne ranskalaiset Dieselin osaa tehdä.
Kun Saksalaisilla homma meni aivan pilalle päästövähennysten takia myös muilla merkeillä Bmw ,vw jne.. kun kitkaa vähennettiin jakopään kejuja pienennettiin kestävyyden kustannuksella. Japanilaiset lopetti muuten vaan Dieselien teon muutamaa poikkeusta lukkun ottamatta, jotka ennen oli kaikista kestävimpiä.
Nykyään saa olla varovainen minkä Dieselin ostaa ettei tule pommi pihaan jota on kallis korjata eikä se kelpaa vaihdossa mihinkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Nyrkkisääntönä Diselin ostajalle voi antaa Osta

Pienessä luokassa Renaultin 1,5 koneella oleva
Myös Peugeotin 1,6 kestää.. ja toyotan 1,6

Keski luokassa 2.0 Peugeotin koneella oleva

isommassa luokassa 2,8 tai 3,0 Toyotan koneella oleva

Niin säästyt isommilta ongelmilta,500.000 km on vasta alkusoittoa näille.

Rahaa säästyy paljon sähköautoon verrattuna ,ne rahat kannattaa laittaa autotehtaiden osakkeisiin korkoa kasvamaan ja ostaa sitten sähköauto kun ne on kehittynyt suomen olosuhteissin.. (nyt ne ei ole vielä) ei niissä ole edes eristeitä vaan ne on suora sähkö lämmitteisiaä eristämättömiä pelti koppeja.
Polttomoottorissa sisätilojen lämmitys toimii hukka lämmöllä ,webastojakaan ei vanhoissa (esikammio moottori joka tuottaa lämpöä liikaakin) eikä ihan uudemmissa kun on sähkövastus jolle auton laturi syöttää sähköä..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

2019 mallin hallitusta ei kannata ostaa, jakopää hajalla jo uutena.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#3

Ihmetyttää kovasti,kun autoliikkeet ovat tupaten täynnä 1-10 vuoden vanhoja autoja.Ja niiden hinnat on ihan pilvissä,varsinkin 4-vetojen?Eikö nyt olisi automyyjien/liikkeiden korkein aika alentaa kulkupelien hintoja?Sinnehän ne jäävät ruostumaan jollei niitä myydä edullisemmin asiakkaille?Ja jos ne kerran pitäisi ajaa loppuun,ja näin luontainen poistuma toteutuisi.Dieselvero pitäisi myös kokonaan poistaa,kun dieselpolttoaine on jo kalliimpaa kuin bensiini.Eihän siinä ole mitään järkeä että dieselautoilijaa rangaistaan valinnastaan.Ja siihen ei voi vedota,että”nokivasarat”kuluttaa vähemmän kuin bensiini autot.Nyky bensiiniautoissa on myös hyvin polttoaine pihiä merkkejä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Saksassa on noussut käytettyjen autojen hinnat aivan pilviin (Suomen tasolle vaikka meillä on hinnassa mukana autovero) koska ne viedään Venäjälle kaikki !
Osa välikäsien kautta ettei pakotteet iske..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Nykyään ei ole eroa Dieselin ja Bensan kulutuksessa juurikaan…Bensojen kulutus on tippunut ja Dieselien noussut (Saastelaitteiden takia)
Sanokaapa viisaat miten auto voi saastuttaa vähemän jos se kuluttaa enemmän…? ei ymmärrä… koska kaikki co arvothan lasketaan kuitenkin kulutuksen mukaan….

Otetaan esimerkki Volvo v70 D5 2005 kulutus kaupunkiajossa 6,5 l /100 km Volvo v70 D5 2006 (jossa on enempi saasta leitteita ja hiukkassuodattiamia ja ym ja yksi vahdekkin enemmän (6 v.)ja uudempi moottori niin kulutus on 11 l / 100km
Bensa Volvon kulutus menee noiden väliin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#4

Osuipas oma avaukseni samoille tunneille:
https://roskasaitti.wordpress.com/2023/03/31/rikotaanko-sahkoautot-suomen-teille/
Olin huolissani mm. teiden kunnosta. Kehotus äänestää autoilijoiden edustajia osunee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

WESTFINN
Iloinen
#5

Olen muuten Villen kanssa sitten aivan samaa mieltä!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#10

Minä kyselen, ihan tyhmyyttäni sitä, että JOILTAKIN autoilijoilta kerätään vuodessa Valtion kassaan kahdeksan miljardia. Teiden ylläpitoon käytetään miljardin luokkaa. Eli seitsemisen miljardia paikkaa Valtion kassaa? Melkoinen osa summasta kertyy korkeasta polttoaineveroista ja käyttövoimaverosta. (Dieselvero)
Siis kysymys: Osallistuuko sähköautoilijat osallistuu tähän ”talkooseen” tasapuolisesti?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Autoverot ja demarit ovat jokseenkin saman ikäisiä, eli yhteys on. Tuo tule demareiden kateudesta autonomistajiin. Muutoinhan meidän ei kannattaisi liittää hyvinvoinnin rahoitusta juuri autoihin, vaan täysin älykkäästi tuloihin. Tuntuu käsittämättömältä, että vielä 2000-luvulla auto katsotaan jotenkin ylellisyysvälineeksi ja sen on oltava pääverotuskohde, jossa jo voimalähteetkin tasauspyörästöineen ja tuuma- tai metrimittoineen ratkaisevat, kuinka paljon autovero on. Joskus tekisi mieli sanoa poliitikoille, että painukaa hevon kuuseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maan hyvinvointi ilman autoja?
#17

Juuri näin, autonpesuunkin on lisättävä arvolisävero. No jos on varaa pesuun timanttivahalla, niin siitä vasta pitääkin maksaa veroja, jos timantti tulee pesun päälle. Tottahan se on, auton arvo nousee, jos se on puhdas ja kimaltelee, siinä veroahneiden demareiden hameet ja lahkeet tutisee, jos joku perkele vielä uskaltaa ajella puhtaalla autolla. Todellisuudessa autojen arvo laskee joka päivä, arvo ei nouse, vaikka siihen laitetaan arvolisäveroa tonneittain vuodessa, remonttien tai huoltojen muodossa, vain väliraha kasvaa auton vaihtoa kohden, autokauppiaan potkiessa renkaita; eipä tuota saa edes myytyä, vaikka autoon on laittanut arvolisäveroa jo uuden auton verran. Suomen kusetetuin ihminen on Suomessa juurikin auton omistajaraukka. Kun auto on lisäksi ostettu jo verotetuilla tuloilla, niin sitä pakostakin ihmettelee, millä tämä maa tulee toimeen, jos autoja ei enää olisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Kokoomuksen ilmastohumppa se vasta herättää, vaalipäivään mennessä nuo vihreän siirtymän tulot ovat kasvaneet jo satoihin miljardeihin euroihin. Pahaksi onneksi vaalit tuli väliin, vihreän siirtymän tulot olisivat kasvaneet seuraavalla viikolla jo tuhansiin miljardeihin, mitä tulee kokoomuksen ”asiantuntijoiden” lausuntoihin, miltä planeetalta lie kotoisin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihersiirtymä sai turpiinsa, mutta kuinka kansa käy?
#23

Viherkommunistihallitus voi kokoomuksen johdolla edelleen pilata Perussuomalaisten ja kansan runsaan vaalivoiton vihersiirtymästä, kokoomuksesta ei koskaan tiedä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Fanaattinen ilmastopolitiikka ja väestön lisääntymiskyky, jossa tähden paikkaa mallaa afrikkalainen lapsiteollisuus, ovat kynnyskysymyksiä hallituksen muodostamisessa. Kyllä afrikkalaiset lapsia osaa tehdä, ja täyttää maamme työvoimalla, jos sitä halutaan. Ongelma on se, että kumpikaan edellisistä ei paranna maamme talouden tilaa, kun pitäisi keskittyä edullisimman energian tuottamiseen maamme teollisuuden pyörittämiseksi, kuten alentaa työvoimakuluja. Molemmista ongelmista saadaan toimivia ratkaisuja, ihan vain rahalla, ei halpatyövoiman tuonnilla, ja lisäydinvoimalla, kuten myös sisällyttämällä energiapalettiin täydentäviä ja hyväksi koettuja energiamuotoja. Nyt ei todellakaan ole oikea hetki ajaa vaikkapa hiilivoimaa alas, mitä nyt vielä on jäljellä. Turpeeseen on luotava turvallinen pitkäjännitteinen suhde, siellä missä turvetta on saatavana, tuota kun ei kannatta kovin pitkiä matkoja rahdata, sen paremmin kuin hakettakaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Nyt täytyisi pitää vielä kynnyskysymysvaalit, niin poliitikot osaisivat hakeutua sopivaan kombinaatioon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Kokoomuksen Sirpa Pietikäinen ajaa edelleen maamme rakennuskantaan energiasyväremontointia, jonka hinta lienee kymmenissä miljardeissa euroissa. Nyt kannattaa pitää velka kaukana ja kynnykset korkealla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Mielenvikaisella ilmastokiimalla ei ole mitään tieteellistä pohjaa, eikä tuo miljardeja maamme talouteen, puhumattakaan sadoista miljardeista euroista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Menojen verottamisesta tulojen verotukseen
#30

Sadat miljoonat autot ympäri maapallon käyttävät bensaa, joka maksaa alle euron litralta, halvin jopa vain kolme senttiä litralta. Suomen bensojen hinta on lähtenyt laukalla, ilmeisesti tavoitteena viisi euroa litralle kaikkine kultaisine jakeluvelvoitteineen. Miten tuo järjetön elinkustannuksien nosto sitten parantaa maamme taloutta, kun palkkataso nousee samassa tahdissa, kiristyvän kilpailun maailmassa? Liikkuminen on huonoin verotuksen kohde, useimmille liikkuminen on vain kuluerä, ei tulolähde, jossa verotuksen painopistettä voidaan säädellä tulojen mukaan, eli tasaveroansa. Lisäksi kun liikkumista verotetaan jo kertaalleen verotetuista tuloista, niin kuvassa on se moninkertainen verotus, jolle ei ole vastinetta, kuten vaikka maan hyvinvointipalvelut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Kokoomus ei ole tinkimässä 2035 hiilineutraalisuustavoitteistaan, joka on siis käsittämätön tavoite olla ensimmäisenä vaikka avannossa. EK:n Jyri Häkämies vannoi teollisuuden ennustettavuuteen ja miljardien investoinneista vetytalouteen, kuka on investoimassa ja millä tekniikalla, jäi tarkentamatta, eikä EK ainakaan laita senttiäkään omia rahojaan vetytalouteen. Tuulivoima pilaa luonnon, Häkämies vannoo sattumavoiman nimeen. Öljyteollisuus leikkaa tuotantoaan, ja hinta nousee tarjonnan vähetessä pikajunan vauhdilla. Öljynjalostuksen vähetessä maantiepikeä ei saada enää omasta öljynjalostuksesta, ja sekin on ostettava kalliilla ulkomailta, ennustettavuus puuttuu, se puuttuu koko 2035 hiilineutraalisuuden sivuvaikutuksista. Vastakkain on nyt reaaliennustettavuus ja viherutopia ennustettavuus. 2050 mahdollinen hiilineutraalisuus on aitoa hätäilemätöntä realismia, jossa ketään ei kielletä laittamasta rahojaan vihreisiin siirtymiin, jossa kaiketi kukaan ei kysele neuvoja Häkämieheltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

EK ei saanut vaaleissa yhtään ääntä, mutta määrää maamme ilmastopolitiikan vetytalouksineen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000