Perussuomalaiset

Kevin Servin

Eläkeläisköyhyys lisääntynyt

Liikun paljon puolueteltoillamme ympäri Uuttamaata myös vaalien välissä ja kuulen paljon erilaisia elämäntarinoita. Niin hyviä kuin huonoja. Viimeisen muutaman vuoden aikana olen laittanut merkille, että yhä enemmän teltoillemme saapuu eläkeläisiä, jotka kertovat, etteivät tule toimeen eläkkeellään.

Heikommin toimeentulevia eläkeläisiä eivät auta veronalennukset, koska tulot ovat niin pienet, etteivät he joko maksa veroa lainkaan tai sitten puhutaan korkeintaan muutamasta prosentista. Samasta syystä he eivät voi hyödyntää kotitalousvähennystä.

Myös vihreä siirtymä kurittaa eläkeläisiä erityisesti omakotitaloissa asuvien kohdalla. Sähkö maksaa, eikä tukea heru. Öljylämmitystä ei ole mahdollista vaihtaa vihreämpään ja mahdollisesti edullisempaan lämmitysmuotoon, sillä pankki ei myönnä lainaa. Ei, vaikka valtio takaisi, sillä tulotaso ei ole riittävä lainan takaisinmaksuun. EU:ssa juuri päätetty rakennusten energiatehokkuusdirektiivi tuottaa paljon huolta. Toki se tuottaa huolta myös monille työelämässäkin mukana oleville.

Kauempana keskustasta asuville eläkeläisille liikkuminen on ongelma. Julkisilla ei useinkaan pystytä kulkemaan, koska bussit kulkevat huonosti tai eivät kulje lainkaan. On pakko omistaa auto. Polttoaine on vihreän siirtymän johdosta kallista ja autot usein vanhoja. Romutuspalkkiota ei voida hyödyntää vanhan auton vaihtamisessa uudempaan, koska se maksetaan vain silloin, kun ostetaan täysin uusi auto. Pienituloisella eläkeläisellä ei ole mahdollisuutta ostaa täysin uutta autoa, koska rahat eivät riitä, eikä rahoitus menisi läpi.

Moni pienituloinen eläkeläinen on eläkkeelle päästyään joutunut lopettamaan kaiken ylimääräisiä menoja aiheuttavan toiminnan. On lopetettu vaatteiden ostot, lehtien tilaukset, jäsenmaksut, parturissa käynnit, huvitukset, ravintoloissa käymiset, lomamatkat ja käytännössä kaikki muu sellainen, joka vähänkin aiheuttaa kustannuksia.

Kun lämmitysöljy, sähkö, polttoaineet , kiinteistövero, korot ja ruoka kallistuvat, niin monellekaan ei jää enää muuta vaihtoehtoa kuin yrittää tinkiä ruuasta ja lääkkeistä.

Toki on olemassa myös hyvin toimeentulevia eläkeläisiä. Huomio olisi kuitenkin kiinnitettävä näihin köyhempiin eläkeläisiin ja heidän pärjäämiseensä. Lipposen hallituksen toimeenpanema taitettu indeksi on vuosien varrella heikentänyt eläkeläisten ostovoimaa ja vihreän siirtymän aiheuttamat hinnannousut lähes kaikissa tuoteryhmissä vähentävät sitä entisestään.

Kun hiilineutraalisuuslaskelmiin lasketaan runsaiden metsiemme lisäksi mukaan maassamme sijaitsevat 4 miljoonaa hehtaaria ojittamattomia soita, niin Suomi on jo nyt hiilinielu. Tätä tukee myös Nasan äskettäin julkaisema satelliittitutkimus. Vihreän siirtymän tavoitteen siirtämisestä muun Euroopan kanssa samalle tasolle vuoteen 2050 hyötyisi hintatason laskemisen kautta koko yhteiskunta, myös pienituloiset eläkeläiset.

Osallistu keskusteluun!


21 kommenttia
Nimetön
#1

Jos eläkeläisten kuluja nostetaan asumisen ,ruuan ja Likkumisen hintaa niin varmaan köyhyys lisääntyy…samoin se lisääntyy pieni palkkaisilla aloilla… Mutta kun on jo ennestään hullua ja järjetöntä että pieni palkaisilla aloilla Suomessa maksetaan tupalpalkkaa etelä eurooppaan nähden siis jo nyt….Tämä kaikkihan vaikuttaa suoraan Suomen kilpailukykyyn….yrityksille on myös kalliimpaa tehdä tuotteita kun kaikki kulut nousee kiinteistöverot,polttoaineet jne…

PERSUJEN ON VAADITTAVA ETTÄ KIINTEÄT KULUT KAIKKI LASKETAAN.
Siis ne jotka vaikuttaa asumisen ,ruuan ja Liikkumisen hintaan…
Ne pitää laskea Eteläeuroopan tasolle koska me ollaan samaa Eu maata jolla on sama saman arvoinen Euron raha käytössä !
Ei me voida enään velkaantua tämän järjettömyyden takia…varsinkin kun nyt homma menee vielä hullummaksi Ukrainan sodan rahoituksen takia johon kaikki nousseiden hintojen avulla ryöstetyt rahat nyt menee……

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

1.Esim. Fortum lähetti Kymmeniä Miljardeja rahaa suoraan Natseille (uniperille) ja Ryssille nyt rahat ulosmitataan sähkön hinnassa kansalta….
2. Neste nosti polttoaineen hintoja vedoten Ukrainan sotaan ,nyt öljyn maailman markkina hinta on pudonnut -40 % mutta Bensan ja Dieselin hinta huoltoasemilla ei !!!

3. Rakennustarvikkeiden hinnat on nousseet paljon Ukrainan sotaan vedoten

4.Ruuan hinta on noussut Ukrainan sotaan vedoten vaikka sieltä ei tule mitään ruokaa tänne…

Kaikki on huijausta ja paskaa !!!!

IHMISILTÄ RYÖSTETÄÄN RAHAT SOTAAN JOTA EU KÄY VENÄJÄÄ VASTAAN UKRAINAN MAAPERÄLLÄ SIITÄ KUMPI SEN SAA RYÖSTETTYÄ !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

VALTIO VALEHTELEE ETTÄ SE ON LAITTANUT VAIN AINOSTAAN 960 MILJOONAA EUROA UKRAINASSA SOTIMISEEN !!!

Se on täyttä paskaa ja valetta koko homma..

Kokonaiskustannukset mitä Suomi on maksanut kansalaiset,yritykset ym mukaan lukien on yli 10 Miljardia
(Ilman Fortumin mukaan laskemista,jolloin puhuttais jo useista kymmenistä Miljardeista)

SAATANA KORKOJAKIN MENEE TUON HOMMAN TAKIA VELKAANTUMISEN TAKIA ENEMMÄN KUIN TUO 960 MILJOONAA

samoin Ukrainalaisten pakolaisten elätys maksaa ainakin tuon 960 Miljoonaa euroa vuodessa !

MIKSI PERSUT EI PUUTU KUN KANSALAISIA HUIJATAAN JA VALEHDELLAAN JA SOTAPROPAKANDAA TAHALLAAN LEVITETÄÄN ? ja maa menee konkurssiin samalla !

UKRAINASSA EI OLISI KOKO SOTAA JOS EU EI OLISI YRITTÄNYT NAPATA SITÄ JA SIIRTÄÄ RAJOJA VELKARAHAA LUPAILEMALLA.
Siitähän se aseellinen konflikti alkoi kun Eu:n rajoja yritettiin siirtää.. (SUURIN SYYLLINEN ON HUUMEHÖRHÖ JUNCKER)
Merkel myös !!! vasta sitten Putin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Eihän meidän kannatais tyhmiä olla ja mennä tahallaan konkurssiin jonkun Ukrainan Perse maan Eu:n haalimis operaation takia ! Varsinaakn kun se on tullut päivän selväksi että se ei onnistu !!!! Ei muutako ryssälle koko paska vaan…päästään vähemmällä velalla ja verellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Pitää muistaa ja todeta puolueettomasti , että Putin istui kiltisti Shotsin Olympialaisissa 2/2014 kun Eu aloitti Ukrainan ryöstö operaation ! Kansan kiihotus oli alkanut jo vuosia aiemmin samoin Valkovenäjällä sama peli…

UKRAINASSA EI OLISI SOTAA JA SE OLISI ITSENÄINEN MAA ELLEI EU OLISI MENNYT SINNE HÄÄRÄÄMÄÄN !

VALKOVENÄJÄ OLISI ITSENÄINEN MAA EDELLEEN , ELLEI EU OLISI SITÄ AJANUT VENÄJÄN SYLIIN (velkarahaa lupailemalla rajojen siirrosta) !

Nämä tosiasiat pitää sanoa ääneen rehelliseti niin kuin ne on ! Kansalaisia huijataan ja puhutaan aivan täyttä sotapropakandaa ja kiihotetaan sotaan… (Marin Suomessa pahimpana sota hulluna ihan kuin Hitler aikanaan !)

PERSUEJN PITÄS OLLA RAUHAN PUOLUE !

Eu yritti valloittaa Ukrainan velkarahalla ilman aseita, Venäjä taas esti sen aseellisesti näin homma menee todellisuudessa .Venäjä ei ollut aloitteellinen rajojen siirrossa vaan Eu !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Kun Putin istui katsomossa, hänen sotajoukkonsa muodostivat siitä suurimman osan. ”Järjestysmiehinä”. matkalla Krimille.
Mieleen tuli kuva leppoisasta, myhäilevästä kansanjohtaja Hitleristä Berliinin kisojen katsomossa. Sama lavastus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Mitäpä se muuta olisi voinut tehdä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

…kuin hautoa hyökkäystään joukot valmiudessa ja esittää rauhantahtoista maailmalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Putinin trolli riehuu taas täällä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ennestään köyhien, pieneläkeläisten ja pienpalkkaisten,
KÖYHYYS ON SYVENTYNYT. Rahat riittävät entistä huonommin elämiseen.

Hintojen nousu kirpaisee nyt myös keskituloisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Tasaveroista murhaavin on arvonlisävero, joka kohtelee pienituloisia eläkeläisiä, kuin miljonäärejä. Kun tuohon veroon kosketaan, eläkkeitä tulisi korottaa vastaavasti, eihän siinä ole mitään järkeä, että valtio ottaa veronsa ja jakaa sen jälkeen tuet. Kanadassa arvonlisäveroa palautetaan eläkeläisille vuoden lopussa könttäsumma, joka osoittaa korkeaa moraalia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vaaleissa valitset lompakkosi ostovoiman
#14

Kokoomuksesta, demareista ja kepusta on odotettavissa korkeampaa energian hintaa, kuten polttoaineiden hinnat nousee pilviin. Vaaleissa äänestät nyt lompakkosi ostovoimasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Näin on, aggressiivinen ilmastokiima osuu jokaiseen ja selviytyminen taloudellisesti käy useimmille mahdottomaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Suomessa on maailman toiseksi suurin Alv !

Vain Homomaa Ruotsissa on korkempi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Normaalisti se on 16-20 % välillä Suomessa 24 % ja Ruotsissa 25 %

Saksassa 19 %
Virossa 20 %
Espanjassa 21 % (nostettu väliaikaisesti kommunistien aiheutaman talouskriisin takia)
Usa:ssa muistaakseni 16 %
Venäjällä taisi myös olla 16 % luokkaa

Tämä on järjetöntä että ensin kaikki kulut nostetaan tappiin ihan kuin oltaisiin öljyntuottaja maa….ja sitten kaikki kerrotaan helvetin korkealla Alv vero prosentilla niin siksi Suomi on Super kallis maa kuin Norja…mutta se onkin eriasia ne tekee sen tahallaan koska niillä on öljyä ja sähköä ja kalaa ja rahaa niin paljon ettei ne paskalle taivu.
Mutta rikkaan öljyntuottaja maankin voi Kommunistit ajaa konkurssiin ( Venetsuela)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Demareilta ja muilta sosialisteilta on kuultu usein sanaa arvonnousuvero, joka ei ole sama kuin arvonlisävero, eikä ole edes voimassa. Tuo osoittaa, miten pihalla sosialistit ovat verokiimassaan, kuten myös ilmastokiimassa. Kanadassa arvonlisävero on valtaosaltaan reilusti alle 10%, ja harmonisoitu Miksi ei oteta mallia Kanadasta, jossa jopa demarit ovat vielä jotenkin tolkuissaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Muistakaamme myös Eee Uuuun niinsanotut ” Elvytys paketit ” jota olevinaan monet , vastustivat , mutta olivatkin ” pakettien takana kannattamassa ” paketteja !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Sekin viimmeinen meni ITALAIN MAFIALLE JA SITÄ KAUTTA Isikselle .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Juuri tulleen tiedon mukaan Suomen Nato jäsenyys peruttu tältä erää…Turkki ei käsittelekkään asiaa.

Ei kannattaisi nuolaista ennenkö tipahtaa !

Suomen kommunistit mm. sdp,Vas, Vihreät kannattaa Terroristeja jotka vielä ehtii Turkin suurlähetystön edessä polttaa ärdon nukkeja…

Mikään ei ole niin varmaa kuin epävärma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Miksi tätä Velkarahaa levitetään joka paikkaan ? miksi ?

No siksi että Johtavat Politikot saa Brysselistä lissä Miljoona virkoja !
Niitä ei muuten saa ellei kannata Brysseli näitä järjettömyyksiä ja samalla kannata Brysselin jatkuvan virkojen kasvun politiikkaa (se vaatii uusia maita ja uutta velkaa että homma toimii)

Tottakait Suomi velkaantuu tällaisen Politikkojen oman edun politiikan takia ja on vaarassa mennä konkurssiin !!
Ajatelkaa kuinka paljon viimmevuonna on tullut lisää velkaa kun Sanna Marinille on tienattu Brysselin Miljoona virkaa ????

Miettikää paljonko Urpilaisen Virka maksoi ??? Kun Kreikkaan työnnettiin rahaa….

TÄMÄ ON PERSESILMÄ HOMMAA !!!!

Tästä aiheutuu konkurssi ja sota !

Persujen pitää vaatia loppua tälle järjettömälle hommalle ja Eu-Trolleja elinkautista istumaan samoin Venäjän-Trollin myös häkkiin. (aho ja Lipponen )

ON HULLUA ETTÄ JOPA KANSA SAADAAN KIIHOTTETUA TÄLLAISEN JÄRJETTÖMYYDEN TAAKSE !!
Näin se on aina mennyt ja tulee meneen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#4

seuraavan hallituksen ja eduskunnan on uskallettava kumota sotu työkykyisille ja tarjota heille työtä. Orpo kertoi työttömiä olevan 500000. Miksi ei noita laiteta töihin, vaan vaaditaan 50000 mamua vuosittain paikkaamaan työvoimapulaa? Huoltosuhde ei parane sitä huonontamalla. Ja nuoriso joka on huolissaan kuka maksaa heidän eläkkeensä, laittakaa vauhtia lastentekoon, pitääkö tulla näyttämään miten se tapahtuu?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000