Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Tulevan kuukauden pankkipiirileikki

Korona on päivän sana, mutta todellisuudessa se on vain neula, joka puhkaisee 12 vuotta elvytetyn talouden lainakuplan. Maailma on lainannut itsensä varsinaiseen koronaloukkuun ja esimerkiksi Suomen nykyiset ja menneet hallitukset ovat yksi toisensa jälkeen vakuuttaneet, että valtion velanotto loppuu ennen vaalikauden loppua. Joka kerta velkasaldo on kasvanut.

Ei riitä, että Suomi on velkaantunut, vaan koko maailma on pahasti velkojien panttivankina, ja nyt kun olemme rytinän partaalla, keskustellaan vain siitä, miten tilanne voidaan korjata lisävelalla.

Pahin tilanne on pankkisektorilla, jossa suuret liikepankit ovat sekantuneet globaaliin johdannaiskauppaan, jossa velkoja myydään pankilta toiselle velkarahalla. Kun pankkeja alkaa rassata talouden hiipuminen, niin raha lakkaa kiertämästä ja niin velkojen korot ja lyhennykset jäävät saamatta.

Tällä hetkellä eli viime perjantaina FED (Yhdysvaltojen keskuspankki) työnsi markkinoille yhdessä yössä noin 500 miljardia dollaria eli rahamäärän, joka ylittää useimpien maiden bruttokansantuotteen. Nämä nk. REPO-lainat myönnetään pankeille, jotta heidän maksukykynsä säilyisi seuraavan päivän yli.

Mitä tällainen lainamäärä kertoo?

Se kertoo, että pankit ovat syvissä ongelmissa ja on vain ajan kysymys, milloin dominopalikat alkavat pudota. Se kertonee myös sen, että kyseessä on muutamasta suurpankista tosi suurilla rahoitustarpeilla. Mukana leikissä lienevät sellaiset pelurit kuin J.P. Morgan Chase, Morgan Stanley, Bank of Amerika, HSBC ja Deutsche Bank.

Pieni arvausleikki, eli mikä näistä kaatuu ensimmäiseksi?

Veikkaukseni: ensin kaatuu Deutsche Bank ja sen jälkeen J.P.Morgan Chase. HSBC ajautuu ongelmiin, jos Kiina ei käynnisty pikapikaa …

Kun tai jos Deutsche Bank kaatuu, niin euro todennäköisesti uppoaa. Deutsche Bank oli jo viime elokuussa kuilun partaalla ja tappiot lienevät jo tähtitieteellisiä. Tosin Merkel saattaa yrittää pelastaa Deutsche Bankin ajamalla rahapajat kolmessa vuorossa, mutta euroa se ei pelasta.

Deutsche Bankin mukana mennee myös Nordea ja jokunen ruotsalainen pankki.

Tällaiset ajatukset tänään ja wappuna katsotaan olinko oikeassa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Kaj ja Ystvät. Kiva, kun saat viisautta sieltä mistä kaikki viisaus meille tulee; mekin pääsemme leikkiin mukaan, vaikka: Jumalattomista; näistä; Totuusleikeistä; ei tiedä kukaan. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Voi tapahtua kaikenlaista. NOPEASTIKIN.

KYSYMYS: mitä nyt kannattais tehdä pankissa oleville rahoille?
– käydä nostamassa rahat pois tililtä?
– säilyykö rahat, jos ne on pakkilokerossa?
– säilyykö osakasäästötilillä olevat rahat/osakkeet, vaikka pankki menis nurin?

Mihin päin inflaatio heilahtaa tässä tilanteessa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#5

Hajautus on tärkein neuvo !
Osakkeisiin ei kannata nyt sijoittaa koska Usan osakekursseissa on 50 % ilmaa usa:n joka nöäyttää koko maailman suunnan kun se tulee romahtamaan seuraavien kuukausien aikana niin koko maailman pörssit tuleee perässä. .Jokainen voi käydä katsomaan Usa:n 12 vuonen pörssi indeksin joka on noussut pystysuoraan on päivän selvää että se tulee alas.

Varmin sijoitus on Kiinan valuutta ,pankissa voi avata valuutta tilin myös kulta on varma sijoitus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Kun rahaa työnnetään markkinoille, se tarkoittaa vääjäämättä sitä, että rahan arvo alenee. Nyt kun korot ja muut perinteiset aseet on käytetty, niin jäljelle jää vain setelipainatus.

Minä möin salkkuni tyhjäksi heti, kun koronavirus ilmaantui kuvioihin ja sijoitan varani sellaiseen, joka on seteleiden määrästä riippumatonta.

Raha ei säily missään, mutta ehkä kulta taikka hopea olisi sellaista, johon kannattaisi rahansa laittaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#3

Suomen pankki laittoi tänää 500 Miljoonaa haisemaan !!!!! Velkarahaa !

Usa Ilmoitti tuhansien Miljardien rahan kylvöstä Velkarahaa ….

Mistä velka raha tulee Köyhään velaksi elävään Eurooppaan ja Usa:N ????

Kiinasta tietenkin ,ajatelkaa mihin tämä johtaa kun Kiina omistaa koko maailman velka kirjat kohta !!!
Vaikka Usa Räkyttää Kiinalle niin pitää muistaa että se kenellä on velka kirjat taskussa se sanoo loppu pelissä mitä ja miten eletään.
Se ,se sanoo esson baarissakin syödäänkö munkkia vai ei joka kahvit maksaa.
Pitää musitaa että Eu:ssa on vielä Suomekin velkaisempia maita Kreikka,Italika,Espanja ,Ranska jne…jotka on kaikki Kiinalle velkaa ja velkaantu kokoajan lisää…

Pitää muistaa tosiasiat kun tulee talous Kriisi niin Imf/ Kiinalaiset suurimpina velkojina tulee ja sanoo miten missäkin maassa eletään Niin Usa:ssa kuin Suomessakin ! vaihtoehtoja ei ole ja turha on mukista vastaan koska velkojan ja velkakirjan omistajan sana on laki !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#4

Kun IMF ja Kiinalaiset tulevat Suomeen sanomaan miten täälä eletään konskurssin jälkeen on päivän selvää että esim.
nyt 70 Miljardia vuodessa maksava Sosiaali kulut tässä maassa pudotetaan alle puoleen !
On päivän selvää että Kiinalaiset ei hyväksy sitäå että valtaosa tästä rahasta laitetaan järjettömään ja moraalittomaan Huume/Pakolaisbisnekseen !!!!!!

Kiina laittaa samanlailla Usa:n kuriin vaihtoehtoja ei ole !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000