Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Säät muuttuvat, ihminen ei

16 kommenttia

Olen elämäni aikana kuullut ennustuksia monista tuomiopäivistä ja löytyypä jopa niitä, joille on annettu päivä ja kellonaika. Yksikään näistä ei ole tätä kirjoittaessa toteutunut.

Voimakkaat ilmastonmuutokset kuuluvat Telluksen historiaan ja monet näistä ovat merkittävästi vaikuttaneet evoluution kulkuun. Jääkaudet alkoivat 1,6 miljoonaa vuotta sitten ja hieman riippuen käytetyistä määritelmistä, niitä on ollut viisi tai kuusi. Jääkausien väliset lämpimät ajanjaksot ovat yleensä kestäneet 10.000 – 15.000 vuotta.

Jääkausi alkaa hitaasti ja sen tuloa on vaikeata ennustaa. Yleensä sanomme, että edellinen jääkausi alkoi noin 80 000 vuotta sitten ja 76 000 vuotta sitten se saavutti Keski-Suomen. Silloin jää peitti Kristiinankaupungissa sijaitsevan Susiluolan, joka lienee ainoa mannerjään peittämä paikka Fennoskandiassa, josta on löydetty ihmistoiminnan jälkiä ajanjaksolta ennen jäätiköitymistä. Jaksojen 40 000 – 30 000 vuotta sitten tuli nk. interstadiaali, jolloin jääpeite suli ja Suomi oli jäästä vapaa vielä 32 000 vuotta sitten. Kylmä tundra ulottui koko Pohjolan yli ja Suomi pysyi jäästä vapaana aina aikaan 22 500 vuotta sitten. Noin 22 000 vuotta sitten tuli taas kylmä jakso, jona aikana jääpeite laajeni 100 metriä vuodessa ja kylmintä oli 18 000 vuotta sitten, jolloin jääpeite ulottui Saksaan asti.

Jääkausien aikana jää sitoi vettä ja merenpinta oli n. 120 metriä alempana kuin tänään. Jääkausi sai kuitenkin nopean lopun ja sen seurauksena luonto ei sopeutunut muutokseen, vaan suuri joukko lajeja menehtyi. Tuli jääkauden jälkeisen ajan lämpimin ajanjakso. Tammi kasvoi Rovaniemen korkeudella ja pähkinäpensas Saariselällä. Jäät sulivat ja professori Anders Häggblom löysi Huippuvuorilta 10 000 vuotta vanhan rantaviivan, joka oli 100 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella. Madre de Dioksen saaresta Chilestä, löytyy luola, jonka suu on 10 metriä merenpinnan yläpuolella ja luolasta löytyy jopa 30 m pitkän sinivalaan luut! Luulöytöjen perusteella tiedetään, että grönlanninhylje esiintyi viime jääkauden jälkeisenä aikana, 5 900–2 800 vuotta sitten yleisesti myös Itämerellä. Grönlanninhylje ei osaa pitää auki hengitysaukkoja jäässä, joten ilmaston kylmeneminen hävitti sen Suomen rannikolta. Vuosina 200–300 j.kr tuli uusi lämpöaalto, joka 500-luvulla vaihtui pakkaskaudeksi. Jää, joka oli ollut poissa palasi ja merenpinta laski ja Sahara alkoi kuivua.

Vuonna 608 Eufrat ja Tigris jäätyivät ja 829 Niili jäätyi. Sitten 800-luvun loppupuolella tuli taas raju ”ilmastonmuutos” ja lämpö palasi takaisin. Viikingit asuttivat Grönlannin, jossa viljeltiin vehnää. 1200-luvun lopulla alkoi nk. pieni jääkausi, joka jatkui 1800-luvulle asti. Vielä 1300-luvulla oli niin kylmää, että Ruotsissa koivut halkesivat kylmyydestä ja ranskalaiset ”pilkkoivat” punaviininsä kirveellä tynnyreistä. Viikingit muuttivat pois Grönlannista ja 1658 Ruotsin kuningas Kaarle X vei joukkonsa Skoonen rannikolta jäätä pitkin Saksaan. Kuningas Kaarle XI viimeisinä vuosina (1696–1697) mentiin lumen takia reellä juhannuskirkkoon. Vuosina 1920 – 1930 lämpötila nousi ja 1939 kylmyys palasi ”normaalille tasolle”. Sitten kovat pakkaset palasivat vuosina 1978–1987, joka oli kylmin jakso Suomessa sitten 1870. Taas mennään ylöspäin – vai mennäänkö?

Huolimatta siitä, että suuren mittakaavan ilmastonmuutokset kestivät satoja ja jopa tuhansia vuosia, niin säät pääsevät myös yllättämään. Ruotsalainen sanomalehti Norrköpings Tidningar julkaisi 15.2.1989 ilmestyneessä painoksessa historiallisista lähteistä koottuja poikkeuksellisia säähavaintoja, eli pienempiä ”ilmastonmuutoksia”, jotka tänään aiheuttaisivat täyden sekasorron YLE:n ajankohtaisohjelmissa.

· 1172 lehtipuut kukkivat tammikuun lopussa ja linnut pesivät helmikuussa.

· 1241 puut olivat täydessä kukassa maaliskuussa.

· 1269 ei ollut talvea laisinkaan.

· 1421 viinirypäleet kukkivat huhtikuussa, jolloin myös karviaismarjat olivat kypsyneet.

· 1538 puut olivat täydessä kukassa joulukuussa.

· 1585 vilja oli tähkällä pääsiäisenä.

· 1588 lehtipuut kukkivat helmikuussa.

· vuosina 1607, 1617, 1650 ja 1659 ei ollut lunta eikä edes hallaa.

· 1722 kaikki puut kukkivat helmikuussa.

· 1863 voitiin Skoonessa poimia kaunokaisia helmikuussa.

Neuvostoliittolaisen Vostok-tutkimusasema laati Etelämantereen jäänäytteistä tilaston hiilidioksidin ja lämmön vaihteluista viimeisen 400.000 vuoden ajalta. Esiintyi viisi huippua, jossa niin lämpötila kuin CO2-tasot nousivat rinnakkain liki nykyiselle tasolle.

Kumma vaan tämä kaikki tapahtui vaikka autoja ei edellisen huipun aikana ollutkaan.

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
#1

Erinomaista tekstiä.
Olennaista on ymmärtää (kaikkien) vaihtelujen syklinen luonne. Ne ovat muutoksia, joihin ihminen ei voi vaikuttaa. Ei varsinkaan kirjoittamalla sanoja paperille tai vielä vähemmän sillä, että yksi vallassa oleva ihminen ryöstää hallintaansa omaisuuden toiselta, jolla ei ole aseita. — Mutta ihminen ei muutu. Ei.

Olemme Maunderin minimissä.
Auringon säteilyn määrä on se, mikä määrää ilmaston lämpötilan.

Zeller-Nikolov’in kaava planeetan pintalämpötilan laskemiseen.
https://sott.net/en404389
Vain kahta muuttujaa käyttäen voidaan tarkasti määritellä aurinkokuntamme (kiinteiden) planeettojen pintalämpötila:
1) Etäisyys auringosta
2) Kaasukehän paine planeetan pinnalla
3) Esimerkiksi Venuksen 96,5% CO-2 pitoisuudella (maassa 0,04%) ei ole mitään vaikutusta

(Kommentin tuhat merkkiä tulee äkkiä vastaan.
Eikö sitä voisi täällä blogien puolella nostaa.)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Olemme kaiketikkin nyt menossa kohti lämmintä jaksoa?

So what? Ihan normaalia elämää maapallolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#6

Olemme menossa kohden kylmempää, koska magneettinen pohjoisnapa alkaa kipuamaan vain parinkymmenen vuoden kuluttua mantereelle, Siperiaan. Tuosta seuraa auringon hiukkasparvien osuminen manneraleelle Jäämeren sijaan. Nuo hiukkaset ovat suurenergisiä varautuneita hiukkasia, jotka reagoi voimakkaasti meriveden mm. magnesiumiin ja muihin meriveden metalleihin, ja aiheuttaa lämpenemistä. Samalla kun tuo ärhäkästi liikkuva magneettinen pohjoisnapa kiihdyttää vauhtiaan matkalla Siperiaan, se siirtää myös ns. napaonkaloa, joka on soikion muotoinen keskimäärin 1500 km säteeltään alue. Aluetta ympäröivä magneettikenttä on huomattavasti vahvempaa, jolloin jäämerialue viilenee rajusti, ja saa ympärivuotisen jääpeitteen. Tuosta seurauksena on myös kylmät kesät pohjoisella pallonpuoliskolla, suorastaan pienen jääkauden aikaisia. Seuraukset voivat olla äärimmäisen vakavat, esim. Suomessa kasvukausi lyhenee, ja jättiäiset nälkävuodet ovat edessä. Lihakarja saattaa pelastaa, heinää sentään saadaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#8

Pitää lisätä tähänkin, siis Suomi on menossa viellä kohden lämpimämpää, mutta ei pohjoinen pallonpuolisko. Prekessiossa Suomi on lähimpänä päiväntasaajaa noin 2900 vuoden kuluttua, mutta samaan aikaan Siperia peittää nykyistä jäämerialuetta. Liki samaan aikaan myös Grönlannin eteläinen kärki on myös noin Espanjan aurinkorannikon leveyksillä, eli jäätiköt tulevat tulevat sieltäkin käymään vähiin. Noin vuonna 12 000-15 000 Suomi tulee sijaitsemaan nykyisellä karttapohjalla Huippuvuorten leveysasteilla, kunnes, ja on vuorossa Skandinavian syvin jäätiköitymisvaihe. Tuo tarkoittaa sitä, että jälleen kilometriset jäätiköt painavat suuren osan Suomessa meren tason alle jne, muistaen mm. ne ydinjätevarastot ja muukin kiva.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Punajuuri
#3

Suomalainen tuotanto on ilmastoteko.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Kaj sinulla on kyllä laaja tutkimus pohja , minä kaikesta huolimatta suhtaannun siihen varauksella ! En millään pahalla . Mutta tämä nykyinen ilmasto vouhotus , sen olen jättänyt omaanarvoonsa ! Toivottavasti ihmisten silmät aukeaa ennen Vaaleja !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#12

Tuskin ihmisten silmät ennättävät aueta, poropagandan ydin on nyt siinä, että juuri ilmastonmuutos on se ydin, ei syyt. Ilmastonmuutos on helppo sana lisätä kerta kerralta lauseeseen kuin lauseeseen. Yle vyöryttää juuri tuota sanaa ihmisten aivoihin, parhaisiin katselu- tai kuunteluaikoihin. Yle on psykopaatti, tulee ihmisten iholla ja aivoihin salakavalasti, ja vain tarkkaavaiset kuuntelijat huomaavat propagandan tarkoituksen, siis tukea vihreitä ja muuta viherkommunisteja vaaleissa, käyttäen armotonta ihmiskunnan lopulla pelottelua. Itse asiassa jossain sivistysvaltiossa Yle olisi jo asetettu rikossyytteeseen, mutta ongelma on siinä, että jopa kokoomuksen johto ei ymmärrä asiasta mitään. Mitä siis on tehtävissä, jos puolueiden johdot on mitään ymmärtämättömiä, eipä juuri mitään. Orpolle nolla pistettä ymmärtämisestä, Rinteen jätän ihan omaan ymmärtämättömyyteensä, toivo mennyttä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#5

Ei ole mitään ilmastotekoja, on vain ihmisen kuvitelmia omista kyvyistään hallita maailmaa. Sana ”ilmastoteko” on uusi sana kielen kehtyksessä, jolla ei ole uskoa suurempaa merkitystä. Silti tuo sana leviää kulovalkean tavoin, sisältöä sen enempää ajattelematta, muoti-ilmiö, joilla on tapana mennä ohi aikanaan. Ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ei ole olemassakaan, kuten ihminen ei voi pysäyttää maan pyörimistä tai sammuttaa aurinkoa ym. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat ilmastoteot ovat luokkaa älyttömiä, hengitänkö tänään, vai ei, tai jotain aivan älytöntä. Voisi sanoa, attä parhaat ilmastoteot ovat, kun menee hengityslakkoon vaikka viikoksi tai pariksi, mutta mitäpä eivät innokkaat tekisi ilmastomuutoksen estämiseksi, siis ennen kaikkea muiden pitäisi tehdä tuo lakko. Puolet maapallon hiilidioksidi päästöistä kuluu jo tänä päivänä itse ihmisravinnon tuottamiseen, ja kasvikunnalle ei ole paljon jaettavaa. Merikasveille ihmisen tuottama hiili riittää vain pariksi tunniksi vuodessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#7

Edellisestä lämpöhuipusta on noin 120 tuhatta vuotta, ja olemme Eem-kauden lämmöistä vielä noin 4-5 astetta kylmemmällä puolella. Lämpöhuippujen väliin mahtuu oman ajatukseni mukaan neljä kylmää kautta, jossa viimeisin on ankarin. Tuo johtunee prekessiossa lisähuojunnasta, tai mahdollisesti radan muutoksista. Tuossa jääkauden ydin sijaitsee syvällä Siperiassa ja paksut jäätiköt peittävät Siperian mannerjalustan jopa miljoonien neliökilometrien alalta. Tuolloin myös merivesi on varsin alhaalla. Lämpöhuipuissa vastaavasti merivesi peittää kylmyyspisteen, eli on Golf-virran vaikutuksessa. Huomattaa on se, että kilometrien jäätiköiden puristus ulottui navalla jopa sisempään ytimeen, joka irtaantui vasta maankohoamisen seurauksena 1800-1900 luvun vaihteessa, jolloin alkoi magneettisen navan nopea liike. Tuossa ydin hakeutuu luonnolliseen asentoonsa auringon painovoimakentässä. Miksi se irtaantui, johtuu maapallon prekessiossa kasvanut vääntömomentti jääkauden jälkeisenä aikana jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#13

> Edellisestä lämpöhuipusta on noin 120 tuhatta
> vuotta

Syklit ovat universaali ilmiö. Kaikki olevainen tarkasteltuna ajan funktiona on syklistä. (Ajan nopeuskin itsessään on syklinen.) Martin Armstrong on perehtynyt sykleihin hyvin. Nobelin arvoinen mies, mutta poliittisesti sopimaton palkittavaksi. Martin Armstrongin kirjoituksia ilmastonmuutoksesta.

Syklejä on eri pituisia ja ne esiintyvät kaikki yhtä aikaa siten vahvistaen tai heikentäen toisiaan. Ajalliselta kestoltaan vakiomittaisten syklien lisäksi esiintyy syklejä, joiden ajallinen pituus vaihtelee syklisesti; samalla tavalla kuin radioaalloissa amplitudimodulaation syklit ovat kaikki yhtä pitkiä tai frekvenssimoduloidut syklit vaihtelevat pituudeltaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#15

Niin, ilmastokauhu on suorin reitti kivikaudella, mutta myös maailmansotaan, jossa nälkä toimii polttoaineena. Massojen liikkeet lisääntyy, rauhattomuus kasvaa äärimmilleen.

Hiilidioksidia tarvitaan jo nyt puolet tuotettuun ravintoon, ja lopuilla pitäisi luonto selvitä, jos ei sitten kiveä aleta syömään.

Maapallon väestön kaksinkertaistuessa, ja hiilen tuoton puoliintuessa katastrofi on jo päällä. Itse asiassa ydinvoiman lisääntyminen vähentää rajusti hiilidioksidin määrää, ja lääkkeestä on muodostumassa myrkkyä.

Hiilidioksidin säätely ihmisen toimin voi olla monelta kantilta tuhoisaa, eli yritetään tehdä kilpailuvalttia vähäisestä hiilidioksidin tuotannosta.

Hiilidioksidi on kuitenkin avain hapen tasoon, joka voi muuttua, kun tila kasvikunnalta vähenee, joka näkyy tietysti myös kasvavana hiilidioksidipiikkinä.

Hiilen heilahtelu voi olla kuitenkin merkki kasvikunnan tukehtumisesta, eli hiilenkasvu ymmäretään väärin perustein siitäkin näkökulmasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#14

Armstrongin syklimallissa on myös kolmannen lajin syklejä, mutta tuon syklin kuvausta hän ei ole julkaissut turvallisuussyistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#9

Noin 18 000 vuotta sitten, jolloin merenpinta oli alhaalla, myös Siperian meren mannerjalusta oli pohjiaan myöten jäässä. Mannerjalustojen meren keskisyvyys on tällä hetkellä ympäri maapallon keskimäärin noin 140 metriä. Jäätiköistä johtui mm. se, että lämmin Golf-virtaus ei lämmittänyt aluetta. Näin se vahvisti mantereista kylmää ilmastoa, vähän samaan tapaan, kuin tämän hetken Etelämanner, jossa lämpötilat ovat tällä hetkellä pääosin yli 50 astetta pakkasella. Etelämantereella löytyy alle 30 asteen pakkasia juuri tällä hetkellä aivan rannikoilla, mutta 70% ylin 40 asteen pakkasia pinta-alasta, ja noin 50% yli 50 asteen pakkasia. Näin Etelämantereen jäätiköt eivät ole missään vaarassa sulaa, vaikka jäätiöiden alusta onkin tuliperäistä maata vasten, jolla ei ole mitään tekemistä ilmaston kanssa kilometrien syvyydellä. Uutta jäätä syntyy lisää mm. härmistymällä polaarikierron tuomasta kosteudesta. Merijäätä on lisääntyynyt mantereen ympärille jo nyt non 3-4 miljoonaa neliökm.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#10

Suurten valliriuttojen (Australia) kohtalo ei ole ilmaston läömpeneminen. Tuossa toimii pari tärkeää seikkaa, jotka todellakin häiritsee korallien kasvua, vain osaltaan ihmisen aiheuttamaa tuhuo. Tuossa tärkein on mantereen kuparisulfaattipäästöt, joita syntyy sekä kaivoteiollisuudessa, mutta niinkin arkisessa asiassa, kuin uima-allas kemikaalit.

Leväntorjunta aineet allaskäytössä pohjautuvat kuparisulfaattiin, joka on aiheuttranut metsätuhoja myös Suomessa metallisulattojen läheisyydessä. Uima-altaiden vedenvaihtossa mereen päätyy vuosittain satoja tuhansia tonneja tuota kasvimyrkkyä, joka tappaa korallin kanssa symbioosissa kasvavan zooksantellilevän.

Lisäksi merivirrat tuo Tyynenmeren merenal. tulivuorten happamia päästöjä levien harmiksi. Mutta tärkein, korallit kasvaa senttimetrejä/vuosi, ja merenpinnan nousu on käytännössä loppunut jääkauden jälkeisenä aikana. Tuosta on seurauksena se, että korallit kasvavat liian lähelle pintaa, niiden on levittäydyttävä ympäristöön.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#11

Malediiveista hiukan, kun ihminen asutti Malediiveja, merenpinta oli luokkaa kymmenen metriä alempana, mutta tärkein tämän päivän ongelma on se, että ihminen aiheuttaa itse saarten eroosiota. Merenpinta on ollut nykyistä korkemmallakin, muutoinhan se koralli ei olisi päätynyt korkeimpiin osiin. Malediivit lepäävät vuorijonon päällä, joka on antanut koralleille kasvualustan, ja ilman ihmistä merenpinnan nousu myös lisää korallikasvuston korkeutta. Merenpinnan taso on ollut korkeammalla nykyistä huomattavasti lämpimimpinä aikoina, jolloin mm. napajäätiköt ovat olleet vähissä. Atollit ovat sen sijaan mereen vajonneiden tulivuorten korallikasvustoa miljoonien vuosien takaa. Malediivien muistuttavat paljolti vuorijonon tulivuorten pyöreitä jäänteitä ja korallit kasvustoa noilta ajoilta. Vaikeaa on nähdä, että juuri ilmastonmuutos vaikuttaisi Malediivien kohtaloon, sen sijaan lähes Helsingin painoinen kaupunki korallikasvien päällä puristaa saarta hitaasti Intian valtameren syvyyksiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kkl
Iloinen
#16

Ai ei ole toteutunut? Raamatustakin on jo 80 prosenttia toteutunut ja loput ennustukset liittyvät viimeisiin päiviin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000