Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Pikkulikka tippa silmässä

15 kommenttia

Varastimme lapsuutesi?

Tippa silmässä syytät meitä siitä, että varastimme unelmasi ja lapsuutesi vaikka sinun itse asiassa pitäisi istua koulun penkillä kuten kaikki muut. Kehtaat vielä sanoa, että tulet pitämään meitä silmällä!! 

Sanasi tulvivat rajattomasta tyhymyydestä. Etkö ymmärrä, että edustat juuri sitä väestönosaa, joka ylläpitää meidän kulutusyhteiskuntaa. Elät kavereittesi kanssa sellaisessa aineellisessa yltäkylläisyydessä, josta menneet sukupolvet eivät osanneet uneksia ja pidätte kaiken itsestään selvyytenä. Jopa vaaditte sitä!

Meillä ei ollut mitään pois heitettävää

Kuulun noihin 1950 ja 1960-luvun nuoriin. Elimme ekologisesti, säästäen ja ympäristöystävällisesti tavalla, josta et voi edes uneksia. Käytimme vanhempien sisarustemme vaatteita, parsimme villasukkamme ja lapasemme itse. Mitään ei heitetty pois vaan kun vaatteet tulivat elinkaarensa päähän, niistä otettiin vielä napit ja vetoketjut talteen. Loput käytettiin rätteinä ja pyyhkeinä, koska siihen aikaan ei ollut kertakäyttöpyyhkeitä. Ei ollut myöskään kertakäyttövaippoja, vaan pikkulapset käyttivät harsovaippoja, joita käytön jälkeen pestiin. Kouluun kuljimme jalkaisin. Koulukuljetuksia ei ollut eikä vanhemmillamme ollut mahdollisuutta viedä meitä, koska auto oli harvinaisuus. Koulukirjamme periytyivät ikäluokalta toiselle ja jokaisen oli huolehdittava kirjoistaan. Kouluvuotemme alkoi sillä, että vanhojen koulukirjojen kannet päällystettiin paperilla.

Olimme likaisia mutta terveitä

Joillakin oli polkupyöriä, mutta niissä ei ollut vaihteita ja useimmiten jouduimme lapsesta asti käyttämään aikuisten pyöriä. Miesten pyörää poljimme tangon alta. Kaupan ostokset kannoimme verkkokasseissa kotiin. Käärepaperi avattiin varovaisesti ja paperi taitettiin ja otettiin talteen. Ei ollut muovikasseja eikä muovipakkauksia. Paketit käärittiin paperinarulla. 

Saimme kylpeä kerran viikossa ja silloinkin vesi lämmitettiin kaminassa puilla. Kodeissa ei ollut pesukoineita eikä autoja. Huoneemme eivät olleet täynnä muovisia leikkikaluja. Meillä ei ollut pelikoneita taikka kännyköitä. Vietimme nuoruutemme niityillä ja metsissä ilman Whatsappia tai Instagramia. Olimme likaisia mutta terveitä. Emme kärsineet ylipainosta, allergioista taikka masennuksesta. Emme tarvinneet ohjaajia, kuraattoreita taikka tukiopetusta.

Nykynuori ei ole esikuva

Kuinka tekopyhiä protestinne ovatkaan! Sinun ikäiset nuoret saastuttavat luontoamme enemmän kuin mikään aikaisempi sukupolvi. Teidän vaatekaappinne ovat täynnä lapsityövoimalla teetettyjä muotivaatteita. Teidän kännykkänne ja tietokoneenne lähetetään ongelmajätteeksi köyhiin maihin. Muovijätteenne ui valtamerissä. Kaikki mitä omistatte ja ostatte, lisää vain sitä vihaamasi hiilidiosidia, joten et missään tapauksessa ole luontoystävällisen yhteiskunnan esikuva.

Greta, suuntaa vihasi itseesi ja omiin kavereihisi, koska haluatte ylläpitää tätä loputonta kulutusta! Te olette tämän maailman suurin uhka!

Tämä juttu on saksalaisen Kornelia Kirchweger blogin inspiroima.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Tervetullut mielipide tähän hössötykseen.
Periaatehan voisi olla: MITÄ MINÄ voisin tehdä ilmastomuutoksen hillitsemiseksi? Mistä MINÄ olen valmis luopumaan?
Gretan toiminnan takan täytyy olla joku taho jolla on joku agenda ja häntä käytetään härskisti sen keulakuvana. Miten pystyy purjehtimaan näyttävästi yli Atlannin, jos ei sitä joku organisoi? Ketkä ja millä tavoitteilla? Kuolaava julkinen sanamme jätti häveliäästi mainitsematta ureamman henkilön vaihtomiehistön lennähtelyt yli Valtameren. Ilmastosäästöjä tuli????
YLE työntää meille kyllä jatkuvasti erilaista dokumenttia. Nyt olisi kerrankin aika koota ja näyttää tuon kirjoittajan kuvaaman ajan elämää Hiilipäästöjä oli toki silloinkin, mutta pääasiassa olivat todella välttämättömään toimeen tuloon liittyviä.
Sometus ja nettisurffailu älykännyköineen synnyttää päästöjä enemmän kuin maailman lentoliikenne.
Lähes joka kylässä on jäähallit. Ennen kolattiin luonnonjäille. Jos jäitä ei ollut niin sitten tehtiin muuta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#2

Kaupunkilaislapsi meni maitokauppaan oman teräksisen maitokannun kanssa, johon kauppias mittasi (irto)maitoa mittakannulla. Myöhemmin tulivat ruskeat lasipullot, joidenka jälkeen joku älypää keksi ne usein vuotavat muoviset maitopussit. Jotkut muuten leikkasivat ne käytetyt maitopussitkin ”matonkuteiksi”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Hiilidioksiditeoria on siinä mielessä hullu, että saapuva säteily tavoittaa hiiliatomin jo säteilyn saavuttaessa ilmakehän. Valtaosa lämmöstä on jo ilmakehässä ennen kuin säteily edes saavuttaa maanpinnan tason. Ilmakehän tulisi siis lämmetä jo ylempänä, mutta kun niin ei ole, lämpötila laskee korkeuden kasvaessa. Teorian mukaan säteilyn olisi käytävä maanpinnassa ja heijastuttava jälleen lämmittämään ilmakehää, absoluuttisen hölmöä jo ajatuksenakin. Maapohjan laatu ratkaisee, paljonko lämpöä varastoituu maaperään, ja paljonko heijastuu takaisin avaruuteen. Takaisin heijastuman määrää mitataan albedon arvolla. Suoran säteily ja hiukkasten määrä tai laatu ratkaisee, polttaako se ihoa, maasta säteily voi heijastua vaikka silmiin, alusta ollessa jäätä, ja voi aiheuttaa ongelmia. Australiassa pari vuotta sitten julkaistun uusien ihosyöpätapausten määrä oli kasvanut 4,3 miljoonaan vuositasolla. Koskaan ei lämmin ilma ole aiheuttanut ihosyöpää, vaan se on suora säteily tai hiukkaset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mies malli 1946. Hiilijälki mitätön
#4

Sukkien parsiminen tapahtui silloinkin, kun olin toipilaana kuumetaudista vielä ollen sängyssä.
Puusuksi kun meni poikki, siihen tehtiin peltipaikka.
Monot ja kaikki ulkovaatteet olivat kierrätystavaraa ja tosi kestävät.
Käyttökelvottomasta vaatteesta otettiin napit ja vetskat talteen, ja vaate leikattiin kerille räsymattoa varten.
Talouspyyherullia ei ollut. WC- paperi oli messinkikoukusta roikkui tiivis nippu ohutta paperia.
Suihkua eikä ammetta ollut. Sauna kerran viikossa yksi tunti, jossa puolituntia löylyä ja puolituntia pesuhuonetta.
Jää- tai pakastinkaappia ei ollut.
TV tuli noin 1962 meille.
Mopoa ei ollut.
Intti Lahdessa 1966 ja vain kerran lomalla kotona. Matkat junalla. Auto oli vain yhdellä varakkaan perheen tupakamulla.

Matkustelua ei ollut ulkomaille. Tampereelta kaveri muutti Jyväskylään joka oli todella kaukana joten hyvästelimme.
Kotimaan matkat tehtiin bussilla tai junalla.
Ruotsinlauttoja ei ollut huvitarkoituksissa, eikä viinaa haettu ulkomailta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Late
#5

Tämä Greta-show on TÄYSIN käsikirjoitettu.
Naurettavaa pelleilyä ja täysidiootit poliitikotkin juoksevat sopulilaumana tämän uskonnoksi muuttuneen hölmöilyn tahdissa.
Säälittävää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#7

Kuka tuota touhua organisoi? Kenen etua se ajaa?
Sen takana ei voi olla joku Greta, vaan se on täysin ammattimaisesti johdettua toimintaa. Onko takana mahdollisesti Venäjän turvallisuuspalvelu? Vanhan DDR:n aikaan se oli ainakin voimakkaasti mukana silloisessa Länsi-Saksan vihreässä liikkeessä. Onko tavoitteena aiheuttaa mahdollisimman paljon eripuraa esim. EU:ssa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#6

Palataan vaan tuonne -50 -60 lukujen aikaan. Alkaa muuten huudot vaimenemaan ja rättien ja muun krääsän kuskaus Kauko-Idästä harvenemaan. Vaatteita pidetään niin kauan kuin ne kestää. Ei tule mieleenkään repiä niitä, huvin vuoksi, matonkuteiksi kylläkin, sitten kun niistä ei enöön korjaamalla saa kelvollisia. Kännykkä aikaa, vaikka puolituntia viikossa. Verovaroin tuettu viinanhaku Virosta ja kaljan läträys lopetetaan. Marjametsistä haetaan vitamiinit, gojit saa jäädä Himalajalle.
Nämä noiden muiden muistelujen lisäksi. Alkaa ilmasto puhdistuun, kun kulutus putoaa. Kyllä me”lapsuuden ja tulevaisuuden varastaneet” siihen jotenkin sopeudutaan, mutta miten lie joidenkin muiden? Meiltä ei itkupotkuraivarit tuon asian kanssa ensimmäisinä tule.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#8

Olen myös tuota sodanjäkeistä sukupolvea,joka on käynyt koulunsa 1950 luvun lopulla,ja 1960 luvun alkupuoliskolla.Meidän aikanamme ei ollut koulukirjaa jossa olisi kerrottu,että mieskin voi synnyttää.Oli vain koulun kirjahyllyssä Sukupuoli oppikirja.Mitä kovin häpeillen joskus luettiin,sekin tehtiin yleensä salaa silloin kun oltiin järjestäjänä,ja toiset olivat välitunnilla.Ihmetyttää kun tämä Greta on kertonut lopettaneensa lentämisen jo hyvin nuorena.Onko hän osannut lentää.Tietääkseni yksikään ihminen ei vielä tähänpäivään mennessä ole oppinut lentämään.En ainakaan minä,ja olen jo lähes 70 kymppinen.Kyllähän tuo Gretan touhuilu on selvästi masinoitu jostain taholta.Onko asialla esim. Vihervasemmiston agitaattorit,tai jokin muu taho.Joka hyötyy tuollaisesta manipuloinnista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Kaikki ongelmat alkoi 80-luvun alussa kun Aslak alkoi myydä Afrikkaan porosarviuutetta. Syntyvyys suorastaan räjähti käsiin Afrikassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Metsäläinen
Hämmentynyt
#10

Ei nyt ole siitä kysymys, kuka on syyllinen. Kysymys on siitä, että tällä menolla ilmasto lämpenee niin paljon, että peli on menetetty. Tähän teoriaan uskoo valtava enemmistö ja juuri siksi Greta ja muut aktiivit toimivat. Minäkin olen syntynyt -50 luvulla ja muistan hyvin miten silloin elettiin ja säästettiin luontoa ja kierrätettiin. Maailma muuttu kiihtyvällä tahdilla, ihmisiä on kohta 10 miljardia ja elintaso nousee kohisten. Samassa suhteessa päästöt ja sen tuomat ongelmat. Minä ainakin olen huolissani ja jos ihan totta puhun, niin luulen, että peli on menetetty. Ei auta Gretan Nobel, ei kauniit puheet ja varoitukset. Pallo on mennyttä ja 100 vuoden päästä muut eliöt jatkavat elämää. Ikävää, mutta totta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Historia on täynnä teorioita, ja varmasti suurin osa on aikanaan todettu paikkansa pitämättömäksi, kuten tulee käymään hiilidioksidinkin osalta. Pelkästään perihelikierymäteoria on myös A. Einsteinin laskennan tulos ja hyväksymä. Maapallolla on monta ei niin kivaa ja kaikkien ymmärrettävää systeemiä toiminassa, joten ne populistiset hiilidioksiditeoriat ovat vain yksi monien joukossa, ja jota ei edes ole pystytty osoittamaan todeksi. Uskon ehdottomasti A. Einsteinin älyyn, kuin lasten tai viherkommunistien hölyn pölyyn.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Lisään viellä, maapallon pohjoisen pallonpuoliskon lämpöhuippu oli nyt tässä, ja varjo pohjoisnavalla pitenee kesäisin. Jos joku toivoo kylmempää, niin se toteutuu. Jos joku kaipaa lämpöisempää, voi pysyä päiväntsaajalla. Perihelin argumentti kasvaa noin 0,27 astetta vuosisadassa, ja talvet vain pitenee tästä lähtien, olle pisimmillään noin 10 000 vuoden kuluttua pohjoisella pallonpuoliskolla. Vastaavasti Etelämanner on tällä hetkellä jääkaudessa, jota selkeästi rajoittaa ympäröivä valtamerialue. Tämän hetkinen mannerjäätikkö ja merijäätikkö yhteensä ovat valtameristä huolimatta suurempi, kuin Pohjois-Amerikan manner. On vain sattuma, ettei jäätikkö Etelä-Amerikan ja Etelämantereen välinen jäätikkö sulje salmea kävelykuntoon. Atlantin puolella merijäät ulottuvat jo noin 1200 km päähän Etelämantereen rannikosta, eli varsin todennäköistä on, että niistä muodostuu ylivuotia merijäätiköitä ennätys etäälle rannikosta. Jos haluaa tutustua elävään jääkauteen, Etelämantereelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Pitää vielläkin tarkentaa, kun se tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää tuota perihelikiertymää. Maan sijainti maapallon radalla on kesäaikana kauimpana, ja pohjoinen pallonpuolisko osoittaa talvisin kohden aurinkoa. Kesäaika on pitkä, ja pohjoisnapa saa valoa, jopa yöttömät yöt kesäisin. Sen sijaa Etelämanner osoittaa talviaikaan poispäin auringosta, ja talven aikana kiertoradan pituus on kesäaikaa pidempi. 10 000 vuoden kuluttua tilanne on täysin päin vastainen, erotuksena se, että pohjoinen pallonpuolisko on mantereisempi, ja jäätiköt kasvavat holtittomasti joka suuntaan. Tilanne kärjistyy kun jään albedo on etelän merialueita reilusti suurempi, yli 90%. Näin siinä on kaksi merkitsevää tekijää, jotka tekevät pohjoisen pallonpuoliskon jääkaudesta reilusti rajumman.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Oi niitä aikoja! Mutta kuitenkin – aika entinen ei enää palaa!

Olisi löydettävä nykyaikaan sopivia turhaa kulutusta välttäviä elintapoja.
– ostolakot – ei osteta mitään, mitä ei välttämättä tarvita
– käsityöt kunniaan! Tehdään itse tai teetetään ompelijalla; näin pienyrittäjille työtä.
– polkupyörä, julkinen liikenne ja kimppakyydit, eikö vaan
– kotipuutarhat, palstaviljety, lähiruoka, ruokapiirit… kotimainen ruoka kunniaan.
– suosi kaikessa suomalaista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Integraattori
Tyytyväinen
#15

Uskon asiat ovat mielenkiintoisia. Näillä palstoilla uskotaan, että ilmastohuoli on turhaa ja siihen uskovat ovat höyrypäitä. Täällä uskotaan myös itsenäiseen Suomeen ja siihen, että eroaminen EU:sta ja EMU:sta ja ottamalla markka takaisin, niin kaikki huolet häipyisivät. Tummat lähtisivät maasta, kauppa kävisi kuin unelma ja kaikki olisi taas niin kuin ennen. Voi pyhä sylvi näitä impivaaralaisia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000