Näinä ahneuksien aikoina muistan lukeneeni, kuinka Rooman valtakunnan peruspilari oli ”luonne” (character) vai sanoisinko korkea moraali. Juuri moraali oli se tekijä, joka mahdollisti valtakunnan nousun ja samalla moraalikato oli se, joka lopulta kaatoi 1000-vuotisen valtakunnan.

Moraali on edelleen länsimaisen lainsäädännön ja hyvinvoinnin peruspilari ja moraalikäsityksemme juuret juontavat yhteiskuntaa vuosisatojen ajan hallinneeseen kristinuskoon. Voimme olla kristillisyydestä montaa eri mieltä ja löytyyhän sen kaapeista jos jonkinlainen kasa luurankoja. Löytyy noitavainoja, inkvisiitiota ja julmia ristiretkiä, mutta viime kädessä moraalimme perusta on aina ottanut voiton. Tänään monet rikoslain säädöksistä nojaavat vanhoihin käskyihin ja niiden nykyaikaisiin sovelluksiin: älä tapa, älä varasta, älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi, älä tee huorin.

Perinteisesti koti ja vanhemmat ovat istuttaneet nämä moraalikäsitykset lapsiin ja kaikesta nuorten kapinoinnista huolimatta, perintö on elänyt sukupolvesta toiseen. Kaikki kulttuuriimme sopeutuneet ovat ”kotoutuneet” yhteiskuntaamme juuri yhteisten moraaliarvojen takia.

Mikä on muuttunut?

Nykyajan lasten kasvatus on liian monessa kodissa jäänyt tarhan ja koulun tehtäväksi ja lasten maailmankuva ja moraali on kehittynyt joukkojen ja ryhmien sisäisessä kilpailussa. On muista piittaamatta ollut pakko oppia puolustautumaan ja ottamaan omansa. Se on synnyttänyt voittajia ja häviäjiä heti elämäntaipaleen alkuvaiheessa ja lapsuuden kilpailussa saatu häviäjän leima ei poistu. Ensimmäinen menetetty ominaisuus on empatia, jonka puute näkyy yhteiskunnan julmuudessa. Kun BLM-liike keksi mustaan väestöön suuntautuvan tekoempatian samat ihmiset juhlivat toissa päivänä, kun ampuivat viattoman nuorukaisen kuoliaaksi kadulla. Maamme ”edistykselliset” juhlivat, kun täyttävät empatiatyhjyytensä pakolaisilla, mutta samalla seuraavat täysin tunteettomina, kun nämä raiskaavat ja pahoinpitelevät lapsia, naisia, vanhuksia .. you name it.

Vastuun häviö

Kansa jakautuu nopeasti niihin, jotka kantavat vastuuta yhteiskunnastamme ja niihin, joille kaikki tämä on vain rahanirvana, jonka krapula on ulkoistettu. Haluamme rahaa ymmärtämättä, että se on ahkeran naapurimme aikaansaannos, pienen yrittäjän tai duunarin työn jakamatonta tulosta. Me vaadimme vuokratukia, asumistukia, sosiaalitukea, kotouttamistukea, polkupyörätukea jne. Emme ymmärrä, että jokainen tukieuro, jonka vaadimme on jonkun toisen suomalaisen ansaittava. Valtio ilman veronmaksajia on varaton.

Kun arvomaailmat törmäävät

Vaikein tilanne on syntymässä islamin ja kristinuskon sovittamattomuudesta. En sano, että islam kaikissa muodoissaan on tuhoisa, vaan maassamme on esimerkiksi tataareja, joiden uskonto on islam ja jotka ovat sopeutuneet maahamme juuri siksi, että heidän aikoinaan oli pakko. Se islam, joka tällä hetkellä valtaa esimerkiksi Ruotsin, tulee tuhoamaan naapurimaamme muutamassa vuosikymmenessä. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kahden uskonnon arvomaailmat törmäävät ja länsimainen kristillinen näkemys on se joka aina antaa periksi.

Islamin mukaan uskottomat edustavat Sharia-yhteiskunnassa alempaa luokkaa ja heidän tulee ensisijaisesti palvella muslimeja. Tämä johtaa maahanmuutossa siihen, että muslimi voi vapauttaa itsensä yhteiskunnallisesta vastuusta ja vaatia ”kantaväestöä” palvelemaan häntä. Koska muslimi uskoo Allahin johdatukseen (on fatalisti), hänen pääsynsä länsimaisen tukijärjestelmän piiriin on Allahin lahja, joka ei velvoita häntä sopeutumaan ja palvelemaan uutta ”isänmaataan”.

Näin ollen islamistien Ruotsissa suorittamat ruotsalaisten nuorten nöyrytykset, kaupunginosien sulkemiset, poliisien ja paloautojen kivitykset, joukkoraiskaukset tms johtuvat kahdesta syystä: halusta osoittaa uskottoman asema Sharia-yhteisössä ja kultturin tuoman totaalisen empatian ja inhimillisyyden puutteesta.

Tämä ei johdu ihmisten erilaisuudesta vaan kahden uskonnon yhteensovittamattomista käsityksistä siitä, mikä on moraali.

Empatiatyjhä suomalainen Sharia-lain alla

Empatian katoaminen ja moraalin väljehtyminen on lopulta se tekijä, joka yhdistää islamin ja uuden länsimaisen yhteiskunnan. Se ei kuitenkaan yhdisty yhdeksi yhteiskunnaksi, vaan se päättyy kommunismin ja islamin väliseen sotaan.

Siinä ei taistella uskonnosta vaan maailman vallasta.