TURUN kaupunginhallituksen hyväksymästä Lauste II -suunnitelmasta uuden yhtenäiskoulun rakentamiseksi on noussut aiheellisesti syvää huolta. Päätöksen myötä Vasaramäki menettää yläkoulunsa, jotta Lausteen uuteen yhtenäiskouluun saataisiin riittävästi suomenkielisiä oppilaita.

Miksi Vasaramäen asukkaita ei kuunneltu heitä koskevan asian valmistelussa? Päätös on erityisen huono urheiluluokkien kannalta, jotka siirtyvät ensiksi Lausteelle ja sieltä mahdollisesti myöhemmin Itäharjulle, liikuntapaikkojen säilyessä nykyisen koulun lähellä Kupittaalla.

Syynä tehtyyn ratkaisuun on maahanmuuttajataustaisen väestön keskittyminen Itä-Turun alueelle ja sen aiheuttamat lieveilmiöt. Onko kehitys muka tullut yllätyksenä päättäjille? Vaikka Itä-Turun koulujen ongelmat ovat itse aiheutettuja, valitun maahanmuuttopolitiikan suoria seurauksia, kyse lienee tasa-arvo- ja monikulttuurisuusihanteiden törmäämisestä karun todellisuuden kanssa, eikä siitä, että yksikään päättäjä olisi halunnut tahallaan aiheuttaa ongelmia.

Vastaavissa tilanteissa koulupuolen päätöksentekijöillä on edessään enää huonoja vaihtoehtoja, joista ensimmäinen on vieraskielisten pitäminen lähikouluissaan. Nykyisiä ongelmia – oppimistulosten laskua, heikkoa suomen kielen oppimista sekä alueiden eriarvoistumista – ei tällä ratkaista. Toisaalta ongelmat eivät leviä muihin kouluihin, eivätkä koulut tai niiden yhteydessä olevat palvelut myöskään karkaa yhtä helposti pois lähiöistä.

Eriarvoistumista ehkäisevä positiivisen diskriminaation rahoitus tuo helpotusta, mutta ei ratkaise perusongelmaa. Onko tasa-arvorahan jakamisesta tarkoitus tehdä pysyvä malli? Rahoitus on aina jostain muualta, kuten ”tavallisilta” kouluilta pois.

Ongelmaksi saattaa muodostua myös opettajien rekrytointi. On syytä pohtia, miksi esimerkiksi Vantaalla joudutaan jo nyt maksamaan 150 euron lisiä opettajille levottomissa lähikouluissa, joissa yli 40 prosenttia oppilaista on maahanmuuttajia.

Toinen vaihtoehto on oppilasaineksen sekoittaminen oppilaaksiottoalueita ja kouluverkkoa muuttamalla. Ruotsi toimii myös tästä varoittavana esimerkkinä. Jos maahanmuuttajaoppilaita lähdetään enenevissä määrin kuljettamaan lähiöistä toisiin kouluihin, yleistyy myös koulujen valikointi ennemmin tai myöhemmin kantaväestön taholla.

Tämä johtaa helposti siihen, että koulushoppailua esitetään rajoitettavaksi, jolloin maksukykyinen keskiluokka alkaa koulujen sijaan valitsemaan asuinalueensa entistä tarkemmin. Lopulta tapahtuu eniten pelätty: koulujen lisäksi myös asuinalueet jakautuvat hyviin ja huonoihin entistä voimakkaammin.

Eräs mielenkiintoinen ratkaisumalli on ylärajojen asettaminen vieraskielisten oppilaiden määrälle kouluissa. Valitettavasti tämäkään ei ole pidemmän päälle realistinen vaihtoehto, mikäli huomioidaan erot eri väestöryhmien syntyvyydessä. Rajat menettävät varsin nopeasti merkityksensä, jos suomenkieliset oppilaat jonain päivänä loppuvatkin kesken.

Nykymuotoisen maahanmuuttopolitiikan jatkaminen eriyttää kouluja sekä ennen pitkää myös asuinalueita. Mitä pidemmälle epäterve kehitys pääsee, sitä vaikeampaa sen suuntaa on muuttaa. Ainoa kestävä ratkaisu on maahanmuuton entistä tiukempi kontrollointi sekä paluumuuton edistäminen käytettävissä olevin keinoin.