Perussuomalaiset

Kai Sorto

Lauste tarvitsee oman koulunsa

2 kommenttia

Yksi aihe on puhututtanut Turun kasvatus- ja opetuslautakunnassa viimeisen 1,5 vuoden aikana enemmän kuin mikään muu: sisäilmaongelmat. Yhä uudestaan lautakunnan tietoon tulee kouluja, joiden sisäilmaongelmista ei ole virallisesti tiedetty mitään, mutta oppilaiden vanhemmat ja henkilökunta kertovat raportoineensa oireista vuosia. Lautakunta teki syksyllä investointisuunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen, Lausteen koulun kunto ja tarvittavat korjaukset eivät olleet tiedossa eivätkä investointilistalla.

Kouluja, joissa lapset viettävät ison osan päivästään, ei pidä hoitaa välinpitämättömästi tai vastuuttomasti. Päätös väistötiloista on tehtävä äkkiä. Sepänkadusta opimme, kuinka hidas prosessi parakkien hankinta on, eikä lasten ja henkilökunnan terveys ole leikin asia.

Joidenkin päättäjien puheista on jo ehtinyt kuultaa läpi ajatus, etteivät Lausteen oppilaat jatkossa siirtyisikään väistötiloista uuteen Lausteen kouluun, vaan heidän siirrettäisiin tulevaisuudessa Skanssiin. Se ei käy päinsä. Esikoululaiset ja pienet koululaiset tarvitsevat jatkossakin lähikoulunsa ja Turku on sitoutunut lähikouluperiaatteeseen.

Turun kaupunginvaltuusto käsittelee maanantaina 28.1. syrjäytymisen vastaista ohjelmaa. Tiedotteessaan perjantaina 25.1. kaupunki kirjoittaa: ”Toimenpideohjelmassa toimenpiteitä kohdennetaan uuden tiedon mm. alueprofiilien pohjalta kaupunkitasoisesti tai valittaville asuinalueille painottaen asukkaiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä palveluiden ja houkuttelevan ympäristön merkitystä lähiöiden ja asuinalueiden kehittämisessä.”

Laadukas lähikoulu, -kirjasto ja nuorisotalotoiminta sekä erilaiseen harrastustoimintaan soveltuva koulun liikuntasali ovat juuri näitä toimenpiteitä käytännössä. Lähikoulu on tärkeä keino vähentää varhaista syrjäytymistä. Jos kaupunki haluaa toteuttaa omia arvojaan ja tavoitteitaan käytännössä, se pitää jatkossa huolen siitä, että koulut rakennetaan laadukkaasti ja niiden tiloja pidetään suunnitelmallisesti kunnossa.

Turun kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenet

Kai Sorto (ps.) ja Laura Rantanen (vihr.)

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Joku Toinen
Vihainen
#1

Ei mitenkään yllättäisi jos koko Lausteen koulu jätettäisiin raunioitumaan kaupungin toimesta. Mutta ylläoleva teksti on täysin oikeassa siinä, mitä pitäisi tehdä. Eri asia on vain se, mitä tehdään. Lausteen kaltainen ei-vaikutusvaltaisten ihmisten alue ei todellakaan ole missään korkealla kaupungin tärkeysjärjestyksessä. Siis tuskinpa mitään tullaan tekemään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Timo Jutila
Vihainen
#2

Samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Näin pitäisi toimia, mutta jostain syystä Turun kaupungin päättäjillä on yleensä tapanana toimia eri tavalla. Vaikka skanssiin tulisi koulu niin sen tarkoitus ei ole korvata lausteen koulua, vaan tarjota sen alueen asukkaille koulumahdollisuus. Eniten pelkään että ensiksi siirrytään vuosiksi parakkiin ja sen jälkeen ilmoitetaan että koulua ei kunnosteta/rakenneta uutta. Myös liikuntamahdoliisuudet vähenevät oppilailla, joten kaupunkin pitäisi järjestää oppilaille lähialueiden liikuntamahdollisuuksista vuoroja jopa kuljettaa oppilaita niihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000