Perussuomalaiset

Jukka Mäkynen

Vihreää ilmastopolitiikkaa ei kansa hiiltymättä niele

Vihreät kertovat pontevasti, että Taloustutkimuksen mukaan 99% suomalaisista kannattaa ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Tietenkin kannattaa, mutta ei niitä järjettömiä ilmastotoimia, mitä vihreät Suomessa ajavat. Kansa ei sentään kaikkea niele.

Vihreät väittävät, että heidän energiapolitiikkansa ei lisää riippuvuutta tuontienergiasta. MTV3 uutisoi juuri: ”Turvetuotannon kurittaminen johti puuhakkeen tuontiin ulkomailta”. Turvetuotannon alasajo pikavauhdilla aiheuttaa suunnattomia ongelmia Suomen huoltovarmuudelle ja se on korvattava tuontienergialla, koska korvaavaa energiaa ei saada tilalle kiireen takia. Kun kaukolämmön tuotantoon käytetyn turpeen osuus on n. 40%, puhutaan merkittävästä polttoaineesta. Kotimaisuutensa ansiosta turve olisi pidemmällä aikajanalla ollut järkevä vaihtoehto kaukaa tuoduille uusiutumattomille fossiilisille polttoaineille, kuten öljylle tai kivihiilelle. Sitten vasta kun korvaavaa uusiutuvaa kotimaista bioenergiaa saadaan tarpeeksi ja järkevällä hinnalla tilalle, siirrytään sellaiseen.

Turpeen kurittaminen verotuksella ja nopea käytön alasajo aiheuttaa järkyttäviä miljoonainvestointeja voimaloihin ja vaikuttaa tietenkin sähkön ja kaukolämmön hintaan. Maailmalla turpeen kysyntä vain lisääntyy ja turvetta käytetään myös maataloudessa, kompostoinnissa, kasvihuoneissa ja jopa ihonhoidossa. Turpeen alasajon takia Vapo on myymässä Nevelin turve- ja kaukolämpötuotantoa ranskalaiselle Ardianille. Tällä kaupalla suuri osa kaukolämpötuotannosta siirtyy ”carunatyylillä” ranskalaisten haltuun – taas hinnat nousevat ja sinä maksat! Tätä on vihreä energiapolitiikka, joka ei ole kestävää kehitystä.

Vihreässä ilmastopuuhastelussa ei sivuvaikutuksia huomioida, siksi sitä voidaan nimittää kiilusilmäiseksi ilmastopolitiikaksi. Hiilidioksidipäästöjä ajetaan alas sarvikuonotaktiikalla, jossa törmäyskurssilla on suomalainen teollisuus, huoltovarmuus ja kansalaisten arki. Onko koronan vaikutuksia huomioitu päästövähennyksissä? Onko noteerattu lentoliikenteen ja liikkumisen vähenemistä? Lisäksi ilmastonmuutoksen aiheuttama talvien lämpeneminen on vaikuttanut päästöihin valtavasti, koska lämmittämiseen ei mene niin paljon energiaa kuin kylminä talvina. Olemmeko jo todellisuudessa ylittäneet CO2-vähennystavoitteemme?

Ilmastonmuutoksesta pitää keskustella neutraalisti, ilman vihreää hapatusta. Ilmastokeskustelu pyörii aivan liikaa tunnetasolla. Kalliiksi käy eläminen Suomessa, kun moraaliposeeraavat poliitikot käyttävät ilmastonmuutosta keppihevosena korottaakseen veroja ja maksuja. On itsestään selvää, kun ”riippumattomat tutkijat” pauhaavat ilmastonmuutoksesta valtamediassamme, niin uskottavuus katoaa.

Hallituksen ilmasto- ja energiapolitiikka kaipaa NYT järkevää keskustelua. Tämän kokoluokan asiaa ei voi jättää vihreän ideologian jyräämäksi, kun lisäksi apupuolue keskusta ja muu vasemmiston sallii kaiken. Se olisi Suomelle tuhon tie!

Jukka Mäkynen

Kansanedustaja (PS)

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Al Gooooore
#1

https://notrickszone.com/2020/11/28/unreliable-most-expensive-green-energies-make-germanys-electricity-prices-highest-in-europe/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Al Goooooore
#2

Wind Turbine Blades Can’t Be Recycled, So They’re Piling Up in Landfills
https://www.bloomberg.com/news/features/2020-02-05/wind-turbine-blades-can-t-be-recycled-so-they-re-piling-up-in-landfills

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Al Goooooore
#3

https://notrickszone.com/2020/11/21/1-35-million-tonnes-of-hazardous-material-germany-admits-no-plan-to-recycle-used-wind-turbine-blades/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Al Giooooore
#4

https://notalotofpeopleknowthat.wordpress.com/2020/11/27/coal-outperforms-wind-power-in-uk-wind-week/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Heil vihreät !
#5

Vihreiden ainoa tavoite on saada kansa kaikin keinoin köyhäksi. Kehitysapu, matut ja mamut ovat siinä yhtenä tekijänä, koska heille kipataan veroeuroja. Sekasorto ja anarkia astuu kuvaan. Vihreät ovat äärikommaripuolue. Jo entiset kommarit olivat karseita, mutta nykyvihreät ylittävät heidät mennen tullen.
Heillä on vielä jonkn verran aikaa rakentaa diktatuuriaan miehitykset päätäjäpaikoille nimityksin, kansan kurimuksin veroin ja maa on valmis tyytymättömyyteen ja sekasortoon.
Diktaturian synnyssä haetaan syylliset joihin kansan viha kohdistetaan median avustamana. Helppo tietää historian valossa keitä tulevat syylliset kaikkeen tulevat olemaan. Juutalaisa on meillä vähän, joten kohteena ovat isänmaalliset.
Heistä tehdään syylliset kaikkeen ikävään. Heil Vihreät !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000