Perussuomalaiset

Jukka Mäkynen

Ilmastonmuutos ei enää kiinnosta

Nyt on aika lopettaa ilmastonmuutoksesta vouhottaminen, koska sille me suomalaiset emme voi mitään. Vaikka me kaikki suomalaiset häviäisimme maan päältä, mikään ei ilmastossa muuttuisi. Ne miljardit, joita syydämme ilmastonmuutostoimiin, voitaisiin ohjata jälleen oikeaan luonnonsuojeluun, josta on todellista hyötyä suomalaisille. Jostakin syystä ilmastonmuutos on korvannut perinteisen järkevän luonnonsuojelun ja kaikessa päätöksenteossa mennään EU:n ilmastonmuutosdirektiivien ehdoilla. Kaikki ihmisen toimet ilmastonmuutoksen torjumiseen ovat kuin hölmöläisten valonkantoa säkillä pimeään tupaan, sillä erolla, että hölmöt eivät tuhonneet rakentamaansa hyvinvointiyhteiskuntaa, kuten nykyiset ilmastouskovaiset tekevät. Ilmasto muuttuu, kuten on muuttunut ennenkin. Pitää muistaa, että kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC ei ole tiedemiesjärjestö, eikä hiilidioksidi myrkkykaasu. Tämän pitäisi Mannerheimintiellä istuskelevat teinitkin jo tajuta. Meillä ei ole mikään ilmastohätätila! Meillä on ihan muut hätätilat edessämme, ja jos emme niitä ratkaise, ei ilmastollakaan ole väliä.

Talvella meillä on energiahätätila

Kun tulee vilu ja nälkä, kukaan ei välitä ilmastonmuutoksesta. Kuten Presidentti Niinistö mainitsi, että ”nälkä saattaa ajaa ilmastonmuutoksen ohi”. Minä sanoisin jopa niin, että ei pelkästään saata, vaan takuuvarmasti näin tulee käymään.

Inflaatio laukkaa nyt siihen malliin, että monet suomalaiset ovat tehneet kukkaron Matin kanssa sinunkaupat. Pelkästään ”Putinflaatiosta” on turha puhua, koska suurin osa hintojen noususta on itse aiheutettua vihreää siirtymää. Saksa on jo Merkelin aikakaudella kuunnellut vihreitä ja ajaneet alas oman hiili- ja ydinvoimalansa ja korvanneet sen Venäjän kaasulla. Kaasun hintojen noustessa, korvaavia energiamuotoja ei Saksalla ole tarpeeksi – ja vaikka olisikin, niitä ei haluta vihreän hulluuden takia ottaa käyttöön. Saksa on täysin riippuvainen tuontienergiasta. Nyt ollaan siinä pisteessä, että kysynnän ja tarjonnan suhde on epätasapainossa ja hinnat nousevat järkyttävästi. Kuten kaikki riippumattomat luonnontieteitä ymmärtävät asiantuntijat ovat jo pitkään nähneet, ilmastohörhöily on vienyt Euroopan energiakriisiin ja mahdollistanut mm. Ukrainan sodan, mikä on johtamassa maailmanlaajuiseen katastrofiin!

Suomi voisi olla energiatuotannossaan omavarainen, jos poliittista tahtoa olisi. Olkiluoto 3 valmistui kreivin aikaan ja toivomme hartaasti, että se käynnistyy täydellä teholla ennen talvea. Jos saamme lisäksi reservissä seisovat turve- ja hiilivoimalamme käyttöön tehokkaasti, voimme ehkä selvitä talven yli kunnialla. Kaikki riippuu nyt punavihreästä hallituksesta, antavatko he hädän hetkellä periksi. Jos eivät anna ja haluavat kiristää vihreää ruuvia kireämmälle, olemme todella lirissä! Nyt pitää ottaa kaikki kapasiteetti käyttöön ja koko vihreä siirtymä pitää laittaa jäihin kevääseen saakka, muuten viimeinen saa sammuttaa valot.

Ruokahätätila on kohta todellisuutta

Vihreät ovat jo kauan syyllistäneen maatalouttamme saastuttamisesta ja nyt lehmien päästötkin aiheuttavat ilmastonmuutosta. Jopa Sitran ”vihreä” pääjohtaja sanoi, että maatilat pitää ennallistaa luonnontilaan – käsittämätöntä! Ideologian mukaan liha on pahasta ja pitäisi siirtyä kasvisruokaan. Onneksi me tolkun ihmiset tiedämme, että vihreällä nurmella laiduntava karja ja siitä saatava punainen liha on maailman puhtainta ja ekologisinta ruokaa, mitä voidaan saada. Kaikki yliprosessoidut lihan korvikkeet ja soijatuotteet aiheuttavat valtavia kuormituksia ympäristölle ja jättävät tuontiraaka-aineena suuren hiilijalanjäljen. Vihreä hulluus on myös osasyynä maataloutemme alasajoon ja hintojen nousuun.

Maatalouttamme uhkaa myös energian ja lannoitteiden kalleus. Maatalouskoneissa ja kuivureissa käytettävä polttoaine on kallistunut niin paljon, että moni maajussi mietti lähteekö pellolle enää ollenkaan. Lisäksi lannoitteiden saatavuus on huonoa kovan kysynnän takia ja hinnat ovat kohonneet pilviin. Energian kalleus ja ruoan hinta kävelevät aina käsi kädessä ja kun kuljetukset tapahtuvat pääosin kumipyörillä, kustannukset siirtyvät suoraan kaupan hintoihin. Suomessa lopettaa 2-3 maatilaa päivässä, joka on todella huolestuttava suunta ruokaomavaraisuuttamme ajatellen. Ruokaa täytyy tuoda yhä enemmän ulkomailta, joka taas jättää suuren hiilijalanjäljen. Entäs kun ulkomailla on sama tilanne kuin meillä, eikä tuontiruokaa saadakaan enää edullisesti, jos ollenkaan? Meillä voi syntyä nopeasti ruokahätätila.

Kohti oikeaa luonnonsuojelua

Kun ilmastolle emme voi mitään, pitäisi voimavarat kohdistaa sellaiseen luonnonsuojeluun, josta voidaan saada todellisia tuloksia. Meillä on joka kesä yhä paheneva sinileväongelma, jolle on tehtävä nyt jotakin. Meillä on kaivosteollisuutta, jotka pilaavat ympäristöä ja tällekin on tehtävä jotakin. Meillä on kanadanhanhia ja merimetsoja, jotka haittaavat viljelyksiä ja kalastuselinkeinoa. Molemmat ovat vieraslajeja, joita pitää saada metsästää ja syödä. Hanhenmaksapallerot voisivat tulla köyhänkin perheen ruokapöytään, mutta kun hölmöt vihreät eivät anna niitä syödä tai edes hätistää pelloilta. Merimetsokantaa täytyy merialueilla harventaa, koska ne kuormittavat saaristoa ja harventavat kalakantaa liikaa. Meillä on myös paljon järviä, jotka ovat pahoin saastuneita, näillekin pitäisi tehdä jotakin. Sadevesikin alkaa olla jo täynnä yhdisteitä, eikä ole enää niin juomakelpoista kuin ennen. Tukijoiden mukaan sadevedestä löytyvien yhdisteiden käyttöä tulisi rajoittaa entisestään välittömästi. Kierrätys on nykyaikaa, josta jotkut ovat saaneet tuottavan bisneksen – näin pitää ollakin. Urban Mining on päivän sana. Meidän tulee vaalia omaa luontoamme ja keskittyä olennaiseen, jotta kaikki näkevät lopputuloksen.

Paljon on asioita luonnonsuojelussa, joita pitäisi kiireesti tehdä, mutta kun ilmastonmuutos on laitettu prioriteettinä ensimmäiseksi. Nykyiset ilmastonmuutostoimet ovat pelkkää ilmaa ja hölmöläisen tarinoita, jossa ideologia vie järjen sijaan.

Mistä helpotusta nouseviin energian hintoihin

Polttoaineiden hintojen tuplaantuessa myös ALV:n tulot valtiolle tuplaantuvat. Kun puhutaan että ALV:a ei voida alentaa, kun se on sitten jostakin pois, on täyttä puppua. Jos hinta kallistuu puolella ja ALV-prosentti puolitetaan, ei valtio menetä yhtään mitään. Vihreät itkevät, ettei fossiilisia polttoaineita saa tukea veronalennuksilla. Vasemmisto puolestaan itkee, että ALV:n alennus voisi hyödyttää myös rikkaita. Onko tämä jokin ongelma? Eikö suurimmat veronmaksajat saa koskaan hyötyä mistään? Mielestäni tämä on kummallista kommunistista ajattelua. Arvonlisäverolla voidaan hyvin kompensoida hintojen nousua ja tästä hyötyvät kaikki suomalaiset. Lisäksi ALV-alennus on helposti toteutettavissa, toisin kuin ministeri Saarikon monimutkaiset haja-asutusalueen hyvitykset, jotka vaativat taas lisää virkakoneistoa toteuttamaan tämä byrokraattinen hanke.

Uniperin Saksan seikkailut ovat vielä tuoreessa muistissa. Saksa ei halunnut korottaa kaasun hintoja ja Uniper joutui nielemään tappionsa – taisi sinne suomalaistenkin miljardejakin upota jonkin verran. Miksi me suomalaiset ei voida tehdä esimerkiksi Carunalle samoin kuin saksalaiset Uniperille? Ilmoitetaan vain, että Suomi ei suostu maksamaan riistohintoja sähkönsiirrosta ja hinnat täytyy pudottaa kevääseen asti minimiin. Onhan meilläkin siihen oikeus, jos kerran Saksallakin on oikeus sanella Uniperille kaasun hinnat.

Osallistu keskusteluun!


28 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Jos Saksalla on oikeuksia ei se näytä tarkoittavan , että Suomella on oikeuksia !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Niin.Sehän on vain saman asian toisinto isommassa mittakaavassa siitä että Suomessa neekereillä on ihmisoikeudet – Suomalaisilla ei.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Älä nyt ihmeessä vie viheruskonnon laajasta ja viisaasta sanavarastosta yhtä sanaa. Onhan siellä nyt jo seuraavat kuusi sanaa: rasisti, natsi, naisvihaaja, koronadenialisti, Putinisti ja ilmastohätätila. Kai viisaana ihmisenä ymmärrät, kuinka vaikeaa on laajentaa hyödyllisten idioottien sanavarastoa. Ota ihmeessä huomioon myös, se että psykiatriset osastot ovat ruuhkautuneet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ideologinen rahastusrysä
#3

Asiantuntija, maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteei ja ilmastontutkija professori Taalas on sanonut, että Suomea vaivaa hiilinieluharha joka on vaaraksi suomalaiselle metsätaloudelle. (Savon sanomissa 28.7). Hiilinieluongelma on sademetsissä, ei Suomen metsissä – ja sai aikaan ärtymystä.
Otsikko: ”Kohti oikeaa luonnonsuojelua”. Samaa mieltä, juuri näin. Hyvin puhuttu muutenkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Arktinen alue on ns. tutkimusten mukaan lämmennyt neljä kertaa nopeammin, kuin maapallo keskimäärin 40 vuodessa. Jotta mukana olisi hieman totuuttakin, on muistettava mannelaattojen liikkeet ja Golfvirta. 40 vuoden aikana Golfvirta on tuonut jäämerialueen koilliskulmalle noin 20 183 kuutiokilometriä lämmintä vettä lisää, eli keskimäärin 1000 kuutiokilometriä / 10 vuodessa. Asiaa korostaa sekä maapallon heikentynyt magneettikenttä, joka päästää suurenergisiä hiukkasia liki vapaasti napaonkaloon pohjoisen kesän aikoina, ja lisäksi laavaa vuotavat mannerlaattojen saumat lisää lämpöä. Kuuma merenpohja ja aktiivisen sauman läheisyys voi nostaa merenpohjan lämpötiloja jopa kiehuvaan tilaan ja jopa 100 metriä pohjasta ohuen siman alueella 50 C asteeseen. Irakin ja Iranin rajalla lämpötilat ovat olleet jo pitkään maapallon korkeimmat, kuten tälläkin hetkellä 44,6 C astetta, hiilidioksidin ollessa vain 425 ppm, joka todistaa selkeästi, että laiha hiilidioksidipitoisuus ei nosta lämpöjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Korjaan, siis Golfvirta tuo 10 vuodessa 2000 kuutiokilometriä lämmintä vettä jäämerialueelle, jolla on merkitystä jäätilanteeseen. Golfvirta jäämerelle kasvaa vuosi vuodelta. Ennen Atlantin kannaksen murtumista Jäämeri oli makeavesiallas, osan aikaa jäässä mutta myös sula-aikoja oli, jolloin Azolla-levät kasvoivat alueella, joka oli valtava hiilinielu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Korjaan vielä, siis Golfvirta tuo lämmintä vettä nyt reilut 20 000 kuutiokilometriä enemmän jäämerialueelle, kuin 40 vuotta sitten, eli mannerlaatan aukaiseva Grönlannin ja Euraasian välillä liike ikään kuin lisää uoman virtausta, jossa uoma sijaitsee syvän meren alueella. Tuossa tärkeää on muistaa, että samaan aikaan Tyynivaltameri supistuu, muuttuen aikanaan miljoonien vuosien päästä pieneksi sisämereksi. Ennen Atlantin kannaksen murtumista, Golfvirtaus kiertyi kohden etelää itäisellä Atlantilla. On täysin selvää, että Barentsinmeri ja jäämerialueet tulevat lämpenemään jatkossakin, mannerlaattojen liikettä ei voida muuttaa, tahi pysäyttää vaikka fossiilittomia käyttämällä, ja jos jäätön jäämeri on kohtaloksi, niin on vain varattava hautapaikat ja tilattava kukat valmiiksi, ja jääkarhujen kohtalona on kehittyä jälleen takaisin ruskeakarhuiksi, jossa kehitys ruskeakarhusta jääkarhuksi on vienyt aikaa tutkimusten mukaan noin 150 tuhatta vuotta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ilmastonmuutoksen sijaan pitäisi puhua luonnon muutoksista, joka kattaa kaiken muutoksen, mutta muutokset pitäisi yksilöidä, etsiä syylliset ja pyrkiä estämään haitalliset muutokset. Ilmastonmuutoksen torjuminen peittää kaikki todelliset haitalliset muutokset, on kuin ilmaan huitomista ja kaikkien syyllistämistä, vauvasta vaariin, löytämättä luonnon omalle käytökselle mitään syytä, puhumattakaan, kuinka ikuinen muutostila pysäytetään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Tutkimuslaitokset eivät ymmärrä, miten suihkuvirtaukset muodostuvat, ja arvelevat, että arktiksen lämpeneminen johtuu suihkuvirtausten heikkenemisestä. Nyt pitää hieman opastaa näitä tutkijoita; suihkuvirtaukset johtuvat aurinkotuulen tuomien hiukkasiskujen aiheuttamista korkeapaineiskuista, joka häiritsee planetaarisen ilmakehän kierron liikettä, jossa kahden tai useamman iskun väleissä ilmakehän liike kasvaa jopa satoihin kilometreihin tunnissa, jotka muodosta jopa merenpintaan ulottuvia voimakkaita matalapainealueita. Yhden hiukkasiskun vaikutus näkyy jopa useampia vuorokausia. Maapallon ilmakehään saapuu keskimäärin neljä aurinkotuulen purkausta vuorokaudessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Heikentyneeseen magneettikenttään liittyy myös jättimäiset yläsalamat, jossa jopa kymmenien tuhansien kilometreihin ulottuva maan magneettikenttä ”normaalioloissa” ohjaa aurinkotuulen hiukkaset ohi maan. Yläilmakehään, siis avaruuden rajamailla, aurinkotuulen tuomat elektronit muodostavat maan kaltaisen elektronivyöhykkeen, muodostaen tilanteen, jossa positiivisesti varautuneet pilvet voivat reagoida kuten yleensäkin ukkosilmassa, eli tasapainottaa elektronivajaustaan yläilman elektronivarastosta. Maapallon magneettikenttä on siis heikentynyt ratkaisevasti viimeisten 3000 vuoden aikana (30%), ja asettaa ymmärtäjälleen usein liian suuria vaatimuksia, lähes superälyä, jossa poliitikot ovat täysin pihalla ymmärtämään ilmastonmuutokseen liittyviä hankalia ongelmia, kun tutkijatkin ovat yleensä pihalla asiasta (99,9%). Erityisen huolissaan magneettikentän heikentymisestä pitäisi olla juuri nyt, sillä m-kentän heikkeneminen on kiihtynyt viimeisten 150 vuoden aikana rajusti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Juuri näin, olemme ehkä tilanteessa, jossa ulompi Van Allenin vyöhyke on heikentynyt, ja varautuneet hiukkaset pääsevät purkautumaan sisemmän vyöhykkeen läpi sen ylilatautumisen seurauksena useammin, mihin olemme varautuneet. Tuosta seuraa mm. jäämerialueen lämpeneminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Heikentynyt maan magneettikenttä aiheuttaa myös nykyisen kuivuuden. Kuumien aurinkotuulen hiukkasten pääsy maapallon ilmakehään nostaa maapallon kaasukehän paineen siten, että haihtuminen vähenee. Tuossa paineen lasku vastaavasti päästäisi haihtumisen valloilleen, ja avaruuden paineessa meret haihtuisivat varsin nopeasti. Multipolinen magneettikenttä hajottaa myös geomagnetismia, joten kokonaismagneettikenttä ei riitä suojaamaan aurinkotuulen vaikutuksilta, joka tarkoittaa pitkää, todella pitkää kuivuutta maapallolle, jossa vesivoimakin vähenee kuivuuden lisääntyessä, joka korostaa tulevan talven energiakatastrofia. Koko katastrofin alku ja juuri löytyy maapallon ytimen asennon muutoksesta, joka taas johtuu maapallon prekessioliikkeestä, eli hyrräliikkeestä. Ytimen liikkeet saavat alkunsa auringon painovoimasta, jossa ytimen asento muuttuu kahdesti platonisessa vuodessa, liikkeen ollessa vastakkaisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hiilidioksidin vähäisyys johtaa kuivuuteen
#16

Kuivuuteen vaikuttaa myös hiilidioksidin vähäisyys, jossa oleellista on vesimolekyylin ja hiilidioksidin liitos lämpötilan alentuessa pilvien korkeudella. Vesi pystyy liottamaan hieman yli oman tilavuutensa verran hiilidioksidia (elektronegatiivisuudesta huolimatta) kaasuna, jolloin yhdiste on normaaliolosuhteissa H2CO3, jonka ominaispaino on suurempi, kuin vesimolekyylin, josta seuraa vesipilvien muodostumista ja sateisuutta. Kiihkoinen hiilidioksidin vastaisuus tuhoaa ihmiskunnan, kuten maapallo muuttuu elottomaksi kivipalloksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hiilidioksidilla ei merkitystä lämpöihin
#18

Juuri näin, hiilidioksidilla ei ole mitään merkitystä lämpötiloihin. Grönlannissa hiilidioksidipitoisuus on tällä hetkellä 422 ppm ja lämpötila miinus 14 C astetta pakkasella, kun yksi maapallon kuumimmista paikoista mannerlaattojen sauman alueella Irakin ja Iranin rajalla hiilidioksidipitoisuus on 423 ppm, ja lämpötila peräti 39,9 C astetta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Samoin meidän olisi ymmärrettävä, että maapallo on jatkuvasti maailmankaikkeuden aktiivisten painovoimakenttien ympäröimänä, jossa satojen, tuhansien tai jopa miljoonien vuosien takaiset painovoimaiset tähtien jne. räjähdyksen, törmäily ja muut massiiviset muutokset saavuttavat meitä joka sekunti, ei vain tämän hetken näkyvät tapahtumat kaukaisessa avaruudessa, emmehän täysin tiedä, valon ja painovoimien kulkunopeutta avaruuden läpi. Oletettavaa kuitenkin on, että olemme joka sekunti olemassa olevien massiivisten tai vähemmän massiivisten tähtien kanssa painovoimakenttien vuorovaikutuksessa, joskin painovoimakentät voivat olla jo katkenneet jo vaikka tuhansia vuosia sitten, mutta maapallon puoleisessa päässä vaikutukset näkyvät tällä hetkellä vaikka salaperäisenä voimakkaana merenpohjan maanjäristyksenä, jonka syyksi epäillään lapsellisesti ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Suurin hiilidioksidin lisääjä on juuri tapahtumat avaruudessa, esim. kuun liike, joka vaikuttaa suuresti mm. vuorovesiliikkeeseen. Kuu vaikuttaa myös rajusti laajan Tyynenvaltameren pohjan vertikaalisiin liikkeisiin, joka avaa jatkuvasti tulirenkaan saumoja, joka lisää laavavirtojen määrää mereen, josta seuraa jättimäiset häkäpäästöt ilmakehään. Häkä, eli CO hapettuu ilmakehässä hiilidioksidiksi, eli maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on ratkaisevasti valtamerien häkäpäästöjen hallinnassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Ilmastopropaganda voimistuu mitä mielikuvituksellisimmilla jutuilla. Mm. Alpeilta on löydetty lentokone jäätiköiden alta, kun jäätiköt sulavat kuumien kesien takia. Täyttä sontaa, lentokone ei koskaan ole lentänyt oikeiden mannerjäätiköiden synnyn aikoina, eli kyse on vain lumesta, jota joka on aikoinaan peittänyt lentokoneen hylyn, jne. Samaa sontaa jaetaan vaikka Islannin tai Grönlannin jäätiköiden sulamisessa, mannerjäätiköt ovat vanhoja, ei koskaan lumivalleja, jonka reunat sulavat aina kesäaikoina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Kevyen sarjan greetat ja kertut saavat jauhaa vapaasti mediassa ilmastosontaa, vaikka eivät ymmärrä ilmastosta mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#5

Vihreiden”Jumalolennot”sudet pitäisi laittaa vähiinpäin lahtipenkkiin.Susien yltiöpäinen suojelu tulee kalliiksi yhteiskunnalle.”Laukonpeuran”/Valkohäntäpeuran nykyisin Valkohäntäkauriin kaatolupia pitäisi lisätä rutkasti.Ylimääräiset lihat pitäisi laittaa myyntiin elintarvikeliikkeisiin,samaten ylimääräiset hirvenlihat mikäli niitä on?Näin”tavallinenkin kansa”pääsisi käsiksi näihin herkkuihin,eikä se olisi yksistään metsästäjien oikeus.Olkoonkin että se liha ei ole metsästysseuroille/metsästäjille ilmaista.Ottaen huomioon kaatoluvat,metsästysluvat,ampumakokeet,aseet,patruunat,metsässä rehjuamisen,ym.Niin edellämainituistahan metsästysseurat/metsästäjät saisivat korvausta ylimääräisen lihan myymisestä kauppaliikkeille.Tämä edellämainittu taas takaisi luonnon ravinnon hyödyksikäyttämistä/energia huoltovarmuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000