Talouden realiteetit ovat karua luettavaa
Valtiovarainministeri Riikka Purra julkaisi Facebook-sivullaan torstaina 19.6.2025 mielenkiintoisen diagrammin, jonka mukaan ilman puolustus- ja korkomenojen nousua julkisyhteisöjen alijäämää ei olisi. Kuva on hyvä muistutus siitä haasteellisesta toimintakentästä, missä nykyhallitus toimii. Puolustusmenojen lisäys johtuu kansainvälisestä tilanteesta ja korkomenot ovat lahja edellisiltä hallituksilta. Etenkin Sanna Marinin naisviisikko imuroi velkaa ennätystahtiin. Kun hallituskauden alussa demarit totesivat, että rahaa on, tarkoitti se velkarahaa. Sitä sitten otettiinkin ilon, valon ja Olavin ohessa 44 miljardia euroa. Iso luku siis, tai oikeastaan aivan todella suuri luku.
Suomen Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Jussi Saramo tiesi kertoa toukokuussa 2022, että Marinin hallituksen ottama velka on jatkossakin nolla- tai jopa miinuskorkoista. Hänen mukaansa Suomen valtion velan korko on kiinteää. Jussi tiesi väärin. Suomalaisten kannalta valitettavasti. Vasemmiston mielestä velkaa ei tarvitse maksaa pois ja korkotaso on käytännössä nolla prosenttia. Kumpikaan ei tietenkään pidä paikkaansa. Kyllä velat on maksettava ja kyllä ne korot aina nousevat ennemmin tai myöhemmin. Korkojen maksu vie rahaa muusta tarpeellisesta toiminnasta, vaikkapa sosiaaliturvasta ja se on ennen kaikkea edellisen hallituksen ansiota.
Jo aikanaan ennen eduskuntavaaleja mietin, kuka suostuu selvittämään Marinin bilehallituksen jäljet. Suomen kannalta onneksi löytyi Perussuomalaiset ja nainen Kirkkonummelta. Maan talouden kuntoon laittaminen ei kuitenkaan ole kovin yksinkertaista. Talous ei ole kasvanut liki 20 vuoteen ja mitään vararahastoa ei valtiolla ole kassaholvissa. Samaan aikaan julkiset menot on kyllä saatu jatkuvaan nousuun. Maat, joilla on puskurivaroja, sietävät ulkoa tulevia talouskriisejä hyvin. Suomella ei sellaisia ole, ne on syöty ajat sitten ja velkaa ottamalla on uskoteltu, että voimme kasvattaa hyvinvointia ja pysyä muiden pohjoismaiden mukana. Ne tosin rahoittivat hyvinvoinnin talouden kasvun kautta, me velaksi. Poliittinen demokratiajärjestelmä talouskriisissä on sikäli haasteellinen, että riippumatta tilanteen vakavuudesta, joudutaan aina tekemään kompromisseja johtuen erilaisista ideologisista ja aatteellisista sivuraiteista.
Ollaan nyt aivan rehellisiä. Suomi on jumissa. Yli viiteentoista vuoteen (itse asiassa 2008 alkaen) talouskasvua ei ole ollut. Suomi on juuttunut paikoilleen tai taantunut monessa asiassa – talouskasvussa, tuottavuudessa, työllisyydessä, ikärakenteessa, kansantalouden tasapainossa, julkisen velan määrässä, yrityssektorin kehityksessä, investoinneissa jne. Jopa niinkin tärkeä perusasia kuin koulutus on ollut melkoista haparointia jo peruskoulusta alkaen. Seinättömät luokkahuoneet, digiloikat, inkluusio yms. humppa näkyy Pisa-tuloksissa. Samaan aikaan korkeakoulujen opettajat tuskailevat opiskelijoiden huonoa matematiikan ja äidinkielen osaamista. Valheellinen hyvinvointi on tehty jo pitkään velkarahalla. Se jos mikään on vastuutonta tulevien sukupolvien verorahoilla elämistä. Meillä on velkaa asukasta kohden enemmän kuin Kreikassa.
Ongelma on vuosien ja jopa vuosikymmenien ajan ollut julkisessa taloudessa se, että aina, kun on keksitty jotain kivaa lisäkulua, ei koskaan – siis todellakaan koskaan – ole punnittu sitä, mistä tuo lisäkulu voidaan vastaavasti säästää. Aina kaikki on tehty edellisen kulutaakan päälle. Poliittinen järjestelmä neljän vuoden välein käytävine vaaleineen ruokkii lupauksia äänestäjille, mikä ilman talouden reipasta kasvua on tarkoittanut velkaa velan päälle. Juuri siksi julkistalouden kulut ovat kasvaneet miltei eksponentiaalisesti. Jossain kohtaa loppuu maksajien kyky kantaa tätä taakkaa, ja mielestäni olemme nyt vihdoin saavuttaneet se kulminaatiopisteen. Verotus on maailman huippuluokkaa ja silti joudut odottamaan pääsyä terveyskeskukseen (tai: itse asiassa joudut odottamaan jo sitä takaisinsoittoa). Muistan hyvin ajan, jolloin lukiolaisena kävin ilman ajanvarausta ruokatunnilla läheisessä terveyskeskuksessa. Tapasin lääkärin, joka tutki ja kirjoitti reseptin. Ei onnistu tänä päivänä. Ikävä todeta, että todella paljon huonompaan suuntaan on menty. Hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ovat kohta romahtamispisteessä johtuen äärettömän löysästä talouspolitiikasta.
On aivan selvää, että tulevina vuosina pitää julkisen sektorin tuottavuutta nostaa huomattavasti ja samaan aikaan myös sen tehtäviä on vähennettävä. Pitää miettiä uudella asenteella, mitkä asiat oikeasti voivat kuulua julkisen sektorin hoidettavaksi. Demariyhteiskunta ei enää kanna, koska rahat loppuvat. Valitettavasti tervehdyttämistä on vaikea toteuttaa poliittisen päätöksenteon puitteissa. Suomen poliittinen järjestelmä ei ole tottunut siihen, että eduskunta säätäisi lain, jolla jotain yhteiskunnan palvelua vähennetään. On aina totuttu lisäämään jotain . . . ja työtä tekevä, veroja maksava kansalainen kiltisti antaa lisää rahaa, kerta toisensa jälkeen – jos ei suoraan, niin velkojen koronmaksun kautta. Aina.
Julkisen sektorin hyvinvointipalveluiden tuottavuuden kohdalla on ongelma se, että asiakas maksaa vain pienen osan palvelun todellisesta kustannuksesta. Se nostaa kysyntää tavalla, joka aiheuttaa haasteita rahoitukselle. Nyt kysyntää on rajoitettu laittamalla ihmisiä hoitojonoihin. Näitä jonoja olisi vähennettävä tehostamalla tuottavuutta. Marinin hallituksen ajatus purkaa jonoja lakiperusteisesti hoitajamitoituksella osaltaan esti panostuksia tuottavuuden kehittämiseen. Kuluja se myös lisäsi entisestään.
Mitä pitäisi tehdä? Vastaus olisi yksinkertainen, jos kyseessä olisi yritys. Kun puhumme valtiosta ja yhteiskunnasta, sitä ohjaa poliittinen ideologia ja yrityksen osakkeenomistajien yhteneväisen edun sijasta mitä erilaisemmat toiveet ja arvot. Kansalaisilla ja heitä edustavilla poliittisilla päättäjillä on erilaisia käsityksiä jopa siitä, mitä on hyvinvointi ja ennen kaikkea, miten se saavutetaan pitkällä aikavälillä. Töissä käyvää kansalaista jopa syyllistetään poliittisen kentän punavihreällä laidalla, mikäli on tullut opiskeltua enemmän ja/tai työhön panostamisen kautta on saatu keskimääräistä parempi tulotaso.
Suomeen tarvitaan talouskasvua, se on itsestään selvää. Julkisia menoja on leikattava, sattui tai ei. Verojen korottaminen olisi myös yksi keino, mutta jo nyt erittäin korkean verotuksen maassa se ei tule kyseeseen. Itse asiassa työtä tekevän kansalaisen tuloveroa on alennetteva, aivan kuten hallitus on nyt päättänyt. Valtion omaisuutta voisi nyt tässä ahdingossa myydä siltä osin, kuin se ei tuota huomattavasti. Suomen valtio omistaa pörssiin listautuneista yhtiöistä keskimäärin 10 %, mikä on esimerkiksi läntiseen naapuriimme verrattuna huomattavan paljon. Valtion ydintehtäviin ei kuulu sijoittaminen pörssiyhtiöihin.
Avaimet Suomen tilanteen tervehdyttämiseen ovat olemassa. Tarvittaisiin oikeistohallitus vielä seuraavat kymmenen vuotta. Näin ei tule tapahtumaan, valitettavasti. Kirkkonummen rautanaisella olisi paljon töitä vielä tehtävänä ja aika alkaa käymään vähiin, ellei ainoan valtiontalouspuolueen kannatus nouse nykyisestä.
Tekstin aiheet:
Suomalaiset on koulutettu tai kasvatettu velkavetoiseen elämiseen, joten myös valtionvelkaantuminen hyväksytään elämisen muodoksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nostan esiin kepulaisen valtioneuvoksen Matti Vanhasen, joka sijaisti Marinin sukkahousuhallituksessa valtiovarainministerinä Saarikkoa. Nyky kepun henkinen isä kertoi, että valtion velka on erilainen kuin yksityisen. Sitä ei tarvitse koskaan maksaa takaisin, vain uudistetaan. Näin kertoi valtioneuvos. Sama mies, jonka mukaan Suomi on rikas maa ja selvisi koronasta niin hyvin, että voi hyvin lähettää 6 miljardia etelän maille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
MIKSI RAHAT LÄHETETTIIN UKRAINAAN?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ukrainaa tuetaan itsekkäisistä syistä eli sen takia, ettei ystäväsi huilo Putin hyökkää tänne.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tyypillistä populistista PASKAA.
Koko Suomen historian ajan, kaikesta julkisesta rahankäytöstä (ja siis samalla myös viimeisten n. 30 vuoden ajan tuhlailusta) ovat päättäneet ja olleet vastuussa poliitikot itse – valtion tasolla kansanedustajina ja ministereinä eduskunnassa – sekä kuntatasolla kaupunkien ja kuntien valtuustoissa.
Lyhyesti: Poliitikot ovat vastanneet kaikesta julkisen sektorin tuhlailusta, mukaan lukien järjetön määrä julkiselle sektorille vuosikymmenten aikana synnytettyjä suojatyöpaikkoja omille kavereille ja sukulaisille.
Suomessa on etenkin viimeiset 30-vuotta saatu elää lumedemokratiassa, jossa tavallisella kansalaisella on muodollinen mahdollisuus valita itselleen päättäjät vaaleilla, mutta siihen se kosmeettinen kansanvalta sitten jääkin. Niin eduskunnassa kuin kaupunkien ja kuntien valtuustoissa kaikki päätöksenteko perustuu todellisuudessa harvainvaltaan eli puoluekuriin.
Että, sellaista demokratiaa ja sellaista julkisten varojen käyttöä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Blogikirjoitus ei siis mennyt ymmärrykseen?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomalaisten verovaroista maksetut etuudet ovat vain ja ainoastaan suomalaisten veromaksajien etuja, tämä pitäisi olla täysin selvää. Kehitysapuun ym. laitetaan rahaa ainoastaan eduskunnan hyväksymien laskujen perusteella, jossa kansaedustajat ottava kukin selkeän kannan, lähteekö veronmaksajin rahat maailmalle yleiseen jakoon, ja ovat poissa veronmaksajien eduista. Näin kansalaiset ovat osaltaan päättämässä, lähteekö rahat ulkolaisten hyväksi, vai omaan maan kansalaisten käyttöön, jota varten ne verot on kerätty. Tiedän, että demarit, vihreä, kepu ja rkp, ja totta kai laitakommunistit ovat mielellään jakamassa rahat maailmalle, mutta se peli ei vetele. Väestön on tiedettävä, että demareiden tavoite on jakaa rahat pois maamme palveluista, kuin kannattavat demareita.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos johonkin ei ole varaa, niin ei ole varaa.
Pitäis aina saada sanottua suoraan, mikä on tilanne.
Ihmiset, veronmaksajat aisaitsevat totuuden. Joka tilanteessa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Se on täsmälleen näin, maahantulijoilta tulee vaatia matkavakuutus, se ei liene paljon vaadittu.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
No ei todellakaan, matkavakuutus pitää olla myös suomalaisilla, jos ei meinaa jäädä kuseen maailmalla. Minkä takia maamme päättäjät eivät osaa vaatia sitä maahantulijoilta EU:n ulkopuolisista maista, kun sentään passikin pitää olla mukana. Pitäisi olla edes alkeelliset vaatimukset maahantulijoilta, ei vain kuunnella mitä mieltä ne mahtaa RKP tai muuta viherkommunistit olla asiasta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Etenkin tällä vaalikaudella, ulkomailta haalittavien elätettävien määrässä on tehty huippulukemia. Samaan aikaan meidän poliittinen sopulilauma ihmettelee, miksi yhteiskunnan sosiaali- ja SOTE-menot kasvavat samaan aikaan suorastaan raketoitavaa tahtia.
Suomessa on jo tällä hetkellä käytännössä yli 600 000 ulkomailta tuotatettua elättiä, kun samaan aikaan oman väestön – ja myös oman työtätekevän väestön määrä on laskenut, samoin teollisia työpaikkoja on menetettysatoja tuhansia vuosien aikana. Kohta tällä menolla Suomessa saavutetaan miljoonan ulkomaalaisen raja eli siis pian jo 1/5 Suomessa asuvista on muualta tulleita – luku, joka jo nyt alkaa olla täysin järjettömällä tasolla.
Meillä on jo tälläkin hetkellä piilotettuina tilastokillailulla pelkästään omia kansalaisia työttömänä sellaiset puolimiljoonaa, ja tähän päälle saa kohta laskea toisen mokoman ulkomaalaisia sekä näitä pitkin katuja hengailevia ulkomailta tuotatettuja huippuosaajia eli Wolt-kuskeja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Laittomasti maassa olevia on kyllä jo useita tuhansia.
Vaikka tulee jostain Euroopan maasta, voi silti olla alkuperältään aasialainen ja afrikkalainen. Siirtolaiset liikkuu maasta toiseen etuisuuksien perässä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti