Kouvolalla ja kuntalaisilla on sopimus. Psykologinen ja lakisääteinenkin sopimus. Kun maksat verosi, niin vastavuoroisesti kaupunki tarjoaa kohtuuhintaiset ja saavutettavat palvelut elämäsi kaikissa vaiheissa. Olitpa yksin tai kaksin tai uusperheessä. Yksinhuoltajana tai omaishoitajana. Silloinkin, kun olet vanha ja heikko tai erityisen tuen tarpeessa. Ja samalla odotat oikeutetusti, että saat asiakkaana tiettyä arvostusta.

Kaupungilla ja yrittäjillä on vastaava sopimus. Jos sijoitat elämäntyösi eli yrityksesi Kouvolaan tai laajennat sitä ja otat riskejä, odotat että kaupunki tekee voitavansa, ettei menestyminen jää ainakaan paikkakunnasta, virkamiehistä tai byrokratiasta kiinni. Ja saat tiettyä arvostusta, koska yrityksen menestys on kaupungin menestys.

Jos nämä kirjoittamattomat sopimukset kuitenkin rikotaan, väki vähenee ja veronmaksuhalukkuus laskee. Kaupungilta menee kasvot. Politikoilta hermot. Alkaa riitely ja asioita viedään oikeuteen.

Huonoa henkeä eivät pysty Ellun Kanatkaan peittämään, vaikka kuinka kuvataan puutaloja ja ruskaa, nauravia naamoja ja torimyyjän punaisia poskia. Sillä täällä asuva tajuaa kyllä filungin, esitteiden ja koetun arjen ristiriidan. Onko tämä taas sitä kärkihankehömppää? 

Ihmiset ovat tärkeämpiä kuin raha, mutta ilman rahaa ja työpaikkoja menee vaikeaksi. Huono taloudenpito voi pilata kaiken, ainakin melkein. Myös liikunta- ja kulttuuritarjonnan. Saat puhua yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta sekään ei riitä, jos veroprosentti on tapissa ja palvelut oikeasti huonoja.

Kouvola voisi ottaa imagon suhteen rennommin, niin kuin se ottaa, jolla on vahva itsetunto ja identiteetti. Hyvä pöhinä lähtee tosiasioista. Parasta imagotyötä on uskottava taloudenhallinta ja laadukkaat peruspalvelut. Ja keskittyminen jo täällä asuviin ja yrittäviin.

Totuus on, että Kouvola on yhtä yhdentekevä tai merkittävä kaupunki muille, kuin muut kaupungit ovat meille. Tänne tullaan, jos elämä heittää.