Uusi Suomi kuoli 1991 - Perussuomalaiset paikkasi tyhjiön
Nykyinen Uusi Suomi ei ole alkuperäinen. Se on poliittisesti steriloitu jäljitelmä. Lehti joka käyttää historiallista nimeä samalla tavalla kuin rappeutuneet instituutiot käyttävät menneisyyden symboleja.
Harva nuori suomalainen ymmärtää, mistä Uuden Suomen historia alkaa. Sen historia ei ala vuodesta 2007 eikä vuodesta 1919, vaan vuodesta 1847, jolloin syntyi Suometar. Sen perillinen Uusi Suomi kasvoi vuosikymmenten aikana suomalaisen porvarillisen, kristilllisyyden ja kansallismielisyyden ajattelun keskiöön. Aikana jolloin suuri osa Suomen eliitistä oli valmis myymään selkärankansa kommunismille.
Kylmän sodan Suomessa Uusi Suomi kuului niihin harvoihin instituutioihin, jotka uskalsivat asettua vastustamaan suomettumisen mädättävää henkeä. Se ei ollut täydellinen lehti, eikä Kokoomus ollut täydellinen puolue, mutta sillä oli selkärankaa aikana, jolloin liian moni vaikeni. Kansa, joka menettää selkärankansa, lakkaa olemasta vapaa kansa ja muuttuu pelkäksi massaksi. Sellaista tilaa voisi kutsua Zomilandiaksi, ja moni näkee valitettavia yhtäläisyyksiä myös nyky-Suomen kehityksessä.
Siksi vuoden 1991 tapahtuma ei ollut vain yhden sanomalehden kaatuminen. Se oli symbolinen hetki, jolloin suomalainen oikeisto luopui omasta identiteetistään.
On tragikoomista, että samalla hetkellä kun Neuvostoliitto romahti ja sosialismi paljastui koko maailmalle moraalisesti, taloudellisesti ja inhimillisesti konkurssiin menneeksi ideologiaksi. Samaan aikaan Suomessa haudattiin yksi niistä harvoista instituutioista, jotka olivat tätä vuosikymmeniä vastustaneet.
Mutta historia ei päättynyt siihen. Se kääntyi irvokkaammaksi.
Kun vanha sosialismi menetti uskottavuutensa, sen tilalle ei noussut tervettä konservatiivista vastavoimaa vuoden 1991 jälkeen, vaan uusi, naamioitu versio samasta vallanhalusta. Luokkataistelu vaihtui identiteettitaisteluun, marxilainen talousoppi uusmarxilaiseen kulttuuriteoriaan, ja avoin vallankumousretoriikka korvattiin moraalisella painostuksella.
Yliopistot, media ja osa julkisesta sektorista ajautuivat tämän kehityksen myötä ideologisen yksisilmäisyyden valtaan, ja alkoi vuosikymmeniä jatkunut yhteiskunnallinen pahoinvointi, jonka seuraukset näkyvät yhä selvemmin nykyajassamme.
Sitten joku, joka ei ymmärtänyt Uuden Suomen historiaa, päätti kaivaa nimen haudasta.
Uutta Suomea ei palautettu puolustamaan niitä arvoja, joiden vuoksi lehti aikanaan perustettiin. Se palautettiin brändiksi ja koristeeksi, historian kuoreksi ilman sen sisältöä. Käytännössä nimi valjastettiin palvelemaan täysin toisenlaista aikakautta, jossa lehden alkuperäiset ydinarvot oli sivuutettu ja korvattu kansainvälisesti hyväksytyllä teknokraattisella maailmankuvalla.
Nykyinen Uusi Suomi ei ole konservatiivinen.
– Se ei ole kristillinen.
– Se ei ole kansallismielinen.
– Se ei ole edes aidosti kapinallinen.
Uusi Suomi on nykyään järjestelmän hyväksymä näennäinen porvarillinen vaihtoehto, joka ei enää tunnista omia juuriaan. Se muistuttaa luurankoa ilman lihaa, jonka ulkokuori on tallella, mutta sisältö on kadonnut.
Käytännössä se on sulautunut samaan ideologiseen massaan kuin muutkin valtamediat. Se hyväksyy kaikki modernin progressiivisen aikakauden pyhät opit ilman kriittiä.
Kokoomuksen historia – ei Pekkaa pahempi
Samaan aikaan Kokoomus kävi läpi saman rappeutumisen. Puolue, jonka selkäranka oli aikanaan koti, uskonto ja isänmaa, alkoi muuttua yleispuolueeksi. Tärkeintä oli hyve ja olla kansainvälisesti hyväksyttävä, eurooppalaisesti salonkikelpoinen ja moraalisesti ajan hermolla. Aatteellinen selkäranka vaihdettiin hallintokelpoisuuteen, periaatteet heitettiin romukoppaan ja kansallinen etu kansainväliseen verkostoitumiseen.
Kun oikeisto lakkaa olemasta oikeisto, kansa etsii uuden vaihtoehdon.
Perussuomalaisten nousu ei ollut poikkeus eikä vahinko. Se oli väistämätön seuraus siitä, että vanha oikeisto petti oman kansansa ja hylkäsi perusäänestäjänsä. Kokoomuksen taakse jäivät ne, jotka kuvittelivat hyötyvänsä sen politiikasta omassa lompakossaan, sekä ne, joille pienen maan hyvä veli -verkostot, henkilökohtainen asema ja oman taloudellisen edun tavoittelu menivät kansallisen edun edelle.
Kun kansallinen porvarillisuus luopui selkärangastaan, syntyi tyhjiö. Politiikassa tyhjiö ei koskaan jää täyttymättä. Perussuomalaiset nousivat täyttämään sen tilan, jonka vanha oikeisto jätti avoimeksi omalla petoksellaan.
Nykyinen Uusi Suomi ei siis ole alkuperäisen Uuden Suomen uudelleensyntymä. Se on sen historiallisen perinnön kaupallinen hyväksikäyttö. Nimi säilytettiin, jotta ihmiset muistaisivat menneisyyden, mutta sisältö muutettiin sellaiseksi, ettei se enää uhkaa ketään vallassa olevaa.
Ja juuri siksi Suomen mediakenttä on nykyään yhdenmukainen. Jokainen toimittaja on toisensa kopio ja kaikki ovat kasvaneet samanlaisessa tietoisesti johdetusssa ympäristössä, jossa vaihtoehtoisia aatteellisia lähtökohtia ei enää aidosti kohdata. Juuret katoavat ja historiallinen ymmärrys kapenee. Kirjoitukset alkavat muistuttaa toisiaan, uudestaan ja uudestaan.
Ei siis ole ihme, että monet instituutiot on koulutettu, kasvatettu ja palkittu ajattelemaan samojen ideologisten rajojen sisällä. Kun suuret mediat, yliopistot, viranomaiset ja kulttuurilaitokset alkavat puhua samaa kieltä ja jakaa saman moraalisen viitekehyksen, kyse ei enää ole pluralismista vaan järjestelmästä, jossa moniarvoisuus jää esteettiseksi kulissiksi.
Demokratia ei kuole tankkeihin kaduilla. Se kuolee, kun kansalaisille jää valittavaksi vain eri sävyjä samasta hyväksytystä totuudesta.
Tekstin aiheet:
Sananvapaus puuttuu meiltä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Meillä on sananvapaus.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, eräässä lehdessä saisin bannin, jos kirjoittaisin ravinnosta totuuden. Mutta totuus on yksinkertainen; emme ihmiskuntana tule toimeen viherhiukkasilla ravintona, vaan viherhiukkasia hyödyntävillä reaktoreilla. Aurinko sitoo energian kasvien hiilirakenteisiin, mutta ihminen ei pysty purkamaan näitä rakenteita suoraan käyttöön. Fotosynteesi tuottaa syötteen, ei ravintoa. Jotta energia saadaan irti, tarvitaan reaktoreita – mikrobeja, sieniä ja eläimiä – jotka pilkkovat kasvien rakenteet käyttökelpoisiksi yhdisteiksi. Ihminen elää siis reaktorien tuotteilla, ei viherhiukkasilla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kasvien hivenainepitoisuus vaihtelee maaperän mukaan, ja ihminen ei pysty keräämään niitä määrällä, koska selluloosa ei hajoa. Nauta sen sijaan syö rehua kiloittaen ja prosessoi sen mikrobiston avulla, jolloin hivenaineet siirtyvät tehokkaasti eläimen kudoksiin. Siksi eläinperäinen ravinto on ihmiselle koottu hivenainepaketti, kun taas kasvisravinto vaatii tarkkuutta, jotta mineraalivarastot pysyvät tasapainossa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nurmirehu on matalaenergistä materiaalia, joka muuttuu ihmiselle käyttökelpoiseksi vain märehtijän kautta. Märehtivän monivaiheinen ruoansulatus ja mikrobisto pystyvät purkamaan selluloosan ja kokoamaan ravintoaineet tehokkaaseen muotoon. Jos sama nurmiala ohjataan biopolttoaineiden tuotantoon, ravintotuotanto katoaa kokonan, eikä energiatiheys silti nouse – biomassan energiakäyttö on pinta-alatehokkuudeltaan heikkoa ja syrjäyttää ruoan tuotannon. On ihmiskunnan suurin virhe, jos öljy korvataan pinnan biomassalla, jossa maapallon viljelykelpoinen pinta-ala ei riitä pian enää ravinnon tuotantoon. Jakeluvelvoiteen toimet aloitetaan myös jo ennen teknologiaa, joka kertoo päättäjien laadusta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Arviot osoittavat, että jos nykyinen öljynkulutus korvattaisiin kasvipohjaisella bioenergialla, tarvittaisiin vähintään noin 100 miljoonaa hehtaaria korkeasatoista ( =50 t/ha) ja hyvin konvertoituvaa biomassaa – ja selvästi enemmän, jos sato tai muuntoaste on heikompi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että bioenergialla korvattu öljy vaatii valtavan lisätilan viljelyä, kun taas öljy ei vie peltoalaa lainkaan. Kun kasveilla korvataan sekä ruoka että öljy, sama rajallinen peltoala joutuu yhtä aikaa ruokkimaan ihmiset, eläimet ja polttomoottorit – ja ravinnontuotannon osuus väistämättä pienenee. Tuon lisäksi viljely vaatii valtavasti makeaa vettä, joka on luonnon tilaisena hiipumassa runsaan veden kulutuksen vuoksi, ja merivedestä puhdistettu vesi tarvitsee valtavat määrät energiaa, ehkä jopa kaiken mitä aurinkopaneelit maailmassa tuottaa. Geokemian tuottama syvä öljy ja kaasu on maapallon ikäinen systeemi ja varastot ovat valtavat, mutta öljy on todellisuudessa myös uusiutuvaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nurmialalla on mahdollista kasvattaa juurikin niitä hyödyllisiä biomassan energiatuotannon kasveja joita on valtava määrä erilaisia, joiden tuottama bioenergian määräkin on vaihtelee juurikin sen mukaan mitä kasvia kasvatetaan biomassana energian tuotantoa varten. Hyödytöntä on nurmialan säilyttäminen nurmikkona, missä ei kasvateta juuri mitään kasveja tai puitakaan ja tämmöinen on alkanut yleistymään Yhdysvaltojen lisäksi Suomessakin.
Ongelmana noissa tutkimuksissa on se, että valtaosa niistä käyttää vertailukohteena lähinnä Yhdysvaltojen maissia tai sitten muista maista viljaa kuten vehnää. Osa noista maissin vertailijoista ei edes huomioi että siinä tuotetaan molempia polttoainetta ja ruokaa. Eivät paljoa tutki vaihtoehtoja esim. hamppua, typhaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Liharuoan saantia voitaisiin lisätä esim. rakentamalla Suomeen vaikka moottoriteiden luokse lisää luonnon villieläimille suunniteltuja ylikulkusiltoja tai alikulkutunneleita joiden päällysteenä on luonnollinen nurmikko, kasveja, ehkä pieniä pensaita tai puita. Ei asfalttia, eikä hiekkaa. Tämä saisi aikaan esim. hirvien. peurojen ja monien muidenkin luonnon eläinten määrien lisääntymisen nykyistä suuremmaksi että ihmiset voisivat metsästää eläimiä nykyistä enemmän ihmisten ruoaksi.
Samalla vähentäisi liikenneonnettomuuksia esim. hirvikolareiden, peurakolareiden määriä Suomessa. Hirvi ja peura ovat sen verran älykkäitä eläimiä, että jos heille rakentaa suurilla liikennemäärillä olevan autotien luokse nurmikollisen ylikulkusillan tai alikulkutunnelin, minkä avulla eläimet voivat välttää autojen törmäämäksi joutumisen niin nämä eläimet oppivat hyvin nopeasti käyttämään niitä vaihtoehtoisia reittejä välttäen kokonaan autotielle menemistä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Omavaraisessa maailmassa viljely ja karjatalous kulkevat käsikädessä, kuten ravinteet säilyvät pellossa. Lannoiteteollisuus suosii karjanlannasta luopumista, koska se hyötyy siitä; ruoan hinta muka räjähtää, lukee iltaroskalehdessä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Niin teillä on, mutta meillä ei.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomi meni rikki, kun Neuvostoliitto hajosi ja sieltä saapui Suomeen turvapaikanhakijoina kourallinen somaleja ja myös muita perheitä esim. Afganistanista. Jokainen tännetullut olisi voinut palata lähtömaahansa (Somaliaan ym.)
Ei ihme, että somalit viihtyvät Suomessa:
Eilen (28.4) Vigelius luki Eduskunnassa Stea avustuksia saavien listoja (ei edes kaikkia, vaan muutamia) ja mitä sieltä löytyi:
avustuksia LAITTOMASTI (=lue vihervaemmisto tapaan paperittomien) maassa oleville, romaneille, irakilaisille ja valtavasti eri somalijärjestöille. Toivottavsti Vigelius saa listaa täydennettyä, jotta suomalaiset saavat tiedoksi, kuinka paljon rahaa jaetaan maahanmuuttajille järjestötasolla (=siis kela ym. avustusten lisäksi).
Katso puhe Areenasta, Vigelius melko lopussa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti