Perussuomalaiset

Tuukka Saimen

Hyvää vappua - Suomen velkasuhde 100 prosenttiin

Yle uutisoi 30.4.2026: Valtiovarainministeriö arvioi, että Suomen velkasuhde nousee pian 100 prosenttiin.

Olen todennut tämän useita kertoja aiemmin kirjoituksissani. Suomen velkasuhde ylittää sadan prosentin rajan mahdollisesti jo tämän hallituskauden aikana.

Päätelmäni perustuu yksinkertaisesti matematiikkaan, rakenteellisen korruption määrään ja siihen, että Suomea johtavat Euroopan osaamattomimmat poliitikot.

Matematiikka: Suomen BKT ei kasva aidosti. Kasvu perustuu julkisen sektorin investointeihin. Investoinnit ovat ylihintaisia, ja suuri osa varoista menee kansainvälisille yrityksille sekä koronasta kärsineille pörssiyhtiöille, jotka kusettavat osaamattomia virkamiehiä.

Valtion alijäämä on pian 20 miljardia euroa vuodessa, mikä on noin puolet vuosien 2004–2008 aikaisista valtion budjetista. Näin nopea alijäämän kasvu on poikkeuksellista länsimaisissa valtioissa viimeisen 150 vuoden aikana.

Kun tähän lisätään yli 300 000 työtöntä, maahan rakennetut yli 5 600 hallinnollista organisaatiota, yli miljoona työntekijää, jotka saavat tulonsa julkisista varoista, valtion ohjaama koululaitos, maailman kapeimpiin kuuluva toimialarakenne, suuri julkinen velka, joka on pääsääntöisesti ulkomailla, sekä maailman korkeimpiin kuuluva verotus, ei tarvitse hallita kovinkaan monimutkaista matematiikkaa ymmärtääkseen, että maa on matkalla kohti vararikkoa.

Rakenteellinen korruptio: Suomessa on vallassa puoluediktatuuri. Julkinen sektori on palkkajohtaja, joka kertoo kaiken oleellisen.

Maassa on lukemattomia organisaatioita, joilla on erillisoikeuksia, kuten verovapautta. Turvallisuusviranomaisten ja tuomioistuinten henkilöstö valitaan poliittisten puolueiden toimesta. Kolmas sektori on maailman suurimpia. Julkiselle sektorille palkataan johtajia erilaisilla vaatimustasoilla kuin yksityiselle sektorille. Osa vientiyhtiöstä tekee suuren osan tuloksestaan julkisen tuen ansiosta. Isot mediayhtiöt tekevät koko tuloksensa julkisen sektorin kustannuksella, myymällä ylihinnoiteltuja palveluja ilman vastinetta. Nämä ovat vasta murusia vallasta olevasta järjestelmästä.

Euroopan osaamattomimmat poliitikot: Muissa Euroopan maissa politiikkaan hakeutuu henkilöitä, joista merkittävä osa on taloudellisesti riippumattomia. Suomessa politiikkaan hakeutuu persaukiset ja henkilöt, joilla osaaminen ei riitä yksityisellä sektorilla menestymiseen.

Epädemokraattinen suhteellinen vaalitapa ja puolueisiin keskittynyt valta suosivat sisäisiä verkostoja osaamisen sijaan.

Puoluediktatuuri, hallinnolliset rakenteet ja lainsäädäntö mahdollistavat käytännössä pysyvän vallan, eikä demokratia toimi aidosti.

Oikeusvaltio on kiva nimi, mutta ei todellisuutta. Jatkuva rakenteellinen korruptio on talon tapa. Ei korruptiolainsäädäntöä, ei korruptiota valvovaa riippumatonta viranomaista, ei perustuslakituomioistuinta, puolueet valitsevat turvallisuusviranomaiset ja tuomarit, ei vallan kolmijakoa, vaan media, joka on politisoitunut ja kaiken kruunaa keskitetty koulutusjärjestelmä.

Viimeisen 20 vuoden keskiarvon mukaan Suomi on samaan aikaan maailman onnellisin maa, maailman virkauskoisin kansa, yksi maailman vapaimmista medioista ja yksi maailman vähiten korruptoituneiksi arvioiduista maista.

Vieläkö kuvittelet, että Suomi ei mene vararikkoon?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


22 kommenttia
Demarit, kuin väljähtynyt viini
#1

Kun omakohtainen kokemus puutteesta ja järjestelmien romahtamisesta väistyy, päätöksiä tehdään yhä useammin mielikuvien kuin mekanismien varassa. Silloin unohtuu, että energiajärjestelmätkään eivät toimi puheella vaan polttoainevirroilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Näin on, sodat ja kriisit eivät tähän päivään lopu, panssarit tarvitsevat polttoaneita eikä varastot riitä vuosien sotiin, tarvitaan korvaavia nestemäisiä polttoaineita, joita voidaan valmistaa vaikka kivihiilestä. Höyryvetureita tarvitaan myös, ne kulkevat haloilla, turpeella tai jätteillä ja totta kai vaikka hiilellä, kun kaikki muu on loppunut. Höyryvetureiden valmistus olisi markkinarako, kuten sitä olisi myös kivihiilen käsittelylaitokset, kunhan ideologia ei estäisi katsomasta tulevaisuuteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Omavaraisuus on viisauden merkki
#6

Juuri näin, 40 dollaria öljy barrelilta on se teoreettinen taso, jossa kivihiilestä tehty diesel tulee halvemmaksi, kuin maksella mitä tahansa öljyn hintoja. Saksalaiset korvasivat kivihiilestä tehdyllä dieselillä öljypulan sotien aikana. Suomen vähäpäiset eivät osaa ajatella omavaraisuutta kriisien varalta, nykyinen öljykriisi voi olla oven takana milloin tahansa tulevaisuudessa, eikä panssareista ei ole juurikaan apua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Näin on, jos öljyn jakelusta tulee pysyvä epävarmuustekijä – ei resurssipula, vaan kuljesturiski – öljymaat hyötyvät korkeista hinnoista ja heillä on kannustin ylläpitää merellistä epävakautta. Tällöin rinnalle nousee väistämättä paikallinen, varastoitava ja geopoliittisesti vakaa syöte; kivihiili. Helposti hyödynnettävää kivihiiltä riittää maapallolla vähintään pariksi sadaksi vuodeksi nykykulutuksella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Maailmalla ollaan ihan pihalla, mitä tarkoittaa fossiilinen energia, ja mikä ei ole fossiilista. Kivihiili ja vaikka öljyhiekka ovat fossiilisia tai kuuluvat siihen sukuun. Sen sijaan öljy ja kaasu eivät ole fossiilisia energioita, vaan puhtaasti geokemian tuotteita. Tuossa ratkaisevaa on niiden muodostuminen, jossa geokemian prosessit ovat hiilidiokidipitoisen veden hajoaminen kallioperän uumenissa pelkistävillä aineksilla, kuten raudalla. Pinnan huokoset maaperä, kuten mannerjalustat eivät ole puhdasta geokemian prosessin systeemiä, ja niistä ei pysyviä kaasu- tai öljyvarastoja ole edes mahdollista muodostua maaperän huokoisuuden vuoksi ja hiilivedyt pääsevät ilmakehään. Kivihiilet ovat pinnan hiiliä, eikä ne ole koskaan pääseet kallioperän syvyyksiin, johon sen sijaan vesi pääsee, ja jossa vesi myös hajoaa ja hiilivedyt jäävät vesipatsaan vangiksi. Öljyllä ja kaasulla ei pääsääntöisesti ole mitään tekemistä fossiilisten kanssa, eli sana fossiilinen polttoaine on täysin väärä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Öljyhiekka on muinaisen rannan fossiilinen jäännös, jossa bitumia tarttui hiekkaan ja fossiilit säilyivät. Se on geologinen kerrostuma, ei geokemiallinen prosessi. Syväöljy ja kaasu syntyvät kallioperän vesitiehyeissä, paineistetussa ja pelkistävässä ympäristössä, jossa fossiilit eivät voi säilyä. Siksi öljyhiekka on fossiilinen, mutta öljy ja kaasu ovat geokemiallisia hiilivetyjä – kaksi täysin eri historiaa, jotka vain sattuvat tuottamaan mustaa ainetta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Vedenkierrosta muodostuvat geokemian energiat, eli käytännössä syvä-hiilivedyt ovat kuoreen kertyviä energiavarastoja, jotka sisältyvät luonnolliseen hiilenkiertoon, ja niiden varastot ovat muodostuneet vedenkierron alusta lähtien. Nuo varastot muodostavat geologisia merkittäviä riskejä mm. laattojen pirstaloitumisessa ja mannerten kulumisesta, kun käyttöä koetaan vähentää. Jo yksikin merkittävä geovaraston hallitsematon purkauma ilmakehässä voi aiheuttaa happipakastrofin josta seuraa joukkotuho. Pinnan hiilissä samaa riskiä ei ole. Siksi geokemian varastojen käyttö vähentää riskejä mahdollisen joukkotuhon osalta, mutta myös vähentää haitallisia matalaenergiaratkaisujen käytöönottoa, joista maapallon viljelyala kuluu tuuli- ja aurinkovoimaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tämä olisi jo vihdoin ymmärrettävä
#19

Öljyn ja kaasun käytössä ei siis voi muodotua fossiilisia päästöjä, koska itse aine ei ole fossiilinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Kyllä, ja seuraava olisi ymmärrettävä, myös Kokoomuksen, kun sähköinen liikenne, datakeskukset, kaivosvedet ja meriveden suolanpoisto kasvavat yhtä aikaa, ne kilpailevat samoista metalleista, samoista vesivaroista ja samasta sähköstä – ja siksi kokonaisuutta on tarkasteltava virtaustaseena, ei sektoreina. Geokemian tuotokset, öljy ja kaasu ovat luonnon faasioita, ei väkivaltaista kaivostoimintaa kaivosvesineen, joka aiheittaa maapallolle sekä juoma- että puhtaan kasteluveden pulan, joka johtaa maailmanlaajuiseen nälänhätään. Kiina on ottanut reilun etumatkan kestomagneettien valmistuksessa, jossa kyse on sopivista kaivosmateriaaleista, mutta teknologinen etumatka ei ole syy sotkea maapallon ympäristöä, jota polttomoottorit vastaavasti ei tee, koska geokemialiset öljy ja kaasu ovat rauhallisen faasion tuotteita kaivostoimintaan suhteutettuna.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Yhdysvalloissa datakeskukset ovat jo aiheuttamassa joillakin alueilla vesipulaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Geokemian rikki on pelkistynyttä sulfidia, jota kasvit eivät voi käyttää. Maaperän bakteerit hapettavat sen vaiheittain sulfaattiin, joka on kasvien varsinainen ravinne. Kun rikki kulkee tämän redox-polun, siitä tulee kasvikunnalle välttämätön rakennusaine. Siksi rikki ei ole haitta-aine, vaan kierron perusmekanismi. Pinnan hiilissä piilee siis tärkeä ravinne, jota pidetään ns. happosateiden aiheuttajana, täysin turhaan ja lannoiteyritykset rikastuvat. Ilman rikkiä maapallon puukasvit lakkaavat kasvamasta. Puusto elää symbioosissa sienirihmaston kanssa ja ilman rikkiä sienirihmasto ei tule toimeen. Syväprosessin hiilivedyt ovat pelkistyvässä ympäristössä syntyneitä ja siksi niissä on vähemmän rikkiä, typpeä, happea mutta enemmän vetyä. Rikki pysyy syvällä sulfidimuodossa, eikä se siirry hiilivetyihin samalla tavalla kuin pintakerrosten orgaanisissa jäännöksissä. Jos syvällä on geokemiaa, pinnan hiilet ovat hajonneita org. kerrostumia – geologisia jäännöksiä, ei syväprosessin tuotteita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Juuri näin, ilmastotoimien vuoksi vientikauppa pysähtyy kalliin energian vuoksi, ja siitä syystä vaikka terveyspalvelumaksuja nostetaan, ja tuon kuvitellaan lisäävän rahaa talouteen, osin totta, kuluttajien säästöt käytetään loppuun, ja sitten ei ole rahaa kellään. Vaaleissa kannattaa kiinnittää huomiota ehdokkaiden älykkyyteen ja vähänkään vihreälle haisevat ehdokkaat kannattaa unohtaa, vihreys voi olla vain syväymmäryksen puutetta, jossa mennään populistisesti hiilidioksidi edellä, se ei vaadi geokemian ymmärrystä lainkaan. Luonnontieteiden hallinta on kerrosten hallintaa; geokemia syvällä (aineen käyttäytyminen paineessa, lämpötilassa ja redox-tiloissa), geologia rungossa (kallioperä, kerrostumat ja rakenteet), fysiikka paineen, virran ja lämmön perusmekanismina, kemia aineiden reaktioina ja faaseina, biologia pinnan ravinne- ja aineenvaihtokiertona, ilmakehätiede rajapintana avaruuteen ja filosofinen kosmologia yläkerroksena, joka kuvaa rakenteen, paineen ja tasapainon logiikassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Tarvitaan myös lisää alkoholin, kasviöljyn tuottamista polttoaineiksi koska näillä moottoreista saadaan kaikista eniten tehoa ja vääntöä vaihtoehtoisista polttoaineista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Suomen talouden raskain virhe on se, että prosessiteollisuuden perustuotteet – kuten polttoaineet ja energia – verotetaan kovimman mukaan. Kun alkupään perustuote kallistuu, rahaa ei jää muuhun, työllistävämpään kulutukseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#7

Käykää lukemassa Verkkouutisten sivuilta:

Jarkko Tontti
Vasemmiston suuri vedätys

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Maikkari päätti sitten vapun kunniaksi hehkuttaa SAK:n Elorantaa.
Kuka Suomea johtaa? Laillisesti vaaleissa valittu hallitus ( eduskunta) vai vasemmistolainen ammattiyhdistys?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Maikkarista on tullut aikojen kuluessa selvästi poliittinen toimija kaupallisuuden sijaan. Jos Yle olisi kaupallinen toimija, se voisi olla selkeästi neutraalimpi, joten emme menettäisi mitään, vaikka Yle yksityistettäisiin toimimaan kaupallisin ehdoin. Sosialisteilla riittää kanavia tuoda itseään esiin ilman verovarojakin. Ilman ylevero väellä olisi varaa käydä useamman kerran vaikka kylpylöissä vuosittain ja työllisyys paranisi. Mainontaa ei pidä ottaa pahana, se pyörittää maailmaa ja se on tuotteiden ja vaikka hintojen esittelyä, josta kuluttaja hyötyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Ylen vuosibudjetti on reilut puoli miljardia euroa, ja Sudaniin lennetään seuraaman tirolilaisen lentävän koiran synnytystä, vaikka lennot maksaisi mitä tahansa, keskimäärin pari tuhatta euroa/lento.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Yle A-studiosta ”potkut saanut” toimittaja Petri Raivio on käyttänyt tunteja tutkimalla:

Perus­suomalaiset käyttää tekoälyn keksimiä kuvia somessa
Hyvin käytetään Ylen rahoja.

Yleltä leikattava ja rajusti. Muissakin maissa leikataan ”yleiltä”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#13

sak on sdp:n sisarpuolue! Ja duunarien ay -maksujen syöppö!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomenuutisille tiedoksi
#5

Pähkinänkuoria tuodaan Afrikasta Suomeen poltettavaksi, mutta kuljetuksen mittakaava unohtuu helposti. Yhden irtolastilaivan edestakainen matka Norsunluurannikolta Suomeen kuluttaa tyypillisesti 700-2400 tonnia polttoainetta, riippuen aluksen koosta ja nopeudesta. Se tarkoittaa 2000-7000 tonnia CO2-päästöjä, ennen kuin yksikään kuori on poltettu Suomessa. Kuoret itsessään eivät tuota mitään jalostusarvoa – ne ovat orgaanista jätettä, joka palaa ja muuttuu hiilidioksidiksi.

Tautiriskeistä puhuminen menee usein väärään suuntaan. Kuoret eivät ”tuo Suomeen tauteja”, mutta niiden säilytys lähtömaassa on todellinen hygieniariski. Avokasa satama-alueella keräävät jyrsijöitä, ja lasti voi sisältää ulosteita, virtsaa, homeita ja bakteereita jo ennen laivaan lastausta. Riski ei ole trooppinen eikä väestötason, vaan paikallinen työterveys- ja hygieniakysymys satamassa ja varastoinnissa. Haju kertoo vain sen, että kyse on mätänevän biomassan kuljettamisesta tuhansien kilometrien päästä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ylen kaltaiset laitokset kiinnostaa puolueita, kuin sonta kärpäsiä tunkiolla, koska vaalinäkyvyys Ylellä ei maksa heille mitään, eli budjettia voidaan venyttää eduskunnassa voimasuhteiden ollessa kunnossa, ilman puolueiden taloudellisia vastuita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000