Perussuomalaiset

Toni Rintala

Perussuomalainen aluevaaliehdokas on erilainen

Kaikki aluevaaliehdokkaat haluavat turvata ihmisten terveyspalvelut Suomessa. Miten me perussuomalaiset sitten eroamme muista ehdokkaista?

Ihmisten on päästävä hoitoon, ambulanssin on tultava ajoissa, neuvolaan pitää päästä ja vanhuspalveluiden on pyörittävä. Varmasti myös kaikki muut ehdokkaat toivovat sen menevän näin. Mutta perussuomalaisten mielestä suomalaisista huolehtimisen tulisi olla etusijalla. Siksi me sanomme: suomalainen ensin. Mitä se sitten tarkoittaa, siitä oma näkemykseni seuraavaksi:

Usein väitetään, että Suomella ei ole varaa veronalennuksiin tai palkankorotuksiin, joilla parannettaisiin suomalaisten ihmisten elämää, suomalaisten tulevaisuutta sekä vanhusten hoitoa ja perheiden palveluita.

Perussuomalaisen näkemyksen mukaan varaa olisi, jos vain laitamme asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Punavihreän hallituksen sairaassa ideologiassa Suomi on koko maailman sosiaalitoimisto, kaikkien auttaja ja maa, joka ratkaisee koko maailman ongelmat. Punavihreän hallituksemme mukaan meidän velvollisuutemme on toimia EU:n ikuisena nettomaksajana. Se on meidän rahat ja henki, jotka punavihreät meiltä haluaa viedä ja antaa ne muille. Koko maailman halaaminen ei meitä auta, kun liian paljon suomalaisia on hädässä vailla apua.

Hyvinvointi ei synny jakamalla meidän rahojamme hövelisti vihervasemmiston ideologian mukaan ulkomaille tai positiivisella diskriminaatiolla maahanmuuttajille tai laittomasti maassa oleville – tai kokoomuksen globalistifirmoille. Sitä ei tehdä kaikenjoutavilla hankkeilla, jotka vievät vain aikaa, rahat ja hengen.

Hyvinvointi syntyy perussuomalaisesta asenteesta toimia nöyrästi lähimmäisten, suomalaisten ja oman kansan hyväksi kotimaista osaamista suosien.

Me perussuomalaiset haluamme enemmän arvostusta suomalaisille osaajille. Suomessa valmistuu huippuosaajia, mutta meidän pitää haluta pitää heidät. Emme voi karkottaa vastavalmistuneita nuoria osaajia ulkomaille ja tilalle ostaa ulkomaista työvoimaa verovaroin tuettuna. Se on tyhmää toimintaa.

Lähdin mukaan aluevaaleihin, koska puhuvat, että siellä tarvitaan leveämpiä hartioita turvaamaan sote-palvelut ihmisille. Ajattelin sinne viedä myös perussuomalaista näkemystä siitä, kuinka ilmastohätätilan sijaan Suomessa on ennemminkin terveydenhuollon hätätila. Nyt tarvitaan tietoon ja analyyseihin pohjautuvaa päätöksentekoa siitä, mitä palveluja tuotetaan itse sekä mitä ostetaan ja keneltä. On tehtävä suuria valintoja ja laitettava asioita tärkeysjärjestykseen. Tähän tarvitaan tietojohtamista!

Mukana ehdolla!

P.S. Paljon muutakin sanottavaa aiheesta olisi, mutta näin nyt aluksi..

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Nimetön
#1

Olipa monella sanalla kerrottu persujen kaikki kaksi agendaa; kehitysapu seis ja maahanmuutto seis.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Epäisänmaalliselle nimettömälle
Iloinen
#8

Teille älykääpiöille, kun tarvii kaikki vääntää rautalangasta niin kuluuhan siihen sanoja!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

HEI. KIITOS TONIKIN. OTETAAN KRISTUS ASIAINHOITOIHIN MUKAAN, NIIN SILLOIN: KÖYHINKIN IHMINEN: PÄÄSEE MUKAAN, VAIKKAPA HAISEVA ”LASARUSKIN” JOS’ HALUAA TULLA JATKOKAUDELLE: KATSOMAAN HARVINAISTA HALLITUSTA, JOKA SUOJELEE SUDET, VALKOPOSKIHANHET, VAAN EI KANTASUOMALAISTA: HEILLE ANTAA: YÖLLISET KAUKOROKOTTEENSA: LUULTAVASTI, ETTÄ PÄÄSISI HEISTÄ EROON: ”HYVÄNSÄÄN AIKANA”, SAISI SUSILLE JA MARJAN LAPSILLE TILAA; JOSPA MARJA SYNNYTTÄÄ, VAIKKA NELOSET, ETTÄ ON ❤️ MILLÄ MYÖHEMMIN SULKEA MANNERHEIMIN KULKUREITTI, KUN HULLUUS SYDÄMEEN: PERKELEHENKIVALLAN; VANHOILLAPÄIVILLÄ HEITTI. KIITOS.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Tulee myös muistaa , että Suomi on tällä menolla luisumassa , velkaorjuuteen !? Jos ei kurssia muutet , mitäs jos % nouseekin?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Pakkoruotsittaja Lipponen, Suomen huonoin pääministeri, ajoi Suomen tähän suohon runnomalla Suomen EU:hun ja euroon(euroon jopa ilman kansanäänestystä).

Bile-Marin, Suomen toiseksi huonoin pääministeri, jatkaa pakkoruotsittaja Lipposen linjalla: velkaa otetaan yli äyräitten ja rahaa viskellaan hujan hajan sinne tänne järjettömästi. Bile-Marin on upottanut Suomen syvälle suonsilmään ilman ulospääsyä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Koko EU:nkin huonoimmat!
Iloinen
#9

Mihin suohon unohdit Suomen niinikään huonoimman vappusatas-Antin. Tulisko Lipittäjän ja marinoidun väliin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Pitäis saada selkoa siihen, miten kunnallinen veroäyri muuttuu.
Eli maksetaanko kuntaveroa yhtä paljon kuin tähän asti / vai enemmän/ vai vähemmän?

Tulevatko uusien alueiden rahat valtion verotuksen kautta? Tulevatko alueiden rahat veroprosenttien mukaisen verotuksen kautta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Mistä alueiden rahat tulevat?

Tämä on tärkeä kysymys, joka vaatii selkeyttämistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Rintala tietojenkäsittelytieteen maisteri
Vihainen
#7

Maakuntavero tulee sanoi Marin. Muut hallituksessa vielä rimpuilevat vastaan, joten ihan varmaa ei ole.
Verot nousee, koska keusote käy kalliiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Millainen on maakuntavero?
Lasketaanko se veroprosentin mukaan jokaiselta tuloista vai onko samantyyppinen kuin kuntaveron äyri?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Rintala tietojenkäsittelytieteen maisteri
Utelias
#11

Vielä ei tiedetä millainen se olisi. Vielä ei tiedetä tuleeko sitä lainkaan. Viimeisin tieto on kahden viikon takaa, että keskusta yhä vastustaa koko veroa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Onhan ne rahat jostain saatava, se on ihan selvää.
Ennen kunta maksoi + sai erilaisia valtionosuuksia.

Sen, mitä kunta ei enää jatkossa maksa, niin siihen on löydyttävä rahaa jostain.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000