Perussuomalaiset

Toimi Kankaanniemi

Kepu kepittää köyhiä

Kepun vaaliohjelmassa yhtenä säästökohteena on kaikkien indeksikorotusten leikkaamista.

Eläkeläiset, työttömät, lapsiperheet (lapsilisät) ja muut perusturvan tai pienen tulon varassa elävät saavat ”kunnian” olla Kepun (2003-11) ja Kokoomuksen (2011-2015) johtamien hallitusten virheiden maksajina.

Niin Kokoomus, Sdp, Vas, Vihr, Rkp ja KD jo leikkasivat eläkeindeksin tälle vuodelle.

Niin että sillai….

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Keskusta haluaa myös maamme olevan eurossa – ja pian IMF:n holhouksessa – hyvinvointivaltiomme alasajo.
Keskusta myös kannattaa yksilönvastuun lisäämistä – osin hyvä asia (alkoholin ja tupakan käytön vähetäminen), mutta tämä tarkoittanee myös leikkauksia palveluihin.
Lisäksi Keskusta haluaa myydä valtion tuottavaa omaisuutta (valtio menettää tuloja, työttömyys kasvaa entisestään) ja jaka ne bioyritystukina kannattajilleen.

Samoin SDP kannattaa eurossa pysymistä ja neoliberalistista eliitin leikkauspolitiikkaa Keikan malliin – ja samassa vaaliohjelmassa puhuu markkinavoimien otteesta pääsemisestä vaaliteemana!

Vasemmistoliitton on Arinmäen kaappaama Kokoomuksen apupuolue – poika ei osaa kuin pelletemppuja ja mellakointia äänestäjien kosiskelemiseksi, selkärankaa tai omaa linjaa ei löydy -ympäripuhuttavissa Audin takapenkkipaikan avulla.
Poika johtaa globalisaatiomellakoita, mutta äänet saatuaan itse varastaa kansan vaalituloksen ja vie maamme globalisaation kurjuuteen perussuomalaisten vastustaessa sitä – ja samaiset anarkistit olivat mahdollisesti tilojemme töhrijöitä! Anarkistit tekevät globalisaation – eliitin ylivallan – vastustamisen naurunalaiseksi pukeutumalla rätteihin ja rikkomalla paikkoja – ja valtaan päästyään ovatkin globalisaation apuna, kuten Arhinmäki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mara
#2

En käsitäkään tätä kepusokeutta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Anja
Hämmentynyt
#3

Enkä minä tätä persusokeutta.Itsehän ne meni ja hyväksyi tuollaisen hallitusohjelman. Alkaako omatunto soimaamaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Porvaripuolue PS
#4

Pitäisikö otsikon kuitenkin olla Perussuomalaiset kepittää köyhiä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000