Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

Nuorempi polvi, viimeksi Vihreiden nuorisojärjestön edustajat paheksuivat eläkkeiden suuruutta. Heidän mielestä niitä pitäisi leikata, jotta rahat riittäisivät.

Mielestäni tuollaiset puheet ovat omahyväisyydessään ja itsekkyydessään suorastaan hävyttömiä, sillä kymmenet tuhannet eläkeläiset kituuttavat alle 1000 euron eläkkeellä.

Nykyiset eläkeläiset ja heitä edeltäneet sukupolvet ovat rakentaneet tämän hetkisen hyvinvointiyhteiskunnan. Tämä maa oli täysin toinen nykyisten eläkeläisten eli suurten ikäluokkien nuoruudessa, esimerkiksi 1970-luvulla. Silloisilla opiskelijoilla ei ollut juuri minkäänlaisia yhteiskunnan tukimuotoja. Nyt niitä on, ja kiitos siitä kuuluisi nykyisille eläkeläisille.

Nykyiset nuoret pääsevät valmiiseen pöytään, joten heidän pitäisi olla siitä kiitollisia. He nauttivat hyvinvoinnista, jonka rakentamiseen he eivät ole millään tavalla osallistuneet. Päin vastoin, he naukuvat aina vain lisää etuuksia. Viimeisin vaatimus oli, että opiskelijoille pitäisi maksaa palkkaa kesäajalta. Hävytöntä!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Hämmentynyt
#1

Ex. kansanedustajalta jälleen täyttä asiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Kyllä suuretikäluokat /meidän vanhempamme ovat Suomea sodanjälkeen rakentaneet melkein puolisuomea ! Veikko Vennamon johdolla asutuslautakunnan puheen johtajana !! Myös noin puolimiljoonaa karjalaista !! Se oli suuri saavutus ! Kitos kuuluu etupäässä Luojallemme , itsenäisestä Suomen maasta !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Eläkkeillä pitäisi olla jokin katto.

Ylisuuria eläkkeitä on, kyllähän se tiedetään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

1949
Iloinen
#4

Nuoret ovat aivan oikeassa ja huoli tulevista eläkkeistä ja eläkemaksuista aiheellinen. Työntekijöiden eläkemaksut ovat kasvaneet koko ajan ja jo nyt ne huitelee 7…8% tasossa, joka on aivan eri luokkaa, kun keskinäärin on ollut nyky eläkeläisillä. Minä aloitin työnteon -70 luvulla ja nyt onnellisesti eläkkeellä. Ensimmäiset 25v en maksanut palkastani eläkemaksuja penniäkään, vaan ne hoiti kokonaan yritys, jossa työskentelin. Kertymätkin olivat toista luokkaa, kuin nykyään. Tämän päivän nuoret pääsevat eläkkeelle 70 vuoden iässä, jos silloinkaan ja lisäksi heidän eläkkeitään leikkaa elinajan odota. Kateeksi ei käy pätkääkään ja ainakaan minä en kehtaa pyytää itselleni mitää lisää eläkkeeseeni. Aina on ollut niin, että jos huonot ajat koittavat, niin kaikesta joudutaan leikkaanmaan ja tässä savotassa ovat mukana myös eläkkeet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000