Perussuomalaiset

Tiina Hanhikorpi

KANSANELÄKKEESEEN KOROTUS LEIKKAUSTEN SIJAAN

Tasan eivät käy onnenlahjat eri eläke-etuuksia saavien kesken. Nykyisen hallituskauden aikana työeläkkeensaajien ja kansaneläkkeensaajien välinen kuilu on kasvanut selvästi. Jopa pääministeri Sipilä on itse myöntänyt, että hallituksen toteuttama politiikka on iskenyt enemmän pieni-kuin suurituloisiin ja eriarvoisuus on lisääntynyt.

Samalla Sipilä on todennut, että toimien tarkoituksena on kuitenkin ollut tasoittaa julkista taloutta. Sipilä lienee hakenut kommentillaan oikeutusta jatkuville leikkauksille, jotka ovat kohdistuneet muun muassa pienituloisten eläkeläisten etuuksiin. Ymmärrän kyllä, että valtion talouden tasapainottaminen on tärkeää, mutta en ymmärrä sitä, miksi toimien on pitänyt kohdistua juuri heikoimmassa asemassa oleviin.

Minussa kommentti herättää myös ärtymystä siksi, että se kuvaa hyvin tilannetta, jossa hyväosainen on etääntynyt liikaa huonompiosaisen arjesta. Ei nähdä eikä välitetä siitä, mitä etuuksien leikkaukset merkitsevät käytännössä ihmisten elämässä. Sipilän hallitukselle haluan muistuttaa, että tarkoitus ei saisi pyhittää keinoja.

Miten hallituksen toimet ovat kasvattaneet työeläkkeensaajien ja kansaneläkkeensaajien välistä kuilua? Nykyinen hallitus aloitti kautensa vuonna 2015. Seuraavana vuonna kansaneläkettä ja veteraanilisää jo laskettiin. Vuonna 2017 hallitus leikkasi jälleen kansaneläkeindeksiä, tällä kertaa 0,85 prosenttia ja päätti heikentää myös muita kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia pysyvästi. Työeläkkeet sen sijaan ovat nousseet jatkuvasti. Vuonna 2017 ne esimerkiksi nousivat 0,6 prosenttia.

Kansaneläkeindeksin leikkausten lisäksi hallitus on iskenyt kyntensä myös muun muassa eläkkeensaajien asumistukeen. Terveydenhuollon korvauksia on leikattu useaan otteeseen ja asiakasmaksut ovat nousseet. Jokainen voi varmasti päätellä, mitä se merkitsee pelkän kansaneläkkeen varassa elävälle, yksin vuokralla asuvalle ja pitkäaikaissairauksia sairastavalle eläkeläiselle. Monella olisi oikeus toimeentulotukeen, mutta erityisesti vanhempi väestö kokee sosiaalituen anomisen hävettävänä.

Vaikka kansaneläkkeeseen tehdyt leikkaukset kohdistuvat entistä pienempään osaan eläkkeensaajia yhä suuremman osan saadessa työeläkettä, se ei silti voi olla leikkaustoimia lieventävä asianhaara. Etuuksien leikkaukset kohdistuvat silti eläkeläisjoukkoon, jotka ovat muutoinkin tiukoilla toimeentulonsa kanssa. Toiseksi se, että kansaneläkkeen varassa elää yhä pienempi määrä eläkeläisiä, vie samalla pohjan kansaneläkeindeksin leikkausten hyödyistä. Mitä vähemmän kansaneläkettä saavia on, sitä vähemmän indeksileikkauksista kertyy säästöjä.

Kansaneläkkeisiin tehtävät leikkaukset eivät ole juurikaan näkyneet eläkkeensaajien verotuksessa. Vuosien 2015 ja 2017 välillä eläkkeiden verotus on keventynyt vain 0,1 prosenttia. Tuon luvun perusteella uskallan todeta, ettei verotuksella ole millään tavalla kompensoitu kansaneläkkeen heikentymistä ja kuluttajaindeksin nousua. Vuoden 2018 lokakuussa tilastokeskuksen tilastojen mukaan kuluttajaindeksi on noussut vuositasolla 1,5 prosenttia.

Vaikka pääministerimme on julkisesti todennut eriarvoisuuden kasvaneen, ei sitä noteerata ensi vuodenkaan budjetissa. Syyskuussa hallitus esitti, että valtion maksamiin työeläkkeisiin ja korvauksiin lisätään 115 miljoonaa euroa. Samaan aikaan kansaneläkeindeksi jäädytetään vuoden 2018 tasolle. Takuueläkkeen nosto 9 euroa ja lääkkeiden vuosiomavastuurajan alentaminen ovat etuuksien leikkauksiin vihastuneiden lepyttelyä näennäisillä helpotuksilla. Käytännössä niiden vaikutus eläkeläisten toimeentuloon on mitätön.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Kansaneläkeindeksin jäädytys pitäisi ensinnäkin perua ja tehdä siihen selvä korotus verotusta kiristämättä. Valtion talouden tasapainottamisen varjolla toimenpiteiden ei pidä kohdistua pienituloisiin eläkeläisiin. Eläkeläisten toimeentulon parantaminen tuleekin olla seuraavan hallituksen sydänasia.

https://stm.fi/ajankohtaista/paatos?decisionId=0900908f805dbbe9

https://verkkojulkaisut.vm.fi/zine/138/article-19595

https://www.etlehti.fi/artikkeli/raha/melkein-kaikki-etuudet-kutistuvat-2016

https://yle.fi/uutiset/3-9831659

https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005044625.html

https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Laskelmat/Elakkeensaajan-veroprosentit/

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Seppo Muurinen
#1

Ei Sipilä voi mitään – enään. Tiettävästi etsikkoaika päättyy jo omankin puolueen taholta. Ellei kaiva mittatikustaan jotain ”indeksitaianomaista” nostetta kikyn uhreille,jonka aiheuttivat edelliset hallitukset.

Kotiinpaluun aika ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000