Perussuomalaiset

Toimi Kankaanniemi

Irti eurosta - kolmeen valuutta-alueeseen

Ylen A-studiossa maanantaina 5.5.2014 kerroin näkemykseni eurosta. Tänään, kaksi päivää myöhemmin, professori Vesa Kanniainen yhdessä laajan asiantuntijajoukon kanssa julkaisi teoksen ”Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot”. Mielenkiintoinen yhteensattuma. Talousviisaiden viesti on sama kuin esittämäni. Euro on vahingollinen Euroopalle ja erityisesti Suomelle. Se on liian vahva. Se on näivettänyt Suomen vientiä ja hiipuminen jatkuu niin kauan kuin olemme eurossa.

Eurosta ei kärsi vain vientimme, vaan koko kansantaloutemme. Työttömyys, velkaantuminen, verojen kiristykset sekä eläkeindeksin, lapsiperhe-etuuksien ja työttömyysetuuksien heikennykset ovat osaltaan seurausta eurosta.

Talousviisaat ovat kanssani samaa mieltä. He esittävät kirjassaan kolme vaihtoehtoa, mutta eivät anna suositusta. Tosiasiassa he toki suosittavat Suomen luopumista yhteisvaluutasta, vaikka tämä jää julki lausumatta. Esitin A-studiossa, että euro jaettaisiin kolmeen valuutta-alueeseen. Ns. rupumaat (anteeksi termi) muodostaisivat yhden, keskitason maat toisen ja ne maat, joiden talous on vielä kunnossa, kolmannen. Suomi on vielä viime mainitussa.

Kukin ryhmä muodostuisi keskenään melko homogeenisista maista. Näin syntyisi yhtenäisiä, mutta yhtä maata laajempia valuutta-alueita. Perusta olisi olosuhteisiin nähden terve. Se antaisi hyvän kilpailuaseman kullekin maalle ilman, että valuutta olisi altis spekulaatioille.

Nykyinen euro on tuhoon tuomittu. Se oli alunperin sosialistien ja markkinaliberaalien yhteinen poliittinen hanke, jossa ei ollut järjen hiventä. Suomelle euro on vahingollinen. Sen lisäksi, että se on liian vahva, se sitoo meidät valtaviin vastuisiin muiden euromaiden, em. rupumaiden, ja niiden pankkien veloista. Suomen on päästävä mahdollisimman pian irti nykyisestä eurosta. Tätä esitin ja nyt myös professorit ja talousasiantuntijat ehdottivat kirjassaan.

Ero ei ole katastrofi, vaan pelastus. Se ei ole helppo ratkaisu, mutta se on välttämätön suurtuhon estämiseksi. Euroopalla ja Suomella ei ole varaa sellaiseen seikkailupolitiikkaan, johon Lipposen hallitus maamme vei. Nyt tämä on pakko jokaisen vastuullisen tunnustaa.

Onneksi meillä on vaihtoehto. Siihen on tartuttava. Nykyeurosta irrottautuminen on iso häpeä Sdp:lle, Kokoomukselle ja hallituksessa 1990-luvun lopulla istuneille puolueille ja myös nykyisille hallituspuolueille, elleivät ryhdy valmistelemaan Suomen pelastamista suurista vaikeuksista. Kiitän ”Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot” teoksen tekijöitä! Ansaitsette totuuden julkistamis- ja isänmaan pelastamispalkinnon! – Lisää ajatuksiani löydät täältä: http://toimi-kankaanniemi.blogspot.fi Eu-vaaliehdokas no 87 – Perussuomalaiset rp – Itsenäisenä paras Suomi!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

Hyvä, Toimi!

Olet aivan oikeassa, eroon eurosta, koska se aiheuttaa talousongelmat. Toimenpide ei kuitenkaan ole uusi kytkös – siitä aiheutuisi aivan samanlaiset ongelmat. Ainoa ratkaisu on oma valuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000