Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Nyt tykitetään – EU:n tulevaisuus ja somestasin touhut

8 kommenttia

Alkujaan oli tarkoitus tässä blogissa käsitellä ainoastaan EU:n tulevaisuutta, mutta tuo lisäaihe tuli mukaan ihan tänään facebookissa taas saamieni bannien takia. Joten käsittelen siis kahta erillistä aihetta tässä kirjoituksessa. Sinällään nämä aiheet kyllä nivoutuvat yhteen, joten hyvinkin nämä menee samassa kirjoituksessa pienen aasinsillan avulla. Mutta nyt tykitetään!

EU:n tulevaisuus

Tämä aihe on hyvinkin ajankohtainen, koska nythän on meneillään brexit-väännön ratkaisevat hetket. Vaihtoehdothan siinä ovat eron ajankohdan siirtäminen, nykyisen erosopimuksen hyväksyminen ja ns. kova brexit. Sinällään koko keskustelu ja säätäminen brexitin yhteydessä on kohtuu koomista touhua. Briteissä työväenpuolue jopa puuhaa uutta kansanäänestystä asiasta. Se kyllä kuulostaa täydelliseltä demokraattisen päätöksenteon irvikuvalta. Nyt kun kansa on äänestänyt tavallaan – niin sen mukaan pitäisi normidemokratiassa toimia. Mutta toimitaanko – sen saa nähdä. Itse näkisin kovankin brexitin parempana kuin soutamisen ja huopaamisen asiassa. Britit äänestivät kuitenkin täysin oikein. Ja brexitin negatiivisia vaikutuksia koko ajan liioitellaan.

Tästä kun mennään pitemmälle, niin koko EU natisee kunnolla liitoksissaan. Komissio ja EU ovat lähteneet hoitamaan hommaa siten, että liittovaltiokehitystä pyritään viemään entistä pitemmälle. Eli jo nyt liian pitkälle vietyä integraatiota siis pyritään viemään vielä pitemmälle. Ei hellanlettas! Eikö nämä EU-porsaat tajua sitä, ettei EU-kansalaiset halua oikeasti enää lisää integraatiota. Ja jo tällä hetkellä voidaan täysin puhua jo ihan täydellisestä liittovaltiosta. Suomessa esim. on euro käytössä valuuttana ja päätöksistä valtaosa sanellaan Bryssellistä. Joten käytännön tasolla Suomen itsenäisyydestä on enää pienet riippeet jäljellä – olemme ihan täysin brysselliläisen Nyky-Neuvostoliiton osavaltio. Ei hyvä!

Itse EU-jäsenyyttä vielä karmeampi ratkaisu Suomelle oli 90-luvun lopulla ilman mitään kansanäänestystä maaliin ajettu EMU-jäsenyys ja siitä seuranneet EVM-hommat. Suomen talous ilman omaa valuuttaa oli käytännössä ihan viime vuoteen asti taantumassa vuodesta 2008 asti. Ja tämä käytännössä tappoi talouskasvun. Jos Suomella olisi ollut käytössä oma kelluva markka, niin todennäköisesti Suomen BKT olisi tällä hetkellä 15 – 20 prosenttia suurempi. Euro on ollut Suomelle karhunpalvelus, joka on vienyt täältä tuotantoa vinkuintiaan ja samalla tappanut talouskasvun.

Mitään EU-kansanäänestystä on aivan turhaa ajaa kiireellä maaliin – tällä hetkellä vähintään 60 prosenttia suomalaisista äänestäisi jäsenyyden puolesta. Kansanäänestystä asiasta ei pystytä järjestämään kahden viikon välein.Tällä hetkellä perussuomalaisten pitää tuoda esille EU- ja EMU-jäsenyyden tuomia ongelmia. Ja sitä kautta ajaa tervettä EU-kriittisyyttä eteenpäin. Ja jos joskus kansanäänestys järjestetään – sen pitää olla sitova ja eron EU:sta pitää olla sen jälkeen tosiasia.

Oma veikkaukseni on, että EU ja valuuttaunioni tulee hajoamaan 5 – 10 vuoden sisään. Suomen kannalta paras vaihtoehto on se, että koko kolossi ajaa seinään. Aivan taatusti se ei ole mikään häviö. Kansallisvaltio nimeltä Suomi siinä voittaa ja samalla EU:n tuomista ongelmista päästään pikkuhiljaa eroon. Tällöin saamme päätösvallan takaisin. Ja jos puhutaan vapaakaupasta – se jatkuu varmasti entiseen malliin. EU olisikin toimiva ainoastaan vapaakauppaliittona – ei nykyisen kaltaisena Neuvostoliiton kopiona.

Tästä onkin hyvä jatkaa toiseen aiheeseen.

Somestasin touhut

Eli sain tänään taas pääprofiiliini 30 päivän bannit facebookissa. Bannit aiheutti seuraava kommentti: ”Ja siis lestoissako ei ole mitään ongelmaa? Lahkolaisissa on aina sairaita piirteitä.” Siis tällaisesta facebook nykyään jakaa bannia – tekisi oikeasti mieli kiroilla kunnolla. Mutta jääköön.

Tuo on sitä samaa sensuuritouhua, mitä facebook on harrastanut jo pitemmän aikaa. Ja käytännössä tilanne on se, että ilmiantoringit ovat tässäkin takana. Minulla perussuomalaisena kansanedustajaehdokkaana on se tilanne, että olen jossain kyttäyslistalla mukana. Sairasta touhua. Ja voi todeta, että tässä on mukana ihan oman maamme poliittinen eliitti ja myös EU. EU:han pyrkii koko ajan vaientamaan EU-kriittiset, maahanmuuttokriittiset ja eliittiä arvostelevat äänet. Siis kansallismieliset ja isänmaalliset toimijat.

Nykyään valtamedia ja poliittinen eliitti huutaa kilpaa Suomen ulkopuolelta tulevasta hybridivaikuttamisesta. Voihan sitä vaikuttamistakin olla ja facebook sitä näköjään myös harrastaa. Mutta tämä facebook-hiljentäminen on hyvin pitkälti ajettu ihan Suomen sisältä. Sitä harrastavat perussuomalaisten ja kansallismielisten toimijoitten vastustajat, joitten ainoa tavoite on saada mädättämisensä läpi yhteiskunnassa. Vihervasemmistolle ja heitä hännysteleville keinoporvareille tämä näkyy olevan tärkeää. Oikeista asioista ei saisi keskustella – kunhan huuhaa saataisiin leviämään yhteiskunnassa.

Loppukaneetti

Tämän tien päässä on totaalinen globalistinen diktatuuri, jossa oma maa on unohdettu tyystin. Kehityksen arvostelijat tullaan silloin viemään raudoissa telkien taakse ja yksi totuus on tällöin vallallaan. Siksi tulevat vaalit ovat tärkeät – ääni perussuomalaisille tuo tässä mahdollisuuden parempaan. Ei suomalaisten tarvitse luopua globalistien ja EU-kiimalijoitten edessä – äänestetään Suomi takaisin. Jotain rajaa – Sinä päätät!!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

Kuulin että jossain ryhmässäsi ois ollut hiljentämistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kiinnostunut palkan maksaja
Utelias
#2

miksi ”pravda” on ollut ihmeen hiljaa siitä, missä suomen stasi-toimisto sijaitsee, paljonko porukkaa työskentelee siellä ja kuka rekrytoi porukan ns. ”työhön” ja mitkä ovat työpaikan vastuulliset ohjeet?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jörgen Jörgensen
Vihainen
#3

Kansanäänestyksistä ei tässä maassa voi tulla ikinä sitovia; sitä eivät puoluepolitrukit tule sallimaan. Sehän kaventasi huomattavasti heidän suhmurointimahdollisuuksiaan. Kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksia kuvaa hyvin eduskunnan kansalaisaloitteiden käsittelytapa. Kuinka monta poliittisesti merkittävää aloitetta on esimerkiksi päässyt suuren salin äänestykseen? Koko aloiteviritys on pelkkä huono vitsi ellei sitä koskevaa lakia muuteta siten, että jokainen riittävän kannatuksen kerännyt aloite on tuotava suureen saliin ilman valiokuntasönkötyksiä. En ehkä pidättelisi henkeäni tällaista muutosta odotellessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ei uusi äänestys ole huono idea
#4

Kannattaa muistaa miten brexitin talousvaikutukset valehdeltiin positiivisiksi täysin tahallaan. Kysehän ei ollut edes liiottelusta vaan puhtaasta huijauksesta. Nyt kun kansa tietää mistä oikeasti Brexitissä on kyse olisi siitä järkevä äänestää. Kannattajat sekä vastustajat olisivat kerrankin tietoisia päätöksen seurauksista – sekä positiivisista että negatiivisista. Tämä on ollut hyvä esimerkki siitä, miten monimutkaisia asioita on vaikea ratkaista yksinkertaisilla kyllä/ei päätöksillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ollaan itsenäisiä
#5

Lainaus :”Suomessa esim. on euro käytössä valuuttana ja päätöksistä valtaosa sanellaan Bryssellistä. Joten käytännön tasolla Suomen itsenäisyydestä on enää pienet riippeet jäljellä – olemme ihan täysin brysselliläisen Nyky-Neuvostoliiton osavaltio. Ei hyvä!”.

Nyt on sitten hyvä kysyä mihin jokapäiväiseen elämän menoon Brysseli vaikuttaa, mitä lakeja sieltä on meille annettu. Onko Sote-soppa esim siellä luotu? Sielläkö päätetään hävittäjähankinnoista? Sieltäkö käsketään myymään vanhusten palvelut isoille yrityksille? Sieltäkö käsketään pitämään viinanmyynti monopolia? jne…
Kyllä totuus on se että Suomi tekee ihan itse omat ongelmansa, ei nistä kannata Brysselin herroja syyttää. Tyhmyys tulee usein ihan liian läheltä eikä kaukaa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#6

12,5 milj. ihmistä Englannissa äänesti eroa EU:sta ILMAN ehtoja, jotta maa saisi takaisin itsemääräämisoikeuden, omat rajat, oman lainsäädännön ja oman taloudenpidon. Ns. nykyinen erosopimus on Theresa Mayn ja EU komissaarien n. 500 sivuinen tekele, joka takaa sen, että Englannin ja EU:n väliset sopimukset ovat samat ennen ja jälkeen Brexitin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Onko Sote-soppa esim luotu Brysselissä? Sieltäkö käsketään myymään vanhusten palvelut isoille yrityksille? Vastaus: Kyllä. EU:n kanta kuluttajien tarpeiden tyydyttämiseen on yksityistäminen ja vapaakauppa ja Euroopan yhteisten markkinoiden luominen. Julkisten palvelujen yksityistäminen etenee vauhdilla kautta Euroopan. Se on sokea, joka ei tätä näe tai ymmärrä. Suomessa – kuten kautta Euroopan, tehdään EU linjan mukaisia päätöksiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Suomi on luopunut itsemääräämisoikeudesta, rajoista, omasta lainsäädännöstä ja omasta taloudenpidosta eli toisin sanoen itsenäisyydestä. Se kenelle se on luovutettu ei tule siitä vapaaehtoisesti luopumaan. Se että EU ja valuuttaunioni tulisi hajoamaan 5 – 10 vuoden sisään on turhaa toiveajattelua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000