Perussuomalaiset

Tapio Äyräväinen

Eihän tästä tule mitään

Mikä siinä on, että Suomessa munitaan korona-pandemian pihdeissä koko ajan?

Suomen hallitus on tietysti täysin pihalla, mutta pihalla näyttävät olevat myös terveydenhuollon ”ammatilaiset”.

Rokotuksista kun ei näytä tulevan lasta eikä pashaa.

Jos rokotustahti pysyisi koko kevään ajan noin 20 000 ihmisen viikkotahdissa, saisi rokotteen kuukaudessa 80 000 ihmistä.

Tämä tarkoittaisi sitä, että puolen vuoden päästä rokotteen olisi saanut 480 000 ihmistä ja vuoden loppuun mennessä luku olisi 960 000 ihmistä. Samalla tahdilla menisi reippaasti yli viisi vuotta ennen kuin kaikki suomalaiset saisivat rokotteen.

Jos rokotustahti olisi 40 000 ihmistä viikossa, niin puolen vuoden päästä 960 000 ihmistä ja vuoden loppuun mennessä noin 1,9 miljoonaa ihmistä. Jos viikkotahti olisi jopa 80 000 ihmistä, niin rokotteen saisi puolen vuoden aikana 1,9 miljoonaa ihmistä ja vuoden loppuun mennessä yli 3,8 miljoonaa ihmistä.

Miksei tässä maassa osata ajatella pätkääkään?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


33 kommenttia
Joku Toinen
#1

Osasyynä rokotusten jaon hitauteen taitaa olla myös niiden rajallinen saatavuus tällä hetkellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Tapio , tässähän on , omat hyvätkin puolensa , jää aikaa seurata seuraamuksiakin , niin jos ei kuole !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Millä rokotat jos rokotetta ei ole?.
Taitaa nyt populismin kärryt olla vauhdissa.
Muuta tästä ei voi päätellä.
Miksi kirjoittaja on huolissaan rokottamisesta kun persut pelkää rokotusneulaa ja juoksevat piiloon pelkäämään, että ei vaan rokotustäti löydä ja pistä neulalla?.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Viesti # 3 on pelkästään , vääriä johtopäätöksiä persuista !? Toiset odottavat rokotteita , toiset harkitsevat ja kuka mitäkin ?! Niin tuntuu olevan asianlaita , puoluekannasta riippumatta !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Halla-aho sanoi vaalitentissä että eniten rokotevastaisia on perusuomalaisissa ja vihreissä. Puhuuko nyt Jussi muuneltua totuutta?.

Näin se on hämmentynyt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Rakas Tapiokin. Minä. kun olen Jeesukseen Kristukseen vahvasti uskova mies, niin minä katson ja sisälläni kuulen äänen, että tämä koko koronatouhu, on perkeleen kauppapoliittinen kehitelmä. Ei tässä mukana kyllä ole Kistus, minkään vertaa. Eihän piru tainnut suunnitelmistaan mitään Hänelle kertoakkaan. Eräs tapa viedä ihmisiä helvettiin. Elämme aikaa, kun valituillakin on vaarana eksyä Jeesuksen Tieltä. Jeesus Kristus sanoo meille: ” Minä olen sisällisesti teissä, ettekö sitä huomaa.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000