Perussuomalaiset

Sanna Paasikivi

Vessavandaalit

Wc-tilojen ilmastointikanavia rikottu, wc-istuinten vesisäiliöitä potkittu halki, bidesuihkujen päät irrotettu, seinät ja kattokin sotkettu kirjoituksilla ja esim. kaakaolla. Myös kokonaisia wc-istuimia irrotettu paikoiltaan. Jossain rautatieasemallako avohoitoon karannut wc-vihasyndroomasta kärsivä vandaali asialla? Ei, vaan yläasteikäiset Turun Puropellon koulussa.

Kulunkeja on koululle kertynyt tähän asti n. 5000 euroa ja nihkeällä budjetilla toimivissa kouluyksiköissä se tuntuu jo. Rehtori Mervi Viipuri pelkää mittavia vesivahinkoja ja siksi oppilaat pääsevät vessaan nykyään vain opettajien avatessa ovet avaimella.

Tekijöitä ei ole saatu kiinni verekseltään. Hmm…wc-pöntön irrottamiseen tarvitaan työkalujakin ja kaikki edellä kuvattu ilkivalta aiheuttaa silminnähtävää sähläystä ja pienempää ja isompaa ääntä. Ja kukaan ei ole nähnyt tai kuullut mitään??

Aivan varmasti wc-raivopäät tiedetään. Aivan hyvin lasku olisi jo voitu esittää vanhemmille ja miettiä syyllisten siirtämistä jonnekin valvotumpaan opinahjoon harjoittelemaan ihmistapoja.

Ei minun nuoruudessani. Ei minun lapsienikaan nuoruudessa, vaikka he ovat olleet mm. erityiskouluissa.

Tarvitaanko kouluihin jo vartioita ja valvontakameroita? Mikä opettajien ammattikuntaa vaivaa, kun he eivät uskalla toimia auktoriteetteina, joita totellaan. Eikö mihinkään koulua koskeviin epäkohtiin uskalleta tarttua? Kiusaamiselta eivät välty sen paremmin oppilaat kuin wc-pytytkään.

Kiva koulu.

P. S. Muuten, muuan herra Bouanane opiskeli tovin Puropellon koulussa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Charlie Black
Hämmentynyt
#1

No jo on kirjoitus, kyseisen koulun opettajat ovat siis mielestäsi ammattitaidottomia! Lopussa vielä viittaus, että Puropellon koulu kasvattaisi terroristeja! Vai mikä oli syynä siihen, että mainitsit tuon puukottajan käyneen tuota koulua? Kotikasvatuksen puute on se syy, miksi noita tuhoja tehdään, opettajien piikkiin noita ei pidä laittaa. Opettajien työ on opettamista, valitettavasti heidän ajastaan menee suuri osa myös kasvattamiseen, johtuen lasten huonosta kotikasvatuksesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aatu
#2

Olisiko niin että monikulttuurisuus rikastuttaa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000