Perussuomalaiset

Saara Lång

Tuulivoimasta Loviisassa, Suomessa ja EU:ssa

Arto Henriksson kirjoittaa Loviisan Sanomien pääkirjoituksessaan
5.9.2014 (Myllyille sopivaa ”korpea”?) Röisuon alueen tuulivoimahankkeesta ja osuu taas kerran asian ytimeen:
”Tuulivoimaloiden energiapoliittisesta mielekkyydestä ja
tukiaispolitiikasta voidaan olla montaa mieltä, mutta
aluetaloudellisesti ne ovat lähes poikkeuksetta kannattavia
investointeja sijoituspaikkakunnilleen.” Loviisalaisittain katsottuna
tuulivoiman rakentaminen olisikin varmaan kannattavaa, ainakin lyhyellä
aikavälillä. Mutta entä kansallisesti, kuinka ison hinnan olemme valmiit
maksamaan nyt käynnissä olevasta, koko EU:n laajuisesta
tuulimyllykokeesta?

Onneksi asiaa ei tarvitse Loviisassa
sen enemmin pohtia, koska siitä on jo päätetty isommissa pöydissä,
vuoden 2008  ilmasto- ja energiastrategiassa. Valtioneuvosto hyväksyi
6.11.2008 maallemme uuden, kunnianhimoisen ilmasto- ja
energiastrategian, joka käsittelee ilmasto- ja energiapoliittisia
toimenpiteitä varsin yksityis­kohtaisesti vuoteen 2020 ja
viitteenomaisesti aina vuoteen 2050 asti. Kataisen hallituksen
hyväksymällä päivityksellä 2013 varmistetaan vuodelle 2020 asetettujen
kansallisten energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttaminen sekä
valmistetaan tietä kohti pitkän aikavälin tavoitteita. Strategia
osoittaa selkeästi, että Euroopan komission Suomelle ehdottamia
päästöjen vähentämistavoitteita, uusiutuvan energian
edistämistavoitteita tai energiankäytön tehostamistavoitteita ei
saavuteta ilman merkittäviä uusia ilmasto- ja energiapoliittisia
toimenpiteitä.

Strategian toteen saattamiseksi Suomen
kuntien tehtäväksi onkin mm. jäänyt etsiä tarpeeksi suuri määrä sopivia
paikkoja, joihin tuulimyllyjä saa pystytettyä (valtion tuella).
Tarvittaessa 8-9 ryppäissä, niin että puistojen rakentamisen
kannattavuus nousee entisestään (alle 10 myllyn puiston olleessa
kyseessä erillistä ympäristövaikutusten arviointia ei tarvitse tehdä).

Luonnontieteilijänä
kannatan niin tuulivoiman kuin ydinvoiman, aurinkovoiman,
biohakevoiman, lannanpolton tai minkä hyvänsä muun kotimaisen
energiantuotantomuodon kehittämistä. Energiapolitiikan tulisi pystyä
arvioimaan ja ohjaamaan energiantuotantoa kokonaisuutena, ottaen
huomioon eri tuotantomuotojen hyvät ja huonot puolet. Nyt käynnissä
olevan megaluokan koejärjestelyn kautta opitaan tuulivoimasta kalliisti
kantapään kautta.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000