Perussuomalaiset

Roger Kulmala

Analyysiä perussuomalaisten kuntavaalitappiosta

Kirjoitin analyysin, jossa käsittelen perussuomalaisten kuntavaalitappiota:

Perussuomalaiset oli viidenneksi suurin puolue 8,8 % kannatuksella ja tasoissa vasemmistoliiton kanssa. Tulos on täysin surkea. Jo viime vaalien 12,3 % oli jonkinlainen pettymys jytkyt jälkeen ja nyt siitä tultiin reilusti alaspäin. Jos haluamme oikeasti muuttaa Suomen suuntaa maahanmuutto- ja EU-politiikassa, niin tämä kannatustaso on siihen aivan liian alhainen.

Suurin syy kuntavaalitappioon lienee puolueen hallituspolitiikka, vaikka kuntavaalit nämä tosiaan olivat. Me olimme hallituksessa jatkamassa euroalueen tukipakettipolitiikkaa, päästämässä maahan 32 000 turvapaikanhakijaa, tekemässä Suomesta EU:n taakanjaon suurvaltaa ja kurittamassa työväestöä sisäiseen devalvaatioon toteuttavaan Sipilän puuhaamaan kilpailukykysopimukseen. Nyt nähtiin, että gallupit olvat oikeassa. Puolet meidän äänestäjistä hylkäsi puolueen huonon hallituspolitiikan takia.

Toinen syy vaalitappioon on sisäinen tappelu ja loikkaukset paikallistasolla. Suurista kaupungeista ainakin Helsingissä ja Kouvolassa tilanne on ollut mätä.

Puolueen kenttäkoneisto on ehkä vahvempi ja yhtenäisempi kuin koskaan, mutta nyt se ei valitettavasti riittänyt. Kiitos kuitenkin kaikille ehdokkaille ja muille vaalityöntekijöille. Teidän panoksella on merkitystä.

Perussuomalaisille puolueena vaalitappio tarkoittaa muutosta kansallismielisempään suuntaan. Soini luovutti jo ennen vaaleja, joten istuva puheenjohtaja on jo ulkona, kuten tässä tilanteessa normaalissa puolueessa on. Puheenjohtajakisassa tulos hyödyttää Jussi Halla-ahoa, sillä hän voi sanoa edustavansa muutosta, joka puolue tarvitsee. Terholla voi olla vaikeampaa puolustaa puolueen nykylinjaa, jossa hallituksessa roikutaan hinnalla millä hyvänsä.

Kuten Halla-ahokin taisi Facebookissa huomata, niin kuntavaaleissa menestyi moni kansallismielinen ja nuiva persu, jotka ovat yleensä nuorempaa sukupolvea. Esimerkkeinä mainittakoon Ville Tavio Turussa, Laura Huhtasaari Porissa ja Jenna Simula Oulussa. Puolueen kansallismielinen siipi vahvistuu ja SMP-perintö heikkenee.

Perussuomalaisia voi muuten hyödyttää pidemmällä aikavälillä, että vihreät voittivat kunnolla ja pääoppositiopuolue demarit ottivat tässä tilanteessa pienen tappion. Demareiden kanssa perussuomalaiset taistelee samoista äänestäjistä, joten sen heikkous on hyväksi meille, kun taas vihreiden kanssa meillä ei ole käytännössä samoja äänestäjiä, jolloin voimme keskittyä asemoitumaan vihreiden vastavoimaksi.

—————-

Itse kannatan Jussi Halla-ahoa ja Laura Huhtasaarta puolueen johtoon. Halla-aho ei ole messias, mutta hänen kansallismielinen ja tinkimätön linjansa ovat puolueen hyväksi pidemmän aikavälin kehityksessä, jossa puolue rakentuu ideologian, ei puheenjohtajan ympärille. Laura taas on puolueen lahjakkaimpia poliitikkoja, jolla on edessään loistava tulevaisuus.

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Mikael
Hämmentynyt
#1

Oho! Onhan teissä persuissa niitäkin, jotka osaavat katsoa omaan pesään eikä aleta suu vaahdossa itkemään vihervasemmiston ja median yhteispelistä. Kirjoituksesi kuvastaa varmasti oikein hyvin syitä, miksi puolue horjuu kuilun partaalla – taitaa olla jo kuilussa… Mutta edelleen on yksi todella suuri kysymys vailla vastausta. Kun hallituksen politiikan aivan varmasti tiedettiin tähän johtavan, miksi Timo Suurelle löytyi niin paljon kannatusta, ettei puolueen linjaa saatu ajoissa käännettyä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Se siinä just onkin mennyt perseelleen, kun ruvettiin takin kääntäjiksi ison Timon käskystä hallitukseen pääsyn johdosta. Muutama joka totesi, että nyt menee tää puolue metsään, mitä äänestäjille ollaan luvattu, niin iso Timo sanoi heille, et nyt sit huilii niin pitkäksi aikaa, kunnes mieli muuttuu sellaiseksi kuin minä haluan ja kaikki Timon renkitytöt- ja pojat olivat mieliksi Timolle, todeten kaikki käy.

No elämä on, ja ilman Halla-ahoa olette, no unohdetaan se.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Missä persu, siellä ongelma
#9

Jos aiotte profiloitua käytännön teoissa patavanhoillisiksi oikeistopunikeiksi, hylkäätte samalla suuren osa tavallisista työtä tekevistä ja tahtomattaan työttömänä olevista suomalaisista. Olette siis Kokoomus 2.

Suomalaisen päättäjän ensisijainen primäritehtävä kuntien ja valtion päätöksenteossa on suomalaisten etujen ajaminen ja turvaaminen. Se on jokaisen maan hallinnon ensisijainen tehtävä – piste. Jokainen maa vastaa lähtökohtaisesti itse kansalaisistaan – piste.

Suomella ei ole mitään velvollisuutta eikä historian painolastia toimia EU:n ja koko Lähi-Idän tai Ahfrikan sosiaalitoimistona. Ei ainakaan niin kauan, kun suomalaisia kyykytetään taloudellisesti ja koulutettuja, osaavia ja työhaluisia työttömiä pakotetaan tekemään töitä pahimmillaan ilmaiseksi ilman palkkaa ja työsopimusta. Lisäksi, päättäjät myös itse omilla päätöksillään ovat vastuussa suomalaisten työnsaantimahdollisuuksien vähenemisestä (syy-seuraus).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

???
#2

Mistä sitoumuksista Suomi voisi erota?

Esim. Geneven pakolaissopimuksesta eroaminen?

EU:sta eroaminen ja sen myötä EU-sitoumuksista eroaminen?

Eurosta eroaminen?

Mistä muusta voisi ja pitäisi erota?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
Hämmentynyt
#6

Jos kysymys oli minulle suunnattu, tarkoitin viestissäni hyppäämistä tukipakettien puolustajaksi ja muutosta suhtautumisessa eu:in.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kökkö
#3

Soini alkoi nuolemaan EU-eliitin takalistoa. Ministeriys nosti pissan päähän ja eläkevirkakin lienee kiikarissa.
Suomi tarvitsee Ruotsidemokraattien tapaisen puolueen, olkoonkin että pipipäiset monikulttuurihörhöt muissa puolueissa kieltäytyvät yhteistyöstä.
Myös medialla on ollut vaikutusta persujen kannatukseen. Läpimädät vassaritoimittajat haukkuvat rasisteiksi ja natseiksi kun eivät oikeasta maailmasta mitään tajua. Massiivinen kehitysmaalaisten tunkeutuminen eläteiksemme muuttaa maatamme peruuttamattomasti ja oikeasti huonoon suutaan. Ei ole olemassa mitään ihanaa rinnakkaiseloa esim. muslimien kanssa, kuten näkyy jo muualla Euroopassa.
Elääkö tämä kansa jossain kuplassa ja muutaman kymmenen vuoden päästä herää todellisuuteen kun maamme on muuttunut Lähi-idän kaltaiseksi ruutitynnyriksi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

entäpä jos...
#4

Olisiko vain niin että perussuomalainen kupla puhkesi ? Kansa huomasi ettei keisarilla olekaan vaatteita. Isänmaata ja kuntia ei rakenneta vastustamalla vaan pelottomalla puurtamisella eteenpäin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
#8

Jos 1939 olisi jätetty vastustamatta ei suomea olisi ja suurin osa kansasta olisi puurtanut Siperiassa itsensä hengiltä.
Don’t work hard, work smart…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ei ihan kolahda
#10

Oletko huomannut, että nyt ei ole sotaa eikä ole ollutkaan vähään aikaan. Ei siis kannata verrata vuoteen 1939.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
#11

Periaate on sama vaikka invaasion ja maahantunkeutujien väkivaltaisuus on eri tasoa, valloittaja”sankareille” kansa joka alistuu nöyrästi orjaksi ilman vastarintaa ja taistelua on melkoinen vetovoimatekijä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kannattaa lukea
#5

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/enaa-ei-ole-coolia-polttaa-tupakkaa-eika-juoda-teineista-tuli-nuhteettomia-eika-kukaan-tieda-miksi/?shared=966921-da806ee5-500

Tuon kun lukee, niin huomaa ettei nuorisossa ole tämän puolueen tulevaisuus, jos Halla-aholaisuus nousee. Ahdistuksen saarnaaminen ei auta jos ei ahdista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000