Ulospääsy koronakriisistä
Suomi on ollut keskellä koronakriisiä jo yli vuoden. Tällä hetkellä puhutaan ulkonaliikkumiskielloista ja maskipakosta. Tilanne näyttää menevän yhä huonompaan suuntaan ja synkimpien arvioiden mukaan kriisin on arveltu kestävän jopa vuosia. Suomen hallitus näyttää olevan kykenemätön saamaan kriisiä loppumaan ja tällä hetkellä ainoa ulospääsy näyttääkin olevan rokotukset. Hallitus on tehnyt valtavan määrän virheitä ja käytössä oleva strategia, hybridimalli on lähinnä surkuhupaisa. Käytännössä hybridimalli tarkoittaa sitä, että ensin määrätään kovia rajoitustoimia, joiden avulla tapaukset saadaan laskuun ja tämän jälkeen rajoitukset poistetaan, jolloin tapaukset taas tietenkin lähtevät nousuun. Tämän järjettömän pelleilyn takia kriisi on jatkunut jo toista vuotta ja tällaisella taktiikalla epidemiasta ei päästä tietenkään eroon.
Koko pandemian aikana ei ole tehty juuri mitään oikein ja nykytilanne on seurausta tästä. Alkuvaiheessa tuntematonta tautia, johon ei ole hoitokeinoa vähäteltiin ja sitä kantavat laskettiin Suomeen ilman mitään karanteeneja. Kesään mennessä rajoitustoimien ansiosta koronatapaukset saatiin nollaan ja virus hävisi Suomesta, hallituksen epätieteellisistä maskipuheista huolimatta. Kesällä sitten purettiin rajoitukset ymmärtämättä sitä, että virus tulee leviämään tämän takia uudelleen Suomeen. Ihmiset päästettiin hakemaan nuuskaa ja kaljaa naapurimaista ja ulkomainen halpatyövoima päästettiin massatyöttömyyden riivaamaan Suomeen viemään suomalaisilta ne vähätkin työt, joita vielä oli. Tämän idiotismin seurauksena koronavirus levisi uudelleen Suomeen. Viime kuukausina kaikki mahdolliset virusvariantit ovat myös päässeet hallituksen toimettomuuden takia Suomeen ja niiden leviäminen on iso uhka rokotusten avulla tapahtuvalle ulospääsylle kriisistä.
Suomessa on myös nähty mielenosoituksia, joissa on vastustettu hallituksen vääristä toimista johtuvan huonon koronatilanteen takia asetettuja rajoituksia. Mielenosoittajien tavoite lienee luopua rajoituksista sillä perusteella, että he eivät pidä tautia vaarallisena. Itse näen asian toisin. Tiedämme, että koronavirus on vaarallinen, erityisesti vanhemmille ihmisille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan niistä yli 70-vuotiaista, joilla todetaan koronavirus kuolee seuraavan 30 päivän sisään lähes 10%. Yli 75-vuotiaille tauti on vielä paljon vaarallisempi ja heistä 30 päivän kuluttua positiivisesta koronatestistä on kuollut jo yli 25%. Tämän lisäksi korona voi olla vaarallinen myös nuoremmille, eikä sen pitkäaikaisvaikutuksia täysin tunneta. Myös virusvariantit pitää huomioida ja niiden aiheuttama kuolleisuus on korkeampi, kuin alkuperäisen koronan.
Edellä olevien faktojen pohjalta voimme siis sanoa, että rajoitusten purkaminen ei ole tie ulos koronakriisistä. Rajoitusten poistaminen johtaisi vain viruksen räjähdysmäiseen leviämiseen maassamme, jolloin ikääntyvää väestöä ei voitaisi enää suojata virukselta. Tämä taas johtaisi siihen, että kuolemia tulisi jopa tuhansittain ja vaikeutuvan virustilanteen vuoksi entistä useampi rajoittaisi omaa elämäänsä, mikä taas johtaisi talouden pysähtymiseen. Tilanne voisi myös kestää pitkään, koska vapaasti leviävä virus jylläisi ties kuinka pitkään, jolloin suuri osa yrityksistä ja työpaikoista olisi pysähdyksissä ainakin kuukausia. Vapaasti ja ilman rajoituksia leviävä virus tulisi myös mutatoitumaan, jolloin ulospääsy kriisistä olisi varsin epätodennäköinen. Tämä taas johtaisi siihen, että tarvittaisiin uusia rokotteita variantteja vastaan ja niiden kehittely ja valmistaminen veisi todella kauan. Rajoitusten poisto olisi siis varmin tie siihen, että kriisi kestäisi pitkään, kenties jopa vuosia. Tämä vaihtoehto on siis talouden kannalta ja muutenkin utopistinen.
Järkevin tie ulos kriisistä onkin se, että virustapaukset tulee painaa rajoituksilla jopa nolliin, jonka jälkeen talouden rajoitukset voidaan kotimaassa purkaa. Tämän jälkeen oleellista on pitää rajat kiinni, kunnes väestö on kattavasti rokotettu. Tämänkin jälkeen matkustamista tulee rajoittaa sellaisista maista, joissa rokotuksille vastustuskykyisiä virusvariantteja esiintyy. Ainoastaan tapausten painaminen lähelle nollaa mahdollistaa talouden avaamisen, koska riskiryhmiin kuuluvat eivät lähde liikkeelle, ennen kuin he kokevat liikkumisen turvalliseksi. Samoin toimivat monet ikäihmisten lähipiiriin kuuluvat, koska he eivät halua vaarantaa lähiomaisiaan. Varmin tapa päästä normaaliin on pitää virustapaukset matalalla tasolla, rokottaa väestö kattavasti ja purkaa rajoitukset tämän jälkeen, kuitenkin niin että uusia, rokotuksille vastustuskykyisiä variantteja ei pääse leviämään Suomeen.
Tekstin aiheet:
Marinilla ei ole johtamistaitoa. Huono homma maan päämisterille ja maan väestölle ennen kaikkea.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Se Presidentti Niinistön ehdottama”koronanyrkki”olisi ollut se ainoa oikea vaihtoehto.Joka olisi koostunut terveysalanammattilaisista ym,virkamiehistä,ja joka olisi hoitanut tämän pandemian.Silloin hallitukselle olisi jäänyt aikaa hoitaa muita sille kuuluvia asioita.Mutta kun ylpeys ei antanut/anna periksi,niin minkäs voit?!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti