Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Jos hallitus ei saa tehtyä mitä lupaa, ottaa se kansalta

Käymme läpi talousarviota, sen hyviä ja vähemmän hyviä puolia. Suurin puute on se, että suomalaiset ja Suomi eivät ole aina etusijalla. 

Hallitus keikahti ja hoitajamitoitusta ei tullutkaan. Valitettavasti näyttää siltä, että luvatut asiat jauhavat paikallaan. Tarvitaan myös lisää terveydenhuollon koulutuspaikkoja.

Omaishoito ja vanhustenhoito tarvitsevat rahaa. Olisin toivonut, että nyt pikaisesti muodostettu Marinin hallitus olisi tehnyt omaishoidon palkkiosta verotonta.

Eläkkeitä korotetaan vähän, mutta paljon puhutusta satasen korotuksesta ei ole tietoakaan. Samaan aikaan hallitus näyttää myös ottavan eläkeläisiltä. Jopa kotitalousvähennystä peukaloidaan. Se on valitettavaa, sillä eläkeläiset ja vanhukset ovat hyödyntäneet kotitalousvähennystä. Polttoaineverojen korotus tuntuu tavallisten ihmisten arjessa. Kuljetuskustannukset nostavat tuotteiden hintoja. Tämän pitäisi olla kaikille selvää.

Huolestuttavaa on myös hallituksen ukaasi, jos nämä esimerkiksi työllisyyteen suunnitellut toimenpiteet eivät toteudu, niin sitten tarkastellaan ja sitten leikataan. Jos hallitus ei siis itse saa tehtyä mitä lupaa, ottaa se kansalta. Epäonnistuminen siirretään kansan maksettavaksi. Tähän mennessä ei näytä lupaavalle. Myös EU on puuttunut hallituksen talouden hoitoon. Sieltä ei ole tullut kehuja hallitukselle, vaan päinvastoin. 

Ilmastoasioissa ajetaan satasta viidenkympin alueilla. Tuntuu sille, että ei nähdä kokonaisuutta? On eriskummallista ja perin oudoksuttavaa, että me suomalaiset maksamme kallista hintaa ja maat, joissa tulee rutkasti päästöjä, voivat olla melkoisia vapaamatkustajia. Suomalaista kuritetaan. Tavallinen kansalainen joutuu maksamaan pitkien matkojen ja kylmien talvien aiheuttamien kustannusten lisäksi kunnianhimoisuudesta ilmastoasioissa.

Juuri tullut Suomen pankin ennustus on huolestuttavaa kuultavaa. Suomen Pankki ennakoi talouskasvun hidastuvan ensi vuodesta. Myös luottamus tulevaisuuden talouteen horjuu ja pahasti horjuukin.

Suomen kilpailukyky, yrittäjyys ja suomalaiset ovat tämän hallituksen tekemän budjetin maksajina.  

Hyvä, uudistunut hallitus, poistakaa edes polttoainaverojen korotukset! Se auttaisi koko Suomea!

 

Budjettikirja tuntuu olevan höttöisellä pohjalla. Pitäisi olla hinta asioille ja millä mikäkin aiotaan rahoittaa. Nyt jää liian paljon auki avoimia kysymyksiä.

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
Charlie Black
Hämmentynyt
#1

Hallitus ei ehdi hoitaa tärkeämpiä asioita, kun pitää vastata älyttömiin välikysymyksiin, jotka tehdään vain ja ainostaan kiusanteko mielessä! Tuo tahallinen viivyttely, mitä persut tekevät, on raukkamaista, mielessä pelkästään hallituksen kaataminen. Antakaa edes hetkeksi työrauha päätösten tekemiseen ja räksyttäkää vasta sitten, kun lopputulos on silmienne edessä! Eikö Persut olekaan enää EU – vastainen, kun olet huolestunut siitä, mitä EU:saa meistä ajatellaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Slöde
#7

Hallitus PERSEILEE, siksi välikysymykset!
Ei astu vihervassarin aivoon….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#13

Niin tekee sellaisia Viher-Kommunistit on

MUTTA KEPU ON PÄÄ SYYLLINEN JOKA MAHDOLLSITAA TÄMÄN JÄRJETTÖMÄN TOUHUN !

Tänäänkin Kepu äänesti Terroristien puolesta kun antoi Haavitolel luottamuksen.
Samoin Kepu äänesti tänään Huumehörhöilyn ja Pakolaisbisneksen puolesta

Minua naurattaa Kepun jyrkkenevä alamäki kun seuraavat Kalupit julkaistaan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#8

Sehän kertoo jotain Hallitustemme avuttomuudesta, että jopa EU:kin näkee sen avuttomuuden. Tosin sillä taitaa olla sikäli oma lehmä ojassa, että pelkää NETTOMAKSUKYKYMME romahtamista. Saattaa jopa alistuvaan nöyristelyyn taipuvat suomalaiset havahtua ja alkavat suunnitella peräti Fixitiä? Se on kyllä pitkä tie, sillä olemmehan oppineet kupattavina olemiseen, ensin ruotsalaiset ja sitten venäläiset, nyt EU ja ikäänkuin ruotsalaisten jäänteenä vielä sisäistäkin kuppausta ihannoidaan, jakamalla sen kielisille erikosetuja.
Mieti nyt tarkkaan, että olivatko nuo välikysymykset aiheellisia? Kai nyt jotain tolkkua pitää olla paljonko voidaan valehdella?
Toki löytyyhän tuotakin ymmärtävälle porukalle vertaistukea, mm.Trumpin kannattajien taholta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#9

Kyllähän hallitus on hoitanut omasta mielestään tärkeitä asioita. Sukupuolen vaihtamisleikkausten ikärajaan löytyi heti yhteisymmärys, samoin ISIS-terroristien tänne raahaamiseen.
Se ettei ole kyennyt/halunnut puuttua niihin asioihin joita ennen vaaleja mainosti, on tuskin välikysymysten syy. Ei vaan kyvyt ja taidot näytä riittävän. Suuri oli mekastus ja uho, nyt ollaan hiljaa noista oleellisista.
Mi sorti äänen, suuren ja sorean?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Bläkkille
#11

Kannattaa muistella oppositioaikoja Sipilän hallituksen aikana. Välikysymyksiä oli melkein viikottain vasureiden esittäminä.
Tietääkö joku montako niitä oli, mutta paljon niitä oli?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Yli pari vuotta jatkuvaa räksytystä Aktiivimallista ja SOTE:sta. Kyllä kai niissä vikansa oli, mutta se oli järkytys, kun Hallitukseen päästyä ei ensimmäistäkään valmista suunnitelmaa miten asioita viedään eteenpäin! Vuosien luoskutuksen jälkeen!
Asioiden ympärillä kyllä pyöritään kuin ilmavaiva molskihosuissa, mutta valmista ei vaan tule, ”joskus syssymmällä”?
Hallitusohjelma saatiin äkkiä kasaan,vain tulostimien hitaus jarrutti. Saatiin myös nopeasti päätös ”sukupuolen muuttamisen” ikärajoista. Nyt on kirkastunut, mikä on hallituksen käsitys ”hyväosaisista”, eli niistä joita voidaan lisäveroilla rokottaa, polttoaineiden ym. korotusten lisäksi. Näyttää summa alkavan 2650€/kk ansaitsevista. Onnitelut! Olette armoitettujen porukassa joka poistaa epätasa-arvoa ja rahoittaa ISIS-vaimojen, sekä heidän hengenheimolaistensa oleskelun Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Höpöhöpö
Hämmentynyt
#6

Ei tule valmista, ei, kun hetken työrauhaa ei anneta. Kyllä oppositio on aina kritisoinut hallituksia, mutta tällaista ei ole ennen koettu, että oppositio levittää valeuutisia, ainoana tavoitteenaan hallituksen kaataminen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Bertsa
#12

Tämä hallitus kaatuu ihan omaan sähläilyynsä.
Erittäin haitallinen hallitus Suomelle, tosin pääsyy kaikelle on EU ja etenkin euro.
Milloin tämä globalistien, kulttuurimarxistien, Bilderbergin eliitin ja korruptoituneet komission perseen nuolenta loppuu?
No sitten kun Perussuomalaiset ovat enemmistönä eduskunnassa!
Ja sehän tapahtuu kun Kepu ja SDP häviävät marginaaliin.
Kunpa Kokoomuskin vielä tulisi järkiinsä….siirtyisi kannattamaan oikeata säädeltyä markkinataloutta ja fiksua maahanmuuttopolitiikkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

C – B , ei ole nämä välikysymykset , mitään kiusantekoa !? Eikä raukkamaisuutta , kyllä se on parempi varoitella etukäteen ja reilumpaa , kuin jälkiviisaana !?! Muista C B PerusSuomalaiset eivät Räksytä kyllä ne räksytykset tulee aivan muualta !? Ja monesti aivan vääristeltynä !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Minna ja Ystävät. Me suomalaiset olemme Jumalan armosta ja uskolla Jeesukseen Kristukseen, saaneet tämän kaiken rikkauden; että meiltä on; Jumalaa pelkäämättömät johtajat saaneet vietyä paljon maallista varallisuutta; vieraille ihmisille; joille se ei olisi kuulunut. Sielunvihollisen läheiset ystävät ovat rahdanneet tänne omia; sydänystäviään; ”Syömään.” Joka ei työtä tee; ei syömänkään pidä. Sanoo Raamatun Sana. Puhutaan; lois-ihmisistä. Heillekkin kuuluu, niinkuin on meille suomalaisille aina kuulunut ohje Raamatusta: Matt. 6:33; Vaan etsikää ensin Jumalan Valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa, niin sen ohessa teille annetaan kaikki tämäkin. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

EpäUskossaOleva
#10

Vai on se kaikki rikkaus tullut Jumalan armosta…
Tuolla logiikalla kaikki maamme miljonäärit ovatkin niitä hartaimpia uskovaisia ja vähäosaiset sitten pahimpia syntisiä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Minnat /Lasset ym. Kansalla on sellaiset johtajat , mitkä kansa ansaisee !!? Suomi ei ansaitse tämän parempia Päättäjiä !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000