Perussuomalaiset

Risto Huovinen

Miksi olen ehdolla aluevaaleissa?

Itse kuulun siihen väestöryhmään, joka suhtautuu tulevaan sote-uudistukseen kriittisesti. Suomessa on jo nyt liikaa hallintoa ja virkamiehiä. Nyt tuleva aluehallinto on jo neljäs hallintoporras, kunnallisen, valtiollisen ja EU:n hallinnon lisäksi. Nykyisistäkin EU-hallinto on jo liikaa ja pärjäisimme oikein hyvin kunta- ja valtionhallinnolla. Tulevat alueet johtavat pahimmillaan jopa satoihin uusiin ja hyväpalkkaisiin virkamiesten työpaikkoihin, joita ilman pärjäsimme aiemmin vallan mainiosti. Juuri tämä kauhukuva maakuntaveroineen ja holtittomasti paisuvine virkamieshallintoineen oli se syy, miksi lähdin nyt ehdolle. Juuri nyt on se paikka, jolloin voidaan vaikuttaa siihen, millainen uusi aluehallinto meille tulee. Itse lähden siitä, että emme tarvitse mitään uusia virkamiehiä, tai maakuntaveroja, koska verotus Suomessa on jo kohtuuttomalla tasolla ja uusien, isopalkkaisen virkamiesten palkkaaminen vain lisäisi jo kohtuuttomalla tasolla olevaa verotusta. Tarvitsemme vain pienen maakunnallisen päättäjäryhmän, joka pitää huolen, että valtiolta tuleva rahoitus suuntautuu käytännön töitä tekevien käsien palkkaamiseen.

Olen kuullut sanottavan, että uusiin aluevaltuustoihin tulisi valita vain sote-alalla toimivia ammattilaisia. Olen tästä asiasta siinä mielessä samaa mieltä, että käytännön työtä tekeviä on kuunneltava tarkasti ja heidän esiintuomat huolet tulee ottaa huomioon päätöksiä tehtäessä. Koska itse toimin yksityisellä sektorilla tavallisena duunarina, niin näen liiallisessa soteammattilaisten päätösvallassa myös riskejä. Voi syntyä tilanne, jossa pukki laitetaan vahtimaan kaalimaata. Yksityisen sektorin työssä rahan eteen täytyy tehdä kovasti töitä ja tämän vuoksi on oltava myös meitä duunareita valvomassa sitä, että julkisia rahoja ei käytetä tehottomasti. On tehtävä vertailuja eri alueiden kesken ja vastaavat palvelut täytyy voida tuottaa eri alueilla suurinpiirtein samalla rahamäärällä. Jos päätöksiä tekevät vain henkilöt, jotka ovat töissä sote-aloilla, niin on olemassa selkeä riski, että rahaa käytetään löysästi, ylläpidetään päällekkäisiä toimintoja ja käytetään saman palvelun tuottamiseen selvästi enemmän rahaa, kuin toisella alueella. Juuri tämän takia aluevaltuustoihin tarvitaan myös yksityisen sektorin edustajia, jotka valvovat, että kovalla työllä ansaitut verorahat käytetään tehokkaasti ja tämän ansiosta myös verotus pysyy kohtuullisena.

Aluevaaleissa haluan pitää huolen myös siitä, että vanhat puolueet eivät pääse päättämään niistä kymmenistä miljardeista, jotka kulkevat jatkossa aluevaltuustojen läpi. Vanhat puolueet ovat tehneet toiminnallaan täysin selväksi sen, että niitä ei kuntalaisten palvelut ja hyvinvointi kiinnosta. Edellisillä hallituskausilla on leikattu kuntien valtionosuuksia miljardeilla, josta peruspalveluiden huono tilanne ja kuntien rahavaikeudet pitkälti johtuvat. Samaan aikaan kun kunnilta on leikattu peruspalveluihin tarvittavia rahoja, on lisätty miljardeja maahanmuuton kustannuksiin ja miljardeja on myös jaettu Etelä-Eurooppaan, jossa valtiot ovat eläneet yli varojensa ja velkaantuneet tämän takia. Suomeen on tuotu valtavia määriä maahanmuuttajia ja heidät on asutettu maamme kalleimmille asuinalueille, elämään herroiksi suomalaisten verorahoilla. Ei siis ole mitään syytä olettaa, että tämä porukka – päästessään päättämään sote-rahoista – alkaisi käyttämään niitä mihinkään muuhun kuin siihen, että alueille palkattaisiin vähintään satoja isopalkkaisia virkamiehiä, joiden ensimmäiseksi tehtäväksi tulisi säästöjen etsiminen peruspalveluista.

On myös syytä tunnustaa, että peruspalvelumme ovat kriisissä. Tuhansia hoitajia palkattaisiin heti, jos heitä vain olisi avoimiin työpaikkoihin tulossa. Lienee selvää, että jos näiden alojen palkat eivät ole kilpailukykyisiä, niin tulijoita ei tehtäviin löydy ja tämä jo yksinään riittää ajamaan terveyspalvelut kriisiin, varsinkin kun niiden tarve jatkuvasti kasvaa väestön ikääntyessä. Vaikka terveysmenojen nousu näyttää väistämättömältä, niin palvelumme toimivat jo nyt velkarahan varassa. Tämän takia ainoa mahdollisuus terveyspalveluiden turvaamiseen pitkällä tähtäimellä on se, että valtion budjetista siirretään jatkossa entistä suurempi osuus peruspalvelujen tuottamiseen. Tämä taas edellyttää säästöjä muualta ja maahanmuuton kaltaiset hulluudet on lopetettava ensimmäisenä. Toiseksi on lopetettava miljardien jakaminen omat asiansa sotkeneille Etelä-Euroopan maille ja suomalaisten maksamat verot on käytettävä niihin peruspalveluihin, joita varten veroja maksamme. Jos vaaleissa menestyvät vanhat puolueet, niin se linja, jossa suomalaisten verorahoja jaetaan maahanmuuttajille ja Etelä-Euroopan veronkiertäjille jatkuu ja tämä johtaa väistämättä siihen, että peruspalvelumme heikkenevät ja rahat eivät riitä niihin palveluihin, joita entistä useampi jatkossa tarvitsee.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Lasse Hietanen.
Iloinen
#1

Hei. Kiit. Risto, kun lähdit vaaliehdokkaaksi. Sinulla on sydämmessäsi sellainen Herra, että te yhdessä olette Suomen Valtiolle, enempi, kuin kullan arvoisia. Ihmissydämestä lähtevät hyvät asiat, joskin se on samalla se Kristuksen Tie, mutta mitään arvokasta me; Emme saa, jos emme lähde Hänen askelissaan kulkemaan, koska Hän sanoo: ”Ilman minua, te, ette voi mitään tehdä.” Toivotan, ja rukoilen voimaa sinulle tuleviin tehtäviisi: Suomen parhaaksi. Tulevaisuud. on Iloa ja Toivoa-antava asia, että saamme tänne Suomenmaahan: Kristokratia Hallitusmuodon, seuraavaksi hallitukseksi. Olemme kärsineet tätä puutetta Suomen Valtiona: 1222 vuotta, siitä, kun Kristinusko: Tuli Suomeen, mutta sen nappasi perkelehenkivalta, ja muodosti vauraista ihmisistä ”suojamuurin Prsitentin ympärille, ja sitä ylläpidetään päälystön korkeilla palkoilla, ja muilla: Maan turvallisuuteen vetoavilla asioilla, paitsi ei vetoamalla: Jeesuksen Kristusturvaan vetoamalla niinkään, vaan, et rahaturva olisi kaik.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

HEI. KIITOS RISTOKIN. PYHÄ HENKI ON ❤️ AVANNUT NÄITÄ KOKOOMUSPUOLUEEN SYNTYAIKOJA. SE SYNTYI VALLOITTAMAAN:RAHAVAURAUDELLA JA PELOTTELUPOLITIIKALLA KUTEN KORONAKIN, ILMAN ETTÄ SIINÄ OLISI PIDETTY, JEESUS KRISTUS MUKANA, SANOMASSA:”ÄLKÄÄ PELJÄTKÖ, MINÄ TÄSSÄ OLEN”. JA KUITENKIN HÄN ON ❤️, JA ON ❤️ VIELÄKIN, SAMA, TÄNÄÄN, EILEN JA IANKAIKKISESTI. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Ristokin. Pyhä Henki on avannut näitä asioita, ja on tullut selväksi: Mitenkä Kokoomuspuolue on syntynyt: Se on syntynyt vähän samoin, kuin nyt hiljattain oli tuo tulivuorenpurkaus, niin Kokoomuspuolue syntyi vertauksellisesti samoin: Suomeen tuotiin, Jeesus Kristus usko: 1222 vuotta sitten; Hengellisesti se oli, kuin tuo sitkeäkestoinen laavan juoksu maankamaralle: Isä hoiti. Vauraat ihmiset suomessa keräsivät uskoa ”Aittoihinsa” runsain määrin ja vapaamuurarit muurasivat lisätiloja heille: nuorille, hentoisille uskonsiemenille. Rahapääoma oli kaikkein keskeisin argumentti: Kerättäessä ”Mannaa”, jota satoi Taivaasta. Laava on viljavuutta antava ravinne, kuten on Jeesususkokin: Hengellisesti hoitaa ihmistä: Kenellä on Kristus sydämessä: ei enssiaisesti tarvitse mitään koronarokotetta, koska se useassa tapauksessa eliminoi sen suojan minkä Isä on meidän kehoomme luonut, samalla, kun loi meidätkin. Ensisiainen asiahan meidän on huolehtia, että meidän Jesushe on 1

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#4

Hei. Laulua sanoo Armeija: ”Totta sekä oikeaa, horjumatta puolla: HerranTiellä ihanaa: Elää on, ja kuolla.” Jeesus ei pidä lukua koronakuolleista, niinkuin YLE, Vaan siitä, kukatulee Hänenkanssaan, Taivaan Kirkkauteen, minkä Hän, on sovitustyöllään meille valmistanut. Se on tärkeää Hänelle ja meille. Siksi Hän täällä on. Älä Rakas ole onneton. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ystävä
Iloinen
#5

Kaikki Teidän kaverit nyt äänestämään PS!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000