Perussuomalaiset

Riikka Slunga-Poutsalo

Maratonilla

Vaalit ovat kuin maraton -juoksu. Olen joskus kirjoittanut siitä vallan kolumnin meidän lehteenkin mutta taas se tuli tänään mieleen, kun yritti sovitella kalenteriin vaalien ”viimeistään tällöin” -päiviä.

Kyllä se on ollut tiedossa, että ensi kevät on aikamoinen mutta vasta nyt se alkaa realisoitua. Selvää on, että maakuntavaalit eivät ole toukokuussa. Voisi sanoa juuri nyt, että luojan kiitos!

Inhimillisellä työpanoksella olisi selvitty, jos tämän yhden kerran eurovaalit ja eduskuntavaalit olisivat yhdistetty samalle vaalipäivälle. Mutta silloin kun tuota puoluesihteerit yhdessä miettivät, eivät demarit olleet gallup-ykkösenä ja vastustivat vaalipäivän siirtoa vahvasti. Voipii olla, että mieli on nyt muuttunut?

Vaalipäivien eroa on tasan 6 viikkoa, jossa välissä täytyy kampanja käydä uudelleen. Kampanjan kanssa samaan aikaan käydään hallitusneuvotteluja. Nyt joku vääräleuka alkaa kuitenkin vinoilla, että meillähän ei tuota ”ongelmaa” ole kun kukaan ei halua meidän kanssa hallitukseen. Turha vaiva vinoilla. Jos meidät jätetään rannalle hallitusneuvotteluissa, painamme kahta kovemmin eurovaalikampanjaa kun muut ovat poissa vaalihumusta. Kaikki käy, me olemme valmiita.

Järkytykseni tajusin, että tämän viikon lauantai on joulukuun ensimmäinen päivä. Viikonloppu meni vahvasti töissä mutta ehkä tänään illalla isken kotipihan puskat täyteen jouluvaloja? Olen asettanut itselleni päivämääriä. Kampanjat tulee olla varttia vaille valmiit jouluksi, se on ainoa keino saada akkuja ladattua joulupäivinä.

Maraton -treenien loppumatkasta ei enää juoksukenkiä vaihdeta…

Pala politiikkaa: Viime päivinä on puheltu autoilusta ja Sitrakin julkaisi raportin, jossa esitetään bensaveroihin rajuja korotuksia. Samaan aikaan demarit eisttävät vaihtoehtobudjetissaan, että ensi vuodelle sähköautoilua edistetään 10 miljoonalla eurolla kohdentaen sen työsuhdeautoihin!! Taisi jostain vasemmalta tulla ehdotus siitäkin, että valtion pitäisi päättää kuka saa omistaa auton. Eliitin työsuhdeautot vain sähköautoiksi ja tavallinen rahvas maksakoot bensapumpulla tästäkin lystistä jos haluaa/saa liikkua johonkin. Tässäpä pohdittavaa kohti eduskuntavaaleja.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
#1

Jee, ihana Riikka jälleen! Ei ole maraton ongelma Riikalle, koska Riikka jaksaa… jaksaa…jaksaa… Siis kaikki nämä vuodet ja kaikki myrskyt ja tyvenet ja ne miljoonasatatuhatta asiaa, jotka on hoidettu loppuun saakka (oliko se nyt niin että Rammsteinin tahdissa…. 🙂 ) Toivon todella, että koko PS-porukka saa hieman hengähtää joulun pyhinä ja sitten sata lasissa vaaleihin. Kyllä sieltä on tulossa säkittäin ääniä, just get ready!
Riikalle erityisen paljon kaikkea hyvää ja siis ensi vuonna eduskuntaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Bengt
#2

Hirvittää ajatus että kepu Berner taas kauppaa valtiota sähköautoilun kautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kepun Sipilä ja sen ”firmat” no ei ne enään sen ole ne on siirretty perikunan nimiin .. keskittyy juuri niihin asiohin joita juha ajaa siis nämä sähkö puuhastelut ja (TÄYSIN JÄRJETON KEKSINTÖ SUOMESSA NYT TÄLLÄ HETKELLÄ SÄHKÖ AUTOT) ne voi joskus kehittyä niin että ne toimii ainakin lämpimissä maissa muta Se että ne Suoemn talvessa toimisi on turha haave pitkiin aikoihin.
Toimiihan ne ne nytkin mutta sähkön kulutus on 20 kertainen ilmoitettuun nähden !!!!
Miksi kukaan ei puutu tuohon huijakseen jota sähkö autoila tehdään !
Kaikki kulutukset ilmoitetaan kesällä hyvällä kelillä …pitäs herätys kellojen soida jokaisella autolehtien lukijalla kun kun kaupunkin toiminta sde on puolet lyhyempi kuin maantiellä sihhen kun laitetaan akkujen vanhenemis ja pakkas kerroin sähkö autojen kulut on katastrofaalisia !!!!! pitää myös musitaa että niille pitää oala sähköllä lämitetty talli ! tai muuten se syö sähköä kokoajan kun on parkissa niin etä mittari pyörii hullun lailla !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Järkyttää tuo Bernerin heittäytyminen ehdoitta autokauppiaiden kynnysmatoksi. Oli kauppiailla vaikeuksia pidätellä hymyään, kun kohkattiin koko autokannan vaihtamisesta kymmenen vuoden sisään. Aivan samaa kohellusta kuin Taksien ”vapauttamisessa”.
Kiistämättä asian oikeasuuntaisuutta kannattaa kuitenkin pitää maltti mielessä. Jos autojen sähköistäminen saa saman vauhdin koko maailmassa, niin mistä akkumateriaalit?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#4

Autoilu ei todellakaan sovi kaikille.
Ensimmäiseksi auton omistamisen voi kieltää Anna Kontulalta. Ajokortinkin hän sai vasta seitsemännellä yrittämällä. Tämä jo todistaa, että autoilu ei sovi hänelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000