Perussuomalaiset

Riikka Slunga-Poutsalo

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Toritapahtumissa minulta kysytään kaikennäköistä, Hakkaraisesta lähtien karvattomaan kissaani asti. Koostin tähän kysymykset, jotka puhututtavat eniten.

Kysymys: Miten puoluesihteerin työtehtävän käy jos pääset eduskuntaan?

Vastaus: Olen jo vuosi sitten ilmoittanut, että en asetu enää ehdolle puoluesihteerin tehtävään kesäkuun 29. päivänä puoluekokouksessa järjestettävässä puolueen sisäisessä vaalissa. Olen toiminut nyt 6 vuotta tässä tehtävässä ja sitä ennen 2 vuotta puolueen järjestösihteerinä, eli 8 vuotta. Tämän vaalisuman jälkeen näyttäisi seuraavat kaksi vuotta olevan vaalivapaita, joten uudella puoluesihteerillä on sopiva aika ottaa tehtävä haltuun ilman vaalikampanjoinnin painetta. 

Kysymys: Mitä sitten teet, jos et pääse eduskuntaan?

Vastaus: Painan aivan täysillä puolueen eurovaalikampanjaa (tosin sen teen vaikka pääsisinkin eduskuntaan) ja puoluekokouksen jälkeen pidän hetken lomaa. Sen jälkeen kaikki on avoinna.

Kysymys: Oletko samalla linjalla Halla-ahon kanssa maahanmuuttopolitiikasta?

Vastaus: Olen tietenkin. Ja olen ollut jo pitkään. Olin mukanan jo 2010 niiden 13 perussuomalaisen mukana, jotka julkaisivat Nuivan Manifestin. Ennen valintaani puoluesihteeriksi 2013 minua vastaan kampanjoitiin puolueen sisällä, koska olin ns. ”halla-aholainen”. 

Kysymys: Miksi juuri sinua pitäisi äänestää?

Vastaus: Uskon, että keräämälleni tietotaidolle ja kokemukselle on käyttöä tulevassa eduskuntaryhmässämme. 

Kysymys: Mikset ole kirjoittanut räyhäkkäitä yleisönosastokirjoituksia viime aikoina paikallislehteen?

Vastaus: En ole yksinkertaisesti ennättänyt. Työtä puoluesihteerinä on näissä vaaleissa ollut niin paljon, että kun iltamyöhäsellä pääsee kotiin, ei enää saa paperille mitään järkeviä lauseita. Sen näkee jo vähän vaalikoneiden vastausten kommenttikentistä, että yöllä on niitäkin kirjoiteltu.

Kysymys: Mitä mieltä olet soten kaatumisesta?

Vastaus: Oli vaalitemppu kaataa koko hallitus viime metreillä. Oli jo syksyllä tiedossa, että ei silloinen esitys ei tule menemään läpi. Olisipa vain pysytty siinä hallitusohjelma kirjauksessa, jota itse olin neuvottelemassa, jossa päätettiin että julkinen sektori pistetään ensin kuntoon ja sen jälkeen rahoitus. Valinnanvapauden aika olisi ollut vasta kun perusta on valmis.

Kysymys: Ymmärrätkö yhtään mitään tällaisen pienyrittäjän arjesta?

Vastaus: Todellakin ymmärrän. Olen toiminut 15 vuotta pienyrittäjänä ennen kuin puoluetyö vei mennessään. Yritykseni on yhä olemassa, mutta koska toimintaa ei ole ollut 8 vuoteen, voi sen uudelleen ylös nostaminen olla aika hankalaa. 

Kysymys: Mikä sinun äänestysnumerosi on?

Vastaus: 73, Uusimaa

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
#1

Kiitos Riikka suuresta työstäsi puolueen puolesta ja hyvää matkaa eduskuntaan – meidän puolesta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Mikä on sinun henkilökohtainen mielipiteesi aktiivimallista ja kikysopimuksesta? Nämä kaksi aihetta ovat monelle nuoremmille äänestäjille erittäin tärkeitä asioita jotka vaikuttavat suoraan siihen, Että mitä puoluetta moni nuorempi äänestäjä aikoo äänestää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Miten slunga aikoo toimia pakkoruotsi-asiassa?

Slunga kuten persut laajemminkin näyttää unohtaneet tämän yhteiskunnan märkäpaiseen – pakkoruotsin – ihan kokonaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Riikka Slunga-Poutsalo Kansanedustaja
#5

Ihan puolueen ohjelmien mukaisesti 🙂 Mm. koulutuspoliittisessa ohjelmassa todetaan suoraan, että: ”Ruotsin kielen opetus pitää säätää vapaaehtoiseksi; näin
vapautuu aikaa myös muille kielille. Suomen- ja ruotsinkielisiä kouluja voitaisiin yhdistää samaan rakennukseen.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Tämä ohjelman kohta ei ole kaikkien ehdokkaiden tiedossa, eivät kai ole sitten lukeneet puolueen tekstejä kunnolla läpi. Tämä on käynyt selväksi vaalitelttojen keskusteluissa.

Pakkoruotsin poistaminen on tärkeä osa ”suomalaiset ensin” -aihepiiriä. Pakkoruotsin poistaminen, ruotsin muuttaminen valinnaiskieleksi on asia, joka koskettaa 95 %:a suomalaisista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikko Lindström
Utelias
#4

Olet mennyt tai joutunut politiikan oravanpyörään missä kiire estää asioiden eteenpäinviemisen pala kerrallaan ja katsonta on vain kaikessa ja asiat jäävät kaiken sekaan sotkeutumaan ilman kehitystä, eikös vaan??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000