Perussuomalaiset

Kimmo Toroska

Vartiaisen utopiat jatkuu

Tänään 14.10-14 on julkisuuteen tuotu asia, eli nyt VATT:n ylijohtaja Vartiainen vertaa työttömiä jo rikkaruohoon !!

Viikonloppuna kirjoitin siitä, kuinka Vartiainen toistuvasti haluaa maahamme satojatuhansia uusia maahanmuuttajia täyttämään työvoimapulaa ! (utopiaa)

Nyt hän vertaa työttömiä jo rikkaruohoihin, oletettavasti samalla ottamalla niitä mainostamiaan päiväunia työhuoneessaan viiniä litkien, vai kuinka kummassa muutoin näitä järjettömyyksiä ja jopa halventavaa puhetta voi olla mahdollista suoltaa kyseisen henkilön suusta ?

Olisikohan jonkin määrätyn tahon aika puuttua kyseisen ylijohtajan julkituloihin, vai onko niin, että tämä on valtion/hallituksen yhteinen linja ?

 

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
gona
#1

Siis suomeen vartiainen haluaa ihmisiä jotka tekee töitä alipalkalla. Tämähän johtaa eriarvoisuuden lisääntymiseen jo kurjistuvassa. taloustilanteessa.Näin suomalaiselta työttömältä viedään kaikki mahdollisuudet työlistyä. kun nyt jo ollaan tilateessa missä suomalainen työtön on vierestä katsoja kun virolaiset tekee työt, Meidänkin lähiöstä lähtee joka aamu virolaisia työporukoita kaupungin kämpistä uusilla autoilla.Vartiaisen pitäisi jalkautua ja todeta helsinki virolaisten sosiaalitoimistoksi. Entä mitä tehdä ihmisille joiden kultuuriin kuuluu että vain naset työskentelevät. tosin hekin rajoitetusti esim hoito ala ei sovi kun eivät saa koskea vasttakkaista sukupuolta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Todellakin suomalainen työtön on jo nyt syyllistetty maanrakoon, eikä tosiaankaan nillä ylijohtajan lausunnoilla asioita paremmaksi saada.
Vartiaisen hokema työvoimapula ?? Mikä se on ?? Missä se on ??
Nyt olisi aika olla niin itsekkäitä, että maahanmuutto, jopa siis työperäinen, olisi laitettava lähes kiinni ja hoidettava omille kansalaisille ensin niitä työpaikkoja.
Toki kaikkia ei saada työllistetty koskaa, heidän omasta halustaan johtuen, mutta se työtävieroksuva porukka on kuitenkin pieni osa työttömistä.
Vartiaisen haluamalla satojentuhansien uusien maahanmuuttajien tuominen, ei tosiasiassa auttaisi mihinkään, koska mielestäni maahanmuuttajatkin eläköityvät !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Samaa mieltä
#2

Tuon tasoiselle torkkupeittotyypille meiltä kerätään veroja, pitkospuitten takaakin. Mikäli Vartiainen edustaa virkamieskuntamme parhaimmistoa, näkyvyydestä päätellen, olemme tuhoon tuomitut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
#3

Pennuille ei ole kesätöitä, kun halpaduunareilla teetetään nämäkin hommat. Tämä jos mikä, kusee pahasti tulevaisuuden kintuille. Kumma, ettei tästä asiasta puhuta käytännössä mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Uskallan väittää, että kyseisistä asioista tullaan pitämään meteliä nyt ja jatkossa entistä enemmän !
Sitä en oikeasti voi ymmärtää, että tuon tason paikalla voi virkamies heittää suustaan aivan mitä haluaa ja sanktioita ei ilmeisesti tule, toki palkkaa nostetaan lisää.
Kesätöitä ei todellakaan näillä puheilla ole tulossa lisää, eikä muitakaan, paitsi alipalkattuja, johon näillä pyritäänkin, eli lähitulevaisuudessa tulee olemaan se hetki, että normaalilla palkalla työskentelevä on harvinaisuus ja yleisin käytäntö on velvoitetyöllisyys, eli saadaksesi työttömyysturvaa tule työskennellä sen rahan eteen !
Reiluako ? Ei todellakaan !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mara
#5

Suomi pitää asettaa kansallisen kahjoperinteen suojelumaaksi ja vaatia eulta täysi toimeentulo kaikille suomalaisille, näin hyvää työtä Vartianen tekee maassamme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000